Matkailua: Deutsches Technikmuseum Berliini

Vierailin Saksan kansallisessa teknillisessä museossa Berliinissä. Museo koostuu kahdesta varsinaisesta näyttelyrakennuksesta ja laajasta ulkoalueesta. Pääsylipun voi ostaa jomman kumman museorakennuksen sisääntuloaulasta ja se kelpaa myös toiseen rakennuskokonaisuuteen. Alue on erittäin laaja ja vaatisi reilusti aikaa vierailulle. Suurempi rakennuskokonaisuus on helppo löytää katukuvasta: sen katolle on sijoitettu C-47 "Skytrain"-lentokone Berliinin saarron aikaisen ilmasillan muistoksi. Museon kotisivu löytyy tästä linkistä.

Museossa ei ole kovin paljon militäärihistoriallista tavaraa. Yksi syy on saksalaisten "vaisuus" paria viimeisimpää maailmansotaa kohtaan ja toinen on se, että kyseessä on tekniikan-, ei sotatekniikan- erikoismuseo. Varsinaisessa sotamuseossa käynti jää toiselle reissulle.

Muutamia kiintoisia nostoja tuolta kuitenkin löytyy:

"Sinkkubunkkeri"

Sinkkubunkkeri on yhden henkilön käyttöön tarkoitettu betoninen suoja pommituksia vastaan. Näitä valmistettiin, kun liittoutuneiden pommitukset alkoivat tuhota Saksan suurkaupunkeja. Tällaisen bunkkerin omistamisen ja käyttämisen hyötyä voi kyseenalaistaa: sirpalesuojaksi se varmasti kelpaa, mutta lähiosuman tai liekkimyrskyn keskellä lienee lähinnä betoninen ruumisarkku.

88 mm Ilmatorjuntakanuuna (8,8 Flak 37)

88 ItK toisesta suunnasta nähtynä

8,8 Flak 37 on legendaariseen maineeseen noussut ilmatorjuntakanuuna. Legendaarisuus ei ole syntynyt niinkään IT-toiminnasta, vaan tykin käytöstä panssarintorjunnassa ja erityisesti tykin pohjalta kehitetyn 88 mm KwK 36 L/56 panssarivaunukanuunan vuoksi, jota käytettiin pääaseena Tiger I -vaunuissa. Suomessakin on ollut palveluskäytössä juuri tämä tykkimalli merkinnällä 88 ItK 37 RMB eli "Rämäpää" (tosiasiallisesti "Rheinmetall-Borsig"). Tykin suurin torjuntakorkeus oli 10 500 metriä ja pintaan 14 800 metriä. Tuliasemapaino oli 5000 kg (ts. ajolaitteisto irroitettuna). 

Messerschmitt Bf 110

Messerschmitt Bf 110 keulasta katsottuna

Messerschmitt Bf 110 on näyttävän näköinen ja aikanaan myös toimiva lentolaite. Museon esittelytekstin mukaan Me110 oli Toisen maailmansodan aikaan saksalaisten "yleiskone": sitä käytettiin pitkän matkan raskaana hävittäjänä, kevyenä pommittajana ja yöhävittäjänä. Viimeisin rooli oli toimivin ja tuolloin koneessa oli kolmen hengen miehistö (ohjaaja, tutkamittaaja ja radisti/taka-ampuja) ja loppuvaiheessa aseistuksena yläviistoon ampuva "Schräge Musik" -laitteisto.

Heinkel He 162 A-2

Heinkel He 162 oli toinen saksalainen sarjavalmistukseen asti päässyt suihkuhävittäjä Toisen maailmansodan aikana. Museossa näkyvä kone on versiota A-2, jossa on aseistuksena 2 kpl 20 mm tykkejä. Kone on varsin pätevä suorituskyvyltään: huippunopeutta 900 km/h ja lentomatkaakin 975 km. Saksalaisten harmiksi (ja muiden maiden hyväksi onneksi) näitä laitteita ei enää kyetty valmistamaan sellaisia määriä, että sodan lopputulos olisi muuttunut. Ihmetellä silti pitää saksalaisen insinööritaidon osaamista: liittoutuneiden puolelta Gloster Meteor taisi olla ainoa Toisen maailmansodan taisteluihin ehtinyt suihkukone eikä sekään käynyt ilmataisteluja lentokoneita vastaan (wikipedian mukaan).

Ilmatorjuntaohjus "Rheintochter"

Toisessa maailmansodassa saksalaiset ehtivät kehittelemään myös ilmatorjuntaohjuksia liittoutuneiden pommikoneita vastaan. Museossa on näistä näytillä Rheinmetall-Borsig "Rheintochter 1" -ohjus. Ohjus olisi ollut varsin pätevä käytössä, mutta ei koskaan ehtinyt taisteluihin, taas onneksi...

Focke-Achgelis Fa 330 -hinattava autogiro

Varsin mielenkiintoinen innovaatio on Focke-Achgelis Fa 330 -nimellä kulkeva laite. Kyseessä on sukellusveneen perässä hinattava miehitetty "leija", jonka lento pohjautuu autogiron tapaan roottoreiden pyöriessään aiheuttamaan nosteeseen. Laitteessa ei siis ole moottoria, vaan sukellusveneen veto nostaa sen ilmaan n. 120 metrin korkeuteen, kun hinauskaapelia on 150 metriä. Laitteen ideana oli laajentaa sukellusveneen näköetäisyyttä: Fa330 kuski näki korkeuksista merkittävästi kauemmaksi kuin merenpinnalla olevat tähystäjät ja sieltä hän välitti havaintonsa veneelle puhelimella. Laitteen käyttö oli hankalaa ja jäi vähåiseksi. Sääliksi kävisi vempeleen kuskia, jos vene joutui tekemään pikasukelluksen; hinausköysi katkaistiin, Fa330 laskeutui rotaatiolla mereen ja kuljettaja oli sen jälkeen omillaan keskellä rannatonta ulappaa...

Biber -yhden hengen sukellusvene

Biber oli saksalaisten kehittämä yhden hengen miehistöllä operoiva pienoissukellusvene. Näitä valmistettiin yllättävänkin suuri määrä (324 kappaletta), mutta menestystä ei juurikaan tullut; miehistömenetyksiä sen sijaan runsaastikin. Aseistuksena oli kaksi rungon ulkopuolista torpedoa.

Enigma -salauslaite

Museosta löytyy Enigma -salauslaite Ladestrasse -kadun puoleisesta rakennuksesta. Suomessa vastaava laite on nähtävissä Museo Militariassa. Laite ja erityisesti sen salassapidetty murtaminen ovat merkittäviä Toisen maailmansodan ratkaisun kannalta: wikipedia-artikkelin mukaan murtaminen lyhensi sotaa teoriassa ainakin toista vuotta.

Museokokonaisuus sisältää yllämainittujen otosten lisäksi valtavan määrän kiintoisaa tavaraa historiasta kiinnostuneille; mm. kaksi hallillista vetureita ja junavaunuja. Museokäyntiin on syytä varata riittävästi aikaa ja toimivat kävelykengät... Museosta löytyy useampikin kahvila/ravintola ja tarjotaanpa siellä maukasta saksalaista oluttakin, joten janoisena tutkimusmatkaa ei tarvitse tehdä.

Suosittelen Berliinin matkailijoille ja annan tälle Kultaisen ampumamerkin.

Olut: Laitilan Kukko Helles

Usealla taholla on hehkutettu Laitilan Kukon Helles -tyyppistä olutta. Onpa se viime kesäisen panimon uutisoinnin perusteella noussut myös naapurimaan Ruotsin suosituimmaksi pienpanimo-olueksi. Pitihän sitä itsenikin sitten maistaa, jotta tiesi mistä on kyse. Suosio näkyi tarjonnassa: kylän kapakoista oli kaikki Kukko Hellesit myyty pois ja piti marketista asti hakea, jotta pääsi maistelemaan.

Laitilan panimon omalta sivulta:

"Laitilan Kukko Helles on suodatettu vaalea pohjahiivaolut. Oluttyypin juuret ulottuvat 1800-luvun lopun Müncheniin, jossa se luotiin saksalaiseksi vastineeksi tšekkiläiselle Pilsner-tyyppiselle oluelle. Oluessa on perinteistä Pilsiä runsaammin käymiskelvottomia sokereita, jotka lisäävät täyteläisyyttä. Humalointi on yksinkertainen mutta selkeä. Kukko Helles -oluen valmistuksessa on käytetty kotimaisia vaaleita maltaita ja saksalaisia humalia (Magnum ja Perle)."

Laitilan Kukko Helles -tölkki poseeraa

Miltä sitten maistui? Olen aiemmissakin alkoholiarvioinneissa moittinut oman suuni olevan tuohta ja näin se varmaankin taas tälläkin kertaa on. Maku on peruslageria kitkerämmän (= varmaankin "täyteläisemmän") oloinen eikä tehnyt mitään erityistä vaikutusta. En siirry tähän juomaan, vaan tyydyn sauna- ja ruokaoluena edelleen kotimaisiin peruslaagereihin ja viihdejuomana vehnäoluisiin tai espanjalais/meksikolaisiin kylmiin lagereihin limen kera. Olutpuristit ja -fanaatikot tästä varmaan riemastuvat, mutta annan silti juomalle ampumamerkin "Pronssinen ampumamerkki".

Sotakalustoa: CBU105 rypälepommi

Youtubesta tuli sattumalta vastaan "mainos" otsikon innovaatiosta. Kyse on yhdysvaltalaisten kehittämästä ja sodassa käyttämästäkin (ensimmäisen kerran Irakissa 2003) lentokoneesta pudotetusta pommista, joka on suunnattu ajoneuvoja vastaan.

CBU105 pudotetaan lentokoneesta halutulle alueelle. Pommin hännästä avautuu jarruvarjo, joka hidastaa putoamisvauhdin sopivaksi. Tämän jälkeen pommin kuori avautuu ja sieltä sinkoutuu ulos 10 kpl BLU106 nimellä tunnettuja tytärammuksia. BLU106 -ammukset puolestaan avaavat omat jarru/laskuvarjonsa ajastetusti siten, että ne asettuvat n. 30 metrin välein. Seuraavaksi kukin BLU106 irrottaa varjonsa ja käynnistää rakettimoottorinsa, joka pysäyttää putoamisen, pitää ammuksen halutussa korkeudessa ja ryhtyy pyörimään pituusakselinsa ympäri. Pyörinnän aikana kukin BLU106 irrottaa 4 kpl "Skeet" -nimellä tunnettua varsinaista projektiilia eli ilmassa on yhdestä CBU105:stä yhteensä 40 kpl näitä skeettejä. Kukin skeet puolestaan pyörii ympyränmuotoista rataa, etsii ajoneuvon muotoista kohdetta ja tunnistaa sen lämpösäteilyn. Jos kohde löytyy, skeet laukaisee onteloammustyyppisen (tarkemmin" explosively-formed penetrator (EFP)") panoksen ajoneuvoon ylhäältä päin. Useimmat panssariajoneuvot, ml. taistelupanssarivaunut, ovat heikosti suojattuja ylhäältä päin. Jos skeet ei löydä kohdetta, se tuhoaa itsensä 15 metrin korkeudessa ja jos tuo itsetuho epäonnistuu, ajastin tekee ammuksesta vaarattoman siviilivahinkojen välttämiseksi.

Yksi CBU105 voi kattaa 61000 m2:n alueen. Wikipedia-artikkelin mukaan yksi B-52 -pommittaja voisi tuhota korkealta pommittamalla kokonaisen panssaridivisioonan.

Alla havainnekuva pommin toiminnasta em. wikipedia-artikkelista lainattuna (copyright Wikipedia):

CBU -pommin toimintaperiaate

Artikkelin alussa mainittu Youtube -video löytyy alta:

Näyttävää jälkeä tulee tuolla laitteella. Eipä oikein innostaisi olla säilykepurkissa alla ottamassa kuormaa vastaan...