Kasarmimuonaa: Parsakaali-katkarapugratiini

Olen tainnut jo aiemmin ilmaista kiinnostukseni katkarapua sisältäviin ruokiin. Kokeilin siltä pohjalta Soppa365:stä löytynyttä katkarapugratiinin ohjetta.

Ainekset:

•  2 parsakaalia
•  ½ pieni purjo
•  150 g (isoja) katkarapuja

Juustokastike:

•  2 dl (juustonmakuista) ruokakermaa
•  1 kananmuna
•  ½ tl rouhittua mustapippuria
•  150 g voimakasta juustoraastetta

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Leikkaa parsakaalien kukinnot irti. Paloittele varret. Esikeitä parsakaaleja suolalla maustetussa vedessä 5 minuuttia. Valuta ja levitä uunivuoan pohjalle.
3. Huuhdo ja suikaloi purjo sekä valuta katkaravut. Lisää nämä parsakaalien joukkoon.
4. Sekoita juustokastikkeen ainekset ja kaada vuokaan.
5. Gratinoi uunin yläosassa 225 asteessa noin 15 minuuttia

Muutama kommentti:

• Tuossa on kyseessä parsakaali, ei siis parsa -niminen kasvi. Tämä selvennykseksi meille hieman ei-sivistyneelle kokkailijoille...
• Ruoka ei ole kovin täyttävä juustosta ja kermasta huolimatta. Käy näin ollen paremmin lisukkeeksi kuin varsinaiseksi pääruoaksi.

Maukasta tuli ja helppo oli valmistaa. Annan tälle Hopeisen ampumamerkin ja teen toistekin.

Kirja: Helena Immonen: Operaatio Punainen Kettu - ISBN: 978-952-382-298-6

 Kirjan takakannen buffin perusteella Helena Immonen on turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, sissiradisti ja reserviupseeri. Immonen on kirjoittanut tämän "hyytävän realistisen  ja asiantuntevan trillerin kriisistä, joka voisi tapahtua todellisuudessakin" (edelleen takakannen myyntitekstistä).

Juonenkulkua en lähde enempää avaamaan, jotta en spoilaisi kirjaa. Spoilausta ei kuitenkaan tapahtune, jos kerron että taas kerran setvitään Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Jonkin verran sisällölle antaa lisäkiinnostusta ajoitus: kirja on julkaistu 2020 eli ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kirjan tapahtumat voi nähdä vaihtoehtoisena historiana eli mitä jos Putinin kiinnostus ei olisi ollut Ukraina vaan Suomi. Kirjalle on luvassa jatko-osa tänä vuonna ja on jo ehkä ilmestynytkin.

Sotakirjana tämä on erikoinen: ensimmäinen armeijan käyneen naisen kirjoittama, jonka olen lukenut. Myös sisällön näkökulma  on naislähtöinen, koska toimijoina on useitakin naissotilaita ja -upseereita ja päähenkilönäkin on reservin luutnanttirouva. Todennäköisesti tässä on taustalla vain allekirjoittaneen "boomeristi", mutta tuo naisnäkökulma on johtanut Herttasarja -tyyliseen kerrontaan (tosin en koskaan ole lukenut yhtään ao. taidekirjallisuuteen kuuluvaa kirjaa), jossa hahmojen tunne-elämää parisuhdekriiseineen korostetaan ja vatvotaan loputtomasti. Yksi syy tähän lienee kirjan sivumäärän lisääminen, mutta 464 sivua kiitoksineen pokkariversiona on kyllä minusta sinällään jo liikaakin.

Sissiradisti-upseerin asiantuntemus Puolustusvoimien toiminnasta ei aivan riitä uskottavan juonenkulun rakentamiseen, vaan apuna olisi kannattanut käyttää jotain ammattiupseeria sopivaan tasoon asti. Esimerkiksi tilannekeskuksen toimintaa kuvataan kyllä nykyään jo julkisissa Youtube -videoissakin (linkki esim. tässä), joten riittävän hyvä mutta ei liian yksityiskohtainen ammattiapukin olisi todennäköisesti ollut saatavissa sisällön tarkastukseen.

Kirjana arvostan tässä teemassa edelleen enemmän Punaista Porvoota, vaikka sen kirjoittamisen jälkeen sodankäyntitekniikka onkin merkittävästi kehittynyt. 

Annan Punaiselle ketulle arvosanaksi Pronssisen ampumamerkin. 

Alla vielä kuva kannesta:

Operaatio Punainen kettu -kansi