Löysin Netflixistä yllättävän dramatisoidun dokumentin Gallipolin niemimaan taisteluista. Sikäli yllättävän että tekijät ovat turkkilaisia. Elokuvan tekemiseen ovat osallistuneet turkkilaisten lisäksi britit, australialaiset ja uusiseelantilaiset joista maista taisteluihin osallistuneet Ympärysvaltojen joukot olivat pääosin kotoisin. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä.
Gallipolin sotaretki oli eräs historian surkeimmista räpellyksistä sotaretkien joukossa. Brittien tarkoituksena oli pakottaa osmannit irtaantumaan sodasta, päästä tukemaan Venäjää eteläkautta ja näin saada Saksa ahtaalle kun toiminta länsirintamalla ei edennyt mihinkään suuntaan. Homma piti hoitaa tyylikkäästi: ajetaan laivasto näyttävästi rannalle, paukutetaan tykeillä ja vihollinen antautuu. No ei mennyt niinkuin siellä v...n Strömsössä josta hieman neitimäisesti aina huomautellaan. Lopputulemana oli sotkuinen maihinnoususta alkanut maaoperaatio jossa britit ml. australiaiset ja uusiseelantilaiset menettivät n. 300 000 miestä ja vastaavasti osmaanit n. 250 000. Churchill sai tästä hyvästä kenkää meriministerin hommasta (vaikka nousikin myöhemmin "varsin" merkittävään rooliin II maailmansodassa) ja osmaanien eräästä komentajasta Mustafa Kemalista tuli myöhemmin Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti Kemal Atatürk ("turkkilaisten isä)( vaikka hän aiheuttikin valtavat tappiot rintamahyökkäyksissä maihinnousua vastaan).
Surkeaa oli sota Gallipolissa(kin) kuten dokumentissa tuodaan esille. Kesä oli kuumin vuosikymmeniin ja talvi kylmin. Taudit vaivasivat, oli jano ja nälkä, toilettipuoli oli heikossa kantimissa (erikseen mainittiin dokkarissa että vessapaperia ei ollut...), kaatuneita ei voitu haudata ja sodankäynnin osaaminen oli hukassa. Sodankäyntiin kuuluu yhtäläisinä elementteinä tuli ja liike mutta erään sotahistorioitsijan kommentin perusteella ensimmäisessä maailmansodassa näiden suhde ei ollut oikea: tulta oli liikaa ja liikettä liian vähän. Lopputulemana oli taisteluhautasodankäynti jota yritettiin saada liikkeelle rintamahyökkäyksillä vastakeksittyjä konekivääreitä ja pitkälle kehitettyä tykistöä vastaan. Lopputulema oli huono ja sitä vain pahensi kenraaleiden ymmärtämättömyys asiaan; hyökkäyksiä jatkettiin samalla kaavalla vaikka 2-3 niistä oli jo epäonnistunut valtavin tappioin. Käsittämätöntä on täytynyt olla ylimmän sodanjohdon ajattelumalli noina aikoina kun ihmishengelle ei ole annettu minkäänlaista arvoa.
Elokuva ei nosta taisteluja esille eikä dramatisoi niitä animaatioilla tai näytellyillä kohtauksilla kuten nykyään britti- ja jenkkidokumenteissa usein on tapana. Lopputulema on tuskastuttavan hidastempoinen teelmä jonka painopiste on sodanvastaisessa sanomassa. Tuon sanoman kertomisessa elokuva onnistuukin mutta en suosittele sitä siitä huolimatta katsomaan. Arvosanaksi irtoaa vain "Kolmas palkinto - ei mitään".
BTW: Pitää kaivaa jostain esiin Peter Weirin vuonna 1981 ohjaama elokuva samasta aiheesta jossa oli mukana mm. nuori Mel Gibson. Muistan tuon joskus nähneeni mutta pitää virkistää muistia uudelleentsekkauksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti