Elokuva: Fury (2014)

C More -elokuvakanavalta löytyy tämä kyseinen sotaelokuva. Tarinan ytimenä on Fury-lempinimisen Sherman -panssarivaunun miehistön sotaretki Saksassa 1945. Elokuva sai suuren huomion julkaisuvuonnaan erityisesti pääosanesittäjän Brad Pittin vuoksi.

Tarina on sotaelokuvaksikin varsin taustaton ja aivoton. Kulminaatiokohtana on saksalaisten järjestämä koukkausoperaatio joka pääsisi iskemään liittoutuneiden selustan huolto- ja kuljetusyksiköihin jos Fury ei pysty koukkaavaa joukkoa tuhoamaan tai ainakin viivyttämään. Hyökkäävä osasto on pataljoonan (battallion) eli n. 1300 miehen määrävahvuinen eli kohtuullisen kokoinen porukka yhtä vaunua vastaan. Lopputulemaa en paljasta vaikka arvattavissa se onkin. Ihmetyttää silti saksalaisten sotaosaaminen: miksi lyödä päätään yhteen vaunuun kun sen voi kiertääkin, varsinkin kun sen telaketju on korjauskelvottomasti katki?

Sivujuonena tarinassa on uuden miehen saapuminen miehistöön korvaamaan alkuperäisjäsentä. Tästä saadaankin aikaan klassista "älä opettele turhaan uuden miehen nimeä" -tyyppistä sosiaalista konfliktia. Uusi mies on ulkoasultaan varsin surkean oloinen uivelo (Logan Lerman) ja hänen synkistelyään seuraillaan tarinan alkupuolella kun hän pääsee perehtymään sodan realiteetteihin Brad Pittin opastamana eli saadaan se tarpeellinen "sodanvastaisuus" ilmennettyä. Saadaanpa tarinaan pakollinen rakkauskohtauskin; tässä tapauksessa tosin sen päättyminen tuodaan esille hyvin konkreettisella pamauksella..

Shermanien toiminta vihollistilanteessa on varsin erikoisen oloista. Vaunut liikkuvat lähituntumalla (= muutaman kymmenen metrin välein) sekä rivissä että jonossa. Tositilanteessa uskoisin että etenemismuoto olisi ollut enemmän hajautettu vaikka liittoutuneiden ilmaherruudesta johtuen ilmarynnäkön vaaraa ei enää tuolloin ollutkaan. Eräässä kohtauksessa vaunuryhmä taistelee yksittäistä Tigeriä vastaan joka tositilanteessa olisi helposti teurastanut koko porukan yksin jo pidemmän kantamansa ansiosta: Tiger pystyi läpäisemään Shermanin tornin jopa 1800 metrin päästä (88 mm tykillä) kun taas Shermanin piti päästä ampumaan 700 metrin päästä (76 mm tykillä).

Suoranaisena asiavirheenä pidän kohtausta jossa käsikranaatti putoaa vaunuun ja yksi miehistönjäsen neutraloi sen vaikutuksen asettumalla kranaatin päälle. Tältä uhrautujalta menee henki mutta muilla ei soi edes korvat tinniä.. Ei pitäne käytännössä paikkaansa koska panssarivaunu on suljettu tila jolloin paine pysyy suurelta osin sisällä ja se toisaalta sisältää räjähtävää ja palavaa materiaalia. Shermaneita jopa nimitettiin "Ronsoneiksi" sytkärin ja "Tommy Cookereiksi" kenttäkeittimien mukaan niiden tuleen syttymistaipumuksen vuoksi. BTW: Käsikranaattimetodilla Mannerheim-ristin ritari Einar Schadewitz tuhosi neuvostovaunun Summassa jossa hän tarinan mukaan oli koputtanut vaunun luukkua käsikranaatilla ja huutanut "Avvoo Iivana, tiällä kuolema kolokuttaa".

Näyttävää erikoisefektiä kuitenkin riittää ja Pitt on maneereistaan huolimatta vakuuttava ylikersantin roolissa.

Alla elokuvan traileri Youtubesta, katsotaan kauanko sitä suostutaan näyttämään...

Arvomerkiksi annan tälle pronssisen ampumamerkin. Katsoin elokuvan elokuvateatterissa 2014 jolloin olisin antanut korkeamman arvosanan mutta pieni näyttö ja toisaalta juonen onttouden huomaaminen edelliskertaakin selvemmin toistokatselussa pienensi arvomerkin noinkin vaatimattomaksi.

Elokuva kannattaa katsoa panssarivaunusodasta kiinnostuneiden mutta heidänkin tulee suhtautua varauksella kohtausten todellisuudenmukaisuuteen. Vapauksia joudutaan aina ottamaan mm. kuvaamisen vaatimusten vuoksi; oikeaan panssarivaunuun on vaikeaa saada elokuvakamera sopimaan.

Matkailua: Museo Militaria Hämeenlinna

Kotimaan kiertueella tuli vierailtua Hämeenlinnan Museo Militariassa (linkki museon sivuille tässä). Kyseinen museo on paitsi tykistö-, viesti- ja pioneeriaselajien erikoismuseo, myös varsin pätevä yleissotamuseo. Museo sijaitsee Hämeen linnan vieressä ja siinä vierailu on pääsylipputeknisesti yhdistettävissä vierailuun ao. linnassa ja Parolan panssarimuseossa mikäli vain aika riittää.

Museolla on näyttävät näyttelytilat kolmessa kerroksessa päärakennuksessaan, kaksi erillistä pienempää näyttelyrakennusta ja suuri ulkonäyttelytila. Varasin käyntiin aikaa kolme tuntia mutta se ei läheskään riittänyt vaan ulkonäyttelytilat piti mennä juoksujalkaa läpi.

Sekä tykistö-, viesti- että pioneeriaselajien osalta näyttelyissä käytiin läpi koko suomalainen historia alkaen Ruotsinvallan ajasta kun ao. aselajit ensimmäisen kerran tunnistettiin ja päätyen viimeisimpään museoituun kalustoon josta tosin osa on vielä operatiivisessakin käytössä.

Alla esillä muutama nosto näyttelykohteista:

Ensimmäisenä sisätiloista Mannerheimin hautajaissaatossa käytetty 105 H 37 -haupitsi. Mannerheimin arkku oli sijoitettu tykin lavetille.

Alla Tampellan kehittämä 300 Krh 42 eli 300 mm:n kranaatinheitin. Heittimellä pystyttiin ampumaan n. 160 kg painavia ammuksia. Ase ei kuitenkaan ehtinyt valmistua ennen Jatkosodan loppua. Vaikuttava vempele luonnossa nähtynä ja olisi ollut todennäköisesti hyvinkin tehokas ase kenttälinnoitteita vastaan. Nykyaikaisessa liikkuvassa sodankäynnissä tuolla ei olisi kyllä juurikaan käyttöä.

Modernimpaa ja liikkuvampaa kalustoa on taas 2S5 Giatsint-S eli suomalaisella koodinimellä 152 TelaK 91 tunnettu telakanuuna. Kyseessä on 62 km/h tunnissa tiellä (25 km/h maastossa) itsenäisesti liikkuva telakanuuna, joka pystyy heittämään kaliiberia 152 mm olevan 46 kg:n painoisen jöötin 27 kilometrin päähän. Toisin kuin panssarihaupitseissa, telakanuunassa ei ole tornia. Tästä johtuen suuntaaja ja johtaja ovat ammunnan aikana vaunun ulkopuolella kun taas lataaja, panostaja ja ajaja ovat vaunun sisäpuolella.

Alla yleiskuva kalustopihasta Hämeen linnan suuntaan. Katsottavaa siis riitti.

Mielenkiintoisena detaljina tuolla museossa oli saksalaisten Enigma -laite. Mistään ei löytynyt tietoa onko kyseessä aito Enigma vai kopio mutta  jokatapauksessa harvinaisuudesta on kyse.

Kokonaisuutena Museo Militaria on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja siihen on syytä varata riittävästi tutustumisaikaa (vähintään 4 tuntia). Arvomerkki: Kultainen ampumamerkki.

Edit: Suomi on mahdollisesti hankkimassa tuon TelaK91 tilalle uutta kalustoa ja yksi ehdokas on Etelä-Korealainen K9 Thunder -panssarihaupitsi. Kyseessä ei ole mikään riisinpaahdin valmistusmaasta huolimatta vaan hyvinkin vakavasti otettava laite, joka mm. pystyy tulenavaukseen 30 sekunnin kuluessa suoraan liikkeestä ja häipymään paikalta vastaavasti 30 sekunnissa. Liikkuvuus on tärkeää koska vihollinen on jo paikantanut vaunun heti ensimmäisestä laukauksesta ja vastaus on jo siinä vaiheessa ilmassa... Alla norjalaisten kuvaamaa videokuvaa ao. vaunusta. Näkyy liikkuvan sujuvasti myös talvioloissa.

Elokuva: Act of Valor (2012)

Netflixistä löytyvä (linkki tässä) elokuva kertoo Yhdysvaltain erikoisjoukkojen operaatioista joiden tavoitteena on estää itsemurhapommittajien suunnittelema terroristihyökkäys. Terroristit ovat kehittäneet uuden hitech -pommiliivin jossa on 500 keraamista kuulaa jotka eivät hälytä metallinilmaisimessa mutta kylvävät suurta tuhoa ympärilleen napista painettaessa. Tuo riittänee juonenkuvauksesta.

Elokuva on jälleen kerran jenkkipaatos -kamaa jota on jo aiemmissakin blogikirjoituksissa moitittu. Eipä kai sitä muuta voi tehdäkään kun tärkein kohdeyleisö näille on ne jenkit... Elokuvan ansioksi on nostettava taistelukohtausten onnistunut ja uskottavakin kuvaaminen: todellisuudessakin erittäin hyvin koulutetut, fyysisesti ja henkisesti vahvat sekä täysin varustetut erikoisjoukot pystyvät toimimaan ja toimivatkin elokuvan kohtauksissa esitetyllä tavalla. Tulivoimaa on paljon, tulta osataan käyttää, liike on nopeaa ja tavoitehakuista, kommunikaatio toimii ja taistelijakohtainen ampumataito ja aseenkäyttötaito on  huippuluokkaa. Nämä heputhan harjoittelevat esim. asuinrakennustaisteluja kuten huippu-urheilijat joten heidän tuleekin osata hommansa.

Eräässä kyseenalaisessa kohtauksessa yksi erikoisjoukkojen mies uhrautuu heittäytymällä käsikranaatin päälle ja näin pelastamalla ryhmänsä. Tämähän on tuttua myös toisen maailmasodan elokuvista mutta liekö realismia kuitenkin? Pystyykö yksittäisen taistelijan keho pysäyttämään käsikranaatin paine- ja sirpalevaikutuksen siten että vieressä seisovat säilyvät vammoitta? Epäilen vahvasti että ei.

Listattiin muuten aiemmassa blogikirjoituksessa amerikkalaisten vihollisia. Tässä elokuvassa niitä löytyi taas muutamaa lajia lisää:

• Ukrainalaiset asekauppiaat
• Meksikolaiset huumediilerit (meksikolaiset sinällään olivat kyllä jo tosin aiemmalla listallakin)
• Tsetseenit, erityisesti islamistit sieltä
• Filippiiniläiset itsemurhapommittajat

Maailmanpoliisiksi ryhtymisessä on se ongelma että siinä joutuu helposti napit vastakkain aika monen kansallisuuden ja etnisen ryhmän kanssa...

Liitän  tähän alle elokuvan trailerin Youtubesta:

Elokuvaa voi suositella katsottavaksi noiden toimintajaksojen vuoksi; muutoin sisältö jää varsin köyhäksi. Myönnän tälle Pronssisen ampumamerkin.

Kirja: Hans-Ulrich Rudel: Stuka-lentäjä - ISBN 978-952-229-122-6

Tämä kirja oli todella mainio luettava. Rudel kertoo taistelulennoistaan toisessa maailmansodassa semmoisilla tarinoilla joita yleensä oli tapana lukea Korkeajännityksistä. Ja niissä korkkarijutuissa oli erona se että sankareina oli brittejä tai jenkkejä eikä vakaumuksellisia natseja...

Tosiasiassakin Rudel on maailman menestyksekkäin taistelulentäjä. Hän lensi sodan aikana ennätykselliset 2530 taistelulentoa joilla hän tuhosi 519 panssarivaunua, 70 maihinnousualusta, yli 800 moottoriajoneuvoa, taistelulaiva Marat'in, risteilijän, hävittäjäaluksen, neljä panssarijunaa, siltoja ja yli 150 tykistön tuliasemaa. Lisäksi hän sai yhdeksän ilmavoittoa joka on harvinaista pommittajalentäjälle: Rudel lensi lentonsa pääosin Stukalla ja osin Focke Wulf 190 -maataisteluversiolla. Rudel teki 32 pakkolaskua ja häneltä amputoitiin haavoittumisen johdosta vasen jalka mutta hän jatkoi lentämistä tästä huolimatta.

Rudelin spesialiteetti oli "Tykki-Stuka" ts. Ju-87 jonka siipien alle oli asennettu 2 kpl 37 mm panssarintorjuntatykkejä. Tykkeihin mahtui vain 6 kpl ammuksia / ase ja ammuksina käytettiin wolframytimisiä panssariammuksia (vrt. modernit köyhdytetyn uraanin ammukset). Rudel pystyi ampumaan tykeillä 20-30 cm tarkkuudella ja tähtäsi näin vaunujen takaosan heikkoihin panssareihin. Tulosta tuli siihen malliin että naapurin Josif lupasi 100000 ruplaa Rudelin nitistäjälle. Summa oli merkittävästi suurempi arvoltaan kuin tänä päivänä mutta kukaan sitä ei tullut kuittaamaan.. Alla kuva kyseisestä koneesta, lainattu Wikipediasta:

Rudel oli Adolfin kultapoju menestyksensä johdosta. Hän oli palkituin saksalainen sotilas; jopa niin että kun Aatu oli antanut hänelle jo kaikki tunnetut mitalit niin piti keksiä vielä kokonaan uusi hely eli rautaristin ritariristi kultaisilla tammenlehvillä, miekoilla ja briljanteilla. Tätä killutinta ei ole myönnetty kenellekään muulle eikä todennäköisesti tullakkaan myöntämään. Alla kuva koristeesta; voittaa kyllä mennen tullen Willie Rokan ampumamerkit ja RUK:in ristin:

BTW: 1. ja 2. luokan rautaristejä myönnettiin toisen maailmansodan aikana miljoonittain (toisen luokan rautaristejä noin 3 miljoonaa ja ensimmäisen luokan n. 450 000) mutta rautaristin ritariristit olivat harvinaisempia koristeita:

• Rautaristin ritaristejä (Ritterkreuz des Eisernen Kreuzes) myönnettiin  6242 kpl
• Rautaristin ritariristejä tammenlehvien kera (mit Eichenlaub) myönnettiin 883 kpl
• Rautaristin ritariristejä tammenlehvien ja miekkojen kera (mit Eichenlaub und Schwertern) myönnettiin 160 kpl (joista yksi japanilaiselle amiraalille Isoroku Yamamotolle)
• Rautaristin ritariristejä tammenlehvien, miekkojen ja timanttien kera (mit Eichenlaub, Schwertern und Brillanten) myönnettiin 27 kpl
• Rautaristin ritariristi kultaisten tammenlehvien, miekkojen ja timanttien kera (mit Goldenem Eichenlaub, Schwertern und Brillanten) tuo yksi kappale Rudelille

Rudel oli ihmisenä hyvin kiistanalainen persoona. Hän oli saksalaisen luokkayhteiskunnan jalo tuote; ylimielinen, itserakas ja tyly p..ainen. Lisäksi hän oli kuolemaansa (vuonna 1982) saakka vakaumuksellinen kansallissosialisti eikä koskaan suostunut myöntämään että hänen ihailemansa Johtaja olisi jotenkin hoitanut hommansa huonosti. Hänen sotilaallisia ansioitaan ja taistelulentäjän lahjojaan ei silti pysty mitenkään väheksymään.

Edit: Tarinan mukaan rynnäkkökone A-10:n (wikipedia-artikkeli tässä) vaatimusmäärittelystä vastannut Pierre Sprey vaati suunnittelijaryhmän jäseniä lukemaan tässä artikkelissa esitellyn Rudelin elämäkerran. Lopputulos oli hyvä; A-10 eli "Warthog" lienee edelleen omassa sarjassaan maailman paras lentokone. Laitoin alle viihdykkeeksi Youtubesta löytynee videon Warthogista ampumassa 30 mm revolveritykillään.

Em. wikipedia-artikkelin mukaan täysi sarja tuolla tykillä puolittaisi Warthogin lentonopeuden.. Eipä kiinnostaisi olla vastaanottavassa päässä.

Arvomerkki: Kultainen ampumamerkki.

Kirja: Mike Spick: Luftwaffen hävittäjä-ässät - ISBN 978-952-229-133-2

Mike Spickin kirja osoittautui yllättävänkin mielenkiintoiseksi kirpputorilöydöksi Rajajääkärin taholta. Teos käsittelee Luftwaffen hävittäjä-ässiä perinpohjaisesti ja monesta eri näkökulmasta mm. rintamittain (länsi-, itä-, Afrikka), ajankohdittain ja konetyypeittäin. Jokaisen eri käsittelyn yhteydessä on listattu kärkiässät ja esitelty havainnollisin kuvin heidän  käyttämiään taistelutaktiikoita. Kirja on puhtaasti faktaa eli siinä ei ole elävöitetty historiaa mielikuvituksen voimin..

Mielenkiintoinen kysymys kirjassakin esitettynä on: kuka oli Saksan paras hävittäjälentäjä? Sen verran spoilaan tässä että Spickin mielestä se ei ollut Erich Hartmann tolkuttomasta voittomäärästä (352!) huolimatta. Spick arvostaa ylemmäs taistelua kaikilla rintamilla (Hartmann sai voittonsa käytännössä idässä) ja voittosuhdetta joka Hartmannilla on 4,05 (= 1425 sotalentoa joissa nuo 352 pudotusta). Parhaan ässän voittosuhde sen sijaan oli 0,99 eli keskimäärin yksi pudotus joka taistelulennolla. BTW: Ilmari "Immu" Juutilainen lensi 437 taistelulentoa joissa hän sai virallisesti 94 ilmavoittoa eli voittosuhde oli 4,64 eli Hartmaniakin huonompi (lähde wikipedia). Kaikesta huolimatta Juutilainen oli eniten pudotuksia tehnyt ei-saksalainen lentäjä toisessa maailmansodassa eikä häntä pidä lainkaan väheksyä suorituksestaan.

Spickin mukaan yksi selitys saksalaisten suurille pudotusluvuille oli pudotusmahdollisuuksien suuri määrä: varsinkin sodan loppuvaiheissa sekä länsi- että itärintamilla saksalaiset olivat selkeästi alivoimaisia ja lisäksi heillä ei ollut mahdollisuutta kierrättää tai lepuuttaa lentäjiä  kuten liittoutuneet voivat tehdä. Näin ollen pudotusmahdollisuuksia tuli paljon; tosin samalla myös pudotetuksi tulemisen mahdollisuuksia. Itärintamalla selkeästi vaikuttava tekijä oli myös neuvostoliittolaisten lentäjien surkea osaamistaso joka tosin kirjan mukaan kohentui vauhdilla sodan kuluessa.

Mielenkiintoinen luku oli yöhävittäjätoiminnasta kertonut osio. Alussa yötaistelu pohjautui lentäjän näkökykyyn ja hyvään tuuriin; viholliskone onnistuttiin havaitsemaan valonheittimien valossa ja tuhoamaan. Sodan kuluessa kehittyivät ensin maatutkat jotka ohjasivat yöhävittäjät viholliskoneen luo ja lopulta myös hävittäjätutkat joiden avulla yöhävittäjät itse löysivät viholliskoneet. Viimeisimpänä tuollainen hävittäjätutka oli asennettu jopa Me262 suihkuhävittäjään.

Kirjassa esitellään ja vertaillaan laajalti myös hävittäjäkoneita. Kokosin alla olevaan listaan wikipediasta viittaukset kirjassa mainittuihin koneisiin lähempää tarkastelua varten:

• Morane Saulnier MS.406
• Curtiss Hawk
• Dewoitine D.520
• Bloch MB.152
• Messerschmitt Bf 109 (useita variaatioita)
• Messerschmitt Bf 110 
• Supermarine Spitfire (useita variaatioita)
• Hawker Hurricane (useita variaatioita)
• Polikarpov I-16
• Mikojan & Gurevits MIG-3
• Lavotskin LaGG-3
• Jakovlev Jak-1
• Focke WSulf Fw 190
• Curtiss P-40 (Kittyhawk ja Tomahawk)
• Dornier Do 217 J (wikipediassa pommittajaversio, J on yöhävittäjämodifikaatio)
• Junkers Ju 88 (useita variaatioita)
• Messerschmitt Me 410
• P47D Thunderbolt
• P-38L Lightning
• P-51D Mustang
• Heinkel He 219
• Hawker Tempest
• Lavotshin La-5FN
• Jakovlev Jak-9
• Jakovlev Jak-3
• Heinkel He 162
• Messerschmitt Me 163 Komet
• Messerschmitt Me 262 Schwalbe

Eli varsin vaikuttava valikoima kalustoa löytyy, varsinkin kun ottaa huomioon että useista koneista on kirjassa esitelty useita kehitysversioita.

Annan kirjalle Hopeisen ampumamerkin ja suosittelen lukemista toisen maailmansodan ilmasodan faktoista kiinnostuneille.

SISSILUKKO eli sidonta ilman köyttä tai narua

Katselin netistä aihetta "sidontaa ilman naruja ja köysiä". Ja löytyihän sitä. Ja löytyi oikein vanha nimikin sille eli sissilukko.

Olen itse vanhassa koulutuksessa päässyt kokeilemaan ko. menetelmää (nimeä tosin ei mainittu) ja voin sanoa, että kokemus on erittäin ikävä.
Lienee kokonaan vanhojen sisien keksintöä tai vieläkin vanhempaa perua. Ja tunnetaan se maailmallakin. Vanhat kaukopartiomiehet eivät ole asiasta ääneen puhuneet, enkä kirjallisuudessakaan ole asiaan törmännyt. Olen ymmärtänyt, ettei sitä enää opeteta ihan rivijääkäreille eikä sisseille, mutta toden näköisesti sen kapitulantit tuntevat.

Sidontaa käytettiin, kun haluttiin pitää kaveri paikallaan ja käväistä jossain muualla. Kaveri odotti paikallaan kuin hyvin opetettu "kärsivä" koira. tai sitten vain kaveri jätettiin hiljaa mätänemään elävältä.

Netin keskustelupalstoilla näkee vastauksia, joissa menetelmä tunnetaan. Ja kuinka joku kertoo pääsevänsä siitä pois. Se on hölynpölyä. Kun sissilukko tehdään oikein ja tarkalleen oikean kokoiseen puuhun, niin sellaista "ninjaa" ei ole vielä syntynyt joka siitä irti pääsee. Toden näköisesti nämä irti päässeet kaverit ovat olleet liian ohuessa puussa kiinni tai sitten hommaa on kokeilu lyhtypylväässä, joka vastaavasti on liukas. Tai sitten vain asento on ollut väärin. Tai homma on tehty kokeilumielessä vapaaehtoiselle kaverille (tarkoittaa: lue eteenpäin)

Totuuden nimessä on sanottava, että oikein tehtynä sissilukko tehdään pökertyneelle, tajuttomalle tai vapaaehtoiselle kaverille. Elossa ja järjissään oleva pistää taatusti vastaan niin, ettei homma onnistu ilman tajunnan poistoa. Puun ympärille asentamaan vastentahtoista ei vain sovi laittamaan pari kolmea henkilöä enempää, ja tuolloin päättäväinen tyyppi onnistuu estämään oikeaan asentoon laittamisen. Ja sitten on pakko kopsauttaa ohimoon.

Olen siis varsin kunniallinen ihminen, joten en laita tähän yhtäkään kuvaa mukaan, koska väärin käytettynä homma käy oikeasti hengen päälle.
Idea on jotakuinkin yksinkertainen. Jotkut puhuvat lootusasennosta, toiset rististä, ja kumpikin käy.

Karhea ja riittävän paksu puu jätetään ristiin asetettujen jalkojen väliin siten, että toinen jalkaterä kokonaan tulee puristuksiin nilkan kohdalta reiden ja pohkeen väliin ja toinen käännetään sidottavan takaliston alle toiseen suuntaan. Paketti kaunistellaan painalla sidottava alas omien jalkojen päälle (väkivoimalla!). Käsiä ei ole tarvetta sitoa, vaan ne jäävät vapaiksi. Vaikka sidottava jäisi puu kupeeseen istumaankin ja kädet puun ympärille, niin oikeankokoinen ja karhea puunkuori (oksat ja oksan tyvet karsittu pois pariin metriin) estävät tehokkaasti käsien hyödyntämisen. Riittävän paksusta puusta ei saa käsillä kiinni (oksaton tai oksittu puu), jolloin itsensä nostaminen ylös pelkillä käsillä onnistu, kun jalat ovat hyödyttömät. Puun karheus estää mahdollisen liukkauden tuomat hyödyt.

Mikä on oikea puun koko? Itselleni tehtynä se oli oman noin reiteni vahvuinen tai vähän paksumpi ja olin siis vapaaehtoinen(eli niin paksu, ettei jaloille jää liikevaraa yhtään), ja kun homma toistettiin toiselle ihmiselle, etsittiin hänellekin ihan oma puu. Paras puu on mänty, koska siinä ei ole luonnostaan alhaalla oksia, pinta on karhea ja puu suora. Pitää muistaa, että oikeasti hommassa ei kysytä mitään sidottavalta, vaan väkivalloin tehdään sidottavalle oikea asento.

Jos haluaa tehostaa kiinni pitävyyttä, niin silloin tuupataan kaveri selälleen.
Kaiken kaikkiaan homma sopii erittäin hyvin masokistille, sillä tuska alkaa käytännössä heti ja puutuminen jaloissa myös. Käveleminen homman jälkeen ei myöskään onnistu ihan heti - veri ei vain kierrä.

Joka tapauksessa tätä ei pidä tehdä kaverille edes kiusana, saati jättää joku siihen asemaan. Oikeudessa kyllä saa sitten kuulla kunniansa ja vielä menettää sen.

KASISOLMU

Rajajääkärillä on menossa rauhan kausi. Ja GoT on täyttä tulta ja tappuraa!
En siis ole jaksanut lukea viime aikoina oikeastaan yhtään mitään, ja sotaankin olen väsynyt, joten nyt siis rauhankausi. Mutta mukavahan noita Willie Rokan juttuja on lueskella, kun ei välitä tuollaisista kämmeistä kuten GoT on... jne!

Koskapa kypsiä heppuja ei kiinnosta todellisuudessa mikään, niin painetaanpa lisää!
Tällä kertaa Rajajääkäri-setä opettaa teille solmun.. ihan kuvien kera.
Kasisolmu on varsin tuttu kiipeilijöille, mutta se käy moneen muuhunkin paikkaan. Kannattaa siis opetella se havaintokuvista. Itse käyttelen sitä paikoissa, joissa köysi ei tosiaankaan saa aueta kesken kaiken.
Joku on sanonut, että solmuna kasisolmu on 100%, ja toinen viisas kasisolmusta lisäsolmulla, että varmuusprosentti hyppää 110%.
Pidemmittä puheitta kuviin, joista solmuntekoa voi helposti seurata ja harjoitella.
Ihan muuten tähän sanon, että lisää on tulossa. Köyden ja johtojen vyyhteämiseen on omat niksinsä, ettei ne kovin pahasti kierry ja muita näppäriä solmuja, vaikka kodin omiin sidontaleikkeihin. Lapsethan tykkää leikkiä inkkaria ja lännenmiestä, vai mitä te luulitte?
Lisäksi jossain vaiheessa piirtelen sellaisen ehkä epävirallisen sotaisan tekniikan, jolla saadaan epämiellyttävä ihminen puuhun kiinni ilman naruja, ja ei muuten karkaa! Saattaapa rajakollegat ja sissit sen homman tietääkin.