Talousviskien vertailu osa 2 - Irlanti

Rajavartija ja Willie istahtivat taas ankaran arviointitehtävän pariin. Tällä kertaa tutkittavana olivat kohtuuhintaiset (alle 50 € /litra) irlantilaiset viskit. Tehtävä oli kova ja Williellä jo kuntokin petti rypistyksessä mutta tuloksia saatiin silti.

Vertailussa olivat seuraavat juomakset:

Jameson:

• 49,97 € / litra (tiukille vetää mutta jää alle viidenkympin..)
• Alkon luonnehdinta: Kullankeltainen, keskitäyteläinen, terävä, hennon hedelmäinen, kevyen mausteinen, viljainen
• Testiryhmän luonnehdinta: Vaniljan tuoksuinen (wtf?), ummehtunut maku, ei luonnetta, kaunis väri
• Linkki Alkon sivulle: http://www.alko.fi/tuotteet/001576/
• Sijoitus arvioinnissa: jaettu 2. palkinto

Bushmills:

• 45,43 € / litra
• Alkon luonnehdinta:  Keltainen, keskitäyteläinen, lämmin, hedelmäinen, hennon viljainen
• Testiryhmän luonnehdinta: Terävyyttä eniten, hajuton, maistuu viskiltä
• Linkki Alkon sivulle: http://www.alko.fi/tuotteet/001587/
• Sijoitus arvioinnissa: jaettu 2. palkinto

Tullamore D.E.W:

• 41,60 € / litra
• Alkon luonnehdinta: Vaaleankeltainen, kevyt, lämmin, makean viljainen, kevyen vaniljainen
• Testiryhmän luonnehdinta: Terävä, napakka, Ballantinesin makuinen, miellyttävin väri.
• Linkki Alkon sivulle: http://www.alko.fi/tuotteet/115646/
• Sijoitus arvioinnissa: Voittaja

Arvionti oli haastavaa ja kuten tuloksista näkyykin, selkeää paremmuusjärjestystä ei saatu syntymään. Itseasiassa Tullamore sijoittui kaikilla arviointikierroksilla toiselle sijalle mutta juuri tämän tasaisuutensa vuoksi nousi lopulta arvioinnin parhaaksi. Ja kyseessähän on sikäli hyvä ostos että kyseessä on tämän vertailun edullisin juoma.

Arviointikierroksen päätyttyä sovittiin (muistaakseni...) että seuraavalla kerralla siirrytään Uuden Mantereen puolelle ja testataan Yhdysvaltalaisia ja/tai Kanadalaisia viskejä. Mielenkiintoista nähdä että saadaankohan tuolloin selkeämpi tulos syntymään.

Keinotervaksia cityerämiehille

Citymiehet metsässä eivät aina kykene löytämään terveksia luonnosta, olen tämän havainnut, vaikka tervaskannon nokka maassa olisi silmien edessä. Toin kaikista metsistä niitä ei tahdo löytyä asiantuntijoillekaan. Lahoja kantoja kyllä, mutta kovaa, vanhaa tervaskantoa ei vain ole löydettäväksi.

Muutamia vuosia sitten luin jostain eräjulkaisusta keinoterveksien teosta. Homma on varsin yksinkertainen, ja helppo toteuttaa. Kokeilin joskus ns. äijäillassa valmistaa noita ja palaute oli hyvää.

Tarvikkeet:

Suomalaista tervaa purkki, tärpättiä, haapapuuta, liuotusastia (n. 10 - 15 cm korkea muovitörppö),
tärpätin kestäviä muovipusseja, jesaria

Haapapuusta (huokoinen) tehdään noin 15 cm pitkiä, puoli senttiä paksuja ja kolme-neljä senttiä leveitä tikkuja. Ne voi miehekkäästi tehdä kirveellä, eikä se satu, ellei lyö polveensa tai sormeensa.
Liuotusastiaan kaadetaan tervaa noin puoleen väliin (siis tervan ja tärpätin määrä riippuu liuotusastian koosta!). Samaan syssyyn kaadetaan puolet edellisestä tervan määrästä tärpättiä sekaan.

Nyt sitten hämmennetään hyvin liuosta sekaisin. Terva pitäisi saada tärpätillä juoksevaksi eli ohueksi. Hommaan voi tehdä ihan hämmennintikunkin, mutta toisaalta kaipa niitä haapatikkuja on jo tehty?!
Tärpätin tarkoitus on tehdä tervasta siis juoksevaa, ja ohentaa sitä niin paljon, että terva imeytyy helposti tikkuihin.

Kun liuos on mielestäsi riittävän juoksevaa... tikut laitetaan pystyy siihen. Niin monta kuin astiaan saa sopimaan. Itse käytän liuosta siten, että tikun yläpäät eivät ole upoksissa, sillä niitä on mukavampi metsässä käsitellä, kun sormet ei tahriinnu tervaan. Nyt ne voi unohtaa liuokseen kolmesta neljään päivään, mutta viikkokaan ei ole liikaa. Ihan vaan ajatellen emäntäpuolta, homma kannattaa tehdä ulkona, samoin tuo "imeytys" ja myöhemmin tikkujen säilytys. Kaikki eivät pidä tervan tuoksusta.

Viikko on kulunut ja tikut otetaan pois astiastaan. Oman käyttötarpeen mukaan, niitä voi pussittaa aikaisemmin mainittuihin tärpätin kestäviin muovipusseihin (huom. kannattaa kokeilla pusseja - ei omia - tärpätin kanssa ja antaa tärpätin vaikuttaa muutaman päivää, nimittäin muovi ei heti anna periksi tärpätille).
Suosittelen paketin teippaamista vielä ilmastointiteipillä eli jesarilla tai vastaavalla. Joskus olen paketin vielä paketoinut sanomalehtiin, ihan reppua ajatellen, kun aina ei voi vannoa, millaiseen höykkytykseen sekin saattaa erällä joutua. Tikut saattavat olla yhä märkiä, mutta se ei haittaa.

Luon nyt mielikuvan tikkujen käytöstä. Olet varsinaisen "eräjorman" kanssa sorsametsällä. Pidätte tauon ja rupeatte tulien tekoon. Oikeasti alueella ei ole tervaksia ( pajukkoinen rantapeltoalue sorsametsällä yms.) Tee niin nuotiosi, ettei eräjorma näe tulien tekoasi. Sano vaikka että tuolta lähiheinikosta taisit kuulla sorsan ränkytystä. Eräjorma syöksyy sinne haulikko tanassa, kirves kädessä (oli etsimässä sopivaa sytykettä). Nyt äkkiä tee nuotio ja laita sinne valmistamiasi keinotervaksia sytytettävien puiden joukkoon. Muista piilottaa se muovipussi! Sytytä nuotio, ja kyllä eräjorma ihmettelee pariakin asiaa; tervaksen tuoksua ja mihin se s...tanan sorsan katosi.
Voit vain myhäillä eräjormalle, että kyllä sitä tästäkin pirunpellosta ammattimies tervaksia löytää, ja sorsallahan on tunnetusti siivet.

Kirja: Ville Kaarnakari: Operaatio Finladija - ISBN 978-951-31-7387-6

Kirjassa yhdistetään sinällään mielenkiintoisella tavalla perinteinen kaukopartioretki-sotakertomus kuviteltuihin vakoilu- ja hämäysjuonenkäänteisiin. Kyse on neuvostoliittolaisten kehittämästä operaatiosta jossa suomalaisten annetaan kuvitella päähyökkäyksen suuntautuvan Karjalan kannaksen sijaan Laatokan Karjalaan ja näin tekevän virheellisiä linnoitus- ja ryhmitysoperaatioita.

Kirjailija on selvästi perehtynyt genreensä ja tunkee tarinaan mukaan sinällään uskottavuutta lisääviä yksityiskohtia. Mukana on mm. "mönjä" josta Rajavartijan kanssa joskus keskuteltiin eli kenkien pohjiin laitettava aine joka johtaa perässä seuraavat jälkikoirat harhateille. Samoin henkilöhahmoja on tutkittu; mukana mm. Marttina kaukopartiomiehineen, pääesikunnan tiedustelu-upseerit Nihtilä ja Hallamaa, päämajoitusmestari Airo ja muu remmi.

Harmi vain että varsinaiset taistelukohtaukset on kuvattu Korkeajännityksestä tutulla yliampuvalla sankarieetoksella jossa suomalaistaistelijat pyörittävät ryssää mennen tullen. Päteviähän tässä tietty ollaankin mutta jotain rajaa sentään! Läpilukemisen arvoinen kuitenkin kokonaisuudessaan, arvomerkkinä Hopeinen ampumamerkki.

Kirja herätti pari mietelmää. Ensimmäisenä tuo koirien vaarallisuus. Eräällä kirjan retkellä partiota jäljittää kirgiisiporukka jolla on susikoiria mukanaan ja nämä susikoirat seuraavat jälkiä antamatta ääntä. Tällöin suomalaispartio ihmettelee kuinka kirgiisit pysyvät kannoilla vaikka mitä hämäysoperaatioita tehdään. Tarinassa ei kuitenkaan käytetä aikoinaan armeijassa opetettua menettelyä jossa tehdään ketunlenkki sopivan maastokohdan (lammen, suon tms.) ympäriltä ja mennään passiin vastarannalle. Vihollisen ilmestyessä jälkiä pitkin paikalle ammutaan koirat ja häivytään. Ainakaan Suomen maastoissa en usko kenenkään ihmisen pystyvän jäljittämään sulan maan aikaan vihollista maajälkiä käyttämällä. Sama olisi pätenyt noiden kirgiisienkin susikoiriin ja tuskinpa kirgiisitkään on sellaisia intiaaneja että olisivat tuohon jäljitykseen pystyneet.

Toinen mieleentullut asia on että kuinkahan kaukopartiotouhut onnistuvat modernissa sodassa? Vähänkin teknisellä vihollisella (joka Venäjäkin on) on erilaista teknistä välineistöä kuten yönäkölaitteita, vakoilulennokkeja ja satelliitteja jotka tekevät huomaamattomasta liikkumisesta mahdotonta. Kaukopartiomiesten pitänee ujuttautua siviiliväestön sekaan ja näin suojautua valvonnalta. Taitaa kuitenkin mennä vakoilun puolelle jos ilman asepukua liikutaan väestön seassa ja tällaisen vakoojanhan taitaa saada ampua ilman oikeudenkäyntiä sotatilanteessa? Ainakin velivenäläinen tehnee niin.