maanantai 21. joulukuuta 2020

Singulariteetti lähestyy

Terminaattori -elokuvassa esiteltiin suurelle yleisölle näyttävästi ja havainnollisesti singulariteetin käsite. Tuolla tarkoitettiin hetkeä, jolloin tekoäly (Skynet) saavutti älykkyydessä pisteen, jossa sille syntyi tietoisuus. Hyvin pian tietoisuuden syntymisen jälkeen Skynet totesi, että toteuttaakseen sille annetun tehtävän puolustaa Yhdysvaltoja sotaa vastaan sen oli järkevintä ja tehokkainta hävittää pois kaikki ihmiset ml. yhdysvaltalaiset. Tekoälyn  / elokuvan logiikkaa voi hieman kyseenalaistaa, mutta tuo idea yhdessä mm. Matrix -elokuvasarjan kanssa on synnyttänyt ehkä aiheellisen - ehkä ei pelon itsenäistä tekoälyä kohtaan.

Tekniikka ja Talous -lehden verkkoversiossa (linkki tässä) uutisoitiin, että tekoäly oli hallinnut ensimmäisen kerran täysin itsenäisesti USA:n sotilasjärjestelmää. Tämä oli varmaankin myös ensimmäisiä kertoja koko maailmassa. Hallinta oli uutisen mukaan vielä varsin yksinkertaista ja vaaratonta: Artuμ -kutsunimellä toiminut tekoälyoperaattori oli hallinnut U2 -tiedustelukoneen tutkaa ja etsinyt sillä harjoituksessa itsenäisesti vihollisen ohjuslaukaisualustoja. Oleellista oli kuitenkin sen täysin itsenäinen toiminta: ihminen ei puuttunut tekemisiin mitenkään, vaikka hänellä lienee ollut kuitenkin käytössä joku mekanismi kytkeä tekoäly päälle ja pois.

Kehityssuunta on kuitenkin ilmeinen; kone tulee korvaamaan ihmisen sotalaitteiden ohjaamossa ja suhteellisen nopealla aikataululla. Esimerkiksi hävittäjälentokoneen suunnittelussa ihmisen poisjättämisellä saavutetaan merkittäviä suorituskykyetuja: ihminen on vettä sisältävä, heikko säkki, jonka kestokyky g-voimille on heikko. Lisäksi ihminen tarvitsee lämpöä, happea ja tilaa ohjaamon verran. Kaikki nämä voidaan jättää pois ja rakentaa kompaktimpi ja yksinkertaisempi laite, jonka suorituskyky on esim. kaarroissa ylivertainen.

Koneen siirtyminen tappokoneen puikkoihin aiheuttaa singulariteettihaasteen ja myös moraalisia ongelmia. Jo muutamia vuosia sitten puhuttiin, että yhdysvaltalaisten taisteludroneissa olisi laitteisto, joka kykenee tunnistamaan ja maalittamaan vihollisia automaattisesti sen anturien antaman tiedon pohjalta. Siis video-, lämpökamera-, tutka- yms. anturit kertovat, että maassa on henkilö joka kantaa Kalashnikovia. Tuolloin väitettiin, että droneoperaattorille tämä näkyy näytöllä "maaliehdotuksena", jonka operaattori sitten hyväksyy tyyliin "Ammutaanko, kyllä/ei?". Sotilaiden moraalikeskusteluissa on pidetty kiinni siitä, että tuo kyllä/ei on asia, joka on ihmisen vastuulla ja omallatunnolla: ihmisen on päätettävä, tapetaanko toinen ihminen vai ei ja kone ei voi sitä tehdä. Tästä ei ole kuitenkaan enää pitkä matka tilanteeseen, jossa drone itsenäisesti päättää tuon kyllä/ei tilanteen, jonka jälkeen jossain Afganistanissa kenttähenkilökunta varustaa dronen polttoaineella ja ammuksilla sekä lähettää sen matkaan. Jonkin ajan kuluttua drone palaa takaisin aseet savuten ja ammusvarastot tyhjänä seuraavan "metsästysretken" varustelua varten ja kukaan ei tiedä, mitä se on väliajan touhunnut... Ja jos yhdysvaltalaiset eivät tuota toteuta, Kiina tai Venäjä toteuttaa, jolloin USA:nkin pitää mennä perässä. Siinä moraaliset arvioinnit hyvin nopeasti unohtuvat.

Kansainväliset sodankäynnin säännöt ja muut kontrollikeinot ovat edellä mainitussa hyödyttömiä: jos automaattinen tappokone voidaan kehittää, se tullaan kehittämään ja sitä tullaan käyttämään; vähintäänkin niissä tilanteissa, joissa voimasuhteessa alivoimainen toimija ahdistetaan epätoivoiseen asemaan. Ydinaseisiin verrattuna tekoälyaseiden etuna tulee olemaan niiden suhteellisen halpa hinta: tekniikan kehittyessä sen hinta laskee automaattisesti ja se tulee näin ollen pienempienkin toimijoiden ulottuville.

perjantai 4. joulukuuta 2020

Kirja: Niclas Hermansson ja Peter Ryberg: Karhu sotilaana ja muita tuntemattomia tosiasioita toisesta maailmansodasta - ISBN 978-952-300-477-1

 Lukaisin läpi tämän ruotsalaisten sotakirjailijoiden kirjoittaman teoksen. Mukana teosta laatimassa on ollut yllättäen myös suomalainen Panu Väänänen (jota ei kuitenkaan mainita kirjailijana), joka on kirjoittanut 7 lukua. Nuo luvut koskevat suomalaisia anekdootteja, mutta muuten tarinat ovat yleismaailmallisia.

Ihmettelen suuresti, mikä on ollut ideana tämän kirjan kehittämisessä. Voiko tässä olla tuon Väänäsen myötä jopa maailmanlaajuisesti myytävä, mutta paikallisesti lokalisoitava konsepti: ruotsalaisveijarit ovat sepittäneet joukon tarinoita, joita sitten on ryyditetty paikallisesti kiinnostavilla jutuilla. Jos näin on, varmaankin löytyisi jostain esim. norjalainen tai saksalainen versio vastaavasta teoksesta.

Kirja koostuu suuresta määrästä hyvin eritasoisia lyhyitä tarinoita. Tarinoiden aiheet vaihtelevat huvittavista tapahtumista valtaviin humanitäärisiin rikoksiin, eikä niille oikein tahdo löytyä mitään yhteistä nimittäjää. Tarinat on jaoteltu ryhmiin tyyliin "Ihmiset", "Eläimet" tai "Rikokset", mutta noiden ryhmien alla tarinoiden laatu ja sisältö on laidasta laitaan vaihtelevaa.

Vaivaa ovat pojat nähneet tämän teoksen laadinnassa: lähdeluettelo on kymmenen (!) sivua pitkä ja henkilöhakemistokin yli kolme sivua. Todennäköisesti nuo lähteet on myös luettu, eli jutut eivät ole omasta päästä keksittyjä. Ei se silti paranna näiden juttujen kiinnostavuutta, vaan ne ovat parhaimmillaankin "jahas, vai tuollaistakin" -tasoa. Siis sikäli ne omasta päästä keksityt jutut olisivatkin voineet tuottaa kertaluokkaa paremman tuloksen, tyyliin "Korkeajännitys"...

Kirjan merkittävin etu on noiden tarinoiden lyhyys. Ne ovat tyypillisesti muutaman sivun mittaisia, joten kirjaa voi hyvin käyttää wc-lukemistona ilman suurta peräpukamien vaaraa. Sivuja voisi käyttää lukemisen jälkeen myös takapuolen pyyhintään, mutta näin en viitsinyt tehdä, koska 1) oli wc-paperiakin, 2) kirja oli lainassa kaverilta ja 3) kirjan paperimateriaali ei ole takamusta hivelevää. Viimeisen tosin totesin vain sormilla, en takamuksella.

Yllä olevan arvioinnin pohjalta kirjan arvomerkin voi ehkä arvatakin eli sille läjähtää surutta "Kolmas palkinto - ei mitään". Kirjaa voi suositella edellä mainittuun hotelli helpotus -käyttöön, mutta vakavaan lukemiseen siitä ei ole.

Alla vielä kuva kannesta:

Karhu sotilaana - heikkotasoinen historiateos
Karhu sotilaana - kansi

lauantai 14. marraskuuta 2020

Kasarmimuonaa: Tomaatti-juustopiirakka valmispohjaan

 Piirakkaa pukkaa pyhästä lopettamislupauksesta huolimatta... Tällä kertaa kyseessä on kasvispiirakka, joka Soppa365:ssä oli jostain syystä nimetty "Naapurin tomaatti-juustopiirakaksi". Resepti alla:

Ainekset:

  • 1 pakastepiirakkataikina suolaiseen leivontaan (380 g)
  •  300 g Port Salut -juustoa, esim. Luostari
  •  1–2 rkl dijonsinappia
  •  3–4 kypsää tomaattia
  •  (muutama kirsikkatomaatti)
  •  ½ tl kuivattua timjamia
Valmistus:

  1. Ota taikina huoneenlämpöön tunti ennen leipomista. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
  2. Painele taikina pyöreän piirakkavuoan (Ø 24–28 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 10 minuuttia uunin alatasolla.
  3. Leikkaa juusto ½ cm:n paksuisiksi paloiksi. Viipaloi tomaatit. Jos käytät kirsikkatomaatteja, halkaise ne.
  4. Sivele sinappia piirakkapohjalle makusi mukaan (huomaa, että dijoninsinappi on voimakasta, ohut kerros siis riittää). Peitä pohja juustoviipaleilla ja asettele niiden päälle tomaatit. Ripottele timjami tomaattien päälle.
  5. Kypsennä piirakkaa noin puoli tuntia uunin keskitasolla.
  6. Anna piirakan jäähtyä 15 min. Nauti piirakka lämpimänä teen, punaviinin tai maidon kera.
Kommentti:
  • En tehnyt tuota kohdassa 2 mainittua esipaistamista, koska joku kommentoi että se ei sovi valmistaikinalle. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut tehdä: ilman esipaistamista pohja jäi keskeltä täytteen alta hieman "taikinamaiseksi". Ei haitannut makua, vaan enemmänkin suutuntumaa ja ulkonäköä (siis piirakan, ei syöjään). Pitää ensi kerralla kokeilla esipaistaa.
Piirakasta tuli hyvä ja täyttäväkin, vaikka olikin kasvistäytteinen. Osansa asiaan lienee tuolla kohtuullisen rasvaisella juustolla. Annan tälle Hopeisen ampumamerkin ja suosittelen kokeilemaan.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Kasarmimuonaa: Maalaiskeitto uunissa

 Löysin Sopasta (taas) kokeiltavaksi tämän reseptin. Listasin sen kasarmimuonaksi, koska valmistukseen tarvitaan uuni. Ehkä keiton voisi keittää liedelläkin, mutta pitkä keittoaika (1,5 h) voi olla turhauttavaa. Joka tapauksessa kenttäolosuhteissa ei yleensä jaksa muonaa noin kauan odottaa.

Kyseessä on runsaasti kasviksia sisältävä keitto, joka punajuuren ansiosta muistuttaa aika paljon borssikeittoa. Lisää samankaltaisuutta tekee lisukkeena tarjottava piparjuurismetana.

Ainekset:

  •  500 g punajuuria
  •  300 g porkkanoita
  •  200 g juuriselleriä
  •  1 sipuli
  •  3 valkosipulinkynttä
  •  200 g savukassleria
  •  2 rkl öljyä
  •  2 rkl tomaattipyreetä
  •  1,2 l lihalientä
  •  3 dl lager-olutta
  •  1 laakerinlehti
  •  2 tl kuivattua timjamia
  •  (suolaa)

Piparjuurismetana:

  •  1 prk (120 g) smetanaa
  •  2 rkl piparjuurta raastettuna
  •  ripaus suolaa ja sokeria
Valmistus:

  1. Kuori punajuuret, porkkanat ja juuriselleri ja raasta ne raastimen isolla terällä tai vihannesleikkurilla.
  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi savukassler.
  3. Kuumenna öljy uuninkestävässä kattilassa. Lisää tomaattipyree, juuresraaste, sipuli- ja valkosipulinkynnet sekä savukasslerkuutiot. Kuullota sekoitellen pari minuuttia. Lisää joukkoon lihaliemi ja olut. Lisää laakerinlehti ja timjami. Kiehauta kuumaksi.
  4. Nosta kattila 175-asteisen uunin alatasolle ja anna hautua 1½ tuntia. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla.
  5. Piparjuurismetana: Sekoita smetanan joukkoon piparjuuriraaste, ripaus suolaa ja sokeria. Tarjoa keiton kanssa piparjuurismetanaa.

Muutamia huomioita:
  • Ruokaa on ohjeen mukaisesti syytä maistaa ja tarvittaessa lisätä suolaa. Mm. kasslerin suolaisuus vaikuttaa keiton lähtökohtaiseen suolatasoon ja sitä ei tarvitse välttämättä lisätä.
  • Piparjuurismetanaa kannattaisi tehdä isompi annos: se antaa erittäin hyvin potkua keitolle.
  • Annos on suuri; Sopankin mukaan 6 hengelle. 
  • Valmistusprosessia voi optimoida: keiton voi valmistaa vaiheen 3 loppuun asti etukäteen ja sitten vain kiehauttaa levyllä ja laittaa uuniin.
Hyvää ja tuhtia syötävää tuli. Sukulaisuus borssikeittoon on ilmeinen, mutta ei häiritsevä. Annan reseptille Hopeisen ampumamerkin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Vehnäolut: Valo

 Joensuulaisen Panimo Honkavuoren valmistama Valo-vehnäolut on valittu vuoden 2020 Suomen parhaaksi olueksi Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumassa Tampereella joskus keväällä. Havahduin lukemaan tästä uutisen jostain verkkosivulta ja siitä innostuneena päätin maistaa tuotetta. Innostusta lisäsi se, että useimmiten näiksi voitto-olueiksi valitaan ipoja, aleja tai jotain luostarioluita, jotka eivät kuitenkaan itselle maistu.

Kyseessä on "saksalaistyyppinen" vehnäolut. Oluen esittely löytyy ao. panimon verkkosivuilta tästä linkistä

Juon vehnäolutta lähinnä viihdekäytössä ja näin ollen arvostan siinä raikkautta ja jopa hieman makeuttakin. Tästä kertoo osaltaan jo ehdoton suosikkini Blanc: sitrusmaisuus ja keveys ovat keskeisiä makuelementtejä, mutta sakkaisuus ja "tunkkaisuus" puuttuvat kokonaan. Valossa näitä taas riittää ja olut lieneekin hyvin esikuvilleen uskollinen tuote: pullossa esiintyy sakkaa ja pintahiivaakin on havaittavissa; ainakin lievästi mielikuvistusta käyttäen. Juoma saattaisi sopia jonkin sopivan ruokalajin kanssa nautittavaksi, mutta minulle se ei tärpännyt. Ruokajuomana ja saunaoluena suosin perinteisiä lagereita.

Jälleen kerran joutuu pahoittelemaan huonoa makuaistiaan. Toisaalta ehkä Willien arvostelut ovat sikäli arvokkaita, että ne edustavat "Average Joeta" ts. ei mitään oluthifistelijää, vaan tyyppejä jotka vain juovat sitä olutta. Arvomerkiksi kuitenkin tälle vuoden oluelle jää vain Pronssinen arvomerkki.

Alla vielä kuva tuotteesta:

Valo-vehnäolut
Vuoden olut 2020: Honkavuoren Valo

maanantai 19. lokakuuta 2020

Väritettyjä historiakuvia

 JHLColorizing -nimen alla toimiva henkilö tekee näyttäviä mustavalkokuvien värityksiä. Yhtenä lähtöaineistona hän käyttää SA-kuvia (linkki tässä) ja tekee niistä näyttäviä väritettyjä esityksiä. Vertailun vuoksi alla ensin alkuperäinen kuva SA-kuva-arkistosta ja sen alapuolella väritetty JHL Colorizingilla (copyright näillä tahoilla):

Suomalainen kk-pesäke Lemetissä, alkuperäinen SA-kuva
Suomalainen kk-pesäke Lemetissä, alkuperäinen SA-kuva


Suomalainen kk-pesäke Lemetissä, JHL:n värittämä
Suomalainen kk-pesäke Lemetissä, JHL:n värittämä

Muutos on radikaali, se saa historian muuttamaan elävämmäksi, tekee henkilöistä kuvissa inhimillisempiä ja jostain syystä myös nuorentaa heitä. Kannattaa surffata JHL:n teoksia läpi. Ne löytyvät kotisivulta http://jhlcolorizing.com/ vasemman yläreunan "Kuvagalleria" -linkin alta.

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Kasarmimuonaa: Mäiskyperunat

 Kasvisruoan puolella tässäkin taas liikutaan. Mäiskyperunoita on hehkutettu monellakin ruokasivustolla. Idea niissä on yksinkertainen: perunat keitetään, litistetään ja paistetaan uunissa tai pannulla. Jonkin kemiallisen reaktion vuoksi niistä tulee litistämisen takia parempia kuin pelkästään keitetyistä ja paistetuista... No kokeilla piti ja ainakin osittain piti paikkansa. Ohje löytyi taas Soppa365:stä.

Ainekset:

  •  800 g keskikokoisia, kiinteitä perunoita (esim. Siikli)
  •  ½ dl oliiviöljyä
  •  ½ tl suolaa
  •  ½ tl mustapippuria myllystä

Fetakastike:

  •  200 g fetajuustoa
  •  2 dl kreikkalaista jogurttia

Oliivitahna:

  •  2 tl sitruunamehua
  •  1½ dl kivettömiä kalamata-oliiveja
  •  ½ dl oliiviöljyä
  •  1 rkl kapriksia
  •  1 valkosipulinkynsi

Lisäksi:

  •  1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
  •  sitruunankuorta

Valmistus:

  1. Pese perunat huolellisesti ja keitä ne kuorineen suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä) kypsiksi, noin 20 minuuttia.  Anna perunoiden jäähtyä hetki.
  2. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita keitetyt perunat uunipellille ja litistä niitä hiukan kauhalla tai kädellä.Sekoita öljy, suola ja pippuri keskenään ja pirskottele mausteöljy perunoiden päälle. Paahda uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes perunat ovat kauniin ruskeita ja rapeita pinnaltaan.
  3. Murustele ja sekoita feta jogurtin joukkoon.
  4. Tee oliivitahna. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi ja jätä se odottamaan. Purista sitruunasta 2 tl mehua. Mittaa kaikki oliivitahnan aineet sauvasekoittimen kulhoon ja soseuta tasaiseksi.
  5. Hienonna lehtipersilja. Lusikoi fetakastike ja oliivitahna perunoille. Viimeistele ruoka persiljalla ja sitruunankuorella.
Varsin kelvollista muonaa tuli noiden tahnojen kanssa. Käy sekä pääruokana että lisukkeena jonkin sopiva, ei liian maustetun pääruoan kanssa: tahnojen maut saattavat riidellä voimakkaiden muiden makujen kanssa. Vaihtoehtona on myös jättää tahnat pois ja tehdä pelkät perunat. Annan ruoalle tältä pohjalta Hopeisen arvomerkin ja suosittelen kokeilemaan. 

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Kasarmimuonaa: Hauki Wallenberg

 Hauki on kala ja sellainen kala, että ei suuresti maistu. Lapsuudessa tuli ilmeisesti sitä liikaa syötyä, josta on jäänyt jonkunmoinen kammo "limatuubin" makuun. Hauki on kuitenkin myös kala, jota saa hyvin helpolla: riittää että nakkaa minkälaisen uistimen tahansa mihin tahansa veteen niin heti on hauki kiinni. Näin ollen minulla on ollut kiinnostusta etsiä sopivaa haukiruokareseptiä ja sellainen myös löytyi Soppa365:stä eli Hauki Wallenberg. Resepti alla:

Ainekset:

  • 500 g haukifileetä
  • 2 tl merisuolaa myllystä
  • 1/2 tl mustapippuria myllystä
  • 4 dl kuohukermaa
  • 1 ruukku tilliä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • 1 kananmuna
  • 1/2 dl korppujauhoja
  • 50 g voita paistamiseen
Valmistus:
  1. Leikkaa haukifilee pieniksi kuutioiksi. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Laita haukikuutiot ja kerma pakastimeen 30 minuutiksi. (Viilennä mieluusti myös monitoimikoneen kulho jääkaapissa.)
  2. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Hienonna tilli. Purista sitruunan mehu.
  3. Laita haukikuutiot, sitruunanmehu ja kananmuna monitoimikoneen kulhoon. Koneen käydessä lisää kerma ohuena nauhana, sitä mukaa kun se sekoittuu taikinaan. Älä lisää liikaa kermaa kerralla, jotta taikina ei juoksetu. Sekoita lopuksi tilli taikinaan. Taikina jää löysäksi.
  4. Muotoile taikinasta kahdeksan pihviä. Pyörittele pihvit korppujauhoissa.
  5. Kuumenna pannu ja lisää puolet voista. Laita pannuun kaksi pihviä kerrallaan ja paista noin 15 sekuntia molemmin puolin niin, että pihvit saavat kauniin värin. Lisää voita ja paista loput pihvit samalla tavalla. Laita pihvit lopuksi uuniin kypsymään noin 10–15 minuutiksi.
Muutama huomio:
  • Ruoka on aika työläs tehtävä hauen fileointeineen, vaivauksineen ja tuplapaistoineen.
  • Taikinan vääntö vaatii monitoimikoneelta kovaa potkua. Peruskoneesta nousee vain savu, joten saattaa olla järkevämpää silputa haukifile mössöksi pienempinä erinä esim. tehosekoittimella ja yrittää sitten kerman lisäys tehdä käsin vaivaamalla.
  • Pihveistä kannattaa tehdä ohuita "sveitsinleike" -tyyppisiä lättyjä; paksuus n. 1 cm.
  • Tein vaiheen 5 toisin päin eli paistoin ensin uunissa 200 asteessa kiertoilmalla 25 minuuttia ja sitten lopussa vain voissa ruskistin. Tässä on se kätevä puoli, että pihvit voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi.
  • Tarjosin ohessa pottumuussia ja majoneesia.
Erittäin hyvää tuli; jopa niin että arvomerkiksi lätkähtää Kultainen! Täytynee lähteä tästä haukikalaan.

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kasarmimuonaa: Sipulipiirakka

Piiraita näkyy tänne kertyvän, vaikka joskus jo uhosin unohtavani moisen taiteenlajin.. Tämän kertainen kokeilu on Mylly Paras -nimisen firman reseptin pohjalta. Piirakkaa nimitetään sipulipiirakaksi vaikka on siinä  mukana lihansyöjääkin täyttävää elementtiä eli pekonia.

Ainekset:
  • 1 pkt Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
  • 1 pkt pekonia (150 g)
  • 750 g sipuleita
  • 1 tl timjamia
  • 100 g sipulituorejuustoa tai vastaavaa
  • 2½ dl maustettua kermaa (esim. kolme sipulia)
Valmistus:
  1. Ota taikina sulamaan. Valmista täyte taikinan sulaessa.
  2. Kuori sipulit, halkaise ne ja leikkaa renkaiksi. Leikkaa pekoni suikaleiksi saksilla tai veitsellä. Paahda pekonisuikaleet pannulla, lisää sipulit ja kuullota ne pehmeiksi, mutta älä ruskista.
  3. Lisää pannulle kerma ja sen jälkeen tuorejuusto nokareina sekaan. Lisää myös timjami. Täytettä tulee hauduttaa pannulla niin pitkään, että kaikki neste haihtuu.
  4. Taputtele sulanut taikina piirakkavuokaan (Ø 28-30 cm). Kaada täyte päälle.
  5. Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia, kunnes piiras on kauniin värinen.
Muutama huomio:
  • Aineksissa oli mukana ruokalusikallinen fenkolia. Jätin sen pois, koska mausteena fenkoli on turha ja maistuu p...a, jonka lisäksi siinä on omituinen sivumaku...
  • Kohdan 3 hauduttamista kannattaa noudattaa. Työvaiheena se on pitkäpiimäinen ja vähän maallikkoa ihmetyttää: ensin lisätään 2,5 dl kermaa joka sitten haihdutetaan pois. Lopputulemana kuitenkin sipulit hautuvat siinä kermassa ja näin ollen prosessi lienee tarpeen.
Piirakasta tuli oikein hyvä ja suosittelen kokeiltavaksi pitkähköstä valmistusajasta huolimatta.

Edit: Reseptin työohjeesta puuttui mausteen (timjami) lisäyskohta, joten korjasin sitä. Alla kuva lopputuloksesta Kypsän hepun jäljiltä:

Kypsän hepun versio sipulipiirakasta


lauantai 5. syyskuuta 2020

Elokuva: Tenet (2019)

 Kävin katsomassa suurin odotuksin tämän ensimmäisen "suuren Hollywood tuotannon koronan jälkeen". Pakko on ihmetellä, että onko miehessä vika vai elokuvan tekijöissä, kun Tenet tuntui todella surkealta teelmältä eikä ollut läheskään ensimmäinen lajissaan? Koko ajan satelee "Kolman palkinto-ei mitään" -arviointeja. Onko kaikki isot ja innostavat teemat jo käsitelty? Vai seisooko Willie vain ulkona kuin lumiukko?

Tämän enempää filosofoimatta totean, että Tenet on perseestä ja syvältä sieltä. En kyllä suuresti innostunut Cristopher Nolanin aiemmista teoksistaan (esim. Dunkirk ja Interstellar), mutta tämä tuntuu jo edellä mainittuja heikommilta tekeleiltä. Nolan on käsikirjoittanut myös nuo kaksi edellä mainittua, mutta ehkä silti hänen pitäisi keskittyä ohjaamiseen kirjoittamisen sijaan?

TÄSSÄ SEURAA JUONIPALJASTUKSIA, ÄLÄ LUE JOS HALUAT SÄILYTTÄÄ "JÄNNITYKSEN":

Elokuvan keskeinen heikkous on että se unohtaa täysin fysiikan lait ja venyttäessään niitä ei mitenkään selitä asiaa. Scifi-elokuviin kuuluu kyllä lievä todellisuuden "venyttäminen", mutta kunnollisissa elokuvissa tuo venytys on sentään perusteltu "uskottavasti". Tämän elokuvan ideana on se, että tulevaisuuden ihmiset ovat keksineet keinon, jolla ajankulku voidaan kääntää toiseen suuntaan. Ajankääntöä varten on rakennettu portteja, joiden läpimenneen ihmisen aika alkaa virrata taaksepäin. Tässä ei ole vielä ongelmaa, mutta ne tulevaisuuden mulkut ovat myös keksineet keinon, jolla suunnan muutos saadaan pysyväksi: Nolanin "fysiikan" mukaan nykyinen suunta on "vahvempi", jolloin aika etenee meidän ymmärtämäämme suuntaan. Tulevaisuuden mulkkujen keinolla taaksepäin virtaava ajansuunta tuleekin vahvemmaksi ja näin ollen pysyväksi. Tämähän on tietysti huono juttu: kun aika käännetään, lopulta ihmiskunta taantuu alkusoluksi alkumereen ja pitkässä juoksussa päädytään takaisin alkuräjähdyksen hetkeen, joka ei ole ollenkaan hyvä juttu. Tulevaisuuden tyypit eivät ole kyllä tulleet ajatelleeksi sitä (tai Nolanin termein "eivät välitä"), että samalla heiltäkin putoaa pohja pois: on aika vaikeaa tulla tähän maailmaan, jos esi-isä häviää olemattomiin. No joka tapauksessa tätä suunnanmuutosta varten on kehitetty algoritmi (wtf?), joka tosiasiassa on joukko esineitä, jotka niputtamalla kakka osuu tuulettimeen ankarimmalla mahdollisella tavalla. Sankari luonnollisesti estää tämän ja siinäpä se juoni nyt suurinpiirtein olikin kuvattuna. 

JUONIPALJASTUSTEN LOPPU.

Elokuvaan on niputettu mukaan kaikki mahdollinen: scifi, sotaelokuva, kaahailu ja tappelu sekä hieman haikeaa romantiikkaakin. Toiminnan motivaattorina on vieläpä meidän nykyisin harjoittama ilmaston ja maapallon tuhoaminen, joten sitäkin jeesustelua on saatu mukaan. Bondeja on selvästikin tavoiteltu (Bondia ei tosin ilmastonmuutos kiinnosta), mutta kauas jäädään. Kuvaus on kyllä komeaa ja erikoisefektinä filmin pyörittäminen nurinkurin on ensimmäisellä kerralla ihan hauska. Toisella kerralla se onkin  jo luokkaa "hohhoijaa, tämä on jo nähty".

En suosittele elokuvan katsomista ja annan sille jo edellä mainitun arvomerkin "Kolmas palkinto-ei mitään". Elokuva kuitenkin löytyy IMDB:stä tästä linkistä ja alla on vielä traileri Youtubesta:



maanantai 10. elokuuta 2020

Elokuva: Midway (2019)

Kävin katsomassa tämän spektaakkelliksi mainitun elokuvan (iMDB). Kyseessä on tarina Midwayn taistelusta, joka tunnetusti käänsi Tyynenmeren sodan kulun.

Elokuva on todellakin spektaakkeli: kestoa on yli 2 tuntia ja erikoistehosteita riittää. Ohjaajan Roland Emmerichin cv:ssä on mm. Independence Dayn, Godzillan ja Day After Tomorrowin kaltaisia elokuvia ja samaa linjaa hän tässäkin jatkaa. Tehosteet ovat näyttäviä ja mm. massiiviset laivastot merellä nähtyinä erittäinkin uskottavia.

Jossain mielessä elokuva on jatkumoa Pearl Harborille vuodelta 2001: Midwayssakin näytetään Pearl Harborin tapahtumat alkusyynä asioille ja Doolittlen pommitusisku Tokioon lentotukialukselta käsin. Tästä vain jatketaan yksi pykälä eteenpäin. Myös elokuvien tarinankerronta on samankaltaista: sotatapahtumien oheen on rakennettu romanttisia ja melodramaattisia käänteitä kotirintamalta. Nuo lienevät tarpeen, jotta riittävä yleisömäärä saadaan: ilman moista hömppää katsojakunnaksi valikoituisivat vain Kypsät Heput ja heistä ei ole suuren luokan elokuvan kustannusten maksajaksi.

Merkittävä ero Pearl Harborin ja Midwayn välillä on jälkimmäisen pyrkimys autenttisuuteen: elokuvan tarina pohjautuu todellisten veteraanien elämään ja kerrontaakin on pyritty pitämään aitona. Eräs yksityiskohta tuossa mietityttää: laivojen ilmatorjunta on erittäin tarkkaa ja tappavaa. Israelilaiset tutkivat 1960 -luvulla, että ammusilmatorjunnan osumatarkkuus on puolen promillen luokkaa, ts. tarvitaan 2000 laukausta yhteen osumaan. Elokuvan it ampuu kyllä paljon paremmin, koska lentokoneita tippuu kuin kärpäsiä. Toisen maailmansodan aikaan ammunta pohjautui lisäksi paljon pelkän rengastähtäimen käyttöön eli laskimia ei varsinkaan kevyen kaliiberin tykeissä ollut. Näin ollen osumatarkkuus riippui hyvin paljon ampujan osaamisesta. Toinen samaa asiaa sivuava epätarkkuus on Dauntlessien taka-ampujen pudotukset: elokuvassa näille tulee useita ilmavoittoja, mutta todellisessa taistelussa taka-ampuja kykeni ampumaan lähinnä häirintätulta ja vihollisen hävittäjät pystyivät helposti välttämään tulen taka-ampujan aseen alakatveesta. Mutta näyttävää pauketta tuossa on joka tapauksessa.

Positiivinen yllätys elokuvassa oli Woody Harrelsonin suoritus laivastoamiraali Nimitzinä. Harrelsonilla on tapana sortua maneereihin ja hän assosioituu tyypillisesti vähemmän vakavampiin "hällä väliä" rooleihin. Tässä elokuvassa suoritus oli kuitenkin uskottava ja vino virnistys aiheutti vain muutamia dejavu -tyyppisiä tuntemuksia.

Elokuvassa oli luonnollisesti "i-love-america" -tyyppistä hapatusta ei-amerikkalaiselle kohtuuttoman paljon. Tämän alkaa jo oppia hyväksymään pakollisena sivutuotteena: tämän kokoluokan elokuvia ei juuri muualla kyetä tekemään kuin siellä Ameriikassa. Vihollisia eli siis japanilaisia käsiteltiin yllättävänkin neutraalisti ja lähes inhimillisinä hahmoina; toki joukossa oli joku pakollinen veijari, joka pisti jenkkilentäjän sukeltamaan ankkurin avustamana... Ehkä siivoon kohteluun on syynä se, että nykyjapanilaiset ovat erittäin siivoa väkeä ja hyvin tärkeä kauppakumppani Yhdysvalloille.

Elokuvan lopputeksteissä nostettiin esille tiedustelu-upseeri Edwin T. Laytonin kirja "And I Was There : Breaking the Secrets - Pearl Harbor and Midway", jossa kerrotaan Yhdysvaltojen koodimurtajien roolista japanilaisten viestinnän avaamisessa ja myös Midwayn "ansan" onnistumisessa. Pitänee laittaa lukulistalle.

Kokonaisuutena annan elokuvalle Pronssisen ampumamerkin. Yritys on hyvä, mutta tietynnäköinen särmä jäi kuitenkin puuttumaan.

Alla vielä traileri Youtubesta:


Edit: Elokuva on nyt (8/2020) nähtävissä myös Viaplaysta.

tiistai 4. elokuuta 2020

Kirja: Michael Tamelander ja Niklas Zetterling: Bismarck : taistelu Atlantin herruudesta - ISBN 951-0-30305-4

Taistelulaiva Bismarckin lyhyestä mutta näyttävästä urasta on kirjoitettu runsaasti kirjoja. Otsikossa mainittu on yksi niistä; tosin ei kovinkaan tuore (v2005) , mutta ihan toimiva.

Kirjailijat osaavat kuvata Bismarckin "elämänkaaren" hyvin elävästi ja todenmukaisesti. Kerronta on faktaa, mutta kielenkäyttö sen verran sujuvaa, että tuntuu kuin dekkaria lukisi ja kirjan lukee mielellään loppuun asti nopeasti; siitäkin huolimatta, että loppuratkaisuhan on jo tiedossa...

Bismarck (wikipedia-artikkeli tässä) oli aikoinaan ja olisi vieläkin erittäin näyttävä ilmestys ja sen aikaisen huipputeknologian suursaavutus. Alus oli myös pelottava taistelukone: sen päätykit (8 kpl 38 cm:n tykkejä) pystyivät sylkemään 800 kg:n painoisia kranaatteja yli 40 kilometrin päähän 20 sekunnin välein / putki! Eli 24 tuollaista jöötiä osui vastapäähän minuutin sisällä... Ja todellakin osui: ampumatarkkuus oli hämmästyttävän hyvä, kun otetaan huomioon että ampuma-arvojen laskenta tehtiin mekaanisella laskimella ja etäisyys mitattiin optisella laitteella (laivalla oli kyllä tutkakin, mutta tarkemmat lukemat saatiin etäisyysmittarilla). Jokaisen putken pituus oli vajaat 20 metriä ja paino 111 tonnia! Bismarckista löytyy hyvin tehty 3D-mallinnos tästä linkistä.

Kirjassa on hyvin arvioitu "risteilijäsodankäynnin" järkevyyttä ja merkitystä. Saksalaisethan rakensivat näitä suuria pinta-aluksia sillä idealla, että nämä murtautuvat Atlantille, tuhoavat brittien kauppalaivoja ja näin pakottavat Britannian antautumaan. Hommassa ei kuitenkaan (ainakaan jälkikäteen arvioituna) ollut mitään järkeä: muutama pinta-alus ei olisi onnistuessaankaan pystynyt kovin suurta vaikutusta tekemään kauppalaivastoon ja lisäksi brittilaivaston alusylivoima oli määrällisesti niin suuri, että saksalaislaivoja voitiin jahdata ja seurata joukkovoimalla niin kauan kunnes nämä oli tuhottu; kuten Bismarckillekin kävi. Vaikka Bismarck oli aikakautenaan ylivoimainen alus, se oli silti yksinäinen ja haavoittuva. Edes sukellusvenelaivastokaan ei kyennyt vakavasti tuota kauppamerenkulkua estämään alkumenestyksen jälkeen sukellusveneiden suuremmasta määrästä ja operatiivisista eduista huolimatta.

Yleisenä kommenttina voi ihmetellä ylipäänsä Adolfin ja muiden saksalaisten mittakaavan ymmärtämättömyyttä: kauppasaarto-epäonnistumisen kaltaisia mittakaavamokia löytyy mm. Venäjän sotaretkestä tai sodan julistamisesta USA:lle. Pienellä kartta-analyysillä olisi voinut todeta, että homma ei tule menemään kuin Strömsössä... Adolfin ideana taisi olla pelata röyhkeää uhkailupeliä ja hankkia näin elintilaa idästä (Tsekki, Puola, myöhemmin Venäjä jne.), mutta länsivaltojen puuttuminen asiaan yllätti hänet varmaankin (pussi)housut kintuissa.

Oli todella sääli, että Bismarck piti teurastaa "loppulitviikissä". Antautuminen ei kuitenkaan ollut mahdollista saksalaisille kansallisylpeyden vuoksi eikä sitä brititkään varmaankaan olisi hyväksyneet/toivoneet: kansallisylpeyden Hoodin upotus oli kostettava. Inhimillisesti ajatellen antautuminen olisi ollut perusteltua ja järkevää, mutta sodassa inhimillisyys tahtoo jäädä taustalle muiden arvojen painaessa enemmän.

Kirja saa Hopeisen ampumamerkin ja suosittelen sitä lukemiseksi ainakin merisodasta ja sen tekniikasta kiinnostuneille.

Alla vielä kansikuva:

Tamelander ja Zetterling: Bismarck

lauantai 1. elokuuta 2020

Olut: Ritterguts Gose Original

Otra Vezin maistelun myötä kiinnostuin myös "oikeasta" gosesta, ilman ylimääräisiä lime- ja agave -mausteita. Valitsin maistettavaksi Ritterguts Gose Original juoman, joka löytyy Alkon sivustolta tästä.

Odotuksena oli suolainen olut ilman sprite -sivumakua ja tulema oli juurikin sitä: voimakkaan suolainen ja katkera maku, jota maallikkona väittäisin vielä "tunkkaiseksi". Oletuksena / mahdollisuutena tälleikin voisi olla janojuoma, mutta tyytyisin kyllä itse veteen tämän sijaan. Ei jatkoon; ampumamerkki Kolmas palkinto - Ei mitään. 

Alla vielä kuva pullosta:

Ritterguts Gose Original poseeraa kuvaa varten

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Kirja: Maavoimat: Taistelijan opas - ISBN 978-951-25-2485-3

Tämä taistelijan käsikirja on löydettävissä Internetistä tästä linkistä. Sinällään erikoista on, että suomalaisen sodankäynnin peruskäytännöt ja -menetelmät ovat netistä kenen tahansa saatavilla, mutta tosiasiassa tilanne lienee se, että 1) mitään suuria sotasalaisuuksia tuossa kirjassa ei ole, 2) kirjasta kiinnostuneet tosiammattilaiset saavat sen käsiinsä muutenkin, 3) muita asia ei kiinnosta ja 4) kielimuuri suojaa perusuteliailta. Lisäksi potentiaalisella vihollisella lienee jo olemassa manuaali suomalaisesta sodankäynnistä tyyliin "Puna-armeijan marssiopas Suomeen" viime sotien ajoilta.

Kirja kannattaa vähintäänkin selata läpi myös meidän jo nostoväkeä lähestyvien; jos ei muuten, niin uteliasuudesta ja kannatuksen vuoksi. Aika paljon asioita on tullut lisää ja toisaalta sisältö modernisoitunut oman paperiversion ajalta 80-luvulta. Merkittävin "yleismuutos" on sisällön ja esitystavan muuttuminen Nato -yhteensopivaksi, joka täytyykin tehdä nyt kun ollaan jo Naton eteisessä yhteisharjoituksissa.

Yksi olennainen muutos on asekäsittelyssä. Rynnäkkökivääriä käsitellään nykyään siten, että pistoolikahvalla oleva käsi (oikeakätisellä oikea) ei irtoa käsittelyn aikana siitä kahvalta, vaan kaikki operaatiot tehdään vasemmalla kädellä: lippaan vaihdot, virittäminen, vikojen selvitykset jne. Tämä mahdollistaa nopeamman tulitoiminnan, mutta on vanhan kansan taistelijalle hieman oudon tuntuista. Ainakaan kertakokeilulla eräässä kertausharjoituksessa tuo idea ei oikein avautunut.

Toinen merkittävä muutos on partio -malli ja siihen liittyvät etenemismuodot kuten kiilaeteneminen. Omana varusmiesaikana perusmalli oli ryhmä-puoliryhmä-taistelupari ja etenemismuodot avorivi ja avojono. Olin tosin ilmatorjunnassa ja meille annettiin vain perustason taistelijan koulutus (neuvottiin että todella tiukassa paikassa upotetaan sergeit suolampeen ja jatketaan jalkaväkimiehenä), joten "oikeilla" nurmiporilla saattoi jo tuolloin olla muitakin vinkeitä tiedossa.

Miinoitteisiin liittyen lanseerataan käsite SIMOT:
  • SEIS
    • Pysähdy sijoillesi.
  • ILMOITA
    • Välittömästi joukollesi huutamalla ”SEIS – MIINOJA!”, tai käsimerkillä, jos tilanne ei salli äänenkäyttöä.
    • Sammuta mukana kannettavat radiolähettimet.
    • Tarkasta katseella välitön ympäristösi (suoja-alue) metrin säteeltä.
    • Tarkasta lisäksi suoja-alue ja askelmasi tutkaimella, jos epäilet tavanomaisia miinoja.
    • Palaa tulojälkiäsi takaisin vähintään 100 metriä.
  • MERKITSE
    • Arvioimasi turvallinen tasa.
    • Estä muiden pääsy miinoitteeseen.
    • Evakuoi tarvittaessa haavoittuneet.
  • OPASTA
    • Tiedustele kiertotie.
    • Opasta henkilöstö kiertotielle.
  • TEHTÄVÄ
    • Jatka tehtävää ryhmänjohtajan johdolla.
Kirjassa todettiin hieman lakonisesti, että itsellämme ei ole miinoja mutta vihollisella kyllä… Kiitokset tästä Tarja Haloselle (tätä ei kirjassa mainittu)!

Kirjaan oli lisätty taistelu rakennetulla alueella. Tämä on järkevä ja tarpeellinen täydennys: jostain syystä en oikein jaksa uskoa, että vihollinen lähtisi taas Raatteentietä talvipakkasella jonossa tulemaan, vaan eiköhän se pyri Krimin tyyliin pienillä erikoisjoukoilla valtaamaan asuinkeskukset, Helsingistä aloittaen. Näin ollen on syytä opiskella, kuinka rakennetussa ympäristössä on tapeltava.

Uutta kirjassa oli myös stressinhallinta ja psyykkinen palautuminen. 80-luvun versiosta henkinen puoli puuttui ja henki oli muutenkin "kyllä mies kestää eikä itke". Tässä kohtaa on muutosta tapahtunut varmaan sekä miehissä että henkisen paineen ja kestävyyden ymmärtämisessä. Kirjassa todetaan useaankin kertaan, että taistelu aiheuttaa voimakasta stressiä, pelkoa ja psyykkistä rasitusta; asia siis myönnetään ihan virallisesti.

Kirjassa on opetettu toiminnasta sotavankina seuraavaa: ”Ketään ei kuitenkaan voida estää puhumasta varsinkaan, jos kuulustelussa käytetään väkivaltaa.”. Tästä seuraa käytännön oletus, että kaikki puhuvat ja toimitaan sen mukaan: vaihdetaan tunnuslauseet, selvitetään mitä vangiksi jäänyt on tiennyt ja tulee siis kertomaan viholliselle jne. Myöskään kenenkään ei tarvitse hävetä puhumista: kaikki puhuvat lopulta, mutta aikaa kannattaa yrittää pelata.

Ensiapuun liittyen yksi aika karski kohta pisti silmään: ”Painelu-puhalluselvytykseen ei yleensä ole resursseja eikä mahdollisuutta taisteluolosuhteissa. Taisteluolosuhteissa haavoittunutta, joka ei hengitä itsenäisesti ilmatien turvaamisesta huolimatta, voidaan pitää menehtyneenä. Jos haavoittunut ei hengitä ilmateiden avaamisen jälkeen, älä jatka ensiavun antamista. Älä aloita elvytystä!” Siviilissä painelu-puhallus on peruskauraa, mutta edellä mainittuun lauseeseen lienee vahva peruste olemassa taistelutilannetta ajatellen.

Suosittelen tosiaankin oppaan läpilukua kertauksen ja harjoituksen vuoksi. Toivottavasti kirjan oppeja ei tarvitse kenenkään ryhtyä käytännössä soveltamaan...

Alla vielä kuvankaappaus kannesta:

Taistelijan opas 2013 - kansi

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Olut: Sierra Nevada Otra Vez

Iltasanomien ruokalan artikkelin innostamana päätin maistaa tätä Gose -tyyppistä olutta. Wikipedian mukaan goselle tyypillistä on hapan ja suolainen maku, mutta sitä voidaan maustaa eri tavoin.

Sierra Nevada -panimon Otra Vezissä mausteena on ollut lime ja agave ja sen maistaa juomasta kyllä: maku muistuttaa omituisella tavalla suolaista spriteä. Vehnäoluen tuntua ei juurikaan ole ja happamuus lyö läpi limestä. Juoma ei suurestikaan innosta, vaikka voisinkin kuvitella sen olevan hyvä janojuoma merkittävästi Suomen kesää lämpimämmissä olosuhteissa; kuten panimokin mainostaa: "for the ultimate answer to the heavy heat of the day". Suolaisuudesta on hyötyä: se korvaa hikoilun mukana poistuneen suolan aiheuttamaa suolatasapaino-ongelmaa ja näin vähentää mm. kramppeja. Maistoin tätä saunaoluena ja ilmeisesti sauna oli jo sitten liian kuuma, koska ei juoma ei tehnyt vaikutusta.

Linkki juomaan Alkon sivulle löytyy tästä.  Alla vielä kuva tölkistä:

Otra Vez - gose tyypppinen olut limellä ja agavella
Pitää kokeilla juomaa vielä mahdollisella hellesäällä, mutta jo tässä vaiheessa tyydyn arvoon Pronssinen ampumamerkki.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Elokuva: The Outpost (2020)

Koronakevään jälkeen pääsi taas katsomaan elokuvia teatteriin ja ensimmäiseksi valikoitui tuore amerikkalainen sotaelokuva The Outpost. Ei olisi pitänyt valikoitua: elokuva on luokattoman huono ja kuuluu sarjaan "rahat takaisin ja heti" tai "kutsuminen p...ksi olisi loukkaus p..lle". Pitänee varmaan perustaa ampumamerkit näille... Kuvaus elokuvasta löytyy iMDb:stä tästä linkistä.

Elokuvan tekemisen tärkein syy lienee siinä, että käydyssä taistelussa ("Combat Outpost Keating") myönnettiin peräti kaksi Medal of Honoria, jotka ovat (varmaankin aiheestakin) erittäin arvostettuja arvomerkkejä Yhdysvalloissa ja laajemminkin maailmalla; peruskasarmipalvelulla noita ei irtoa. Molemmat palkitut ovat vieläpä elossa, mikä on aika harvinaista tuon Medal of Honorin myöntämiskriteerienkin johdosta.

Elokuvan olisi kyllä sinällään voinut jättää tekemättä. Aika isoja kysymyksiä syntyy taiteellisista vapauksista:
  • Onko tuo tukikohta aidosti sijoitettu niin heikkoon paikkaan? Ympäröiviltä vuorilta on suora näkymä sisälle tukikohdan pihamaalle siten, että huussissakaan ei voi käydä vihollisen näkemättä.
  • Tästä huolimatta linnoittaminen on erittäin heikkoa: vihollisella on sinkoja ja kranaatinheittimiä, joten kaivautuminen tai maan nosto olisi välttämätöntä.
  • Jos em. puutteet johtuvat tukikohdan suunnitelleista upseereista, nämä olisi syytä haastaa sotaoikeuteen tai siirtää kenttäkäymälöiden hoitajiksi..
  • Edellisistä puutteista huolimatta amerikkalaiset maleksivat pihamaalla muina miehinä, kunnes sitten (toistuvasti ja säännöllisesti) talebanit alkavat ampua. Sitten tulitellaan vähän aikaa rinteille rynnäkkö- ja konekivääreillä..
  • Ei tuossa voi talebanejakaan kehua kyllä: osumatarkkuus näihin "istuviin sorsiin" = amerikkalaissotilaisiin on erittäin heikko. Myöskään tarkka-ampujia ei näy (yksi poikkeus, jonka tarinan sankari nappaa tietty hengiltä), vaikka olosuhteet olisivat näille hyvinkin otolliset. 
  • Erikoinen on myös kohtaus, jossa sankari päättää vallata tukikohdan takaisin itselleen. Hän menee majoituskonttiin, joka on täynnä ukkoja tumput suorana. Wtf? Pihamaalla paukkuu ja räjähtelee, mutta äijät raapii perseitään kassulla? No tietysti sitten vapaaehtoisia löytyy, kun sankari pyytää näitä mukaansa; eihän muuten olisi kysekään amerikkalaisnationalistisesta hehkutuksesta..
Muuna huomiona on syytä todeta klassisen kevysingon (SaIntissä 55S55) käyttökelpoisuus: laite on erittäin toimiva vempele sirpalekranaatilla elävää voimaa kohtaan ja ontelokranaatilla kevyesti panssaroituihin ajoneuvoihin. Taistelupanssarivaunua tuolla ei kyllä kannata ampua: vaunuun tulee lähinnä maalaushommia, mutta oma hengenlähtö on käytännössä varma... Laite on kuitenkin kevyt kantaa, helppokäyttöinen, toimiva vastaanottavassa päässä ja vielä useammin laukeava verrattuna nykyisiin kertasinkohin. Erityisesti kaupunkitaisteluissa ja lyhyillä etäisyyksillä ase toimii hyvin. Valitettavasti ainakaan noita klassikoita ei enää löydy Puolustusvoimilta mahdollista (toivottavasti ei koskaan tulevaa tarvetta) varten: tässä kirjoituksessa kerrotaan hyvin 55S55:n elinkaari. Anekdoottina mainittakoon, että aikanaan RUK:ssa mainittiin tuon singon harjoituskäyttöön tarkoitettu sisäputki "armeijan vaarallisimmaksi aseeksi", koska sillä oli tapahtunut niin paljon vahingonlaukauksia singon käyttöä opetellessa.

Elokuvassa esitetty taistelu löytyy myös Netflixin sarjasta Medal of Honor (linkki jaksoon tässä), jossa on esitelty muitakin ao. arvomerkin saaneita. Sarja on läpikatsomisen arvoinen, vaikka sisältääkin tarpeettoman paljon jo useampaan kertaan moitittua amerikkalaista patrionismia.

Arvomerkiksi tälle "teokselle" rätkähtää "Kolmas palkinto - ei mitään", kun huonompia arvomerkkejä ei ole tarjolla.

torstai 16. heinäkuuta 2020

Elokuva: Eye in the Sky (2015)

Törmäsin Netflixissä tähän hyvin mielenkiintoiseen, modernia sodankäyntiä esittelevään elokuvaan. Linkki Netflixiin on tässä ja elokuvan esittely löytyy IMDb:stä tästä linkistä.

Elokuvan taustalla on skenaario jossa englantilaisten ja kenialaisten tiedustelupalvelu on paikallistanut Keniassa useita etsittyjä terroristeja ("2., 3. ja 4. etsityimmät Itä-Afrikan terroristit"). Joukossa on Iso-Britannian  ja Yhdysvaltojen kansalaisia jotka ovat kääntyneet islamiin ja liittyneet ISIS:iin. Brittien sotavoimat suunnittelevat iskua jossa nuo terroristit vangittaisiin. Operaatio on monikansallinen: päämaja ja päätöksenteko on Lontoossa, lennokkikuskit USA:ssa Nevadassa, kuvantunnistus Havaijilla sekä paikanpäällä Keniassa tiedustelijoita ja varsinainen iskuryhmä. Homma menee kuitenkin siten pieleen että iskujoukkoja ei voida käyttää terroristien vangitsemiseen vaan pitää päättää  Reaperilla  tehtävästä Hellfire  -iskusta.

Tuossa kohtaa alkaa säätö. Päätöksenteko siirtyy poliitikoille jotka pyörittelevät asiaa ja kiemurtelevat irti vastuusta koska aiempi valtuus oli vangitsemisoperaatioon ja nyt pitäisi tehdä tappoisku ystävällisen maan kaupungin keskelle jolloin siviiliuhreilta ei voida aukottomasti välttyä. Mukana on elementti jossa pitää valita, uhrataanko yksi siviili heti vai mahdollisesti kymmenittäin piakkoin seuraavassa itsemurhapommi-iskussa. Poliitikot, lakimiehet ja oikeuskansleri setvivät hommaa. Samaan aikaan Reaper kiertää taivaalla ja odottaa käskyä... Tämän enempää en juonta avaa jotta ei katselukokemus menisi pieleen.

Elokuvassa kuvataan hyvin modernin sodankäynnin haasteita teknologia-armeijan näkökulmasta. Sotaa käydään kaukana, päätökset tehdään kabineteissa ja varsinainen tappokin tapahtuu toimistokontista tuhansien kilometrien päästä. Päätöksenteossa ei vaikuta pelkkä sotilaallinen näkymä vaan politiikka ja julkisuuskuva on huomioitava tärkeimpänä elementtinä. Ei helppoa hommaa.

Elokuvassa on mielenkiintoisesti kuvattu myös modernia tiedustelutekniikkaa. Paikallisilla tiedustelijoilla on käytettävissä kolibrin muotoinen drone joka pystyy liikkumaan lentäen ulkotiloissa ja sitsontiaisen näköinen micro rpa:ksi kutsuttava laite joka pääsee huomaamatta sisätiloihinkin. Nämä yhdessä Reaperin kanssa lähettävät seinänkokoista korkearesoluutiovideokuvaa päätöksentekijöille. Jonkinverran tuossa lienee vielä "taiteellista vapautta" mutta koko ajan lähestytään tositilannetta tekniikan kehittyessä ja pienentyessä.

Reaperin huomaamattomuus mietityttää elokuvan perusteella. Koko tapahtumien ajan Reaper kiertää taivaalla ja lähettää videokuvaa. Luulisi että laite havaittaisiin islamistien toimesta, erityisesti jos/kun he osaavat odottaa drone-iskuja. Lentoetäisyyttä kohteesta on vaikea päätellä: laukaisun jälkeen operaattori kertoo lentoajaksi ohjukselle 50 sekuntia joka tarkoittaisi Reaperin nopeudella (425 m/s) 21 kilometrin lentomatkaa. Pisin ampumaetäisyys on kuitenkin 8 km josta lentoaika olisi n. 19 sekuntia joten tuossa on sitä taiteellista vapautta ainakin käytetty.

Traileri Youtubesta löytyy alta:


Elokuva oli hyvin tehty ja viihdyttävä sekä mielenkiintoinen katsaus siihen mitä moderni sodankäynti on/ saattaa piakkoin olla. Annan sille Kultaisen ampumamerkin.

Edit: Tämä elokuva tuli esitykseen myös "must-carry" tv-kanavilla. Mietiskelin katsoessa, olisiko "ninjapommi" (linkki tässä) voinut estää siviiliuhrit. Todennäköisesti ninjapommi ei olisi riittänyt tekemään talossa tarvittavaa tuhoa, kuten tuossa Kyhepunu -tekstissä arvelinkin. Toisaalta osumatarkkuuden ollessa riittävä ammuksia olisi voitu laukaista 3-5 ja kattaa sisätilat näin täysin. Asiaan tulee todennäköisesti ihan käytännön tason testausta lähiaikoina; kokeilukohteita amerikkalaisilla kyllä nykymaailmassa riittää...

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Kasarmimuonaa: Pekoni-perunasalaatti

Näitä ruokaohjeita tulee näköjään listattua ihan riesaksi asti. Syynä taitaa olla henkilökohtainen ongelma: kokoan tästä blogista itselleni "keittokirjaa", josta löytyy kelvollista muonaa erilaisiin tilanteisiin.

Sellaista kelvollista on tämäkin Iltasanomien Ruokalasta löytynyt perunasalaatti. Listasin tämän kasarmimuonaksi, vaikka uunia tmv. ei valmistukseen tarvita. En jaksa uskoa, että kenttäolosuhteissa kuitenkaan maltettaisiin kylmää perunasalaattia tekemään, vaan nuo ainekset käytettäisiin mieluummin vaikkapa pyttipannuun. Hyvää tämä kuitenkin oli ja siksi listalla.

Ainekset:
  • 1 kg perunoita
  • 1omena
  • 100 g kapriksia
  • 170 g pekonia
  • ruohosipulia
Kastike
  • 1 (200 g) Valio kermaviili & rahka -purkki
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 1,5 rkl dijoninsinappia
  • mustapippuria
  • 1 tl suolaa
Valmistus:
  1. Kuori ja keitä perunat suolatussa vedessä napakan kypsiksi. Jätä jäähtymään.
  2. Valmista kastike. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja laita jääkaappiin maustumaan. Kun perunat ovat jäähtyneet, leikkaa ne kuutioiksi ja nosta kulhoon. Kuori ja leikkaa omena kuutioiksi ja lisää perunoiden joukkoon. Lisää kaprikset. Hienonna noin 1 dl ruohosipulia ja nosta ne kulhoon.
  3. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja laita jääkaappiin tekeytymään useammaksi tunniksi. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja paahda pekonit pellillä, leivinpaperilla rapeiksi (15 minuuttia). Leikkaa jäähtyneet pekonit paloiksi ja sekoita salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua.
Muutama kommentti:
  • Logistisista syistä "Valio kermaviili & rahka" -purkki oli vaihtunut "Valio kerma & rahka" -malliseksi. Tämä ei kuitenkaan maussa pahalta tuntunut, mutta vertailua ei osaa tietysti tehdä, kun ei ole vielä aitoa ainesta maistanut.
  • Pekonia sai paahtaa 20 miuuttia minun uunissani.
Hyvää oli ja hyvin upposi. Testaan jossain vaiheessa vielä tuolla oikealla Valion aineksella ja annan sitten ampumamerkkejä.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Kirja: Nils Rekkedal: Nykyaikainen sotataito : sotilaallinen voima murroksessa - ISBN 951-25-1734-5

Löysin netistä tämän julkaisun ja se on sieltä luettavissa tästä osoitteesta. Kirjan on toimittanut suomeksi Juha Mälkki ja kyseessä on neljännen painoksen verkkoversio vuodelta 2013. Rekkedal on toiminut mm. opettajana Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa ja kirjaa käytetäänkin oppimateriaalina myös Suomen vastaavassa laitoksessa (tai ainakin on käytetty).

Rekkedalin kirja on massiivinen teos (593 sivua pdf-lukijassa) ja paikoin myös hyvin raskas luettava. Kuitenkin kirjassa on kiinnostava pohjavire ja erityisesti ainakin allekirjoittanutta kiinnostaa taustalla olevat, suuresti ihailemani Carl von Clausewitzin teoriat. Rekkedal käy näitä ensin läpi ja palaa sitten aina uudelleenkin käsitellessään modernin sodankäynnin ilmiöitä. Negatiivisena puolena on tämänkin teoksen yhteydessä nostettava esiin tieteilijöiden yleinen ongelma eli tautologia: samaan asiaan palataan aina uudelleen uudesta näkökulmasta, joka on lukijan kannalta hämmentävää ja tuskastuttavakin de-ja-vu -tyyppisen ilmiön vuoksi.

Kirjassa on hyvin kerrottu erinäisistä modernin sodankäynnin ilmiöistä, muutama esimerkki:

  • Sotaa ei käydä enää suoraan modernisti ja raskaasti aseistettujen suurvaltojen tai näiden blokkien välillä. Kuitenkin näiden toimijoiden sodankäynnin menetelmät, resurssit ja välineetkin (esim. taistelupanssarivaunut ja ilmaherruushävittäjät) on edelleen suunniteltu ja varustettu tätä varten.
  • Sen sijaan modernit sodat ovat suurelta osin paikallisia selkkauksia, jossa sotaa käydään usein sisällissotana mm. ideologisista, uskonnollisista tai taloudellisista syistä. Suurvallat joutuvat/haluavat sotkeutua näihin sotiin samoista syistä: esim. Yhdysvaltojen toiminta Lähi-idässä on puhtaasti taloudellisiin syihin (= öljyyn) pohjautuvaa: jos öljyä ei olisi, USA:n puolesta paikalliset saisivat ihan rauhassa riidellä hiekkakuopistaan...
  • Maavoimia tarvitaan tulevissakin sodissa. Rekkedal analysoi osuvasti, että sodan syynä ja sen tuloksena on käytännössä aina maa-alueen haltuun ottaminen ja sen pitäminen. Tätä ei voida tehdä ilma- tai merivoimilla, vaan aina tarvitaan maalla toimivia joukkoja.
  • Konfliktien muuttuessa sekavammiksi ja vastapuolten ollessa sissi -tyyppisiä toimijoita, edellä mainituista seikoista seuraa se, että sotaan osallistuva "länsimainen" armeija 1) joutuu sitomaan alueelle maajoukkojaan pitkäksikin aikaa ja 2) joutuu kehittämään tähän soveltuvaa kalustoa: esim. taistelupanssarivaunujen sijaan tarvitaan kevyemmin panssaroituja ja vähemmän tulivoimaisia, mutta ketterämpiä ja kevyempiä ajoneuvoja merkittävästi suurempi määrä.
  • Kulutussodan ja liikesodan välinen arviointi on hyvin mielenkiintoinen osa-alue. Aiemmissa maailmansodissa toimittiin kulutusperiaatteella: se osapuoli, jolla riittää enemmän resursseja (tuhottavaksikin) voittaa lopulta sodan. Kulutussotaa pyritään kuitenkin nykyään välttämään mm. suuresta yleisöstä johtuvista syistä: demokraattisissa valtioissa julkinen mielipide ei kestä kulutussotaan liittyviä suuria henkilöstötappioita (tämä ei tietenkään koske Venäjän tai Kiinan tapaisia diktatuureja). Liikesodassa sen sijaan pyritään vaikuttamaan vihollisen keskeisiin painopistekohteisiin (Center of Gravity, CoG) epäsuoralla toiminnalla ja liikkeellä ts. ei pyritä massiivisiin rintamahyökkäyksiin.
  • Kybersodankäynnistä kirjassa on puhuttu vain vähän, vaikka ilmiö on tunnistettukin. Syynä tähän lienee teoksen julkaisuajankohta: kyberaseet ja kybersodankäynti oli tuolloin vielä varsin kehittymätöntä nykypäivään verrattuna.

Kirja on kirjoitettu ennen Ukrainan ja Syyrian tapahtumia, joten olisi mielenkiintoista nähdä ja kuulla Rekkedalin tulkinnat näistä tapahtumista. Ensin mainitussa suurvalta varasti itselleen osan itsenäisestä valtiosta ja osallistuu sen sisällissotaan kiistäen kaikki ja kansainvälisen yhteisön voimatta asialle mitään. Jälkimmäisessä hyvin monet ryhmittymät käyvät sotaa keskenään epämääräisissä tilanteissa ja suurvallat (USA ja Venäjä) osallistuvat joko takapiruina tai hyvinkin näkyvästi sotimiseen; ainakin hetkittäin myös vastapuolilla. Kirjassa ei ole otettu kantaa eikä analysoitu näitä kumpaakaan tapahtumaa hyvästä syystä (ne ovat tapahtuneet kirjoittamisen jälkeen), mutta ilmiöinä ne ovat varmasti sellaisia, jotka tulevat näkymään ja jopa yleistymään tulevaisuudessa.

Suosittelen vahvasti kirjaa luettavaksi "työläysvaroituksella": lukeminen edellyttää sekä aikaa että paneutumista. Kirjan lukemisen jälkeen kuitenkin ainakin itse katson nykykonflikteja ja mm. valtioiden panostuksia sodankäyntikykyyn kokonaan eri näkökulmasta. Annan kirjalle Hopeisen ampumamerkin.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kenttämuonaa: Makkaraperunat De luxe

Jälleen kerran Soppa365:stä löytyi kokeilemisen arvoinen resepti. Kyse on lähtökohtaisesti makkaroista ja perunoista, mutta pienillä tuunauksilla syntyy varsin maukas kokonaisuus. Ruoka on myös helppo valmistaa ja soveltuisi kenttäolosuhteisiinkin, koska uunia ei tarvita.

Ainekset:
  •  400 g uusia perunoita
  •  400 g raakamakkaraa tai mausteista ruokamakkaraa
  •  200 g (mini)parsaa
  •  2 tl öljyä
  •  noin 1 tl (savu)sormisuolaa
Pekonimajoneesi:
  •  1 pkt (140 g) pekonikuutioita
  •  1 ½ dl majoneesia
  •  1 tl täysjyväsinappia
  •  3 rkl hienonnettua ruohosipulia
  •  ½ tl rouhittua mustapippuria
Valmistus:
  1. Tee majoneesi. Ruskista pekoni ja valuta talouspaperin päällä. Hienonna ruohosipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Laita odottamaan paistoksen valmistumista.
  2. Pese ja keitä perunat lähes kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Paloittele makkarat, puolita tarvittaessa isommat perunat. Napsauta parsasta kovat päät pois.
  3. Kypsennä perunat öljyssä paistinpannulla tai grillissä loppuun saakka. Lisää parsa loppuvaiheessa, paista, kunnes kypsää, mutta rapsakkaa. Mausta suolalla ja siirrä sivuun.
  4. Lisää tilkka öljyä ja paista raakamakkara kypsäksi tai ota kypsään makkaraan grilliraidat. Yhdistä perunat, parsa ja makkarat. Tarjoa pekonimajoneesin kanssa.
Muutamia kommentteja:
  • Käytin Dijon -sinappia. Toimi hyvin.
  • Pekonimajoneesin voi valmistaa jo etukäteen ja laittaa ainakin kuumalla kelillä jääkaappiin odottamaan. Pekoni pitää joka tapauksessa jäähdyttää ennen majoneesiin sekoittamista.
  • Pekonimajoneesia kannattaa tehdä isompikin annos: erittäin hyvää mutta erittäin suolaista! Älä lisää suolaa!
  • Reseptissä mainittu parsa on sellaista puikulamallia. Kaupasta ei kuitenkaan tähän aikaan löytynyt, joten ostin "kaalimallisen" parsan ja suikaloin sen osiksi. Toimi hyvin sekin.
  • Pekonikuutioita löytyi Prismasta yllättäen valmiina pakettina, joten ei tarvinnut ryhtyä peruspekonia leikkelemään.
Oikein hyvää tuli ja suosittelen lämpimästi. Annan tuon Pekonimajoneesin ansiosta peräti Kultaisen arvomerkin; sen verran hyvää se oli.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Puolustusvoimien elokuva: Taistelukenttä 2020 (2020)

Puolustusvoimat on tuottanut laajasti video-/elokuvamateriaalia, joista ainakin osa on nähtävissä myös Youtubessa. Törmäsin sattumalta uuteen versioon Taistelukenttä -klassikosta, video alla (copyright Youtuben mukaan):


Videossa on onnistuneesti laajennettu perinteisen "Kollaa kestää" -tyyppisen kuvauksen lisäksi uhkakuvia myös epäsuoriin kyberuhkiin ja pieniin vihreisiin miehiin, jotka lienevätkin todellisuudessakin merkittävimpiä ja ainakin ensivaiheen havaintoja, kun "vanha vainooja" meitä ryhtyy kiusaamaan. 

Toinen kiinnostava ja itselle muinaisuudesta tuttu on videolla esitetty tilannekeskustyöskentely: tilannekeskuksia on eri organisaatiotasoilla, näiden tilannekuva ketjuttuu ja "yleistyy" (= detaljit muuttuvat ylemmän tason asioille) ja lopulta kokonaisuus koostuu puolustusvoimatasolle. Toimii noin käytännössäkin.

Puolustusvoimien muitakin videoita voi seurata Youtubesta liittymällä heidän kanavaansa. Linkki on "https://www.youtube.com/user/DefenceForcesFinland/channels". Tuolla kanavalla oleva aineisto kertoo Puolustusvoimien informaation käsittelyn muutoksesta: joukossa on useampiakin, jotka vielä muutamia vuosia sitten olisi todennäköisesti leimattu vahvalla punaleimalla.

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Kasarmimuonaa: Tomaattifocaccia vol 2.

Aiemmalle oliivi-tomaattifocaccialle löytyi kilpailija K-ruoka -sivulta. Tuossa oliivi-tomaattijutussa käytettiin aurinkokuivattuja tomaatteja, joista en suuresti välitä. Sen sijaan tässä reseptissä käytetään oikeita kirsikkatomaatteja ja siksi päätin tätäkin kokeilla.

Ainekset:
  • 25g hiivaa
  • 3dl vettä
  • 2rkl öljyä
  • 1/2tl suolaa
  • n. 5dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
  • 10-15kpl Pirkka kirsikkatomaatteja (muunkin merkkinen käynee)
  • 1pkt(125 g) mozzarellapalloja 
  • 20kpl Pirkka mustia oliiveja (edelleenkin muu kelvannee)
Voiteluun:
  • öljyä
Viimeistelyyn:
  • 2oksaa tuoretta tai 1 tl kuivattua rosmariinia 
  • ripaus Pirkka Parhaat sormisuolaa (ja vielä muukin kelpaa)
Valmistus:
  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, suola sekä jauhot. Sekoita pehmeä taikina tasaiseksi ja taputtele jauhotetulla kädellä pellille leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 25 x 30 cm). Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä noin 1/2 tuntia.
  2. Halkaise kirsikkatomaatit. Painele ne kohonneeseen taikinaan leikkauspinta alaspäin mozzarellapallojen ja oliivien kanssa. Voitele leipä öljyllä. Ripottele pinnalle rosmariinia ja sormisuolaa.
  3. Paista focacciaa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin vaalean ruskea. Paloittele ja tarjoa lämpimänä.
Kelvollista tuli tästäkin, vaikka jäi likilaskuiseksi. Syynä lienee ollut se, että kohotuspaikka ei ollut riittävän lämmin. Näitä reseptejä pitää kokeilla vielä uudemman kerran kuivahiivan kanssa: tuo tuorehiiva tahtoo jäädä jääkaapin hyllylle pilaantumaan, kun siitä puolet on ottanut käyttöön.

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Kasarmimuonaa: Oliivi-tomaattifocaccia

Hoksasin Valion mainoksesta tämän focacciareseptin ja päätin kokeilla. Oli kohtuullisen helppo tehdä, joten päätin lisätä sen tänne Kyhepunuun.

Ainekset:

Pohja:
  • 2 dl Valio turkkilaista jogurttia
  • 1 dl vettä
  • 25 g hiivaa
  • ½ tl suolaa
  • 4 ½ dl vehnäjauhoja
Päälle:
  • 75 g Valio voita
  • 1 rkl  oreganoa
  • 1 ½ dl (90 g) vihreitä oliiveja
  • 1 dl (75 g) aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 3 - 5 valkosipulin kynttä
Valmistus:
  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen jogurtti-vesiseokseen. Lisää suola ja vehnäjauhot. Alusta taikina. Taputtele taikina jauhotetulla kädellä leivinpaperin päälle uunipannulle n. 35 x 25 cm suorakaiteeksi. Kohota liinan alla.
  2. Sulata voi, lisää oregano. Voitele focaccian pinta seoksella pullasutia käyttäen. Painele pintaan oliiveja, viipaloituja aurinkokuivattuja tomaatteja ja viipaloituja valkosipulin kynsiä.
  3. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 15 min. Ripottele pinnalle halutessasi gourmetsuolahiutaleita.
  4. Tarjoa raikkaan salaatin kera. Sopii myös keittojen kanssa.
Huomioita:
  • Tuossa on puhuttu Valion tuotteista. Muunkinmerkkiset käynevät.
  • Turkkilaista jogurttia ei löytynyt paikallisesta logistiikkalaitoksesta. Näin ollen käytin bulgarialaista versiota, joka sekin toimi ihan hyvin.
  • Hiiva on saatava kädenlämpöiseen (42 astetta) nesteeseen, jotta käymisprosessi käynnistyy. Jugurtti on taas jääkaappikylmää, joten sitä on lämmitettävä rutkasti. Tein asian itse siten, että lisäsin jugurtin sekaan kuumaa vettä sen desin ja sitten lämmitin tiskialtaassa astiaa kuumassa vedessä, kunnes neste tuntui kädenlämpöiseltä.
  • Voitelin leivän voin sijaan oliiviöljyllä. Olisi ehkä tullut parempi voilla tai ainakin öljyä ei kannata lotrata litrakaupalla.
  • Valkosipulin kynsien sijaan käytin kätevää valmista valkosipulimurskaa, jota saa tölkissä kaupasta. Lisäsin murskan oliiviöljy-oregano -liuksen sekaan.
  • Sormisuola tmv. antaa hyvän lisäsäväyksen, suosittelen.
Ihan kelvollista tuli ja hyvin kelpasi syöjille. Suosittelen kokeilemaan reseptiä, mutta en tällekään vielä anna arvomerkkiä vaan teen vielä tarkistustestin.

torstai 21. toukokuuta 2020

Kasarmimuonaa: Täytetyt tonnikalapaprikat

Törmäsin netissä Iltasanomien sivuilla reseptiin, jota piti kokeilla. Alkuperäinen reseptin laatija on ao. sivuston mukaan Anni Hautala -niminen henkilö. Ideana on ottaa paprikoita ja täyttää ne mössöllä ja syödä pois.

Ainekset:
  • 4 vaaleaa pientä suippopaprikaa
  • 400 g MSC-merkittyä tonnikalaa öljyssä
  • 200 g chilituorejuustoa
  • ½ dl jalapenoilla täytettyjä oliiveja
  • juustoraastetta
Valmistus:
  1. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen.
  2. Halkaise paprikat ja poista siemenet – jätä paprikoiden kannat, halkaise ne aivan keskeltä, niin tulee nätimpiä.
  3. Sekoita kulhossa valutetut tonnikalat, tuorejuusto ja muutamaan osaan pilkotut oliivit.
  4. Täytä paprikat massalla, ripottele päälle juustoraaste.
  5. Paista uunissa, kunnes juusto alkaa ruskistua.
  6. Tarjoile salaatin kanssa tai napostele leffaa katsoessa.
Muutamia kommentteja:
  • Kohdan 5 paistoaika on epämääräinen. Omassa uunissa meni jopa 25 minuuttia, mutta käytin alatasoa. Ylempänä uunissa ja varsinkin grillivastuksella aika olisi todennäköisesti ollut lyhyempi.
  • Käytin hankintaprosessissa tapahtuneen informaatiokatkoksen vuoksi punaisia paprikoita. Pitää kokeilla vielä keltaisilla; punaisilla lopputulos oli varsin pliisu eikä tulinen kuten mainostettiin.
  • Käytin 4 isoa paprikaa ja tuo täytemäärä riitti niihin hyvin. Eli kannattanee reseptistä huolimatta ottaa isommasta päästä paprikat.
Syötyä tuli, mutta makuelämys ei ollut hehkutetun veroinen. Pitää kokeilla uudelleen ja käyttää niitä keltaisia paprikoita. Arvomerkin annan vasta toisen yrittämän jälkeen.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Kasarmimuonaa: Makkaraperunat bataatista ja chorizosta

Otsikko on sikäli harhaanjohtava, että reseptissä ei ole perunaa vaan se on korvattu bataatilla. Reseptillä on lievää historian nostalgiaa: aikoinaan nuorena miehenä tuli syötyä makkaraperunat (siis klassiset) Nakkipoukaman grillistä ja oksennettua  ne viimeistään Saarimäkeen...

Löysin tähän liittyvän ohjeen taas kerran Soppa365:stä. Tuossa ohjeessa "bataattiveneet" tehtiin kokonaisista bataateista, mutta itse päätin oikaista ja käyttää valmiita pakasteita. Oikein hyvää tuli tuollakin tavalla.

Ainekset:
  •  pussillinen bataattiranskalaispakasteita (n. 400 g)
  •  1/2 tl rouhittua mustapippuria
  •  maun mukaan suolaa
  •  300 g chorizoa tai muuta mausteista raakamakkaraa
Majoneesi:
  •  2 dl hyvää majoneesia
  •  1 limetin mehu
  •  1 tl hunajaa
  •  suolaa maun mukaan
Valmistus:
  1. Leikkaa chorizo-makkarat suupaloiksi. 
  2. Laita bataattiranskalaiset uunivuokaan ja paista uunissa ohjeen mukaan (minun pakasteissa 200 astetta, 15-20 minuuttia).
  3. Kun paistoaikaa on jäljellä 15 minuuttia, käännä bataatit paistinlastan avulla, lisää joukkoon makkarat, mustapippuri ja suola ja paista vielä se 15 minuuttia.
  4. Valmista bataattien kypsyessä majoneesi sekoittamalla keskenään kaikki sen ainekset. Tarjoa bataattiveneet ja chorizopalat kuumina majoneesin kanssa.
Huomioita:
  • Alkuperäisessä reseptissä käskettiin pyörittelemään bataattiveneet kasvisöljyssä ja sen jälkeen maustamaan juustokuminalla ja fenkolilla. Skippasin tuon vaiheen, koska käytin jäisiä pakasteita. Mustapippuria ja suolaa laitoin kyllä sitten vuokalle.
  • "Hyvää majoneesia" on aika lailla epämääräinen käsite... Käytin marketista löytyvää Rainbow -brändin ainetta ja hyvin meni mahaan.
Hyvää tästä tuli. Erityisesti chorizojen mausteisuus toimi hyvin yhteen bataatin makeuden kanssa ja majoneesi viimeisteli tuotoksen. Chorizoista tuli myös rasvaa vuokalle ja se piti tuotoksen riittävän kosteana. Suosittelen ja annan Hopeisen ampumamerkin tälle.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Kenttämuonaa: Miilunpolttajan spagetti

Olen jo vuosia tehnyt tätä pekonispagettia, mutta en ole huomannut lisätä sitä kenttämuonavalikoimaan täällä Kyhepunussa. Ruoka on kuitenkin hyvää ja kenttäolosuhteissakin valmistettavissa; ainakin jos jättää tuoreen persiljan pois.

Ainekset:
  • 250 g spagettia tai muuta pastaa
  • suolaa pastan keittoon
  • 1 pss pekonia (n. 100 g)
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 dl kermaa
  • 2 munaa
  • 1 dl juustoraastetta
  • mustapippuria
  • tuoretta persijaa
  • tarvittaessa suolaa
Valmistus:
  1. Keitä pasta ohjeen mukaan.
  2. Suikaloi pekoni ja ruskista padassa rapeaksi.
  3. Lisää joukkoon valkosipuli ja kerma.
  4. Sekoita keitetty pasta sekaan.
  5. Vatkaa munat kevyesti, lisää sekaan juustoraaste, mustapippuri ja persiljasilppu. Osa persiljasta jätetään koristeeksi pinnalle haluttaessa.
  6. Kaada em. muna-kerma -sekoitus spagetin joukkoon ja kuumenna koko ajan sekoittaen.
  7. Annostele lautasille ja ripota päälle persiljasilppua.
Pari kommenttia:
  • Pasta imee yllättävän paljon nestettä. Kermaa voisi olla jopa enemmänkin tai vähän voi vedellä jatkaa.
  • Tuoreen persiljan sijaan voi käyttää kuivattuakin.
  • Lautasannostelu ja persiljan sämppääminen lautasille on ainakin kenttäoloissa tarpeetonta hifistelyä.
Hyvää ja täyttävää ruokaa on tämä kokemuspohjaisestikin. Makuelämys ei kuitenkaan ole valtaisan innostava, joten annan Hopeisen ampumamerkin.

lauantai 2. toukokuuta 2020

Kasarmimuonaa: Pestoboston

Iltasanomien ruokalasta löytyi nimellä suolainen bostonkakku tämä resepti. Alkuun vähän arvoin, että meneekö hifistelyn puolelle tuon tekemisen suhteen, mutta käytännön kokeiluna lopputulos oli kyllä vaivan väärti. Työvaiheita on aika paljon ja resepti ainakin päältä päin vaatii hieman leivontaosaamista. Onnistui lopulta kuitenkin Kypsältä hepultakin.

Ainekset:

Taikina:
  • 3 dl maitoa
  • ½ rkl kuivahiivaa
  • ¾ tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 kananmuna
  • noin 7 dl vehnäjauhoja
  • 50 g voita
Täyte:
  • 2 dl pestoa
  • valkosipuliöljy ( 2 valkosipulinkynttä ja 4 rkl öljyä)
  • noin 1–2 rkl tuoretta ruohosipulia, basilikaa ja/tai persiljaa
Valmistus:
  1. Lämmitä maito +42 asteiseksi ja kaada se taikinakulhoon. Lisää joukkoon kuivahiiva, suola, sokeri ja kananmuna.
  2. Sekoita hyvin ja lisäile jauhoja taikinan joukkoon taikinaa sekoitellen. Kun taikina alkaa kiinteytyä, työstä taikinaa käsin tai monitoimikoneen taikinakoukulla niin, että taikina irtoaa kulhon reunoista ja saat muodostettua taikinaan hyvän sitkon.
  3. Lisää lopuksi pehmeä voi joukkoon. Työstä taikina vielä tasaiseksi ja anna sen nousta liinan alla noin puolen tunnin ajan lämpimässä paikassa.
  4. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle leivonta-alustalle ja kauli taikinasta suuri levy. Levitä pesto tasaisesti levyn päälle ja kääri taikina rullalle.
  5. Leikkaa rullattu taikina noin kahteentoista palaan, vuoan koosta riippuen. Nosta pestokierteet leivinpaperilla vuorattuun uuni- tai kakkuvuokaan. Käytin tässä reseptissä noin 26 cm x 20 cm kokoista vuokaa.
  6. Nosta vuoka lämpimään paikkaan nousemaan vielä 20 minuutin ajaksi. Paista bostonkakku 200-asteisessa uunissa noin 20 minuutin ajan.
  7. Valmista paiston aikana valkosipuliöljy murskaamalla valkosipuli pieneksi ja sekoittamalla murska öljyn kanssa sekaisin.
  8. Hienonna vielä valitsemasi yrtit pieneksi ja sekoita ne öljyn joukkoon. Voitele pestoboston pullasutia apuna käyttäen valkosipuliöljyllä.
  9. Laita vuoka vielä uuniin noin viiden minuutin ajaksi. Ota vuoka pois uunista ja bostonkakku on valmis tarjottavaksi.
Muutama kommentti:
  • Maidon lämmitin mikrolla ja kokeilin (pestyllä) sormella. Kun tuntui hieman lämpimältä, niin oletin olevan sopivan lämpöistä. Tuo lämpötila johtuu kuivahiivan herätys/tappolämmöstä.
  • Kakkoskohdassa mainitaan "sitko", joka on jäänyt suureksi mysteerioksi minulle. Taikina lähti kuitenkin pallona pyörimään ja siihen meni jauhoja n. 6,5 dl. Eli tuo 7 dl tuolla yllä on suuntaa-antava määrä ja kuulemma riippuu vehnäjauhosta tapauskohtaisesti.
  • Levy kannattaa tehdä mahdollisimman levymuotoiseksi, jotta pyörylöistä tulee samankokoisia. Taktisesti kannattaa laskea vuokan koko ja sen mukaan tehdä jako. Itse käytin 3x4 jakoa, mutta kuten kuvasta näkyy, paloista ei tullut tasakokoisia.
  • Käytin persiljaa mausteena. Muutkin varmaan toimivat.
Tästä tuli erittäin hyvä, annan jopa Kultaisen ampumamerkin. Maistuu myös kylmänä, joten sikäli käy kenttämuonastakin.

Alla vielä kuva "teoksesta". Ps: Kuvaa IS Ruokalan versioon vertaamalla käy hyvin ilmi, että tosielämä on "hieman" eri kuin ammattikuvaajan laatima teos.

Kypsän hepun pestoboston

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kenttämuonaa: Pepperoni-Fetapasta

Kokkasin kokeeksi Ilta-Sanomista löytyneen Kasmir -nimisen hepun reseptin (joku laulaja tmv., nevahööd), jota hän kehuu mättöruoaksi ja pizzan korvaajaksi. Ruoka on valmistettavissa kenttäolosuhteissakin; tosin siinä joutuu leikkimään useammalla kattilalla, mutta ongelma voidaan ratkaista esim. sillä että pasta laitetaan syrjään odottamaan loppukuumennusta.

Alla resepti:

Ainekset:
  • n. 320 g pastaa, esim. trofie tai fusilli
  • 1 hopea- tai keltasipuli
  • 4 tl tomaattipyrettä
  • 2 dl tomaattimurskaa
  • 2 dl vettä
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 150 g pepperonia
  • 150 g fetajuustoa
  • öljyä paistamiseen
Valmistus:
  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulia kattilassa oliiviöljyssä ja lisää sitten tomaattipyree. Jatka paistamista. Lisää tomaattimurska, vesi, laakerinlehti ja mustapippuri ja anna kiehua hetki.
  3. Leikkaa salami ohuiksi viipaleiksi ja leikkaa kiekot vielä neljään osaan. Paista pepperoneja pannussa pienessä määrässä öljyä, kunnes ne saavat vähän väriä.
  4. Lisää pasta pepperonien joukkoon ja kaada tomaattikastike päälle. Murenna mukaan suurin osa fetajuustosta. Asettele pasta lautasille ja murustele päälle vielä fetajuustoa.
Ihan kelvollista muonasta tuli, mutta varsinaista wow-efektiä ei tapahtunut. Syynä saattoi olla reseptissä ollut sekaannus: aineksissa puhuttiin salamista, mutta otsikko on kuitenkin "Pepperoni-Fetapasta"? Logistiikka oli toimittanut salamia ja sen jäljiltä tulos oli pliisu. Korjasin reseptin pepperonille ja kokeilen sitä itsekin tuonnempana. Arvomerkki jää odottamaan uutta yritystä.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kasarmimuonaa: Lyonin kana

Taas tuli Soppa365:sta luettua ja sieltä yhtä reseptiä kokeiltua: Lyonin kanaa. Kyseessä on kuulemma perinteinen lyonilainen ruokalaji, joka tunnetaan myös nimellä "Etikkakanaa Lyonin tapaan". Vaikka etikkaa tuossa käytetäänkin, sen maku ja tuoksu ei ole mitenkään päälle painava. Tämä on kuulemma ollut erittäin suosittu resepti viime aikoina ja sillä itsekin sitä kokeilin.

Aineksiksi kannattaa valita broilerinkoipia, koska ne sisältävät runsaasti rasvaa. Ja luonnollisesti maustamatonta ja marinoimatonta, jos sellaista sattuu löytämään. Jostain syystä "au naturel" -koivet ovat valitettavan tiukassa kauppojen valikoimassa.

Ainekset:
  •  800 g broilerinkoipia
  •  1 tl suolaa
  •  ½ tl mustapippuria myllystä
  •  2 rkl + 2 rkl voita
  •  1½ dl punaviinietikkaa
  •  6 valkosipulinkynttä
  •  1 laakerinlehti
  •  1½ dl kanalientä
  •  2 rkl tomaattipyreetä
  •  1 prk (200 g) ranskankermaa
  •  ½ ruukkua rakuunaa
  • Viimeistelyyn ½ ruukkua rakunaa
Valmistus:
  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Mausta broilerinkoivet suolalla ja pippurilla ja paista molemmin puolin padassa 2 rkl:ssa voita. Lisää loppu voi ja viinietikka, anna sihahtaa (wtf?). Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet karkeasti ja lisää ne laakerinlehden kanssa pataan. Laita pata uuniin ilman kantta 20 minuutiksi.
  2. Ota pata uunista. Nosta koivet hetkeksi syrjään lautaselle ja lisää pataan kanaliemi ja tomaattipyree. Keitä liedellä, kunnes jäljellä on puolet nesteestä. Lisää ranskankerma ja hienonnettu rakuuna sekä koivet pataan. Nosta takaisin uuniin noin 35 minuutiksi. Älä peitä kannella, jotta broilerit saavat rapean pinnan.
  3. Hienonna lopuksi rakuunaa pinnalle. Tarjoa esimerkiksi paistettujen perunoiden ja kasvisten kera.
Muutama kommentti:
  • Tuo resepti edellyttäisi valmistusastiaa, jolla voisi sekä paistaa liedellä että kypsyttää uunissa (esim. valurautapannu). Sellaista minulla ei sattunut olemaan, joten jouduin pelaamaan paistinpannun ja uunivuokan kanssa. Onnistui kyllä sitenkin.
  • Nestettä tuli yllätävänkin paljon. En keittänyt sitä kokoon puoliväliin asti, kun olin sen verran laiska. Olisi kuitenkin kannattanut: liemestä olisi todennäköisesti tullut kiinteämpää ja maukkaampaa ja toisaalta koipiin kauniimpi rusketus.
Ihan ok resepti oli, mutta ei mikää wau -efekti. Jätän ampumamerkin odottamaan toista valmistuskertaa, mutta suosittelen varovasti kokeiltavaksi kuitenkin.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kasarmimuonaa: Helpot sämpylät

Sain kokeiltavaksi kätevän sämpyläohjeen. Nämä on todella helppo tehdä jopa Kypsän hepun toimesta.

Ainekset:
  • 5 dl vettä
  • 15 g tuorehiivaa
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl ruisjauhoja
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 1 rkl suolaa
Valmistus:
  1. Liuota hiiva kylmään veteen. Sekoita loput aineksista joukkoon. Taikinan pitää olla paksun puuron kaltaista, joten sitä ei tarvitse vaivata vaan sekoittaminen riittää.
  2. Peitä tiiviisti tuorekelmulla ja anna kohota jääkaapissa 12-36 tuntia.
  3. Ota jauhotetuilla käsillä taikinasta palloja ja muotoile kevyesti. Laita uunipellille leivinpaperin päälle.
  4. Paista 220 asteessa keskitasolla 25-35 minuuttia, kunnes sämpylöiden pinta on saanut kauniin värin. Anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.
Muutama kommentti:
  • Käytin kuivahiivaa tuorehiivan sijaan. Onnistui silläkin, vaikka aika lättänöitä sämpylöistä tuli.
  • Tuo ohjeen kohta 3 on mysteerio: "jauhotetut kädet" eivät paljon auta asiaa, kun taikina liimautuu näppeihin. Jotenkin kökkeröt saa kuitenkin tapeltua pellille. Vinkki toisen kokeilun jälkeen: sain kökkeröt tehtyä suhteellisen kätevästi kahden ruokalusikan avulla: lusikalla kaivetaan sopiva annos taikinaa ja se irroitellaan ja muotoillaan toisen lusikan avulla. Toimii paremmin kuin "jauhotetut kädet".
  • Taikinasta tuli 15 kpl sämpylöitä. Paistoin kahdessa otteessa ja sikäli tuo pitkä kohoamisaika on näppärä: tänään puolet taikinasta sämpylöiksi, huomenna toinen puolikas.
  • Paistoaika minun uunissani oli 32 minuuttia. Riippuu todnäk uunista.
Ihan kelvollisia tuli ja ennen muuta vaivattomasti. Pitää vielä kokeilla tuorehiivalla, että onko eroa tuotoksessa. Alla vielä kuva kötöksestä:

Kypsän hepun taidonnäyte: sämpylä

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Koronahuumoria

Koronavirus Covid-19 on vakava asia, mutta siitäkin lasketaan leikkiä. Ehkä huumori osoittaa, että koronan edessä ei olla lannistuttu ja uskotaan, että joskus korona on ohi ja maailma saattaa palata raiteilleen sen jälkeen.

Kokosin alle kuvina muutamia omissa whatsup -ryhmissä pyörineitä vitsejä. Näitä voi muistella vaikkapa X ajan kuluttua, kun tämän hetken tunnelmat alkavat häipymään mielestä.

Kainuulaiset

Käyttäytymissäännöt päivitetty

Samoin pukeutumisohjeet...

Hieman politiikkaakin...

Ja Venäjää.



Varoitus wc-paperihamstraajista..

..ja lopullinen ratkaisu ongelmaan.
Hygieniaopastus käsienpesusta:



Aika aikansa kutakin.
Uusimaata eristetään
Pätevälle poliisimiehelle töitä
Käsipesu