Elokuva: Jerry Cotton: Death in a red Jaguar (1968)

Sattuneeesta syystä olen viime aikoina perehtynyt Jeremias A. Cottonia käsitelleeseen kirjallisuuteen. Jerryhän oli nuoruuden sankari jonka edesottamuksia seurattiin vihkosista jossa oli juuri sopivan mittaisia juttuja kertalukemiseksi ja näitä ilmestyi säännöllisesti; tulikohan perättäin viikoittain.

Tarinat sijoittuivat useimmiten New Yorkiin josta kirjoittajalla tuntui olevan varsin hyvä paikallistietämys. Tarinathan ovat saksalaista alkuperää mutta ne saavuttivat suurta suosiota myös Pohjoismaissa ja Suomessa.

Jerry Cottonista tehtiin elokuvaversioitakin joissa pääosissa oli George Nader -niminen näyttelijä (siitä siis Kontran biisissä kohta "..on naama kuin George Naderilla"). Selasin Youtubea ja sieltähän löytyikin useampia Jerry Cotton elokuvia. Otin katseluun otsikossa mainitun "Death in a red Jaguar" -pläjäyksen ensisijaisesti koska se on englanninkielinen. Koulusaksa on sen verran hapantunut että seuraaminen sillä olisi ollut työlästä.

Tarinassa Jerry jahtaa salaperäistä palkkamurhaajaa sekä New Yorkissa että San Fransiscossa. San Fransisco näyttää kovin kovasti tosin saksalaiselta asumalähiöltä... Salamurhaaja on kunnon natsin näköinen natsin näköinen kelmi joka käyttää vaiennettua pistoolia tappoaseena. Juonesta ei sen enempää mutta elokuva on omituisella tavalla nostalginen ja viihdyttävä. Erikoistehosteet ovat kömpelyydessään huvittavia ja Jerry hyvin vauhdissa. Sepänsällin spesiaali heilahtaa ja Jaguar saa kyytiä. Ainoa häiritsevä asia on se että lehtien perusteella Cotton on hieman nuhjuinen perusjepari ja Phil Decker sen sijaan snobahtava naistenmies. Elokuvassa hahmot eivät oikein vastanneet tuota mielikuvaa ja Jerry jopa flirttaili sujuvasti naisten kanssa!

Elokuvassa on erotettavissa selkeitä James Bond -vaikutelmia erilaisten vempainten muodossa mutta tällä kertaa konnien käyttämänä. Näillä on käytössä mm. kehittynyt radiojärjestelmä, renkaita puhkovien piikkien heittäminen takaa-ajavan auton eteen ja radio-ohjattava pakettiauto varustettuna MG-42 -konekivääreillä (!).

Alla elokuva upotuksena:

Ja tässä vielä linkki jos upotus ei toimi: https://www.youtube.com/watch?v=oZ2LI62aVZk  .

Kaivoin tähän vielä Kontra -yhtyeen biisin samasta Youtubesta:

Nostalgiasyistä pläjäytän tälle elokuvalle Hopeisen ampumamerkin. Se on ehkä hieman yläkanttiin verrattuna yleiseen arviointilinjaan täällä Kyhepunussa mutta menköön nuoruuden muistojen kultaamana.

Matkailua: Ilmatorjuntamuseo

Vierailin kesälomareissullani Ilmatorjuntamuseossa Tuusulassa. Museon www-sivut löytyvät tästä linkistä. Museo sijaitsee entisen Helsingin Ilmatorjuntarykmentin tilojen naapurissa osoitteessa Klaavolantie 2 Tuusula.

Museo on varsin ansiokkaasti toteutettu ja kiinnostava, ainakin "IT-alalla" itse aikoinaan varusmiehenä toimineelle. Museoon kuuluu kaksi näyttelyhallia ja iso ulkonäyttelyalue. Lisäksi alueella sijaitsee Sotilasperinne -näyttely jossa esitellään Tuusulan sotilashistoriaa.

Ulkonäyttelyalueella on esillä muutamia tykkejä mutta erityisesti ohjuskalustoa. Näytteillä on pääkaupunkiseudun puolustamisessa käytettyjä venäläisiä alueilmatorjuntaohjusjärjestelmiä ItO 79 (S-125 M1 Petshora) ja ItO 96 (BUK M1). Tuo jälkimmäinen järjestelmähän oli käytössä kun Ukrainassa ammuttiin alas hollantilainen matkustajalentokone MH-17 ilmeisesti ukrainalaisten kapinnallisten toimesta venäläisten avustamana. Ulkonäyttelyalue olisi voinut olla siistimmin hoidettu ja erityisesti kaluston merkitseminen opastauluilla oli puutteellista.

Helsinki -nimellä varustetussa näyttelyhallissa on tällä hetkellä (kesä 2016) näyttely "Tulikasteesta torjuntavoittoihin jossa kuvataan pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan toimintaa talvi- ja jatkosodassa. Ilmatorjuntahan onnistui erittäin hyvin torjuntatehtävässään: jopa niin hyvin että kun valvontakomissio saapui sodan jälkeen Suomeen, sen neuvostoliittolaisedustajat tyrmistyivät kun kaupunki ei ollutkaan raunioina kuten oli raportoitu. Tästä hyvästä Kaukoilmavoimat (ADD) "alennettiin" Stalinin toimesta tavalliseksi Ilma-armeijaksi samaan riviin muiden ilma-armeijoiden joukkoon.

Tuusula-hallissa on jatkuvampiluenteinen näyttely ilmatorjunnasta Suomessa. Nostan tuolta kuvina esiin pari laitetta joita on itsekin tullut käytettyä. Ensinnä 23 ItK 61 eli tuttavallisesti Sergei. Neuvostoliittolaisvalmisteinen kevyt (970 kg, ei kovin kevyt miespelillä kiskottaessa...) ilmatorjuntatykki jonka tulinopeus on 2 x 900 ls/min. Tykissä on siis kaksi asetta rinnakkain, siitä tuo 2x. Ampuja istuu takaa katsottuna vasemmalla penkillä ja suuntaaja käyttää laskinta oikealla penkillä. Suomessa modernisoidussa versiossa 23 ItK 95 suuntaaja on korvattu tietokoneistetulla laskimella mutta omalla "taivaallisen ohiampujan" uralla paukuteltiin ihan manuaalisesti. Ammuin tuolla laitteella aikoinaan Lohtajalla. Hauskaa oli ammuskella mutta tulos erittäin heiveröinen... RUK:n patteri ei ollut oikein hyvin koulutettu käytännön ampumahommiin.

Toiseksi kuvaksi nostan tähän automaattijaoksen tykin 35 ItK 58, valmistajana Oerlikon. Tykki itse on etualalla ampuma-asennossa ja taustalla näkyy järjestelmän tulenjohtovaunu. Tykki on jo raskaampaa kalustoa (paino 7250 kg), tulinopeus on pienempi kuin Sergeillä (2x550 ls/min) mutta tehollinen kantama merkittävästi pidempi (5000 m vs. Sergein 1800 m) järeämmästä ammuksesta ja tutkaohjauksesta johtuen. Varusmiesaikojen koulutuskokoonpanossa patteriin kuului Sergei -jaos ja automaattijaos. Tuon automaattijaoksen varajohtajana pääsin samalla leirillä Lohtajalla seuraamaan sillä suoritettuja ammuntoja joiden tuloksena saatiin maalipussi pudotettua maalilennokin perästä. Patterin päällikön saamattomuudesta johtuen osuman kuittasi toinen yksikkö joka sai sitten noutaa pudonneen maalihihan ja viedä riemusaatossa kotimarssissa mukanaan tykinputken ympärille käärittynä. Silloin potutti mutta ei enää vuosikymmenten jälkeen niin paljoa...

Museossa on näytillä myös 3 kpl 75 ItK 37 Škoda -tykkejä joilla ammuttiin Mannerheimin hautajaisten kunnialaukaukset (19 kpl). Esittelytekstin mukaan laukaukset ammuttiin merelle kovilla panssarikranaateilla koska paukkulaukauksia noihin tykkeihin ei ollut saatavilla. Samaisissa hautajaisissa Mannerheimin arkkua kuljetettiin 105H37 -haupitsin lavetilla joka on museoituna museo Militariassa.

Annan museolle Hopeisen ampumamerkin lähinnä ulkoalueen puutteista johtuen. Suosittelen käyntiä erityisesti ilmatorjunnasta kiinnostuneille mutta myös helsinkiläisille tuon pääkaupunkiseudun torjuntataistelunäyttelyn antaman paikallishistoriatiedon vuoksi.

BTW: Onkohan sitä tullut sekä kypsäksi että vanhaksi kun museoista alkaa löytyä kalustoa jota itse on aikanaan käyttänyt...

Edit: Annettakoon näin ammusilmatorjuntamiehelle anteeksi erehdys ohjusjärjestelmien suhteen. Tuolla yllä väitin sujuvasti että ITO-96 BUK M-1 olisi näytillä Ilmatorjuntamuseossa mutta tosiasiassa järjestelmä on nähtävissä ensimmäisen kerran vasta 14.2.2017. Mistähän lie kämmäys johtunut...