sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Elokuva: Act of Valor (2012)

Netflixistä löytyvä (linkki tässä) elokuva kertoo Yhdysvaltain erikoisjoukkojen operaatioista joiden tavoitteena on estää itsemurhapommittajien suunnittelema terroristihyökkäys. Terroristit ovat kehittäneet uuden hitech -pommiliivin jossa on 500 keraamista kuulaa jotka eivät hälytä metallinilmaisimessa mutta kylvävät suurta tuhoa ympärilleen napista painettaessa. Tuo riittänee juonenkuvauksesta.

Elokuva on jälleen kerran jenkkipaatos -kamaa jota on jo aiemmissakin blogikirjoituksissa moitittu. Eipä kai sitä muuta voi tehdäkään kun tärkein kohdeyleisö näille on ne jenkit... Elokuvan ansioksi on nostettava taistelukohtausten onnistunut ja uskottavakin kuvaaminen: todellisuudessakin erittäin hyvin koulutetut, fyysisesti ja henkisesti vahvat sekä täysin varustetut erikoisjoukot pystyvät toimimaan ja toimivatkin elokuvan kohtauksissa esitetyllä tavalla. Tulivoimaa on paljon, tulta osataan käyttää, liike on nopeaa ja tavoitehakuista, kommunikaatio toimii ja taistelijakohtainen ampumataito ja aseenkäyttötaito on  huippuluokkaa. Nämä heputhan harjoittelevat esim. asuinrakennustaisteluja kuten huippu-urheilijat joten heidän tuleekin osata hommansa.

Eräässä kyseenalaisessa kohtauksessa yksi erikoisjoukkojen mies uhrautuu heittäytymällä käsikranaatin päälle ja näin pelastamalla ryhmänsä. Tämähän on tuttua myös toisen maailmasodan elokuvista mutta liekö realismia kuitenkin? Pystyykö yksittäisen taistelijan keho pysäyttämään käsikranaatin paine- ja sirpalevaikutuksen siten että vieressä seisovat säilyvät vammoitta? Epäilen vahvasti että ei.

Listattiin muuten aiemmassa blogikirjoituksessa amerikkalaisten vihollisia. Tässä elokuvassa niitä löytyi taas muutamaa lajia lisää:

  • Ukrainalaiset asekauppiaat
  • Meksikolaiset huumediilerit (meksikolaiset sinällään olivat kyllä jo tosin aiemmalla listallakin)
  • Tsetseenit, erityisesti islamistit sieltä
  • Filippiiniläiset itsemurhapommittajat

Maailmanpoliisiksi ryhtymisessä on se ongelma että siinä joutuu helposti napit vastakkain aika monen kansallisuuden ja etnisen ryhmän kanssa...

Liitän  tähän alle elokuvan trailerin Youtubesta:


Elokuvaa voi suositella katsottavaksi noiden toimintajaksojen vuoksi; muutoin sisältö jää varsin köyhäksi. Myönnän tälle Pronssisen ampumamerkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti