tiistai 22. helmikuuta 2022

Teemu Keskisarjan kolumni Ilta-Sanomissa: Ruotsi, Suomi ja Ukraina

 Teemu Keskisarja kirjoittaa muun toimintansa ohessa kolumneja Ilta-Sanomiin. Lehden verkkosivulla julkaistiin 22.2.2022 artikkeli, jossa hän ottaa kantaa Ruotsin tukeen Suomelle mahdollisessa kriisitilanteessa. Artikkeli löytyy tästä linkistä, mutta kopioin sen myös tähän artikkeliin siltä varalta, että tuo linkki "mätänee" ja artikkeli hukkuu arkistojen kätköön.

Teemu puhuu tuossa asiaa. Täällä Kyhepunussa vältetään politiikan puhumista, mutta en voi olla ihmettelemättä niitä tahoja, jotka uskovat Suomen puolustamisessa "Pohjoismaiseen yhteistyöhön" tai muuhun yhteistoimintaan ruotsalaisten kanssa. Kuten Teemu tuossa kertoo, jo historia osoittaa Ruotsin aina toimineen selkärangattomasti ja omaa etuaan ajaen, kun tosipaikka on tullut. Sama pätee tulevaisuudessakin: jos Venäjä hyökkää Suomeen, Ruotsi kyllä varmasti antaa kitkeriä lausuntoja, mutta varmistaa samalla, että venäläisiä ei suututeta liikaa, jotta heidän invaasioinsa pysähtyisi Torniojokeen... Ja kaikki tuki jää varmasti noihin kitkeriin lausuntoihin. Tämän tietävät varmasti venäläisetkin, jotka osaavat pelata peliä erittäin hyvin, kuten Ukrainan tilanteen kehittelemisestä käy ilmi. Ruotsalaiset on jo laskettu ulos puolustavasta vahvuudesta, kun Suomea lähdetään valtaamaan.


"Teemu Keskisarja 22.2. 8:00

KANNATAN pohjoismaista yhteistyötä.

Kiva jos Ruotsi ja Suomi muotoilevat kimpassa kantojaan. Kriiseissä hyvikset jakavat keskenään informaatiota ja jotain hyppykeppimiinan kuminauhoja.

Jos suomalainen elämän ja kuoleman kysymyksissä nojaa skandinavismiin, historiantaju heittää. Niin hullua Ruotsin hallitusta ei nimittäin ole eikä tule, joka sitoutuisi Suomen suojelemiseen… tiedät kyllä miltä.

Ruotsi vältti Suomen puolustamista jopa silloin, kun Suomi oli osa Ruotsia.

Tämä ei ole kansallista kettuilua vaan fakta. Vain vuosina 1741 ja 1788 pääarmeija liikkui Ruotsista Itä-Suomeen – silloinkin hyökkäyssotaa varten. Viaporia ei tietenkään rakennettu savutupien tai Helsinginkään suojaksi vaan kunnianhimoisempien kuvioiden keskipisteeksi.

YLEENSÄ Suomenmaassa ei majaillut riikinruotsalaisia rykmenttejä.

Eikä väestö niitä toivonutkaan majoitettaviksi, kyydittäviksi, ruokittaviksi ja epidemioita levittämään.

Suomalaisen siviilielämän omavastuu sisälsi vuosisadasta toiseen rajan rytinät. Suomalaistaustaisten sotilaiden veri pulppusi kauas kotiliesistä Narvaan, Riikaan, Skooneen tai Pommeriin. Se ei riippunut ”rasismista”, roduista ja äidinkielistä. Savon savutuvat vain olivat taloudellisesti mitättömiä ja syrjässä ytimistä. Noin maailma makasi.

Olisi typerää kantaa Tukholmaan päin kaunaa järkevästä aluepolitiikasta.

J. V. Snellman filosofoi: ”Vain nuorison haaveissa kansakunnat uhrautuvat toistensa hyväksi.” Ei herrajumala suomalaisten kannattanut 1800-luvulla tukea Puolan vapaustaisteluja.

HYPPÄÄN talvisotaan, jolla poliitikot mielellään ratsastavat, kyntävät, äestävät ja lunta auraavat.

Kansainliitto yritti viime töikseen joulukuussa 1939 pelastaa Suomea.

Pieni pohjoinen sivistyskansa oli kokenut vähintään yhtä kuohuttavan vääryyden kuin Puola. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Moraalisaarnat jyrisivät. Päätöslauselman mukaan jäsenvaltioiden tuli lähettää Suomelle apua ja pidättäytyä kaikista suomalaisten taistelukykyä heikentävistä toimista.

Neuvostoliiton rankaiseminen lässähti silti alkuunsa. Kuten Max Jakobsonin tutkimus todistaa, tenän teki Kansainliiton neuvosto. Se oli YK:n turvallisuusneuvoston edeltäjä, jossa istui pysyviä ja vaihtuvia maita.

BRITANNIA ja Ranska tahtoivat Suomessa torpata Hitlerin liittolaisen Stalinin. Puolueettomat maat kuitenkin estelivät pakotteita, puhumattakaan sotilaallisista sanktioista. Ruotsi, Tanska ja Norja totesivat, että valitettavasti ei käy päinsä Neuvostoliiton provosoiminen. Kansainliiton neuvostossa olivat Suomen asian vuoksi valmiit uhrautumaan: Belgia, Etelä-Afrikka, Egypti, Bolivia ja Dominikaaninen tasavalta.

KANSAKUNNAT toki joskus puolustavat toisiaan henkeen ja vereen. Se ei johdu kansainvälisestä oikeudesta vaan sotilasliitoista ja pelosta että seuraava aggressio osuu omalle kohdalle.

Kuinka on Ukrainan laita, en tiedä. Parahin lukija, uskotko Sinä, että keskieurooppalaiset kääntävät kaasuhanansa kiinni ja lämmittelevät myötätuntoaan tuulivoimalla?

Kirjoittaja on historioitsija."




sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Kasarmimuonaa: Katkarapu-sinihomejuustopiirakka

 Piirakkaa pukkaa taas! Tällä kertaa Myllyn Paras -sivustolta löytyi ohje sinihomejuustoa ja katkarapuja sisältävälle piiraalle. Kokeilin tuota innolla, koska molemmat ovat allekirjoittaneen lempimuonalistalla. Piirakka tehdään (tuskin yllättäen..) Myllyn Paras -yrityksen valmiiseen pakastepiirakkapohjaan, jonka kätevyyttä olen jo moneen kertaan kehunut. Resepti alla:

Ainekset:

  • 1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
  • n. 200 g kuorittuja katkarapuja
  • 1 sipuli varsineen
  • 75 g sinihomejuustomurua
  • 2 munaa
  • 2½ dl sinihomejuustokermaa
  • ½ tl valkopippuria

Valmistus:

  1. Levitä taikina pyöreän (halkaisija 25-30cm) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Laita pohjan päälle katkarapuja, jotka olet sulattanut ja valuttanut, pilkottu sipuli, sekä sinihomejuustomuru.
  2. Kaada päälle muna-kermaseos ja paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla kauniin väriseksi n. 30-40 min.
Muutamia huomioita:
  • Käytin perussipulia, jossa ei vartta ollut.
  • Lähikaupassa ei ollut tuota sinihomejuustokermaa, joten korvasin sen Kolme sipulia -kermalla ja laitoin vähän enemmän aurajuustoa. Toimi hyvin.
  • Paistoaika minun uunissa oli 40 min.
Erittäinkin hyvää tuli ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Arvomerkiksikin pamahtaa suorilta Kultainen ampumamerkki.

tiistai 1. helmikuuta 2022

Kirja: Markku Hattula: Talvisodan korpisoturit - ISBN: 978-951-1-387411

Lukaisin läpi tämän Markku Hattulan kirjoittaman sotaromaanin. Teos kuvaa Talvisodan taisteluja Kuhmon rintamalla. Teoksessa on pyritty esittelynkin pohjalta tuomaan esille tavallisen sotilaan näkökulmaa ja tarinaa viekin eteenpäin "Alpo" nimellä viitattu kertojaääni. Alpo on tavallinen rivimies ja näin ollen tarinakin katsoo sotaa "maantasolta" ts. siinä ei strategioista tai hyökkäyssuunnitelmista juurikaan puhuta.

Kirjan kehityskertomuksena keskushahmosta Alposta kehittyy tarinan alkupään pelokkaasta takarivin pojasta jossain määrin jopa sankarihahmoksi muuttuva eturivin taistelija. Alpo kyllä empii aina mukaan lähtöä, kun miehiä kysytään tiukkaan paikkaan, mutta lopulta sitten lähtee hyvällä menestyksellä.

Hattulan kirjoitustyyli asettuu jonnekin sodanvastaisen filosofian ja rambo-tyylisen ihannoinnin välimalliin ja mielestäni kohtuullisen onnistuneestikin. Mitään uutta se ei kuitenkaan sinällään tarjoa eikä lukukokemus ollut erityisen koukuttava tarinamuotonakaan. Eli yksi sotakirja muiden joukossa, ei muuta.

Tältä pohjalta annan kirjalle Pronssisen arvomerkin.

Alla vielä kansi:

Hattula Talvisodan korpisoturit
Kansi: Markku Hattula - Talvisodan korpisoturit