EXACTO -älyluoti

EXACTO (EXtreme ACcuracy Tasked Ordnance, "Äärimmäiseen tarkkuuteen kykenevä ampumatarvike") on tarkka-ammuntakivääriin tarkoitettu ammus, joka on kehitetty Lockheed Martinin ja Teledyne Scientific & Imagingin toimesta. Sen kaliiberi on .50BMG eli raskaissa konekivääreissä tai Barret -tarkkuuskivääreissä yleisesti käytetty järeä kiväärikaliiberi.

EXACTO kykenee muuttamaan suuntaansa ilmalennon aikana, joten sen ampujan ei tarvitse välittää aseen vakaana pitämisestä tai liikkuvan kohteen seuraamisesta. Luodin tarkasta toimintatavasta ei ole annettu tietoa, mutta suunnan pitämistä varten se sisältää optisen anturin, joka lukittuu kohteeseen. Kohdetta ei siis tarvitse "valaista" laserilla, joka tekee tekniikasta vaikeamman häiritä tai havaita.

Alla olevassa kuvassa on esitetty poikkileikkaus EXACTOSTA.

Kuvasta ei juurikaan saa detaljitasolla selvää, mutta paljon on saatu elektroniikkaa mahtumaan pieneen tilaan. Jonkinlainen siiveke- tms. mekanismi luodissa on oltava, koska se kykenee hämmentävän suuriin suunnanmuutoksiin kuten alla olevasta videosta  käy ilmi.

Alla olevassa videossa esitetään luodin suunnanmuutosta kun kivääri osoittaa tarkoituksella ohi halutun maalin (ts. maali otetaan tähtäimellä kiinni mutta kiväärin piippu suuntautuu pois siitä):

Luodin lentorata tekee hämmästyttävän koukkauksen ja osuu lopulta haluttuun maaliin. Osuma on idioottivarma. Tulevaisuudessa ei siis tarvita Simo Häyhän tasoista ammattiosaajaa tarkka-ampujan hommaan; riittää että ottaa maalin kiinni ja sojottaa vain sinne päin... Onneksi Suomessa riittää metsää, jonne jääkäri voi piiloutua puun taa. Tuo .50 BMG tosin läpäisee sujuvasti kohtuullisen paksunkin rungon.

Sokerina pohjalla on tieto, jonka mukaan Venäjä on kehittämässä vastaavaa älyluotia, joka osuu maaliinsa 10 kilometrin päästä.

Edit: Toisenlainen älyluoti on Smartrounds -nimisen yhtiön kehittämä haulikkoon sopiva ammus. Ammus lähtee putkesta, tunnistaa kohteen ja 5 millisekuntia ennen osumaa laukaisee kohteeseen pippurisumutteen tai voimakkaan paineaallon. Itse ammus ei siis osu lainkaan kohteeseen ja on näin vaaraton; tosin pippurisumute kyllä lamauttaa kohteen. Suurin ampumaetäisyys on noin 100 metriä. Toimiessaan varmasti hyödyllinen esim. poliisilla tai kodinturva-aseena; tosin Suomessa ei tuollaista todennäköisesti saa siviili hankkia, vaan meidän täytyy mieluummin tulla tapetuksi murtomiesten toimesta kuin ryhtyä vastarintaan...

Ammuksen toiminnasta kertova video Youtubesta alla:

Kirja: Pentti Pirhonen: KAPINA, Talonpoikaismarssista Mäntsälään - ISBN 951-23-1928-4

Tästähän onkin tainnut kulua aikaa, kun viimeksi täällä olen vieraillut. Lukaisin tuossa pari viikkoa sitten Pentti Pirhosen otsakkeen mukaisen teoksen.
Teos on draamallinen dokumentti 1930-luvun Suomesta ja ajankohdan vaikeista poliittisista tilanteista. Kieltolaki oli vielä voimassa, Suomi oli ollut itsenäinen reilut kymmenen vuotta ja maa oli jakautunut kahteen tunnettuun väriin.
Kansalaissota, veljessota, sisällissota, vapaussota.. nimi riippuu katsonta kannasta. Valkoinen Suomi katsoi 30-luvun vaihteessa, että heidät oli unohdettu ja että kommunistit toimivat hallituksen suojassa. mene ja tiedä pitääkö paikkaansa, mutta hämminkiä oli. Menestyksensä huipulla ollut Lapuan liike mukanaan myös muita ilman liikkeeseen kuulumattomia päättivät näyttää voimiaan Helsingissä 7.7.1930. Viktor Kosolan ja eversti Walleniuksen johdolla noin 12 000 miestä marssi siististi Helsingissä (oli sovittu, ettei viinaksiin koskettu) ja yllättäen ilman isompia yhteenottoja. Tosin varauduttu oli jo tuolloin aseinkin, mutta ne odottivat syrjässä, mikäli punaiset tekisivät vastatoimenpiteen. Eivät tehneet.
Sotilaiden osallistuminen oli hankala paikka, koska riskinä oli siis yhteenotot samaa kansalaisuutta olevien kanssa, ja sotilasvalahan velvoittaa suojelemaan omiaan ja tottelemaan esivaltaa.
Talonpoikaismarssi oli siis näyttöpaikka ja ennakoi tulevaa. Mäntsälän kapina olikin sitten se oikea koitos kevättalvella 1932. Harvinaisen veretön onneksi (vain yksi menetti henkensä, ja oman käden kauttaan Lapuan liikkeen puolella). Kaikki alkoi siitä syystä, kun kommunistit valkoisten mielestä saivat pitää puheitaan ilman rajoitteita (ei niitä ollut tosin valkoisillakaan) ja välillä aina joku punainen oli kyyditetty rajalle ihannemaahan. Poliitikot siis pelasivat omaa likaista peliään taustalla, ja kannattajat puuhasivat toisaalla.
Mäntsälässä siis kiehahti; kommunisti ja entinen suojeluskuntalainenMikko Erich päätti pitää puheen Ohkolan työnväentalossa. Puhe ei ehtinyt alkaakaan, kun Lapuan pojat aloittivat tarkkuuttamaan aseitaan talon seiniin. Ilmeisesti oli sovittu, että tulitusta suunnataan rakennuksen yläosiin, ettei kuitenkaan verilöylyä syntyisi, tai näin ainakin osa ampujista tuumaili.
Tästä alkoikin häslinki, joka kesti jonkin aikaa ja päänäyttämöksi muotoutui Mäntsälän suojeluskuntatalo.
Mäntsälässä syntyi varsin iso riski, että maamme ajautuisi uudelleen sotaan. Armeija asettui julkisen vallan puolelle kapinoijia vastaan, jotka siis edustivat Lapuan liikettä, ja suojeluskunta aatteensa myyneitä miehiä. Punaiset toimivat viisaasti, eivätkä asettuneet asein vastaamaan tilanteeseen, vaan toivat ajatuksiaan julki erilaisin puhein ja pamfelein. Jos he olisivat tarttuneet ojennettuun "täkyyn" ottaa uusiksi vuosi 1918, niin sitten...
Sotaa ei onneksi syttynyt, eikä kukaan oikeastaan tänäänkään ole ottanut vastuuta Mäntsälän kapinasta.
En ryhdy nyt kuitenkaan kovin tarkkaan käymään tässä läpi taustoja, tapahtumia yms. vaan totean, että kirja omalta osaltaan toi selvyyksiä ajankohtaan itsenäisyytemme ja talvisodan välissä.
Draamallisesti tarina etenee pitäen sisällään yksityiskohtia ja taustatietoa mukavasti. Yle on omalta osaltaan ottanut kunniaa Mäntsälän kapinan alasajosta, mutta miten lienee asia oikein ollut. Se julkaisi vähätteleviä tietoja kapinasta ja tietysti presidentin puheen, mutta varmasti miesten mielialat itsellään olivat kääntyneet asiaa vastaan jo aikaisemmin.
Kannattaa lukea kirja, niin aikaa ymmärtää paremmin, ja mitä veljesviha oikein oli vielä 30-luvun alussa. Mutta sittenpä parannus löytyi aivan oudosta suunnasta. Suomen yhtenäisyyden pelastajaksi nousi vuonna 1939 Isä Aurinkoinen!
Mennään nyt kuitenkin pronssisella ampumamerkillä.

Elokuva: Gallipoli (Gelibolu) (2005)

Löysin Netflixistä yllättävän dramatisoidun dokumentin Gallipolin niemimaan taisteluista. Sikäli yllättävän että tekijät ovat turkkilaisia. Elokuvan tekemiseen ovat osallistuneet turkkilaisten lisäksi britit, australialaiset ja uusiseelantilaiset joista maista taisteluihin osallistuneet Ympärysvaltojen joukot olivat pääosin kotoisin. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä.

Gallipolin sotaretki oli eräs historian surkeimmista räpellyksistä sotaretkien joukossa. Brittien tarkoituksena oli pakottaa osmannit irtaantumaan sodasta, päästä tukemaan Venäjää eteläkautta ja näin saada Saksa ahtaalle kun toiminta länsirintamalla ei edennyt mihinkään suuntaan. Homma piti hoitaa tyylikkäästi: ajetaan laivasto näyttävästi rannalle, paukutetaan tykeillä ja vihollinen antautuu. No ei mennyt niinkuin siellä v...n Strömsössä josta hieman neitimäisesti aina huomautellaan. Lopputulemana oli sotkuinen maihinnoususta alkanut maaoperaatio jossa britit ml. australiaiset ja uusiseelantilaiset menettivät n. 300 000 miestä ja vastaavasti osmaanit n. 250 000. Churchill sai tästä hyvästä kenkää meriministerin hommasta (vaikka nousikin myöhemmin "varsin" merkittävään rooliin II maailmansodassa) ja osmaanien eräästä komentajasta Mustafa Kemalista tuli myöhemmin Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti Kemal Atatürk ("turkkilaisten isä)( vaikka hän aiheuttikin valtavat tappiot rintamahyökkäyksissä maihinnousua vastaan).

Surkeaa oli sota Gallipolissa(kin) kuten dokumentissa tuodaan esille. Kesä oli kuumin vuosikymmeniin ja talvi kylmin. Taudit vaivasivat, oli jano ja nälkä, toilettipuoli oli heikossa kantimissa (erikseen mainittiin dokkarissa että vessapaperia ei ollut...), kaatuneita ei voitu haudata ja sodankäynnin osaaminen oli hukassa. Sodankäyntiin kuuluu yhtäläisinä elementteinä tuli ja liike mutta erään sotahistorioitsijan kommentin perusteella ensimmäisessä maailmansodassa näiden suhde ei ollut oikea: tulta oli liikaa ja liikettä liian vähän. Lopputulemana oli taisteluhautasodankäynti jota yritettiin saada liikkeelle rintamahyökkäyksillä vastakeksittyjä konekivääreitä ja pitkälle kehitettyä tykistöä vastaan. Lopputulema oli huono ja sitä vain pahensi kenraaleiden ymmärtämättömyys asiaan; hyökkäyksiä jatkettiin samalla kaavalla vaikka 2-3 niistä oli jo epäonnistunut valtavin tappioin. Käsittämätöntä on täytynyt olla ylimmän sodanjohdon ajattelumalli noina aikoina kun ihmishengelle ei ole annettu minkäänlaista arvoa.

Elokuva ei nosta taisteluja esille eikä dramatisoi niitä animaatioilla tai näytellyillä kohtauksilla kuten nykyään britti- ja jenkkidokumenteissa usein on tapana. Lopputulema on tuskastuttavan hidastempoinen teelmä jonka painopiste on sodanvastaisessa sanomassa. Tuon sanoman kertomisessa elokuva onnistuukin mutta en suosittele sitä siitä huolimatta katsomaan. Arvosanaksi irtoaa vain "Kolmas palkinto - ei mitään".

BTW: Pitää kaivaa jostain esiin Peter Weirin vuonna 1981 ohjaama elokuva samasta aiheesta jossa oli mukana mm. nuori Mel Gibson. Muistan tuon joskus nähneeni mutta pitää virkistää muistia uudelleentsekkauksella.

Elokuva: Hiroshima : BBC History of World War II (2005)

Netflixistä löytyy laadukas BBC:n tuottama dokumenttielokuva Hiroshiman pommituksesta, sen taustasta ja jälkiseuraamuksista. Dokumentti on toteutettu yhdistämällä historiallisia filminpätkiä näyteltyihin dramatisointijaksoihin. Tällaisen kombinaation tulos on joskus / usein lähinnä kökkö tai vaivaannuttava mutta tässä tapauksessa onnistutaan varsin hyvin. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä.

Elokuva kertoo ensisijaisesti nimensä mukaisesti Hiroshiman pommituksesta. Vastaava Nagasakiin tehty pommi-isku sivutaan lähinnä sivulausekommentilla. Keskeinen asia näiden pommitusten osalta on tuossa dokumentissakin esiin nouseva kysymys niiden tarpeellisuudesta tai välttämättömyydestä: pitikö kaksi kaupunkia tuhota siviiliuhreineen ennen kuin japanilaisten johtajat uskoivat että sota oli hävitty? Vai olisiko vastaava voimannäyttö voitu tehdä muutoin mutta amerikkalaiset halusivat vain testata pommien tehoa elävään massaan? Pommien teho olisi voitu varmasti osoittaa räjäyttämällä joku syrjäinen saari pois maanpinnalta: japanilaisille olisi ilmoitettu asiasta ja annettu heille lupa asetettaa tarkkailijat tutkimaan ao. tapahtumaa jonka jälkeen räjäytys olisi tehty. Sanoma olisi varmasti tullut selväksi mutta olisiko Japanin äärimilitaristinen johto uskonut tuon sanoman? Mahdollista olisi ollut että "demoräjäytys" olisi tulkittu jopa heikkouden osoitukseksi.

Joka tapauksessa pommi siis pudotettiin ensin Hiroshimaan ja sitten Nagasakiin. Jälki oli hirvittävää sekä välittömästi räjähdyshetkellä että pitkän aikaa sen jälkeen säteilysairauksien myötä. Kuvaavaa räjähdyksen voimalle on Hiroshimassa vieläkin kiviportaalla näkyvä ihmisen varjomainen hahmo joka jäi jäljelle kun kyseinen henkilö höyrystyi pois.  Hämmästyttävää on se että kaikesta huolimatta muutamat ihmiset selvisivät elossa hyvinkin lähellä ground-zero -pistettä. Joitakin näistä vieläpä haastateltiin dokumentissa eli he eivät olleet säteilysairauteenkaan menehtyneet.

Alla elokuvan traileri Youtubesta (jostain kumman syystä kreikkalaisilla teksteillä...):

Suosittelen dokumenttia katsottavaksi yleissivistyksen vuoksikin ja myönnän sille Hopeisen ampumamerkin.

BTW: Ydinpommista ja raskaan veden roolista sen valmistuksesta löytyy muuta tekstiä Kyhepunusta tästä linkistä.