Elokuva: Black Mirror: Bandersnatch (2018)

Katsoin läpi Netflixistä tuon "interaktiivisen" elokuvan. Interaktiivisuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että käyttäjä saa silloin tällöin äänestää kahdesta eri vaihtoehdosta (ja joskus yhdestä (?)) ja elokuvan juonenkulun pitäisi sitten muuttua tämän valinnan mukaan. Katselukokemus osoittaa, miksi tätä taiteenlajia ei juurikaan harrasteta: se on perseestä ja syvältä siellä. Lopputulos on sekava ja vähän väliä valinnaksi tulee "Takaisin", mikä tarkoittaa sitä että katsojan valinnat ovat johtaneet umpikujaan ja juonessa täytyy palata taaksepäin.

Itse elokuvan tarinakin on alkeellinen ja kömpelö. Ilmeisesti se kertoo nuoresta miehestä, jolla on mielenterveysongelmia ja joka lopulta saa stressireaktion tietokonepelin tekemisen deadlinen lähestyessä ja tappaa isänsä. Tämä siis siinä juoniversiossa, johon minun valintani johtivat. Johtaneekohan joku valinta muuhunkin mutta joka tapauksessa huonompi se ei voi olla.

Elokuva on sikäli paha pettymys, että Black Mirror -sarja on ollut pääosin lähes loistavaksi luokiteltu ja sai Kultaisen ampumamerkin. Tälle elokuvalle sen sijaan lohkeaa Kolmas palkinto - ei mitään.

Alla traileri Youtubesta:

Kirja: Aleksander Suvorov: Voittamisen taito - ISBN 978-952-291-174-2

Blogitekstin otsikko on sikäli harhaanjohtava että kyseessä on Aimo Ruususen ja Markku Salomaan toimittama teos, jossa Suvorovin "teosta" on vain yhdeksän sivua ja koko kirjankin paksuus on vain 158 sivua.

Suvorovin tekstiosuus on kaikenlisäksi aikamoista "tajunnanvirtaa": lähinnä se muistuttaa nykyteinin somepäivitystä ilman hymiöitä. Tekstejä täydennetään omituisilla piirroksilla (Suvorovin itsensä tekemiä), jotka ehkä voisivat olla sen ajan Instagram -kuvia; eivät tosin selfieitä.

Suvorov (1729-1800) persoonana (tietoa Wikipediasta tässä linkissä) on kyllä erittäin kiintoisa ja sen vuoksi tartuinkin kirjaan. Kyseessä on suomalaissyntyinen venäjän armeijassa toiminut kenraali, joka johti yli kuusikymmentä taistelua ja voitti ne kaikki. Venäjällä Suvorov oli ja on legendaarisessa maineessa ja kuvaavaa on, että hänen suomalaissyntyisyytensä on sujuvasti "unohdettu". Eihän Venäjän sankarina voi olla tsuhna! Suvorovin merkitystä kuvastaa että hänet on ylennetty ensimmäisenä venäläisenä generalisimmuksen arvoon. Toinen venäläinen generalissimus onkin sitten Josif Stalin, joka myönsi tuon arvon itselleen. Ehkä Putin kolmas?

Suvorov ei ollut Clausewitzin kaltainen strategi ja tieteilijä vaan käytännön ja suoran toiminnan mies. Hänen kuuluisa "oppinsa" oli hyökkääminen aina ja ainoastaan; ainoastaan hyökkäys tuottaa ratkaisun. Menestyksen salaisuus taas oli toteuttaa hyökkäämistä toisin kuin sen ajan armeijat yleensä toteuttivat: mm. siirtyminen hyökkäykseen suoraan marssista, yötaistelut, pitkät sivustakoukkaukset ja vaikuttaminen vihollisen huolto- ja täydennyslinjoihin.

Ruusunen ja Salomaa jahkaavat tuota oppia läpi koko Venäjän ja Neuvostoliiton historian nykypäivään ja Putiniin asti. Jahkaamisesta nimenomaan on kyse: pyrkimys hyökkäävään toimintaan ei anna kovin suuria eväitä suurempiin filosofisiin pohdiskeluihin, oli sitten kyse musketeista tai ydinaseista.

Häiritsevä piirre kirjassa on se, että siihen on suoraan (tai siitä on suoraan) lainattu kokonaisia kappaleita Salomaan "Punaupseerien nousu ja tuho" -kirjasta. Lainaukset huomaa selvästi, koska luin ao. kirjan vastikään. Viisasta kierrätystä sinällään, mutta antaa hieman "laiskan" kuvan kirjoittajasta. Osin lainaukset tuntuvat vielä istuvan heikohkosti asiayhteyteen. Asiasisältöä sen sijaan ei parane moittia: Ruusunen ja Salomaa ovat ammattimiehiä tieteellisen kirjoittamisen osalta ja "tekninen" suoritus on näin ollen hyvä.

Kokonaisuutena lukukokemus oli kuitenkin sen verran heikko ja suoranainen pettymys, että annan kirjalla ampumamerkiksi Kolmannen palkinnon.

Alla kansi:

Kirja: Markku Salomaa: Punaupseerien nousu ja tuho - ISBN 978-951-1-32381-5

Salomaan kirja pohjautuu väitöskirjaan kuten esim. Kyhepunussa aiemmin arvioitu Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Liekö kirjoittajan osaamisesta vai mistä kiinni, mutta Salomaa onnistuu kertaluokkaa paremmin muuntamaan lähtökohtaisesti kuivakkaan väitöskirjan lähes viihteelliseksi lukukokemukseksi. Teoksen kokoluokka on samaa suuruutta kuin em. murtuneet mielet: viimeisen sivun numero on 559.

Kirja kertoo suomalaisista jotka monilla eri tavoin ajautuivat tai hakeutuivat Neuvostoliiton Puna-armeijaan ja sen upseerikoulutukseen. Osa oli sisällissodan punaisia, osa tsaarin Venäjän armeijan upseereita ja olipa joukossa muutama loikannut jääkärikin.

Kirja ajoittuu Suomen vapaussodan ja Talvisodan väliseen ajanjaksoon. Talvisotaa käsitellään lyhyesti punaupseerien näkökulmasta;siis niiden jotka olivat vielä elossa tuolloin... Stalinin puhdistukset olivat muuten suuri siunaus Suomelle: puhdistuksissa siivottiin huolellisesti osaava upseerikunta (ml. erityisesti suomalaissukuiset punaupseerit), joka merkittävästi heikensi puna-armeijan kykyä toimia. Ei tullut voitonparaatia Torniossa vaan sen sijaan romuralli Raatteessa...

Kirjan tarina on ankara ja jossain mielessä säälittäväkin. Ainakin osa Neuvostoliitossa toimineista suomalaisista aidosti uskoi järjestelmään ja sen taustalla olevaan maailmanvallankumoukseen. Todellisuuden paljastuminen on ollut varmasti karmaiseva kokemus; ehkä voinee puhua "käänteisestä uskoontulosta"... Hyvä esimerkki tästä on kirjasta löytyvä kuvaus Toivo Antikaisesta, joka joutui pidätetyksi Suomessa 1934 vakoiluoperaatiossa ja suljettiin Vaasan lääninvankilaan Talvisodan päättymisen jälkeiseen vankienvaihtoon asti. Palattuaan Neuvostoliittoon hän sai hermoromahduksen kun tajusi että lähes kaikki "Kiimasjärven sankarit" (joihin hän itse lukeutui) ja jopa hänen nuorin veljensä Sulo oli teloitettu. Vankilatuomio Suomessa siis pelasti hänet lähes varmalta kuolemalta.

Sattumalta samaan aikaan katsoin läpi minisarjan Trotski (linkki Kyhepunussa tässä), joka hyvin mielenkiintoisella tavalla taustoitti noita puhdistuksia ja toisaalta herätti omituisen tunteen, että jotakin omituista propagandatyötä sen puitteissa tehdään nykytsaarin/diktaattorin toimesta. Suosittelen myös siihen perehtymistä.

Nykytsaarista puheenollen lainaan Salomaan kappaletta:

"Ennen toista maailmansotaa Stalin ei kuulunut mihinkään valtiollisiin elimiin, vaan kansankomissaarien neuvoston (neuvostohallituksen) puheenjohtajana (pääministerinä) toimi Molotov. Stalin ei kuulunut myöskään mihinkään sotilaallista valtaa käyttäviin komiteoihin tai neuvostoihin, vaan hän tyytyi puolueen 1. sihteerin asemaan. Muodollisen toimivaltansa rajallisuudesta huolimatta  hän, kuten tunnettua, käytti lähipiirinsä toimijoiden välityksellä lähes rajatonta vaikutusvaltaa."

Kuulostaako tutulta? V. Putinilla on kyllä muodollistakin toimivaltaa, mutta myös kuukausipalkkaan nähden "kohtuullinen" omaisuus. Liekö kyse erittäin taitavasta säästämisestä vai järjestelmällisestä rosvoamisesta? Jääköön asia muiden tutkittaksi koska tässä blogissa ei politiikkaa puhuta.

Kirjaan palatakseni suosittelen sen lukemista ehkä ensi vaiheessa lannistavasta paksuudesta huolimatta. Väitöskirjatausta ei tosiaan paljolti  näy läpi teoksessa; ehkä siitä kertovat huolellisesti laaditut, tilastoanalysoidut tulokset ja toisaalta paikottainen tautologia, jossa samoja tapahtumia ruoditaan vuoroin historiallisesta ja vuoroin henkilönäkökulmasta.

Arvomerkiksi annan tälle Hopeisen ampumamerkin.

Minisarja: Tankkien aikakausi (2017)

Netflixistä löytyy hyvin mielenkiintoinen neliosainen minidokumenttisarja,  joka kertoo panssarivaunujen historiasta. Tarina lähtee panssarivaunujen keksimisestä ja päätyy lähelle nykyhetkeä: viimeinen esitelty vaunu on venäläinen T-14 Armata. Tuossa onkin kova pala purtavana tulevan sodan panssarintorjuntamiehille; vaunussa on mm. Afganit -nimellä tunnettu aktiivinen ohjustentorjuntajärjestelmä, joka havaitsee lähestyvät ohjukset ja räjäyttää ne ennen osumaa. Samaan aikaan miehittämätön torni on jo pyörähtänyt kohti ohjuksen lähtöpistettä ja jööti lähtee... Taitaa olla edessä paluu molotovin koktaileihin ja koivuhalkoihin telojen välissä.

Sarjassa esitellään Kyhepunustakin löytyvät T34 ja Tiger  sekä siinä on asiantuntijana Bovingtonin panssarimuseon edustaja (juttu Bovingtonin Tiger Daystä tässä linkissä).

Sarja löytyy Netflixistä tästä linkistä. Se on sen verran kiintoisa että kehotan katsomaan ja annan Hopeisen ampumamerkin.

Eräkakku eli viskikakku

Willie Rokka on ansiokkaasti kirjoitellut milloin minkälaisia herkullisia eräeväsohjeita tänne blokiin. Siinä olen jäänyt pahasti jälkeen. Nyt yritän kommentoida alkoholin käyttöä ruuanvalmistuksessa..?!

Siis monia kastikkeita, lihapaloja yms. joita marinoidaan punaviinillä ja joskus oluella jne.. (oluesta on jopa ihan omaakin kokemusta.. mutta jätetään se pelkän kokemuksen varaan). Siis alkoholia tuhla.. käytetään siis marinoinnissa. Syy, miksi marinoinnissa käytetään alkoholia, lienee ihan yksinkertainen ja maalaisjärjellä ymmärrettävissä. Kokki saa laillisesti ottaa juoman keittiön pöydälle, ja napata välillä pikkuiset neuvoa antavat pullon suulta. Ja kun emäntä/isäntä kysyy "Aiotko marinoida kanaa punaviinillä?" niin siihen voi sammaltaen ja tihruisin silmin vastata myöntävästi.

Mutta nyt siis osallistun tähän ruokaohjelmaan viskikakulla. Se tosin oikeassa muodossa voi olla hankalaa toteuttaa metsäoloissa, mutta lukekaahan juttu ensin.

Viskikakku menee siis näin:
1 dl sokeria, 4 munaa, 2 dl kuivattuja hedelmiä, 1 dl fariinisokeria,
4 rkl sitruunamehua, kourallinen pähkinöitä, 2 l viskiä

Ohje:
Ota esiin suurehko kulho. Tarkasta maistamalla viskin laatu. Kaada mittaan 1 dl viskiä ja juo se. Toista. Laita sähkövatkain päälle. Maista viskiä uudelleen varmistaaksesi, että se on korkealaatuista. Sekoita voita laajassa, sameahkossa kulhossa, lisää 1 rkl sokeria ja vatkaa taas. Varmista, että viski on vielä hyvää, kuo uusi jupillinen. Tahi pari. Käännä vatkaaja poish päältä. Riko kaksi kanaa ja kishää kulhoon, shamoin kuivatut hedelmät. Vatkaa kääntäjä taash päälle. Jos heivatut kudelmat jäävät kiinni kulhoon, väännä irti muuvireisshelillä. Maishta shitten. onko viski vielä herkeälaatuista. Shitten shiivilöi 2 dl shuolaa, tai jotain. Ei oo nniin nöpönnnuukaahhh. Tsekkaa vishki. Shiivilöi shitruuamehu, lishää yksi ruoka. Lushikka. Sokeria tai jotai, aivan shama perkele. Voitele uuni. Tsakkaa ettei hivski ole hapettunut imlan korkki. a. Käännä kakkuvuoka 220 asteesheen, ala unohda käännyttää vatkainta poish. Heitä kulho ikkunashta, tshe...tsekkaa taas vishhki. Mee nnukkummaan. Kuka...aatana ylipäättään viittii shyyä jottain pershkeheeln hhtelmäkakkua???

Luulen, että em. viskikakkuohje sopii hyvin Kypsille hepuille.. onhan viskistä tehty täällä ihan laaduntarkkailuohjelma, joka oli varsin vaativa aikoinaan.. siis vaati maksalta paljon.

Mutta nyt sitten Hyvää joulua ja kiitos!

PS: Suurkiitos muuten kuuluu viskikakun ohjeesta Koti-Kokki .netille ja heidän ansioituneille kokkaajille!

Kirja: J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat - ISBN 978-951-20-6314-7

Ei ollut ISBN:t käytössä silloin kun Johan Ludvig runoili Stoolin tarinat eli aika paljon on vettä Porvoojoessa sittemmin virrannut.

Tartuin tähän klassikkojen klasikkoon sekä uteliaisuudesta että puolipakosta kun sain kirjan lahjaksi. Aiempi hämärä lukukokemus taisi olla yläasteelta tai lukiosta ja silloin ei kyllä natsannut lainkaan. Asenteessa oli varmaan vikaa ja ehkä elämänkokemusta puuttui (partakarvojen lisäksi).

Nyt kypsällä iällä lukukokemus oli yllättävänkin kiintoisa. Runomuodosta huolimatta tarinat olivat helposti seurattavissa olevia ja hyvinkin kiinnostavia. Luulen että yksi syy luettavuuteen on se että runothan ovat alunperin kirjoitettu Ruåtsiksi mutta (tässä tapauksessa Paavo Cajanderin) käännöksessä ne ovat muuttuneet loppusoinnittomiksi "pientarinoiksi", jolloin ylimääräiset runoklumeruurit eivät häiritse lukukokemusta. Kiinnostavuutta lisää myös taustoitus: nykypäivänä Wikipediasta löytyy henkilökuvauksia ja taustatarinoita käytännössä kaikista tarinoiden hahmoista ja kirja itsessäänkin sisältää kelvollisen henkilökuvausluettelon.

Tekstihän on kansanomaisesti sanottuna "kovaa kamaa": sellaista paatosta ja isänmaan hehkutusta, että lähtökohtaisesti maanpuolustushenkistä reservinupseeriakin hirvittää. Esimerkkinä lainattakoon tähän runosta Torpan tyttö säe 12:

"Tee hauta mulle, äitini, jo päättyy päivät multa;paennut taistelua on tuo kurja sulho-kulta,mua muistanut ja itseään ja sua kuullut vaanja veljein toivon pettänyt ja isiensä maan."

ja säkeessä 14

"Voi äiti, yöhön pimeähän ma etsin kaatuneista, mut noita armaan kasvoja ei ollut kellään heistä.Viekkaassa tässä maailmass' en viihdy kauempaa,kuolleissa kosk' ei ollut hän, ma toivon kuolemaa."

Tyttö siis toivoo että häneltä itseltään menisi henki kun sulhanen on liittynyt käpykaartiin eikä ole edes suvainnut potkaista tyhjää taistelukentällä. Asennetta!

Suosittelen kaikille kypsille hepuille tarttumista tähän kirjaan. Alku saattaa koulumuistojen pohjalta tuntua rankalta mutta lopussa kiitos seisoo.

Arvomerkkiä en uskalla tälle lähes kansalliseepokselle (ensimmäinen runo on "Maamme") lähteä antamaan.

Minisarja: Trotski (2017)

Katsoin Netflixistä mielenkiintoisen minisarjan, joka kertoi Lev Trotskin elämäntarinan. Sarja on ainakin wikipedian perusteella varsin uskollinen oikeille tapahtumille; tosin draamaa lienee kerrontaan hieman lisätty. Minisarja löytyy Netflistä tästä linkistä ja iMBD:stä tästä. Lev Trotskista taas tietoa löytyy Wikipediasta tästä. Vinkki: Murha-kohtaa ei kannata lukea jos haluaa säilyttää sarjan jännityksen loppuun asti...

Sarja on venäläistä tuotantoa ja venäläisillä näyttelijöillä toteutettu. Teknisesti se on kohtuullisen hyvä mm. erikoisefektiensä osalta ja selvästikin kallis tuotos. Visuaalisesti paikoitellen jopa venäläisestä tyylistä pitävälle näyttävä.

Päältä katsoen sarja vaikuttaa olevan jonkinlainen historian putsausyritys: Lenin, Stalin ja Trotski on kuvattu pahantekijöiksi mutta yhtälailla myös tsaarinvalta. Neuvostovaltion johdossa on ollut kova pudotus- ja valtataistelupeli. Vallankumous syö lapsensa, lähestulkoon sananmukaisesti. Sääli on sairautta. Mielivaltaiset kuviteltujen ja todellisten vastustajien puhdistukset pitävät pelkojohtamisen menettelyä yllä. Pelko toimii johtamismenetelmänä Neuvostovenäjällä vaikka se ei tunnetusti tulekaan kestämään pitkässä juoksussa ja niinhän siinä kävikin; tosin nyt naapurissa on uusi pelkojohtaja vallassa... Pääjehuista Stalinille riittää hänen oma elämänsä pituinen pelkoterrori, mutta Leninin ja Trotskin kuvataan tavoittelevan maailmanvallankumousta oman vallanhimointressin sijaan. No, v...x män sekin vallankumous...

Sarjan katsomisesta jää jotenkin outo tunne mieleen: onko kyse Putinin valtakoneiston propagandasta? Kallista sarjaa tuskin tehdään ilman valtion rahaa ja suostumusta Venäjällä eli tarkoittaa että Putin ja hänen propagandakoneistonsa ovat vähintäänkin hyväksyneet sisällön.  Tässä voi jopa kuvitella jatkumon: tehdään sarja minisarjoja, jossa menneitä morkataan Neuvostoliiton romahtamiseen (Gorbatshoviin) asti, mutta Jeltsinistä lähtien kehutaan ja Putinia ylistetään. Viimeinen jakso julkaistaan sitten kun Vladimir päättää/uskaltaa jäädä eläkkeelle. Hyvänä puolena tässä kuvitteellisessa suunnitelmassa on se että Neuvostovenäjän morkkaaminen voidaan tehdä vielä totuudenmukaisesti. Sen sijaan Jeltsinin (varasti valtion omaisuuden) ja Putinin (takasi Jeltsinin koskemattomuuden ja ryhtyi diktaattoriksi) osalta totuutta pitää hieman "viritellä" mutta sehän ei ole ongelma tuolla naapurissa. Ainakin tämä ensimmäinen Trotski -teemainen sarja toimii hyvin: uskoisin että aika monelle neuvostokasvatille menee tsaikat väärään kurkkuun sarjaa katsoessa; sen verran realistisesti asiat siinä esitetään. Olisi mielenkiintoista nähdä että missä yhteydessä elokuvaa esitetään Venäjän propagandavälineissä ja tuleeko tulevaisuudessa jatko-osia.

Outo loppukaneetti tuossa on vielä raamatunlause viimeisissä ruuduissa. Wtf?

En anna tälle arvosanaa koska ihmettelen funktiota mutta suosittelen katsomaan ja kummastelemaan asiaa.

Alla vielä traileri Youtubesta:

Moro, moro porot...

Siitä onkin aikaa vierähtänyt kun viimeksi täällä olen edes käynyt tai sitten kirjaillut mitään. Lueskelin noita vanhoja tekstejä..
Ihan mukavia juttujahan ne ovat. Itseasiassa itselläni ei ole oikeastaan mitään annettavaa juuri tällä hetkellä, mutta lähinnä kirjauduin, jotten ole ihan vielä kuollut, jos sellaista sankat seuraajajoukkomme ovat luulleet.

Willie Rokka on näköjään ottanut joukkoon naisen Sirpsi (?) kypsien heppujen seurantaan... eihän silti, voihan naisetkin kypsyä ihan samalla tavalla kuin ukkelitkin..

Kuriositeettina mainittakoon, ettei blogi enää tuntenut Rajajääkäri1943. Piti pariin eri kertaan todistella olemassaoloaan. No, siis syypäähän istuu tällä hetkellä näppäimistön edessä.

Jotenkin on ollut alkuvuoden, kesän ja loppuvuoden aika turhautunut olo, joka ei ole lähtenyt oikein millään irti. Kaipa sen on saanut tuntea nahoissaan myös armoitettu ystäväni Willie Rokka.

Kai tänne pitäisi kertoa jokin juttu, tarina yms. koska kuitenkin sain viimein tämän auki.. Vaikeaa se on, kun en laita ruokaa, en ole erästellyt, juossut hirveästi vieraissa, matkaillut, enkä harrastanut muutakaan kypsille hepuille tyypillisiä harrastuksia.

Parempi jättää toiseen kertaan, sori Pori!

Kasarmimuonaa: Vorschmack ja uuniperunat

Tartuin näin itsenäisyyspäivän alla legendaariseen klassikkomuonaan eli Marskin lempiruokaan Vorschmackiin. Reseptin löysin K-ruokapalvelusta ja kokeilin. Hyvää tuli!

Ainekset:

• 250g lampaan jauhelihaa (löytyi Prisman pakastealtaasta, sorry Kesko!)
• 1-2 rkl juoksevaa margariinia (käytin voita)
• 1pkt(400 g) Pirkka naudan jauhelihaa 10 % (no S-ryhmän jauhelihaa oli...)
• 2(n. 250 g) isoa sipulia
• 4 valkosipulinkynttä
• 1rs (100 g) anjovisfileitä
• 2rkl anjovislientä
• 1/2tl mustapippuria
• 2rkl Pirkka tomaattipyreetä (edelleen S-ryhmää...)
• 1dl vettä

Lisäksi syöntivaiheeseen

• n. 150g etikkapunajuuria
• n. 150g maustekurkkua
• 1prk(120 g) smetanaa

Valmistusohje: 

1. Paista lampaan jauheliha rasvassa paistinpannussa murentaen. Siirrä liha kannelliseen pataan. Ruskista naudan paistijauheliha pannussa omassa rasvassaan. 
2. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Lisää ne lihan joukkoon. Jatka paistamista koko ajan sekoitellen, kunnes sipulit ovat kuullottuneet. Yhdistä jauhelihat pataan ja kuumenna.
3. Hienonna anjovisfileet leikkuulaudalla ja lisää pataan. Kaada joukkoon myös hiukan anjovislientä. Mausta pippurilla ja tomaattipyreellä ja lisää vesi. 
4. Hienonna koko setti sauvasekoittimella tai tehosekottimella sileäksi massaksi.
5. Alenna uunin lämpö 150 asteeseen ja hauduta pataa 1-1 1/2 tuntia. Tarkista padan nestemäärä noin 20 minuutin välein ja lisää tarvittaessa 1/2 dl kuumaa vettä. Vorschmackin pitää pysyä kosteana, mutta vettä ei saa jäädä irtonaiseksi. 
6. Tarjoa vorschmack uuniperunoiden, kuutioitujen punajuurien ja maustekurkkujen sekä smetanan kanssa. Ja alkumaljaksi luonnollisesti Marskin ryyppy.

Tarjosin Vorschmackin kanssa uuniperunoita alla olevalla reseptillä:

Ainekset:

• 4 isoa jauhoista perunaa (rosamunda)
• 1 kg karkeaa merisuolaa
• öljyä

Valmistusohje:

1. Pese perunat huolellisesti (kuorikin on näin syötävää) ja kuivaa ne. 
2. Laita uunivuokaan kerros karkeaa merisuolaa. Voitele perunat öljyllä ja pistele niihin reikiä sinne tänne, jotteivat halkea uunissa. Asettele perunat suolapedille ja kypsennä 225 asteessa n. 45-60 min.
3. Tee kypsään perunaan viilto päälle.

Ruoka oli niin hyvää että annan täydellä mahalla sille arvosanan Kultainen ampumamerkki.