Elokuvan tekemisen tärkein syy lienee siinä, että käydyssä taistelussa ("Combat Outpost Keating") myönnettiin peräti kaksi Medal of Honoria, jotka ovat (varmaankin aiheestakin) erittäin arvostettuja arvomerkkejä Yhdysvalloissa ja laajemminkin maailmalla; peruskasarmipalvelulla noita ei irtoa. Molemmat palkitut ovat vieläpä elossa, mikä on aika harvinaista tuon Medal of Honorin myöntämiskriteerienkin johdosta.
Elokuvan olisi kyllä sinällään voinut jättää tekemättä. Aika isoja kysymyksiä syntyy taiteellisista vapauksista:
- Onko tuo tukikohta aidosti sijoitettu niin heikkoon paikkaan? Ympäröiviltä vuorilta on suora näkymä sisälle tukikohdan pihamaalle siten, että huussissakaan ei voi käydä vihollisen näkemättä.
- Tästä huolimatta linnoittaminen on erittäin heikkoa: vihollisella on sinkoja ja kranaatinheittimiä, joten kaivautuminen tai maan nosto olisi välttämätöntä.
- Jos em. puutteet johtuvat tukikohdan suunnitelleista upseereista, nämä olisi syytä haastaa sotaoikeuteen tai siirtää kenttäkäymälöiden hoitajiksi..
- Edellisistä puutteista huolimatta amerikkalaiset maleksivat pihamaalla muina miehinä, kunnes sitten (toistuvasti ja säännöllisesti) talebanit alkavat ampua. Sitten tulitellaan vähän aikaa rinteille rynnäkkö- ja konekivääreillä..
- Ei tuossa voi talebanejakaan kehua kyllä: osumatarkkuus näihin "istuviin sorsiin" = amerikkalaissotilaisiin on erittäin heikko. Myöskään tarkka-ampujia ei näy (yksi poikkeus, jonka tarinan sankari nappaa tietty hengiltä), vaikka olosuhteet olisivat näille hyvinkin otolliset.
- Erikoinen on myös kohtaus, jossa sankari päättää vallata tukikohdan takaisin itselleen. Hän menee majoituskonttiin, joka on täynnä ukkoja tumput suorana. Wtf? Pihamaalla paukkuu ja räjähtelee, mutta äijät raapii perseitään kassulla? No tietysti sitten vapaaehtoisia löytyy, kun sankari pyytää näitä mukaansa; eihän muuten olisi kysekään amerikkalaisnationalistisesta hehkutuksesta..
Muuna huomiona on syytä todeta klassisen kevysingon (SaIntissä 55S55) käyttökelpoisuus: laite on erittäin toimiva vempele sirpalekranaatilla elävää voimaa kohtaan ja ontelokranaatilla kevyesti panssaroituihin ajoneuvoihin. Taistelupanssarivaunua tuolla ei kyllä kannata ampua: vaunuun tulee lähinnä maalaushommia, mutta oma hengenlähtö on käytännössä varma... Laite on kuitenkin kevyt kantaa, helppokäyttöinen, toimiva vastaanottavassa päässä ja vielä useammin laukeava verrattuna nykyisiin kertasinkohin. Erityisesti kaupunkitaisteluissa ja lyhyillä etäisyyksillä ase toimii hyvin. Valitettavasti ainakaan noita klassikoita ei enää löydy Puolustusvoimilta mahdollista (toivottavasti ei koskaan tulevaa tarvetta) varten: tässä kirjoituksessa kerrotaan hyvin 55S55:n elinkaari. Anekdoottina mainittakoon, että aikanaan RUK:ssa mainittiin tuon singon harjoituskäyttöön tarkoitettu sisäputki "armeijan vaarallisimmaksi aseeksi", koska sillä oli tapahtunut niin paljon vahingonlaukauksia singon käyttöä opetellessa.
Elokuvassa esitetty taistelu löytyy myös Netflixin sarjasta Medal of Honor (linkki jaksoon tässä), jossa on esitelty muitakin ao. arvomerkin saaneita. Sarja on läpikatsomisen arvoinen, vaikka sisältääkin tarpeettoman paljon jo useampaan kertaan moitittua amerikkalaista patrionismia.
Arvomerkiksi tälle "teokselle" rätkähtää "Kolmas palkinto - ei mitään", kun huonompia arvomerkkejä ei ole tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti