Kirja: Esa Sirén: Rukajärvi - ISBN 978-951-24-0105-5

Sirénin Rukajärvi on itseasiassa kooste kahdesta kirjasta: Rukajärven korpisissit (2012) ja Kenttävartio Joki (2013). Niinpä koko opuksessa on sivuja peräti 693.

Sirénin kerronta edustaa näissä kahdessa kirjassa samaa linjaa kuin aiemmin Kyhepunussa arvosteltu "Törni iskee": rentoa ja helppolukuista kerrontaa Korkeajännitys -tyyliin kirjoitettuna. Venäjän pojista ei ole vastusta vaikka omistakin muutama sankarivainaja tulee. Suhdeluku on jälkimmäisessä kirjassa 5:121 joka ylittää jopa klassisen "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" -nyrkkisäännön yli tuplasti... Erikoista tässä on se että tarina on ilmeisesti vieläpä tosi: vastaavaa ja aikalailla Sirénin kertomaa myötäilevää tarinaa kertoo Rukajärven suunnan historiayhdistyksen sivuilta löytyvä esitelmä (linkki tässä).

Ensimmäinen kirja kertoo kaukopartio- ja sissityyppisestä toiminnasta jota kritisoin jo Lehväslaihon Korven peura -romaanin arvioinnin yhteydessä: tarina on pitkälti tarpomista metsässä, molemminpuolisia väijytyksiä, väsymystä, kylmää ja nälkää. Näistä tarinoista on vaikea löytää mitään erityistä mieleenjäävää kerrottavaa. Sirénin tapauksessa vahvuutena on sujuva kirjoitustyyli ja lyhyisiin kappaleisiin pohjautuva rytmitys: kirjan kappaleen tai pari ehtii lukaista vaikkapa aamukahvin yhteydessä.

Jälkimmäinen kirja oli sen sijaan kiinnostavampi tapaus varsinkin kun paljastui että se on myös tosi. Pieni joukko pystyi estämään neuvostoliittolaisten suunnitteleman operaation (= kenttävartion valtaaminen ja vähintään 5 vangin ottaminen) pienin tappioin ja tuottamalla viholliselle erittäin pahat menetykset. Neuvostojoukkojen puolelta kyse oli pitkästi osaamattomuudestakin ja toisaalta venäläisille tyypillisestä ihmishenkien täydellisestä arvostamattomuudesta. Kirjan eräässä kohtauksessa kerrotaan ruumislöydöstä jossa monttuun on ladottu omien ampumia kieltäytyjiä tai karkuun pyrkineitä. "Peräytymisenestojoukot" ovat siis olleet työnsä ääressä vahvistamassa hyökkäävien joukkojen sitoutumista tehtävään.

Kirja tuli lukaistua yllättävän helposti massiivisesta koostaan huolimatta. Suosittelen Korkeajännistysten oheen/sijaan ja myönnän Hopeisen ampumamerkin.

Alla vielä muutama kuva Sota-arkiston kokoelmista. Copyright SA-kuva.

Kenttävartio Joki - katsottuna etelästä neuvostoliittolaisten asemien
suunnasta

Kaatuneita neuvostoliittolaisia Rukajärven suunnalta.

Kaatuneita neuvostoliittolaisia Rukajärven suunnalta.

Matkailua: USS Pampanito ja SS Jeremiah O'Brien , San Francisco, USA

Vierailin San Franciscon kaupungissa ja majoituin siellä Fisherman's Wharf -alueen lähistöllä. Alueella on ravintoloiden, baarien ja merileijonien lisäksi myös muutama museolaivakohde. Kävin näistä kahdella eli USS Pampanito (SS-383) -sukellusveneellä (wikipedia-artikkeli tässä) ja SS Jeremiah O'Brien -Liberty-luokan rahtilaivalla (wikipedia-artikkeli tässä). Pääsylippujen hinta oli molempiin 20 $ / kappale eli hintaa tuli yhteensä 40 $.

Pampanito on Baleo -luokan sukellusvene; n. 95 metriä pitkä alus jossa oli 80 henkilön miehistö.
Ameriikassa kaikki on suurempaa ja näin ollen myös sukellusveneen koko yllätti: se on selvästi suurempi, tilavampi ja avarampi kuin esim. saksalaisten Das Boot -elokuvasta tutut alukset. Jälkimmäisissä en tosin ole koskaan ollut joten arviointi on aikalailla arvaus.

Alla kuvia aluksesta:

Alus telakoituna San Franciscossa.

Aluksen keskiosaa. Yläpuolella taistelukeskus josta venettä
johdettiin hyökkäsytilanteessa.

Miehistön majoitustiloja. Mukavampia kuin Das Bootin riippumatot...
Joka miehelle ei tosin omaa punkkaa ollut koska osa porukasta oli aina
vahdissa.

Miehistömessi; vaikuttaa jopa viihtyisältä ainakin jos ei olla 100 m:n
syvydessä ja syvyyspommeja ei sada.

Messin takana oleva keittiö jossa miehistön ja upseereiden ateriat
valmistettiin. Kyllähän tuossa hampurilaisia paistelee.

Keulan torpedohuone jossa on yhteensä 6 torpedoputkea. Huomaa
torpedojääkäreiden kenttäpunkat katonrajassa.

Kuva putkesta ilman kalaa...

Ja kalan kanssa.

Ja kuva vielä kalastakin: Mark 14 höyrytorpedo, pituus 6,25 metriä ja
paino 1500 kg. 

Sukellusveneen kannella on pinta-ammuntakalustoa eri käyttötarkoituksiin:

102 mm kansitykki.

Boforsin 40 mm ilmatorjuntatykki joka käy myös pinta-ammuntaan.

Oerlikonin 20 mm ilmatorjuntakanuuna.

Toinen käyntikohde oli siis SS Jeremiah O'Brien. Kyseessä on Liberty -luokan alus joka on täydessä purjehduskunnossa ja suorittaakin risteilyjä. Tämä häiritsi jossain määrin vierailukokemusta; mm. miehistön ja päällystön hyteissä oli selvästi asukkaiden omaisuutta eikä laivan kiertokäyntiä ollut käytännössä lainkaan suunniteltu.

Liberty -luokan ideana oli rakentaa laivoja nopeammin kuin saksalaisten ehtivät niitä upottamaan Atlantin saattuesodan aikana. Laivat tehtiin todella nopeasti: Keskimääräinen valmistumisaika oli n. 28 päivää kölinlaskusta vesillelaskuun ja nopein aika 4 päivää 15 tuntia 29 minuuttia Kaiserin telakalla Richmondissa 08.-12.11.1942.

Liberty -alukset olivat äärimmäisen yksinkertaisia ja ne tehtiin esivalmistetuista moduleista kokoonhitsaamalla jolloin päästiin tuohon nopeaan rakennustahtiin.

Alla pari kuvaa laivalta:

Laiva laiturilta kuvattuna.

Laivan kolmisylinterinen pystysuora höyrykone jota on muuten 

käytetty Titanic elokuvassa näyttelemään aluksen konetta.

Tässä blogitekstissä on esitelty kaksi kohdetta joista Pampanitoa suosittelen käymisen arvoiseksi mutta taas Jeremiahia en. Keskiarvoksi kohteelle muodostuu näin mitaten Pronssinen ampumamerkki.

BTW: San Franciscoa voi suositella muutoinkin matkakohteeksi jos trumpismia ei kavahda ja Ameriikka kiinnostaa. Kaupunki on yksi Yhdysvaltain persoonallisimmista ja miellyttävimmistä vaikka liikenneruuhkat seudulla ovatkin kammottavat.. Tänä kesänä (2017) Finnair jopa lentää suoria lentoja Helsingistä kyseiseen kaupunkiin. Lento kestää 11 tuntia joten istumista tuossa kyllä riittää...

Elokuva: Alien: Covenant (2017)

Kävin katsomassa tämän Alien -saagaan virallisesti kuuluvan uusimman osan. Kyseessä on peräti Ridley Scottin itsensä ohjaama esiosa alkuperäiselle "Alien – kahdeksas matkustaja" (1979) -elokuvalle. Elokuva taustoittaa tapahtumia ennen tuota legendaarista ensimmäistä Alien -elokuvaa yhdessä vuonna 2012 ilmestyneen "Prometheus" -filmin kanssa. Kolmas esiosa on vielä suunnitteilla ja lopulta nämä esiosat siis johtavat alkuperäiseen Alieniin. Näiden virallisten Alien -elokuvien lisäksi teemaa käsitellään mm. Alien vs. Predator -elokuvissa.

Täytyy sanoa että ei Ridleyltäkään aina onnistu. Elokuva oli sanalla sanoen huono, saattaisin käyttää jopa p..a -sanaa. Siitä löytyi kyllä kaikki Alieneihin kuuluvat elementit eli facehuggerit, rinnan repimiset, kielellä tappamiset, hännällä tappamiset jne. Eli verta ja suolenpätkiä oli vähintään riittävästi tarjolla. Kokonaisuutta nuo must-have -kohtaukset eivät kuitenkaan pelasta. Pahin ongelma elokuvassa on juonen onttous ja ennalta-arvattavuus. Loppukohtauksen kulku on arvattavissa jo hyvissä ajoin ennen elokuvan puoliväliä. Tarinan päähenkilöt ovat tampioita ja toimivat niin amatöörimäisesti että oikeastaan ansaitsevatkin tulla tapetuksi...

Elokuviin pitäisi rakentaa toimintamalli jossa katsoja voisi halutessaan pyytää rahat pois todella huonon elokuvan jälkeen. Perusteena olisi signaali ao. teoksen tekijälle että pieleen meni eikä kannata jatkaa enää samalla linjalla. Nythän tuolla on jo seuraava elokuva putkessa eikä näillä lähtimillä siltä kovin paljoa voi odottaa...

Alien -saagaan pätee sama kuin useimpiin muihinkin moniosaisiin elokuvasarjoihin: ensimmäinen osa on loistava, toinen siedettävä, kolmas juuri ja juuri katsottavissa ja neljännestä eteenpäin olisi saanut jäädä tekemättä.

Pakko antaa tälle teokselle arvomerkiksi "Kolmas palkinto - ei mitään" vaikka tunnekin lukkarinrakkautta itse Alien -otusta kohtaan. Se on kuitenkin näyttävin scifi-kauhuhirviö mitä toistaikseksi on keksitty.

Alla vielä traileri Youtubesta varoitukseksi:

Matkailua: Imperial War Museum, Lontoo, Iso-Britannia

Lontoosta löytyy Imperial War Museum (IWM) -museo joka nimensä mukaisesti kertoo brittiläisen imperiumin sodankäynnistä; tosin painottuen 1. ja 2. maailmansotaan sekä näiden jälkeiseen aikaan.

IWM sijaitsee Thamesin etelärannalla ja on helposti saavutettavissa metrolla: Lambeth North-asemalta (Bakerloo -linja) 5 minuutin, Waterloo -asemalta (Bakerloo, Jubilee ja Northern linjat) 10-15 minuutin ja Elephant & Castle -asemalta (Bakerloo and Northern lines) 10-15 minuutin kävelymatkan päässä. Lisäksi toisessa Kyhepunu -blogissa kuvattu HMS Belfast on myös kohtuullisesti käveltävissä ja yhdistettävissä saman päivän reissuun.

IMW:n pihamaalla on heti esillä näyttävät tuplatykit. Nämä on kuitenkin "jälkiasemoitu" tuohon eivätkä ole koskaan tositilanteessa olleet rinnakkaisasemissa. Kuva alla.

Nostan itse museosta vain pari kuvaa esille:

V1 -Hitlerin kostoase katosta roikkumassa

Pienoissukellusvene jonka kaltaista käytettiin mm. Tirpitziä vastaan.

Täytyy sanoa että museo oli lievä pettymys. Rakennus itse ja näyttelytilat ovat hienot ja niissä on kattava läpileikkaus brittien käymistä sodista 1. maailmansodasta tähän päivään. Pysyvinä erillisnäyttelyinä on mm. The Holocaust Exhibition-osio joka keskittyy natsien joukkotuho-operaatioon, Secret War -osio vakoilutekniikan kehityksestä ja Lordi Ashcroftin galleria jossa on esillä maailman suurin kokoelma Victorian risti-kunniamerkkejä. Kyseessähän on brittien korkein sotilasansiomitali joka on lähes yhtä arvostettu kuin kotoinen Mannerheimin risti.

Jostain syystä museo oli kuitenkin vähintäänkin lievä pettymys. Yhtenä syynä saattoi olla samalla reissulla käydyt RAF-museo ja Bovingtonin panssarimuseo jotka nostivat kokemusriman tarpeettomankin korkealle. Joka tapauksessa myönnän IWM:lle vain Pronssisen ampumamerkin.