Sainpahan viimein kahlattua läpi tämän järkäleen - liitteineen 475 sivua paikoitellen hyvinkin kuivakkaa mutta toisaalta omalaatuisen kiinnostavaa asiaa. Kirja on Kivimäen väitöskirjansa pohjalta tekemä teos joka käsittelee viime sodissa psyykkisesti vammautuneiden rintamamiesten kohtaloa sotien aikana ja niiden jälkeen. Kirja oli pienimuotoinen hitti ilmestyessään jota sopii kyllä ihmetellä koska kyse ei ole kevyestä lukemistosta lainkaan.
Kirjasta tekee raskaslukuisen jatkuvien tilastojen ja taulukkojen vatvominen eri näkökulmista. Joskus tuli lukiessa mieleen että eikös tämä taulukko jo käsitelty kertaalleen... Ei tullut tarkistettua kuitenkaan. Kiintoisia pätkiä sen sijaan olivat potilaskertomuksista otetut kuvaukset miesten järkytyksen aiheuttaneista tapahtumista ja syntyneistä oireista.
Kirjaa lukiessa tulee mieleen että kovia ovat miehet joutuneet kestämään ja toisaalta mitenkähän itsekään olisi niissä oloissa selvinnyt. Rauhan aikana on helppo olla polleata poikaa ja kuvitella pysyvänsä kylmähermoisena ja täyspäisenä vaikka kuinka ympärillä räikäisi.. Varsinkin epäsuora tuli on varmasti kammottava kokemus: kyse on sananmukaisesti arpapelistä - milloin vain voi kranaatti osua kohdalle ja silpoa tai tappaa. Suoralta tulelta ja vihollistilanteilta sentään voi yrittää suojautua tai itse vaikuttaa tapahtumiin mutta epäsuorassa ollaan "korkeamman käressä". Tässä on hyvä huomata vielä että räjähdysainekuorma neliömetrille on kasvanut sota sodalta ja nykymenetelmä suurvalta-armeijoilla on tuhota ensin kaikki elollinen toimialueelta tykistöllä, ohjuksilla ja lentopommeilla ennen kuin sinne uhrataan omia miehiä. Eli tulevassa sodassa ei tule olemaan helpompaa.
Raskaslukuisuudesta huolimatta suosittelen tärkeän aiheensa vuoksi jos ei luettavaksi niin ainakin läpiselattavaksi. Matala viihdearvo kuitenkin laskee arviointia joten
Arvomerkki: Pronssinen ampumamerkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti