Vehnäolut: Störtebeker Bernstein-Weizen

Juon säännöllisesti vehnäoluita "viihdetarkoituksessa" eli baarissa käydessä. Jostain oudosta syystä vehnäolut ei kuitenkaan maistu ruokajuomana eikä saunaoluena; liekö syy totutuissa tavoissa vai vehnäoluiden tyypillisessä makeudessa, joka ei sovi ruokien kera ja joka ei tunnu virkistävältä janojuomalta saunan yhteydessä.

Hyviä ne usein kuitenkin ovat. Ostin kokeeksi Prismasta Störtebeker Bernstein-Weizen -nimistä juomaa. Kyse on Stralsunder Brauerei -nimisen saksalaisen panimon tuotteesta, jossa on alkoholia 5,3%. Ostos oli onnistunut: juoma on sopivan makeaa, mutta ei imelää ja soveltuu erityisen hyvin seurustelujuomaksi. Myöskään mahakipua tms. "jälkitauteja" tästä ei seurannut, mikä ei päde kaikkiin vehnäoluisiin eikä totuuden nimessä myöskään lagereihin.

Alla pari kuvaa pullosta:

Kokokuva pullosta

Pelkkä etiketti

Vertailussa oman (tuohisuu...) benchmarkingin mukaan Kronenbourgin Blanc on kuitenkin kertaluokkaa parempi. Blanc sai Kultaisen ampumamerkin, joten siihen suhteutettuna Störtebeker on ansainnut Hopeisen. Suosittelen perusolutsieppojakin tutustumaan tähän juomaan ennakkoluulottomasti.

Kirja: Jukka Kyösti & Synnöve From: Suomalaisena SS-miehenä Itärintamalla - ISBN 978-952-312-269-7

Kirjan alaotsikkona on vielä "Herkko Kosonen aseveljineen Wiking-divisioonassa".

Lukaisin tämän kirjan eKirjastosta. Aihe sinällään  on ollut pinnassa viime aikoina ja erityisesti keskustelua on herättänyt se, että todistivatko suomalaiset ss-miehet sotarikoksia Saksan Itärintamalla tai olivatko peräti toteuttamassa niitä. Varsinaista savuavaa asetta tähän ei ilmeisesti ole löydetty, mutta pitänee olettaa että aika yksinkertaista porukkaa olisi pitänyt suomalaisten olla, jos he eivät olisi millään tavalla noteeraneet puhdistuksia, joita Einsatzgruppen ja muut toimijat rintaman takana tekivät.

Kirja itsessään on laadullisesti erittäin heikko. Se pohjautuu kuopiolaisen Herkko Kososen päiväkirjamerkintöihin, josta johtuen kokonaisuus on irrallinen ja "pätkivä". Tarinat eivät pysy yhtenä kokonaisuudessa eikä punaista lankaa tarinalle löydy. Kosonen kuvataan idealistisena urheilijanuorukaisena, joka lähinnä seikkailuhengen takia ajautuu ss-porukoihin. Jossain kohtaa retki hieman harmittaa, mutta läpi tulee kimmerrettyä. Lopulta kuitenkin kuolo korjaa kesällä 1944 Vuosalmessa Neuvostoliiton läpimurtoa torjuttaessa, Suomen armeijan uniformussa tosin.

En suosittele näkemään vaivaa tämän teoksen lukemiseksi ja annan sille ampumamerkiksi "Kolmas palkinto - ei mitään".

Alla vielä kuva kannesta: