Kasarmimuonaa: Tourtière-lihapiirakka

Löysin Soppa365:stä tämän erittäin maukkaan kanadalaisten perinteisen jouluherkun. Kyseessä on lihapiirakka jota voi syödä sekä lämpimänä että kylmänä ja on erinomaisen hyvää molemmilla tavoilla. Reseptissä tarvitaan hirvenjauhelihaa mutta onnistuu kyllä perus sika-naudastakin (kokeilin itse kun salakaadot ei oikein onnistuneet...).

Piirakan tekemiseen menee pari päivää; ei työajallisesti mutta sen vuoksi että päivänä 1 tehdään jauhelihatäyte makuuntumaan ja päivänä 2 se leivotaan piirakan sisälle.

Piirakan kera kuuluisi tehdä omenahilloke mutta laiskuuttani en moiseen ole jaksanut ryhtyä vaan hankin kaupasta omenahilloa. Toimii hyvin ja täydentää erinomaisesti piirakan makua.

Ainekset:

•  600 g isoa lehtitaikinalevyä
•  1 kananmuna

Jauhelihatäyte:

•  5 keskikokoista perunaa
•  200 g juuriselleriä
•  2 sipulia
•  2 valkosipulinkynttä
•  1 rkl voita
•  500 g sika-nautajauhelihaa
•  500 g hirvenjauhelihaa
•  2¼ dl lihalientä
•  2 tl suolaa
•  1 tl timjamia
•  ½ tl neilikkaa
•  ½ tl kanelia
•  ¼ tl muskottipähkinää
•  ¼ tl inkivääriä
•  ½ tl maustepippuria
•  ¼ tl mustapippuria
•  1 dl kuutioitua vaaleaa leipää
•  1 dl hienonnettua persiljaa
•  1 rkl konjakkia

Valmistusohje: 

1. Ota lihat huoneenlämpöön. Kuori ja paloittele perunat ja selleri ja keitä ne kypsiksi, noin 15 minuuttia.
2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Sulata voi isossa paistinpannussa tai padassa. Kuullota sipulit pehmeiksi ja siirrä lautaselle odottamaan.
3. Ruskista jauhelihat parissa erässä. Lisää sipuli, lihaliemi ja jauhetut mausteet ja jätä hautumaan.
4. Valuta juurekset ja survo ne sileäksi. Lisää juuressurvos pataan ja anna hautua vielä 1 tunti 30 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
5. Kuutioi leipä ja hienonna persilja pataan. Mausta halutessasi konjakilla. Laita liha tekeytymään jääkaappiin yön yli. Ota lehtitaikina sulamaan yöksi jääkaappiin.
6. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kauli taikinasta 2 pyöreää levyä. Leivo pohjalevystä isompi, niin että saat vuorattua sillä irtopohjavuoan(Ø 22 cm) pohjan ja laidat. Taikinakansi saa olla vuoan kokoinen. Halutessasi voit leikata taikinakanteen koristereikiä esimerkiksi piparimuotilla. Levitä taikinapohja vuokaan. Laita täyte päälle. Asettele taikinakansi pinnalle.
7. Riko muna ja voitele sillä taikinakannen alareunat ja nipistele reunat kiinni pohjataikinaan. Voitele kansi. Tee piirakkaan ilmareikä haarukalla. Paista piirakkaa uunissa noin 40 minuuttia. 
8. Tarjoa piirakka lämpimänä, haaleana tai kylmänä omenahillokkeen/omenahillon kanssa.

Alla vielä kuva piirakasta. Kuva on Soppa365 -sivustolta ja siellä Arto Vuohelaisen ottama.

Kanadalainen Tourtière -lihapiirakka

Annan tälle tältä istumalta Kultaisen ampumamerkin.

Kirja:Ville Kivimäki: Murtuneet mielet - ISBN 978-951-0-37466-5

Sainpahan viimein kahlattua läpi tämän järkäleen - liitteineen 475 sivua paikoitellen hyvinkin kuivakkaa mutta toisaalta omalaatuisen kiinnostavaa asiaa. Kirja on Kivimäen väitöskirjansa pohjalta tekemä teos joka käsittelee viime sodissa psyykkisesti vammautuneiden rintamamiesten kohtaloa sotien aikana ja niiden jälkeen. Kirja oli pienimuotoinen hitti ilmestyessään jota sopii kyllä ihmetellä koska kyse ei ole kevyestä lukemistosta lainkaan.

Kirjasta tekee raskaslukuisen jatkuvien tilastojen ja taulukkojen vatvominen eri näkökulmista. Joskus tuli lukiessa mieleen että eikös tämä taulukko jo käsitelty kertaalleen... Ei tullut tarkistettua kuitenkaan. Kiintoisia pätkiä sen sijaan olivat potilaskertomuksista otetut kuvaukset miesten järkytyksen aiheuttaneista tapahtumista ja syntyneistä oireista.

Kirjaa lukiessa tulee mieleen että kovia ovat miehet joutuneet kestämään ja toisaalta mitenkähän itsekään olisi niissä oloissa selvinnyt. Rauhan aikana on helppo olla polleata poikaa ja kuvitella pysyvänsä kylmähermoisena ja täyspäisenä vaikka kuinka ympärillä räikäisi.. Varsinkin epäsuora tuli on varmasti kammottava kokemus: kyse on sananmukaisesti arpapelistä - milloin vain voi kranaatti osua kohdalle ja silpoa tai tappaa. Suoralta tulelta ja vihollistilanteilta sentään voi yrittää suojautua tai itse vaikuttaa tapahtumiin mutta epäsuorassa ollaan "korkeamman käressä". Tässä on hyvä huomata vielä että räjähdysainekuorma neliömetrille on kasvanut sota sodalta ja nykymenetelmä suurvalta-armeijoilla on tuhota ensin kaikki elollinen toimialueelta tykistöllä, ohjuksilla ja lentopommeilla ennen kuin sinne uhrataan omia miehiä. Eli tulevassa sodassa ei tule olemaan helpompaa.

Raskaslukuisuudesta huolimatta suosittelen tärkeän aiheensa vuoksi jos ei luettavaksi niin ainakin läpiselattavaksi. Matala viihdearvo kuitenkin laskee arviointia joten

Arvomerkki: Pronssinen ampumamerkki

Hyvä uutinen: Kuhmossa koiran kimppuun hyökänneen suden ampuminen ei ollut rikos

Iltasanomat kirjoitti 2.11. 11:31:

"Kuhmossa hirvenmetsästyksen yhteydessä tapahtuneessa suden ampumisessa ei epäillä rikosta, kertoi asiaa tutkinut Kainuun rajavartiosto torstaina.
Asiaa tutkittiin epäiltynä törkeänä metsästysrikoksena, koska susi on rauhoitettu eläin. 

Rajavartiostolle selvisi esitutkinnassa, että susi oli ollut koiran kimpussa, kun metsästäjä oli ampunut sen. Susi ei ollut reagoinut metsästäjän karkotusyrityksiin ja metsästäjä ampui eläimen noin kymmenen metrin etäisyydeltä. 

Tapauksen selvittämistä auttoi rajavartioston mukaan se, että ampumispaikkaan ei ollut koskettu. Lisäksi metsästysseurue ilmoitti asiasta saman tien viranomaisille. Rajavartiosto kertoi, että suden ampuneen metsästäjän selvitys tapahtumista oli linjassa esitutkinnassa saatujen tietojen kanssa. 

Susi ammuttiin Kuhmossa viime lauantaina. "

Jos/kun suden joutuu ampumaan niin kannattaa muistaa tuo toiseksi viimeinen kappale: ei kosketa ampumapaikkaan, ilmoitetaan viranomaisille ja pidetään kiinni tositapahtumista. Ensin pitää yrittää varoituslaukauksia ja sitten vasta kohti.

Susikanta on Suomessa kohtuuttoman suuri ja metsät alkavat olla varsinkin ajaville hirvi- ja jäniskoirille hengenvaarallisia paikkoja. Omaa jahtikaveria saa tämän jälkeen sentään kuitenkin suojella pedon hyökkäykseltä.

Tuntemattoman sotilaan pataljoona

Tuntematon  sotilas (se uudempi uusi) on vielä sen verran mielen päällä että selvittelin millainen siinä kuvattu organisaatio on ja minne henkilöt sijoittuvat.

Jatkosodan aikainen jalkaväkipataljoonan kokoonpano oli seuraavanlainen:

Jalkaväkipataljoonan kokoonpano Jatkosodassa

Pataljoonan määrävahvuus oli 1022 ja sen ylemmän organisaation (jalkaväkirykmentti) 3616 miestä.

Tuntemattoman sotilaan tapahtumat kerrotaan pääosin Koskelan joukkueen tasolla ja rykmentistä on havaintona vain rykmentin komentaja (eversti) joka yllättää Rokan veistämässä lampunjalkaa vartiopaikalla.

Pataljoonasta tunnistetaan seuraavat henkilöt:

• Pataljoonan komentaja majuri Sarastie
• Konekiväärikomppanian päällikkö kapteeni Kaarna joka kaatui tulikasteessa
• Konekiväärikomppanian ensimmäisen joukkueen johtaja luutnantti (myöh. kapteeni ja majuri) Lammio josta tuli konekiväärikomppanian päällikkö Kaarnan kaaduttua
• Kolmannen kiväärikomppanian päällikkö luutnantti Autio
• Kolmannen kiväärikomppanian neljännen joukkueen johtaja vänrikki (myöh. luutnantti ja kapteeni) Kariluoto 
• Konekiväärikomppanian kolmannen joukkueen johtaja vänrikki (myöh. luutnantti) Koskela
• Koskelan kaaduttua konekiväärikomppanian kolmannen joukkueen johtaja vänrikki Jalovaara
• Konekiväärikomppanian kolmannen joukkueen ryhmänjohtajat alikersantit Hietanen (myöh. kersantti), Lahtinen, Lehto ja Rokka

Lisäksi mainitaan mm. konekiväärikomppanian vääpeli Korsumäki (sot.arvo. siis myös vääpeli) ja tämän kaaduttua vääpelin tehtävään käsketty ylikersantti (myöh. vääpeli) Sinkkonen.

Tuntematon sotilas -kirjan henkilökokoelma kattaa siis varsin pienen osan jalkaväkipataljoonan henkilöstöstä mutta niinhän se sodassa on ollutkin: käytännön tappotyössä olleet ovat nähneet, kokeneet ja ymmärtäneet vain välittömässä läheisyydessään tapahtuneet asiat. Linna oli alikersanttina JR8:ssa joten hänenkin viitekehyksensä oli ryhmä-joukkue-komppania -taso.

Yllä oleva esitys ehkä hieman hahmottaa henkilöiden roolia ja komentosuhteita kun katsoo Tuntematon sotilas elokuvaa tai ehkä mieluummin vielä lukee sitä kirjana.

Edit: Hahmottelin elokuvan tapahtumien kulkua karttapohjalle tässä blogikirjoituksessa.

Elokuva: Tuntematon sotilas (2017)

Kävin suorittamassa kansalaisvelvollisuuteni ja katsomassa tämän "uusimman uuden tuntemattoman". Ennakko-odotukset olivat varsin matalalla ja ne myös osoittautuivat todeksi: elokuva on sinällään teknisesti kelvollisesti toteutettu mutta täysin tarpeeton.

Väinö Linnan teoksesta on jo aiemmin tehty kaksi elokuvaversiota joten mitä tältä kolmannelta enää voi odottaa? Tehostetekniikka kehittyy tietokonevisualisointien myötä mutta muuta uutta tässä ei ollut edellisiin nähden. Täytyy vielä todeta että osittain myös noihin erikoistehosteisiin petyin: pyrotekniikka oli pliisua ja "verta-ja-suolenpätkiä" osasto kaukana realismista. Jälkimmäinen johtunee siitä että elokuvalle on haluttu mahdollisimman laaja katsojakunta joten K-alarajaa pyritään pitämään mahdollisimman matalalla.

Tuntemattoman osalta uuden elokuvan tekeminen on myönnettävä erittäin vaikeaksi (ehkä siksi olisi pitänyt jättää kokeilematta...): sisältö, teema, lopputulos, asian käsittely ja hahmojen maneerit ovat kaikki erittäin tuttuja sekä kirjasta että kahdesta aiemmasta filmatisoinnista. Käsittelyksi olisi voitu valita uusi tulkinta asioille mutta näin ei tehty vaan uusin uusi Tuntematon on hyvin uskollinen esikuviensa kohtaan jopa yksittäisten repliikkien osalta. Myös näyttelijöillä on selvästi haasteita: legendaaristen hahmojen (esim. Koskela tai Rokka) maneerit ovat heillä selkäytimessä joten poisoppiminen niistä on vaikeaa ja osoittautuu tässäkin sellaiseksi.

Olisin odottanut elokuvalta enemmän realismia näyttelijöiden osalta. Linnan kuvaama konekiväärikomppania oli varusmiesyksikkö joten sen miehistö ja aliupseerit (ennen täydennysmiehiä) olivat alle parikymppisiä nuoria poikia. Tässäkin elokuvassa näyttelijät ovat kuitenkin kolmikymppisiä ukkoja. Luulisin että realistisuus ja myös "shokkivaikutus" olisi suurempi jos "pikkupojat" olisivat osumaa ottavana osapuolena kohtauksissa.

Elokuvaa katsoessani mietin taas sotaelokuvien yleistä ongelmaa: sota itsessään ei anna kovin paljon sisältöä eikä ainakaan erilaistavaa sisältöä elokuvaan: taistelukohtaukset näyttävät samalta, räjähtelee ja luodit vinkuvat, muta lentää ja puuta kaatuu. Taistelukohtausten lisäksi pitää siis saada joku muu teema tai aihealue kantamaan elokuvaa. Tuntemattoman tapauksessa se on mies(poika)joukon kehitystarina, yhteenhitsautuminen ja "aikuistuminen", Sotamies Ryanissa ryhmän uhrautuminen yhden pelastumiseksi, Das Bootissa klaustrofobia, Zero Dark Thirtyssä ja Codename: Geronimossa taas ylipahis Osama Bin Ladenin hävittäminen jne. Tässä kohtaa en voi olla taas vetoamatta herroihin Spielberg ja Hanks: Please come and make a movie about Raatteentie Battle! Tuossa olisi draamaa varsinaisen taistelun lisäksi löydettävissä suuresti mm. luonnonolosuhteista ja ukrainalaisten kohtalosta Neuvostoliiton osana.

Liitän alle elokuvan trailerin Youtubesta:

En lähde suosittelemaan elokuvan katsomista tai katsomatta jättämistä: kyseessä on tosiaan puolipakollinen "kansalaisvelvollisuus" ja tulevina vuosina vaatii joka tapauksessa todellista taitoa ja päätäväisyyttä olla sitä näkemättä. Elokuva antaa enemmän elokuvateatterin kankaalta kuin televisiosta joten kokemuksen vuoksi se kannattanee teatterissa katsoa.

Elokuvan taustaksi voisi kannattaa tutkailla JR8:n sotareittiä tästä blogitekstistä: Tuntemattoman sotilaan reitti kartalla. Kehittelin myös blogitekstin tuosta JR8:n pataljoonan rakenteesta; auttaa ehkä hahmottamaan paremmin henkilöiden sijoittumista organisaatioon.

Arvomerkiksi irtoaa vain Pronssinen ampumamerkki. Tekniikan ja kuvauksen puolelta olisi pystynyt parempaankin mutta elokuvan kokonaisturhuus pudottaa sijoitusta. 7 miljoonaa euroa olisi voinut käyttää paremminkin..

UNICAT - Kypsän hepun matkailuauto

Hankin itselleni UNICAT -matkailuauton heti kun saan lotossa (miljoona)voiton. Kypsä heppu ei matkaile millään lasikuituisella p-huussilla vaan oikealla maastoajoneuvolla ja sellaisia valmistaa saksalainen UNICAT. Kyseessä on kuorma-auton rungolle rakennetut erikoisajoneuvot joissa on kaikki vermeet saunaa lukuunottamatta (jonka senkin saksalainen varmaan rahalla rakentaa...).

Polttoaineet ja vedet riittää pitkäänkin oleskeluun erämaassa eikä mukavuudessa tarvitse silti liisiä. Kuvia alla, ensinnä muutamaa korimallia:

Katu-uskottava:

Kompakti:

Keskikoko:

Ja pari sisustuskuvaa, hieman liian kodikasta on kenttäkäyttöön mutta materiaalit ja värit voinee tuunata kun sitä rahaa on riittävästi.

Kuorma-autokorttihan tuohon tarvitaan mutta edelleenkään ei ole ongelma kun sitä rahaa on... Ja käyttötunteja vehkeelle järjestyy sen samaisen rahan kautta eli kun työ ei haittaa harrastuksia.

Tästähän ei muuta enää puutu kuin että osaisi etukäteen arvata ne numerot perjantaina tai lauantaina. Siis pikku juttu, jälkikäteen katsottuna helppoja numeroita.

Laitan tähän copyrightin ja linkin jotta ei tule sanomista:

All pictures copyright © 2015 UNICAT GmbH .

Edit: Kuten alla kommenteissa todetaan, Itävallassa näyttää olevan kilpailija Unicatille, nimittäin Actionmobil GmbH.

Edit: Ameriikastakin löytyy vastaavaa kalustoa ja on myös ameriikkalaisen näköistä:

Kuvat Copyright Earthroamer Inc.

Kyseessä on siis EarthRoamer ("Maankiertäjä") -niminen yritys jonka webbisivut löytyvät täältä.

Kasarmimuonaa: Jauhelihapiirakka

Taitaa mennä ihan keittiöhommiksi Kyhepunu... Löysin tämän reseptin Iltasanomista, testasin ja toimii sen verran hyvin että uskallan suositella.

Ainekset:

• 800 g voitaikinaa (kaksi isoa levyä)

Täyte:

• 400 g sika-nautajauhelihaa
• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 prk (400 g) tomaattimurskaa
• 2 rkl kapriksia
• 2 rkl tummaa balsamicoa
• suolaa ja mustapippuria
• 2-3 tl kuivattua yrttimausteseosta esim. pizzamauste

Munamaito:

• 3 kananmunaa
• 2 dl kermaa
• 150 g voimakasta juustoraastetta

Voiteluun:

• kananmuna

Valmistusohje:

1. Sulata voitaikinalevyt, toinen levy tulee piirakan pohjalle ja toinen piirakan kanneksi. 
2. Painele toinen taikinalevy syvän piirakkavuoan (n. 23-28 cm halkaisija) pohjalle ja reunoille. Säästä toinen levy kanneksi päälle. Tee osasta koristeita pintaan (jos yli jää). 
3. Silppua sipulit ja kuullota ne jauhelihan kanssa pannulla. Lisää tomaattimurska, kaprikset ja mausteet. Anna kiehua 15-20 minuuttia. 
4. Valmista munamaito sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Yhdistä isossa kulhossa jauhelihaseos ja munamaito. Kaada täyte vuokaan. 
5. Nosta kansi päälle ja liimaa koristeet munalla. Voitele piirakan koko kansi kananmunalla. Töki reikiä haarukalla kanteen jotta pääsee paineet purkautumaan.
6. Paista noin 40-50 minuuttia 175-asteisessa uunissa. Nosta piirakka uunista ja anna levätä pari tuntia ennen tarjoilua. 

Tarjoile piirakka raikkaan salaatin kanssa.

Toimiva setti tuosta tuli. Erityisen tärkeää on panostaa voimakkaaseen juustoraasteeseen koska muuten makukokemus jää pliisuksi. Piirakka maistuu sekä lämpimänä että kylmänä (paria tuntia en itse malttanut jäähdytellä...).

Edit: Kokeilin reseptiä uudemman kerran ja sain kuvankin "teoksesta". Reseptissä käskettiin käyttää ylimääräinen taikina koristeiksi joten rakensin niistä saksalaisen laulu- ja soitinyhtyeen logon:

Jauhelihapiiras Rammstein -koristelulla

Kirja: Antti Nieminen: Tie Tali-Ihantalaan - Konekiväärimiehen päiväkirja - ISBN 978-952-492-281-4

Niemisen kirja poikkeaa voimakkaasti yleisistä sotaromaaneista ja -dokumenteista. Teos on laadittu hänen pitämänsä päiväkirjan pohjalta suuremmalti stilisoimatta ja taustoittamatta. Teksti on näin ollen varsin kömpelöä ja jopa lapsellista mutta kirjoittajahan olikin vain parikymppinen kun tätä sotapäiväkirjaa joutui laatimaan.

Teoksesta käy hyvin ilmi sodankäynnin perusluonne eli odottaminen. Suuri osa ajasta odotetaan jotain tapahtuvaksi ja erityisesti näin on puolustavalla puolella jolloin aloite on vastapäässä. Toki sitten kesän 1944 taisteluissa ei enää odottelemaan ehditty mutta tuo tilanne sallittakoon vahvana poikkeamana normaalikäytäntöön. Niemisen kuvauksessa odotteluajan toiminta on hyvinkin leppoisaa: tehdään määrättyjä työtehtäviä, ollaan välillä vartiossa ja välillä jopa retkeillään taustamaastoissa ja ihaillaan karjalaisia huviloita Terijoella.

Detaljina nostettakoon kuvauksesta esiin Stukien toiminta läpimurron estämisessä 1944. Kyseessähän oli lento-osasto Kuhlmey joka lähetettiin Suomen avuksi Saksasta. Osaston Karjalassa toiminut kalusto oli pääosin Stukia jotka olivat tuolloin länsirintamalla jo auttamattoman vanhentuneita mutta käypää valuuttaa Neuvostoliittoa vastaan. Osaston merkityksestä torjuntavoitolle on paljon kiistelty mutta voisi arvella Stukien ilmestymisen olleen jonkin sortin yllätys neuvostoliittolaisille joilla kuitenkin oli ilmassa moninkertainen ylivoima ja heidän olettamansa mukaan Suomen pommituskyky oli olematon. Tästä on todennäköisesti seurannut välinpitämättömyys joukkojen, ajoneuvojen ja kalustojen hajauttamisessa rintaman takana sekä ilmatorjunnan laiminlyönti josta lienee seurannut Stukille suurin määrin houkuttelevia maaleja tuhottavaksi.

Kirja kannattaa lukea autenttisena ajankuvauksena nuoren miehen elämänvaiheesta erittäin ikävässä ajanjaksossa. Annan kirjalle Hopeisen ampumamerkin.

Kasarmimuonaa: Karamellisoitu sipuli

Laitan tämän reseptin kasarmimuonaotsikon alle. Resepti onnistuisi kyllä kentälläkin mutta
valmistusaika on pitkähkö jolloin nestekaasuhellalla palaa kaasua tarpeettoman paljon. Lisäksi sipulin voi valmistaa jo etukäteen ennen retkelle lähtöä.

Karamellisoitu sipuli soveltuu hyvin monen ruuan lisukkeeksi: pihvin päälle, hampurilaisten väliin, voileivän täytteeksi jne. Valmistus on suht helppoa ja valmis tuote säilyy jääkaapissa pari viikkoa.

Resepti on seuraavanlainen:

Ainekset: 

• 2 tl öljyä
• 8  sipulia
• 2 rkl balsamiviinietikkaa
• 2 rkl ruokosokeria
• 1 tl suolaa
• 2 dl vettä

Valmistusohje:

1. Kuori ja viipaloi sipulit
2. Paista miedolla lämmöllä pannulla kunnes sipuli on saanut väriä
3. Lisää muut ainekset ja sekoita. 
4. Anna hautua vielä puolisen tuntia välillä sekoittaen.

Kyse on siis lisukkeesta eli tarvitset tämän lisäksi vielä sen varsinaisen syötävän ruoan.

Skottiviski: The Macallan Fine Oak 12 Year Old Single Malt

Macallan valmistaa kalleinta viskiä mitä Alkosta löytyy nimeltään  The Macallan M Decanter Single Malt  . Pullon hinta on 4999 € eli mistään köyhälistön janojuomasta ei ole kyse. Alla kuva setupista joka on sinällään varsin näyttävä kuten viiden tonnin hintaan kuuluu ollakin.

The Macallan M Decanter Single Malt - 4999 € / pullo

Tässä on muuten uteliaisuuden vuoksi linkki Alkon sivulle hakuun jossa näytetään nuo kalleimmat juomat. Useampi viski sieltä löytyy ja kaksi tuotetta myös Macallanilta.

Koska Willie Rokka kuitenkin lukeutuu tuohon köyhälistöön, hankin saman tehtaan proletariaattiviskiä The Macallan Fine Oak 12 Year Old Single Malt joka on selvästi edullisempaa eli 67,89 € / pullo.

The Macallan Fine Oak 12 Year Old Single Malt - 67,89 € / pullo

Tuolla hinnalla saa perustalousviskiä eli Famous Grousea tuplamäärän eli puolitoista litraa. Onko Macallan paljon parempi kuin Kuulu Riekko? Enpä väittäisi olevan. Maku on kyllä mukavan pehmeä mutta mitään erityistä särmää siinä ei ole. Onkohan meikällä suu tuohesta kun rahakaan ei tee eroa juomien välillä? Alkon määritelmän mukaan juoman ominaisuudet ovat seuraavat: "Kullankeltainen, keskitäyteläinen, lämmin, pehmeän maltainen, runsaan hedelmäinen, tyylikkään tamminen". Macallanin itsensä mielestä syynä on heidän kolminkertainen kypsyttämisprosessinsa: juomaa kypsytetään käytetyissä tammisissa eurooppalaisissa sherrytynnöreissä, amerikkalaisissa sherrytynnöreissä ja amerikkalaisissa bourbontynnöreistä joista jokaisesta tulee oma makuvivahteensa. Työlästä tuo ainakin on jos ei tuohisuun makuaisteihin vaikutakaan..

Sitten kun lottovoitto nasahtaa niin pitää tuo M -versio hommata maisteltavaksi Unicatin yöpöydälle.

Annan tälle yksilöarvosteluna Hopeisen ampumamerkin.

Näitä viskejä on muuten enemmänkin arvioitu Kyhepunussa:

• Skottilaisten talousviskien vertailu
• Irlantilaisten talousviskien vertailu
• Uuden mantereen viskivertailu
• Talousviskien MM-kisat (tulos oli "lievä" yllätys... eikä maailmanmestaria ole tullut juotua sen koommin).
• Rajajääkärin Monkey Shoulder -arvio

Kasarmimuonaa: Katkarapu-juustoruukku

Huomasin että Prismaan oli ilmestynyt pömpeli josta sai tilattua ruokareseptejä ostoslistoineen. Sinällään nerokas idea jos ei ole suunnitelmaa että mitähän söisi kun kauppaan menee.

Otin kokeeksi Katkarapu-juustoruukun reseptin:

Ainekset 

•  500 g kuorittuja katkarapuja
•  2-3 rkl voita, margariinia tai öljyä
•  1 iso sipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• 1 prk (400 g) tomaattimurskaa
• 1,5 dl kuohu- tai ruokakermaa
• 2 laakerinlehteä
• 150 g raastettua kermajuustoa (= jotain rasvaista)
• suolaa ja mustapippuria

Valmistusohje

1. Sulata rasva kattilassa ja kuullota hienonnettu sipuli ja murskatut valkosipulin kynnet. Lisää tomaattimurska, kerma ja laakerinlehdet. Anna kiehua 5 minuuttia.
2. Lisää katkaravut, sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla mutta älä keitä enää. Ota laakerinlehdet pois.
3. Kaada seos uunivuokaan tai annosvuokiin. Ripottele juustoraaste päälle ja kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä pintaan.
4. Tarjoa heti vaalean leivän ja tuoresalaatin kera.

Valmistusoperaatio oli kohtuullisen vaivaton joten kyllä tuosta kypsä heppukin selviää. Aikaa tuhrautui n. 30 min, uunissa pitoineen.

Syömäkelpoista eväästä tuli mutta aika pliisua kyllä. Nestettä oli liikaa; olisi todennäköisesti kutistunut paremmin kasaan pienemmissä kerta-annosvuoissa. Makukin oli mieto: valkosipulia olisi saanut olla selvästi enemmän ja mustapippuria myös.

Kasarmimuonaa: Sorsaa ruistaikinassa

Näin sorsastuksen aikaan kaikillahan on ruokakaapit täynnä sorsia joille ei oikein kunnollista reseptiä löydy. Ohessa sellainen eli sorsaa ruistaikinassa eli ns. sorsakukko. Resepti on kohtuullisen työläs mutta onnistuu kypsältä hepultakin.

Tarvikkeet:

• 1 suolistettu ja nyljetty heinäsorsa
• perunaa, omenaa, sipulia jne. sorsan täytteeksi
• 2 pekonipakettia (toinen sorsan päälle, toinen ruskistettuna sisään)
• 0,5 dl puuroriisiä
• voinokare ruskistamiseen ja pinnan voiteluun
• suolaa ja mustapippuria mausteeksi
• leivinpaperia
• alumiinifoliota

Taikinatarpeet:

• 2 dl vehnäjauhoja
• 6-8 dl ruisjauhoja
• 4 dl vettä
• suolaa (3 tl)
• 1 dl voita

Taikinan valmistaminen:

1. Laitetaan veteen suola ja vehnäjauhot ja lisää ruisjauhoja, ensin puulastalla sekoittaen ja sitten käsin vaivaten samalla tarkkaillen taikinaa. Taikinasta pitää tulla kiinteää.
2. Sulatetaan 1 dl voita juoksevaksi ja sekoita se taikinaan ( taikinan pitää olla läpeensä tumma).
3. Kaulitaan taikina pulikalla leivinpaperin päällä soikioksi keskeltä vahvuus noin sentti ja reinoilta 1/2 senttiä - vinkki: jätä hieman taikinaa kulhoon taikinan paikkaamista varten.
4. Taikinalevyn keskelle puuroriisiä joka imee liian kosteuden itseensä.

Sorsakukon valmistaminen:

1. Täytetään sorsa perunalla, pekonilla, omenalla ja/tai sipulilla makumieltymysten ja saatavuuden mukaan. Peruna pieninä kuutioina ja esikeitettynä = ei aivan kypsäksi asti.
2. Sorsa ruskistetaan tulisella pannulla voissa, suolataan ja maustetaan mustapippurilla.
3. Sorsa asetetaan riisipedin päälle. 
4. Sorsan päälle pekonipeitto.
5. Taikinan reunat ylös ja tarvittaessa vedellä voi liimata saumat. Tärkeää on että taikinassa ei ole reikiä muuten se vuotaa.. Reikiä voi paikata sivuun laitetulla varataikinalla.
6. Taikinapaketti leivinpaperikääreeseen, 3 alumiinifoliota ristiin päällekkäin uloimmaksi kerrokseksi.
7. Uuni aluksi 275 astetta 30 min, sitten lämpö 175 astetta 30 min. ja sen jälkeen 125 astetta vähintään 3 tuntia (miedossa 100 asteen lämmössä vaikka yön yli). 
8. Paketti pois uunista ja uunin lämpö nostetaan 175 asteeseen.
9. Folio ja leivinpaperi auki, voidellaan voisulalla kuori ja pistetään vielä uuniin 20 min ajaksi.

Paistoksen olisi hyvä antaa vetäytyä tämän jälkeen ainakin tunnin mutta syödä voi kyllä heti.

Muitakin kypsiä heppuja

Törmäsin netissä henkisen kollegan Reinon blogiin nimeltään TitiVITUNtyy.com. Reino tosin painii kypsyyden kanssa vielä kertaluokkaa kovemmassa sarjassa kuin Willie ja Rajajääkäri. Yhteistä teemaakin tosin löytyy: Reino harrastaa luontokuvausta ja kokee ainakin hetkittäin (= lue joka kerta) ankaraa tuskaa kun se luonto ei suostu yhteistyöhön. Sama pätee tämän blogin taitelijoihin mutta eri viitekehyksestä: riistaeläimet kieltäytyvät yhteistyöstä säännöllisesti eivätkä suostu tapettavaksi vaikka ihminen on ylimmältä taholta julistettu luomakunnan herraksi ja näin ollen kyseinen operaatio on kiistämättä oikeutettu.

Reinolle täytyy nostaa hattua hänen käyttämästään hienosta erikoisefektistä blogikirjoituksessaan eli HUUTAMISESTA. Toimii todella kauniisti varsinkin HIENOVARAISESTI käytettynä kuten Reino sen tekee. Jätän kuitenkin tehosteen mestarin käyttöön enkä lähde sitä itse jatkossakaan viljelemään.

Reinolle myönnetään jo myötätunnosta Kultainen ampumamerkki.

Jaksamista Reinolle vaimon, lasten ja hippien sekä lintujen kanssa!

Elokuva: Pelastakaa sotamies Ryan (1998)

Nelonen esitti tämän uraauurtavan sotaelokuvan eilen ja siitä innostuin kuittaamaan asiasta Kyhepunuun. Elokuva on kyllä tullut nähtyä useampiakin kertoja eri kanavilla ja medioissa. Elokuva löytyy iMDB:stä tästä linkistä.

Elokuvan ehdottomasti paras ja myös genreä muuttanut osa on alkuun sijoittuva n. 20 minuutin mittainen maihinnousukohtaus joka alkaa heti Omaha beachin hautausmaalla kuvatun intron jälkeen. Käsivarakameralla kuvattu pätkä on visuaalisesti huikaiseva ja siihen on hyvin onnistuttu synnyttämään katsojan "läsnäolotunne"; tuntuu melkein että on itse ryntää siinä Tom Hanksin esittämän kapteeni Millerin vieressä kohti rantapenkan suojaa... Tunnelmaa täydentää hyvin mm. äänimaailma: äänet mykistyvät täysin pariin otteeseen kun vieressä räjähtää kranaatti joka vie kuulon mennessään. Tämän alkukohtauksen pohjalta jo irtoa kultainen ampumamerkki. Totta puhuen muu osa elokuvasta onkin sitten perinteisempää sotaelokuvaa ja joiltain kohdiltaan jopa tarpeettomasti pitkittettyä.

Käsivarakamerasta tuli tämän elokuvan myötä lähes must-have -tyyppinen efekti kaikkiin sotagenreä edustaviin elokuviin. Osassa toteutus on tehty hyvin ja osassa taas aivan pieleen. Jälkimmäistä edustaa esim. elokuva Codename Geronimo (linkki Kyhepunussa tässä). Usein ongelmana on se että  käsivarakamera toteutetaan osallistujan yötähtäimen tai kypäräkameran läpi nähtynä jolloin ollaan liian kiinni yhdessä toimijassa. Ryanissa käytetty tapa jossa kamera seuraa henkilöä mutta tämän vierellä ikään kuin tk-kuvaajana on ainakin minun mielestäni miellyttävämpi katsojan kannalta.

Maihinnousukohtaus on varsin realistisesti kuvattu vaikka muutamia taiteellisia vapauksia onkin otettu; esim. luoti ei tapa kuin aivan pintavedessä joka on mm. Myytinmurtajissa moneen kertaan testattu. Omaha beachillä itse käyneenä (Normandian kiertomatkalla) voi vain ihmetellä että kuinka yleensä kukaan tuosta selvisi hengiltä. Puolustajien asemat olivat ylivertaiset maihinnousijoihin verrattuna, saksalaisjoukko tällä rannalla hyvin koulutettu, tulituki ilmavoimilta ja laivastolta ei osunut jne. Kaikkihan eivät selvinneetkään ja juuri Omahalla tulivat suurimmat tappiot liittoutuneille (US National D-Day Memorial Foundationin mukaan 3686 kaatunutta, haavoittunutta ja kadonnutta).

Elokuvassa maihinnousukohtaus kestää tuon 20 minuuttia. Tosielämässä ensimmäinen maihinnousuaalto nousi maihin 6.6.1944 klo 06:35 ja klo 10:00 ilmoitettiin että n. 200 sotilasta 116. rykmentin 1. pataljoonasta oli kiivennyt vallin päälle ja saavuttanut Vierville-sur-Mer:in kylän joten aikaa meni n. 3,5 tuntia.

Elokuvasta löytyy muitakin Kyhepunu -yhteyksiä: HMS Belfast (linkki tässä) osallistui maihinnousun tukemiseen tulitukea antamalla ja loppupuolen kaupunkitaistelukohtauksessa nähdään Tiger joka saattaa olla jopa sama yksilö joka esiintyi Bovingtonissa (linkki tässä). Elokuvaa katsellessa Tigerille ominainen telaketjujen kalina palautti tapahtuman elävästi mieleen ja nosti selkäkarvat pystyyn vanhasta tottumuksesta...

Kyseiselle Tigerille kävi kehnosti tarrapommien avulla. Kyseessä on kapteeni Millerin mukaan "ohjesäännössä käsketty" ad-hoc -panssarintorjuntaväline: otetaan armeijan sukka, laitetaan siihen pari pakettia tnt:tä ja sytytyslanka sekä voidellaan paketti akselirasvalla. Vempele sytytetään ja heitetään / kiinnitetään kohteeseen johon se liimautuu. Tällä konstilla amerikkalaiset räjäyttivät Tigeristä pari telapyörää jolloin se halvaantui liikkumattomaksi ja voitiin tuhota. Siis vähän samankaltainen kuin kotimainen kasapanos mutta enemmän patenttikyhäelmä. Elokuvassa käytettiin myös molotovin coctailia toista vaunua vastaan mutta se olisi todennäköisesti tehonmut myös Tigeriin: tuon ajan taistelupanssarivaunujen palonestojärjestelmät eivät olleet vielä kovin korkealla tasolla.

Liitän tähän alle vielä trailerin Youtubesta:

Arvosana siis ylempänä mainittu Kultainen ampumamerkki.

Edit: Tuossa elokuvassa viljeltiin sotilastermiä FUBAR. Piti ihan tarkistaa että mitä se meinaa eli lyhenne tulee sanoista "Fucked Up Beyond All/Any Recognition" eli suomeksi "ryssitty".

Edit: Youtubesta löytyy myös maihinnousukohtauksesta pätkä (ainakin toistaiseksi), lisäsin alle:

Edit 2: Youtubesta edelleen aitoa maihinnousuvideota:

Minisarja: Auschwitz ja lopullinen ratkaisu (2005)

Netflixistä löytyi BBC:n tuottama laadukas minisarja alkuperäisnimeltään "Auschwitz: The Nazis and the Final Solution". Minisarja koostuu kaiken kaikkiaan kuudesta osasta 'a n. 45 minuuttia ja kertoo Auscwitzin tarinan alkaen vaatimattomasta sotavankilatoiminnasta ja päätyen tehokkaaseen joukkosurmatehtaaseen. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä ja kuvaus iMDB:stä tästä linkistä.

Sarja on hyvää BBC -tasoa ja kertoo tapahtumista kiihkottomasti ja liiallisesti dramatisoimatta. Mukana on näyteltyjä kohtauksia mutta joukkomurhamässäilyyn ei näissä sorruta. Dramaattisempaa materiaalia sarjassa ovat itse asiassa saksalaisten itsensä kuvaamat mustavalkokuvat ja lyhyet dokumenttielokuvapätkät leirin vapauttamisen jälkeen.

Ei voi olla ihmettelemättä saksalaisten perinpohjaisuutta tässäkin lopullisen ratkaisun asiassa. Ryhmä hulluja päätti ottaa ihmisryhmän silmätikukseen ja hävittää pois maan päältä. Tämä tavoite vyörytettiin organisaatioon joka otti sen hoitaakseen käsittämättömällä tehokkuudella. Organisaatio koki asian, siis joukkomurhan, mahdollisimman tehokkaan hoitamisen velvollisuudekseen ja nämä organisaation jäsenet piiloutuivatkin tuon velvollisuuden taakse kun heitä tuosta rikoksesta sodan jälkeen syytettiin. Lopputuloksena Auschwitzissa tapettiin n. 1,1 - 1,5 miljoonaa juutalaista. Tarkka määrä ei olle tiedossa koska saksalaiset tuhosivat todistusaineistoa ennen leirin vapauttamista neuvostoliittolaisten toimesta.

Sarjassa on haastateltu sekä leiriltä selviytyneitä että siellä työskennelleitä henkilöitä. Jälkimmäisten osalta on hämmästyttävää että edelleenkään he eivät vaikuta tuntevan minkäänlaisia omantunnontuskia tuon toiminnan suhteen. Ilmeisesti joko natsipropaganda on ollut erittäin tehokasta ja vaikuttaa heihin vieläkin tai sitten nämä henkilöt ovat kehittäneet itselleen suojamuurin vuosien kuluessa kestääkseen tuon omantunnon kolkutuksen. Toisaalta selvähän on että yksittäisellä SS-miehellä ei juurikaan ollut mahdollisuuksia kieltäytyä toimimasta keskitysleirillä tai vaikuttaa tuollaisen leirin toimintaan. Natsijärjestelmä oli niin tehokkaasti rakennettu että käytännön vastarinta oli lähestulkoon mahdotonta.

Sarjan lopussa kuvataan vankien kohtaloa leiriltä vapautumisen jälkeen. Neuvostovallan alle joutuneissa Itä-Euroopan maissa juutalaisten tilanne ei ole ollut kovin kummoinen sen koomminkaan. Esim. Slovakiassa juutalaisten omaisuus takavarikoitiin ja härskisti jaettiin muille kansalaisille eikä sitä ole sen koomin myöskään palautettu oikeille omistajilleen. Sarjassa kerrotaan käytännön pilasta jonka eräs vanki teki tällaiselle talonvaltaajalle. Vanki oli tullut katsomaan kotitaloaan ja talonvaltaaja oli väittänyt että vangin perhe oli piilottanut rahaa taloon. Vanki oli antanut ymmärtää että näin oli jonka seurauksena talonvaltaaja oli purkanut koko talon rakenteet eikä hänellä ollut enää rahaa korjata sitä ennalleen.

Annan minisarjalle arvomerkin "Hopeinen ampumamerkki".

Edit: Lisäsin tälle sivulle linkin Auschwitzin sijaintiin (tässä näin). Auschwitz ja sen museo olisivat tutustumisen arvoisia paikkoja. Pari kertaa olen Krakowassa käynyt mutta koskaan en ole ehtinyt ao paikkaan.

Edit: Jostain kumman syystä BBC vaati tekijänoikeussyistä Youtubea poistamaan sarjan trailerin. Varsinainen elokuva kyllä löytyy edelleen Netflixistä.. Omituista hommaa.

Edit: Dokumentissa esiintyvä Oskar Gröning on korkeasta iästään (syntynyt 1921) huolimatta joutumassa vankilaan. Gröning lienee viimeinen tuomittu ja vangittu natsirikollinen. Auschwitzissä hän ei varsinaisesti osallistunut joukkomurhaan mutta myöntää itsekin olleensa moraalisesti syyllinen kun hän leirin kirjanpitäjänä otti haltuun ja edelleen toimitti tapettujen juutalaisten omaisuutta.

Elokuva: Dunkirk (2017)

Menin kovin odotuksin katsomaan tätä hehkutettua sotadraamaa. Hieman takaraivossa tosin kolkutti jossain arvostelussa esitetty vertaus Veteen piirretty viiva -teokseen (arviointi Kyhepunussa tässä) joka on tekotaiteellista p..aa ja ansaitsi "Kolmannen palkinnon - ei mitään" ihan ansiosta/ansiotta.

Pettymys oli Dunkirk verrattuna odotuksiin. Ylitaiteellisuuden puolelle aika pahasti sorruttiin mm. elokuvan musiikin osalta mutta pahin sotku syntyi Nolanin ideasta käyttää "ajansiirtoja" ja takaumia tehokeinona ts. sama kohtaus esitettiin useampaan kertaan uudelleen ja uudelleen mutta eri toimijan näkökulmasta lähtien. Lopputulos oli todella sekava ja jos en olisi tuosta tehokeinosta kuullut etukäteen niin olisin kyllä vahvasti epäillyt elokuvan leikkaajan sekoilleen saksien kanssa...

Elokuvaa ei oikestaan kannattaisi nimittää sotaelokuvaksi vaan pikemminkin se on (kuten joissain luonnehdinnoissa on esitettykin) thrilleri tai jännityselokuva. Saksalaisia ei roolihenkilöinä näy lainkaan ja varsinaista sotaakaan ei juuri käydä vaan pointtina on sotilaiden selviytymistaistelu rannalta laivoihin ja taas upotetuista laivoista seuraaviin aluksiin. Thrilleriin kuuluvaa ahdistusta on saatukin synnytettyä eri tehokeinoilla (mm. em. musiikilla ja klaustrofobisilla loukkuunjäämis-hukkumiskohtauksilla).

Sotaelokuvanäkökulmasta pitkä miinus on myös se että elokuvan sankareiksi nostetaan ne jotka pääsivät laivoihin ja Englantiin vaikka tosiasiallisia sankareita olivat n. 40 000 sotilaan jälkijoukot jotka viivyttivät saksalaisten etenemistä lähes itsemurhatehtävissä jotta nuo reilut 330 000 muuta saatiin evakuoitua.

Tuo Dunkirk -paikannimi aiheutti muuten pikkupoikana ihmetystä kun Korkeajännityksissä välistä puhuttiin Dunkirkista ja välistä Dunkerquesta. Selvisihän se lopulta että kyse on samasta paikasta mutta englanniksi ja ranskaksi.

Elokuvan esittely löytyy iMDB:stä tästä linkistä . Alla on lisäksi elokuvan virallinen traileri Youtubesta:

Nostan tämän sen verran Veteen piirrettyä viivaa paremmaksi että myönnän elokuvalle Pronssisen ampumamerkin. Tällä tuomiolla taidan olla aikamoinen vastarannankiiski: elokuvalle on jo ehditty povata läjää Oscareita eri teemoilla... Näinhän kävin DiCaprion röhkimisleffan The Revenantinkin osalta: ennustin arviossa että Oscar tulee vaikka ansioita ei ollutkaan ja näinhän siinä sitten kävikin.

Kasarmimuonaa: Nyhtöleipä

Verkossa surffatessa vastaan tuli ruokaresepti joka vaikutti niin yksinkertaiselta että onnistuu kypsältäkin hepulta eli kyse on nyhtöleivästä. Tämä lienee jonkinlainen hitti tällä hetkellä kun reseptejä löytyi monelta taholta. Perusidea on kuitenkin yksinkertainen: otetaan kokonainen leipä, viipaloidaan se ristiin suikaleiksi, tungetaan syntyneihin viiltoihin täytettä ja kuumennetaan uunissa. Tuotos syödään sitten käsin lämpimänä. Kokeilin pesto-juustokombinaatiota ja hyvä oli.

Resepti on lainattu Soppa365:ltä (siis copyrightit heillä) ja linkki originaaliin löytyy tästä. Tuolta löytyy kuvakin tuotoksesta; omaa kötöstystä en iljennyt kuvata.

Liitän tähän alle reseptin jos tuo soppalinkki ei jostain syystä suostu toimimaan.

Ainekset  

•  1 vaalea leipä
•  ½ -1 prk pestoa
•  1 dl juustoraastetta

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa leipä ”siivuiksi” niin, että leipä jää ehjäksi pohjasta. Siivuta vielä toiseen suuntaan niin, että leivästä syntyy ruudukko.
2. Täytä leipä pestolla ja juustolla. Raota ruudukkoa ja lusikoi pestoa ja ripottele juustoa väleihin.
3. Nosta uunipellille ja peitä foliolla. Paista uunissa 10 minuuttia. Poista folio ja paista vielä 5 minuuttia. Tarjoa, kun juusto on vielä venyvää.

Elokuva: Vihreät baretit (1968)

Marion Mitchell Morrison oli eräs suurimpia lapsuuden sankareita. Heppu tunnetaan paremmin nimellä John Wayne ja hänen lännen- ja sotaelokuvansa nostavat vieläkin nostalgisia tunteita pintaan. Niinpä ilahduinkin löytäessäni Netflixistä elokuvan Vihreät baretit (alkuperäiseltä nimeltään Green Berets) jonka pääosissa Johnny on. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä ja sen kuvaus IMDB:stä taas tästä.

Täytyy sanoa että olisi pitänyt säilyttää illuusio ja jättää tämä tekele katsomatta. Nuorisokielellä VMP oli tuo teos. Johnny on tunnetusti (kiihko)isänmaallinen amerikkalainen mutta tässä elokuvassa mennään jo rutkasti överin puolelle. Tarina on kaksiosainen jonka ensimmäisessä osassa puolustetaan viidakkotukikohtaa ja toisessa kaapataan Pohjois-Vietnamilainen kenraali. Tuo jälkimmäinen osa perustelnee elokuvan nimen: vihreät baretithan on erikoisjoukko jonka osaamiseen vanginsieppaukset enemmänkin kuuluu. Toisaalta tuossa viidakkotukikohdan puolustamisessa on pointtina yhteistyö paikallisten alkuasukkaiden (tässä tapauksessa etelä-vietnamilaisten) kanssa joka on myös perushommaa vihreille bareteille ja näin tuo on elokuvassakin esitetty. Kuriositeettina muuten mainittakoon kaikkien Kypsien Heppujen tietämä fakta että Lauri Törnihän kuului mainittuihin vihreisiin baretteihin.

Elokuvassa oikeastaan ainoa mielenkiintoinen kohtaus oli Spookyn (Kyhepunussa asiaa laitteesta tässä) esi-isän vierailu taistelutantereella. Vierailu oli jopa liiankin näyttävä: viidakkotukikohta menetettiin viholliselle jolloin Johnny tilasi tulitukea Spookyltä ja tämä likvidoi koko vastapuolen porukan revolveritykillä. Johnny ja kumppanit voivat tämän jälkeen kävellä takaisin tukikohtaan ilman vastarintaa. Hieman jäi ihmetyttämään että miksi sitä tulitukea ei tilattu ENNEN leirin menettämistä...

Elokuvassa pistää silmään yleisen kökköyden lisäksi myös erittäin heikkotasoiset erikoistehosteet. Elokuvaa tehtäessä toki elettiin 60-lukua eikä tietsikoilla vielä saanut tekstiä kummempaa aikaan mutta silti siiman päässä roikkuvat leikkihelikopterit tuntuvat liian köykäisiltä. Olisikohan niin että elokuva jouduttiin tekemään pienellä budjetilla kun sekä Vietnamin sodan että John Waynen suosio oli laskusuunnassa?

Alla vielä traileri Youtubesta perinteiseen tapaan:

En suosittele tätä elokuvaa katsottavaksi etenkään niille joilla on John Waynesta nostalginen sankarimielikuva tallessa. Ja arvomerkiksi lätkähtää luonnollisesti "Kolmas palkinto - ei mitään".

Kirja: Esa Sirén: Rukajärvi - ISBN 978-951-24-0105-5

Sirénin Rukajärvi on itseasiassa kooste kahdesta kirjasta: Rukajärven korpisissit (2012) ja Kenttävartio Joki (2013). Niinpä koko opuksessa on sivuja peräti 693.

Sirénin kerronta edustaa näissä kahdessa kirjassa samaa linjaa kuin aiemmin Kyhepunussa arvosteltu "Törni iskee": rentoa ja helppolukuista kerrontaa Korkeajännitys -tyyliin kirjoitettuna. Venäjän pojista ei ole vastusta vaikka omistakin muutama sankarivainaja tulee. Suhdeluku on jälkimmäisessä kirjassa 5:121 joka ylittää jopa klassisen "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" -nyrkkisäännön yli tuplasti... Erikoista tässä on se että tarina on ilmeisesti vieläpä tosi: vastaavaa ja aikalailla Sirénin kertomaa myötäilevää tarinaa kertoo Rukajärven suunnan historiayhdistyksen sivuilta löytyvä esitelmä (linkki tässä).

Ensimmäinen kirja kertoo kaukopartio- ja sissityyppisestä toiminnasta jota kritisoin jo Lehväslaihon Korven peura -romaanin arvioinnin yhteydessä: tarina on pitkälti tarpomista metsässä, molemminpuolisia väijytyksiä, väsymystä, kylmää ja nälkää. Näistä tarinoista on vaikea löytää mitään erityistä mieleenjäävää kerrottavaa. Sirénin tapauksessa vahvuutena on sujuva kirjoitustyyli ja lyhyisiin kappaleisiin pohjautuva rytmitys: kirjan kappaleen tai pari ehtii lukaista vaikkapa aamukahvin yhteydessä.

Jälkimmäinen kirja oli sen sijaan kiinnostavampi tapaus varsinkin kun paljastui että se on myös tosi. Pieni joukko pystyi estämään neuvostoliittolaisten suunnitteleman operaation (= kenttävartion valtaaminen ja vähintään 5 vangin ottaminen) pienin tappioin ja tuottamalla viholliselle erittäin pahat menetykset. Neuvostojoukkojen puolelta kyse oli pitkästi osaamattomuudestakin ja toisaalta venäläisille tyypillisestä ihmishenkien täydellisestä arvostamattomuudesta. Kirjan eräässä kohtauksessa kerrotaan ruumislöydöstä jossa monttuun on ladottu omien ampumia kieltäytyjiä tai karkuun pyrkineitä. "Peräytymisenestojoukot" ovat siis olleet työnsä ääressä vahvistamassa hyökkäävien joukkojen sitoutumista tehtävään.

Kirja tuli lukaistua yllättävän helposti massiivisesta koostaan huolimatta. Suosittelen Korkeajännistysten oheen/sijaan ja myönnän Hopeisen ampumamerkin.

Alla vielä muutama kuva Sota-arkiston kokoelmista. Copyright SA-kuva.

Kenttävartio Joki - katsottuna etelästä neuvostoliittolaisten asemien
suunnasta

Kaatuneita neuvostoliittolaisia Rukajärven suunnalta.

Kaatuneita neuvostoliittolaisia Rukajärven suunnalta.

Matkailua: USS Pampanito ja SS Jeremiah O'Brien , San Francisco, USA

Vierailin San Franciscon kaupungissa ja majoituin siellä Fisherman's Wharf -alueen lähistöllä. Alueella on ravintoloiden, baarien ja merileijonien lisäksi myös muutama museolaivakohde. Kävin näistä kahdella eli USS Pampanito (SS-383) -sukellusveneellä (wikipedia-artikkeli tässä) ja SS Jeremiah O'Brien -Liberty-luokan rahtilaivalla (wikipedia-artikkeli tässä). Pääsylippujen hinta oli molempiin 20 $ / kappale eli hintaa tuli yhteensä 40 $.

Pampanito on Baleo -luokan sukellusvene; n. 95 metriä pitkä alus jossa oli 80 henkilön miehistö.
Ameriikassa kaikki on suurempaa ja näin ollen myös sukellusveneen koko yllätti: se on selvästi suurempi, tilavampi ja avarampi kuin esim. saksalaisten Das Boot -elokuvasta tutut alukset. Jälkimmäisissä en tosin ole koskaan ollut joten arviointi on aikalailla arvaus.

Alla kuvia aluksesta:

Alus telakoituna San Franciscossa.

Aluksen keskiosaa. Yläpuolella taistelukeskus josta venettä
johdettiin hyökkäsytilanteessa.

Miehistön majoitustiloja. Mukavampia kuin Das Bootin riippumatot...
Joka miehelle ei tosin omaa punkkaa ollut koska osa porukasta oli aina
vahdissa.

Miehistömessi; vaikuttaa jopa viihtyisältä ainakin jos ei olla 100 m:n
syvydessä ja syvyyspommeja ei sada.

Messin takana oleva keittiö jossa miehistön ja upseereiden ateriat
valmistettiin. Kyllähän tuossa hampurilaisia paistelee.

Keulan torpedohuone jossa on yhteensä 6 torpedoputkea. Huomaa
torpedojääkäreiden kenttäpunkat katonrajassa.

Kuva putkesta ilman kalaa...

Ja kalan kanssa.

Ja kuva vielä kalastakin: Mark 14 höyrytorpedo, pituus 6,25 metriä ja
paino 1500 kg. 

Sukellusveneen kannella on pinta-ammuntakalustoa eri käyttötarkoituksiin:

102 mm kansitykki.

Boforsin 40 mm ilmatorjuntatykki joka käy myös pinta-ammuntaan.

Oerlikonin 20 mm ilmatorjuntakanuuna.

Toinen käyntikohde oli siis SS Jeremiah O'Brien. Kyseessä on Liberty -luokan alus joka on täydessä purjehduskunnossa ja suorittaakin risteilyjä. Tämä häiritsi jossain määrin vierailukokemusta; mm. miehistön ja päällystön hyteissä oli selvästi asukkaiden omaisuutta eikä laivan kiertokäyntiä ollut käytännössä lainkaan suunniteltu.

Liberty -luokan ideana oli rakentaa laivoja nopeammin kuin saksalaisten ehtivät niitä upottamaan Atlantin saattuesodan aikana. Laivat tehtiin todella nopeasti: Keskimääräinen valmistumisaika oli n. 28 päivää kölinlaskusta vesillelaskuun ja nopein aika 4 päivää 15 tuntia 29 minuuttia Kaiserin telakalla Richmondissa 08.-12.11.1942.

Liberty -alukset olivat äärimmäisen yksinkertaisia ja ne tehtiin esivalmistetuista moduleista kokoonhitsaamalla jolloin päästiin tuohon nopeaan rakennustahtiin.

Alla pari kuvaa laivalta:

Laiva laiturilta kuvattuna.

Laivan kolmisylinterinen pystysuora höyrykone jota on muuten 

käytetty Titanic elokuvassa näyttelemään aluksen konetta.

Tässä blogitekstissä on esitelty kaksi kohdetta joista Pampanitoa suosittelen käymisen arvoiseksi mutta taas Jeremiahia en. Keskiarvoksi kohteelle muodostuu näin mitaten Pronssinen ampumamerkki.

BTW: San Franciscoa voi suositella muutoinkin matkakohteeksi jos trumpismia ei kavahda ja Ameriikka kiinnostaa. Kaupunki on yksi Yhdysvaltain persoonallisimmista ja miellyttävimmistä vaikka liikenneruuhkat seudulla ovatkin kammottavat.. Tänä kesänä (2017) Finnair jopa lentää suoria lentoja Helsingistä kyseiseen kaupunkiin. Lento kestää 11 tuntia joten istumista tuossa kyllä riittää...

Elokuva: Alien: Covenant (2017)

Kävin katsomassa tämän Alien -saagaan virallisesti kuuluvan uusimman osan. Kyseessä on peräti Ridley Scottin itsensä ohjaama esiosa alkuperäiselle "Alien – kahdeksas matkustaja" (1979) -elokuvalle. Elokuva taustoittaa tapahtumia ennen tuota legendaarista ensimmäistä Alien -elokuvaa yhdessä vuonna 2012 ilmestyneen "Prometheus" -filmin kanssa. Kolmas esiosa on vielä suunnitteilla ja lopulta nämä esiosat siis johtavat alkuperäiseen Alieniin. Näiden virallisten Alien -elokuvien lisäksi teemaa käsitellään mm. Alien vs. Predator -elokuvissa.

Täytyy sanoa että ei Ridleyltäkään aina onnistu. Elokuva oli sanalla sanoen huono, saattaisin käyttää jopa p..a -sanaa. Siitä löytyi kyllä kaikki Alieneihin kuuluvat elementit eli facehuggerit, rinnan repimiset, kielellä tappamiset, hännällä tappamiset jne. Eli verta ja suolenpätkiä oli vähintään riittävästi tarjolla. Kokonaisuutta nuo must-have -kohtaukset eivät kuitenkaan pelasta. Pahin ongelma elokuvassa on juonen onttous ja ennalta-arvattavuus. Loppukohtauksen kulku on arvattavissa jo hyvissä ajoin ennen elokuvan puoliväliä. Tarinan päähenkilöt ovat tampioita ja toimivat niin amatöörimäisesti että oikeastaan ansaitsevatkin tulla tapetuksi...

Elokuviin pitäisi rakentaa toimintamalli jossa katsoja voisi halutessaan pyytää rahat pois todella huonon elokuvan jälkeen. Perusteena olisi signaali ao. teoksen tekijälle että pieleen meni eikä kannata jatkaa enää samalla linjalla. Nythän tuolla on jo seuraava elokuva putkessa eikä näillä lähtimillä siltä kovin paljoa voi odottaa...

Alien -saagaan pätee sama kuin useimpiin muihinkin moniosaisiin elokuvasarjoihin: ensimmäinen osa on loistava, toinen siedettävä, kolmas juuri ja juuri katsottavissa ja neljännestä eteenpäin olisi saanut jäädä tekemättä.

Pakko antaa tälle teokselle arvomerkiksi "Kolmas palkinto - ei mitään" vaikka tunnekin lukkarinrakkautta itse Alien -otusta kohtaan. Se on kuitenkin näyttävin scifi-kauhuhirviö mitä toistaikseksi on keksitty.

Alla vielä traileri Youtubesta varoitukseksi:

Matkailua: Imperial War Museum, Lontoo, Iso-Britannia

Lontoosta löytyy Imperial War Museum (IWM) -museo joka nimensä mukaisesti kertoo brittiläisen imperiumin sodankäynnistä; tosin painottuen 1. ja 2. maailmansotaan sekä näiden jälkeiseen aikaan.

IWM sijaitsee Thamesin etelärannalla ja on helposti saavutettavissa metrolla: Lambeth North-asemalta (Bakerloo -linja) 5 minuutin, Waterloo -asemalta (Bakerloo, Jubilee ja Northern linjat) 10-15 minuutin ja Elephant & Castle -asemalta (Bakerloo and Northern lines) 10-15 minuutin kävelymatkan päässä. Lisäksi toisessa Kyhepunu -blogissa kuvattu HMS Belfast on myös kohtuullisesti käveltävissä ja yhdistettävissä saman päivän reissuun.

IMW:n pihamaalla on heti esillä näyttävät tuplatykit. Nämä on kuitenkin "jälkiasemoitu" tuohon eivätkä ole koskaan tositilanteessa olleet rinnakkaisasemissa. Kuva alla.

Nostan itse museosta vain pari kuvaa esille:

V1 -Hitlerin kostoase katosta roikkumassa

Pienoissukellusvene jonka kaltaista käytettiin mm. Tirpitziä vastaan.

Täytyy sanoa että museo oli lievä pettymys. Rakennus itse ja näyttelytilat ovat hienot ja niissä on kattava läpileikkaus brittien käymistä sodista 1. maailmansodasta tähän päivään. Pysyvinä erillisnäyttelyinä on mm. The Holocaust Exhibition-osio joka keskittyy natsien joukkotuho-operaatioon, Secret War -osio vakoilutekniikan kehityksestä ja Lordi Ashcroftin galleria jossa on esillä maailman suurin kokoelma Victorian risti-kunniamerkkejä. Kyseessähän on brittien korkein sotilasansiomitali joka on lähes yhtä arvostettu kuin kotoinen Mannerheimin risti.

Jostain syystä museo oli kuitenkin vähintäänkin lievä pettymys. Yhtenä syynä saattoi olla samalla reissulla käydyt RAF-museo ja Bovingtonin panssarimuseo jotka nostivat kokemusriman tarpeettomankin korkealle. Joka tapauksessa myönnän IWM:lle vain Pronssisen ampumamerkin.

WUMO, Sarjakuvastrippi, HS 15.5.2017

Hei vaan kaikki!

Tulipa kypsä olo. Ei onnistunut stripin siirto suoraan blogiin, mutta alla olevasta linkistä sen pääsee näkemään, ainakin jonkin aikaa...
(Helsingin Sanomat 15.5.2017), linkki Wumon strippiin:

http://www.hs.fi/nyt/wumo/car-2000005207537.html

Edit: Lisätty kuva tähän postaukseen. Copyright laatijat ja HS.

Wumo - kypsä heppu

Matkailua: Tank Museum - Tiger Day, Bovington, Iso-Britannia

Bovingtonin panssarivaunumuseo sijaitsee Southamptonin länsipuolella olevassa pikkukylässä. Paikalle on varsin helppo päästä junalla Lontoosta: valitaan Waterloon asemalta juna jonka suuntana on  Weymouth ja jäädään pois Wool -nimisellä asemalla. Junamatka kestää n. 2,5 tuntia. Itse museo sijaitsee n. 3 kilometrin päässä rautatieasemalta junan kulkusuunnasta oikealla puolella. Asemalta pääsee museolla paikallisbussilla mutta kävelymatkakaan ei ole mahdoton varsinkaan jos ei pelkää brittiläistä maaseutua.

Museon verkkosivut löytyvät tästä linkistä.

Vierailimme museossa Tiger Day -tapahtuman aikaan. Tuo tapahtuma oli järkyttävän suosittu: liput myytiin loppuun ennakkoon eli ovilta niitä ei enää saanut. Aamulla alueelle tullessa oli joka paikkaan pitkät jonot ja erityisesti alueelle pääsemiseen joutui jonottamaan puolisen tuntia ennen kuin pääsylipun sai vaihdettua rannekkeeseen. Tuon jälkeen väenpaljous kyllä hajautui hyvin laajoihin museohalleihin ja ulkotiloihin.

Tiger Day -tapatuman keskiössä oli ajonäytös jossa ryhmä vaunuja ajoi museoalueella olevalla ajoalueella. Päätähtenä tapahtumassa oli Tiger I numeroltaan 131 (ensimmäisen joukkueen kolmannen ryhmän ensimmäinen vaunu) jonka lisäksi siellä oli liikkeessä myös mm. M4A2 Sherman joka esitti pääosaa elokuvassa "Fury". Tiger oli sivujuonessa samaisessa elokuvassa kohtauksessa taistelemassa Sherman -ryhmää vastaan. Fury -elokuvan arvostelu muuten löytyy Kyhepunusta tästä linkistä.

Alla löytyy muutama kuva ajonäytöksestä:

Etualalla Tiger 131, taustalla Fury poistumassa areenalta.

Tiger lähempää kuvattuna. Erittäin vaikuttava laite luonnossa ja se
sotaelokuvista tuttu telaketjujen kitinä aiheuttaa värinää selkäpiissä..

Täytyy myöntää että ajonäytös oli lievä pettymys. Vaunuilla ajettiin hyvin varovasti josta tapahtuman juontaja kyllä kertoikin. Kyseessä ovat kuitenkin hyvin vanhat ajoneuvot joiden korjaaminen on työlästä ja joiltain osin voisi olla mahdotontakin. Silti odotin itse hieman enemmän vauhtia toimintaan. Tuolla tornissa on muuten joku onnekas turisti joka voitti arvonnassa Tiger -ajelun ja pääsi sen mukana areenalle tapahtuminen keskiöön.

Itse museoalue on valtaisa ja sen huolellinen läpikäynti yhdessä vajaassa päivässä on lähes mahdotonta. Tosiharrastajan olisi syytä varata ainakin pari päivää alueelle esim. siten että tuollainen special event olisi toisena päivänä ja toinen päivä olisi museotutustumista varten. Majoitus kannattaisi tuolloin hommata jostain alueelta tai sitten esim. Southamptonista josta on kohtuullisen lyhyt junamatka.

Vaunuihin ei päässyt sisälle ja näkymämahdollisuudet sisätiloihin olivat muutenkin rajalliset.  Joidenkin vaunujen ylle tai taakse oli rakennettu erityisiä katselutasanteita joista pääsi näkemään myös sisäosia. Alla esimerkki Jagdtigerin esillepanosta:

Jagdtiger nähtynä taakse rakennetulta esittelykorokkeelta.

Tigereitä tuolla muutoinkin hehkuteltiin. Museossa oli esillä erityisnäyttely "Tiger Collection" jossa samassa tilassa oli nähtävissä Tiger I (siis se 131) lisäksi Jagdtiger, Elefant, King Tiger Porsche -versio ja King Tiger Herschel -versio. Yleisösuosio oli taattu...

Alla nostona vielä muutama muu mielenkiintoinen nosto näyttelykalustosta:

Mark IX -miehistönkuljetusvaunu. Laitteeseen sullottiin 30 sotilasta jotka sitten
hyökkäsivät vaunusta ulos Modernin rynnäkkövaunun esi-isä siis. 

Ensimmäisen maailmansodan "Mark" vaunu joka kantaa mukanaan taisteluhaudan
ylittämiseen tarkoitettua puunippua.

Suomalainen SU-26 vaunu joka vallattiin talvisodassa venäläisiltä.

Edelleen suomalainen Sturm -tankintappajavaunu lempinimeltään "Maija".

Erikoinen ruotsalaisten kehittämä Stridsvagn 103

Tuosta Strisvagnista on pakko sanoa pari sanaa lisää (kuvaus löytyy wikipediasta tästä): kyseessä on kylmän sodan aikainen laite jota nimetään taistelupanssarivaunuksi mutta muistuttaa kuitenkin enemmän rynnäkkötykkiä. Laitteessa ei ole lainkaan tornia vaan kanuunaa suunnataan jousituksen avulla nostamalla ja laskemalla koko vaunua. Tornin puuttumisen vuoksi vaunun etuprofiili on hyvin matala. Vaunun miehistössä on kaksi ajajaa joista toinen istuu tulitoiminnon aikana selkä kohti taistelutoimintaa. Näin hän pystyy hyvin nopeasti ajamaan vaunun pois tuliasemasta, varsinkin kun vaunu liikkuu lähes yhtä nopeasti taakse- kuin eteenpäin. Tähän on pakko kuitata että varsin tutulta kuullostaa tuollainen nopea ruåtsalainen perääntyminen... Keulassa näkyvä hässäkkä on tarkoitettu suojaamaan sinko- ja ohjusammuksien vaikutukselta.

Museotiloissa oli näytillä paljon vaunuja mutta vielä jäi varastoonkin kuten alla näkyvästä Vehicle Conservation Centrestä otetusta kuvasta käy ilmi:

Ajonäytös oli lievä pettymys ja tankkeihin olisi halunnut päästä lähemmin tutustumaan niiden päältä ja sisältä. Rajoitukset kuitenkin ovat ymmärrettäviä: panssarivaunut ovat varsinkin kulmikkaita ja kovia vehkeitä ja päänsä kolhineet turistit eivät ole kovin hyviä mainoksia toiminnalle.. Näistä puutteista huolimatta annan Tank Museumille Kultaisen ampumamerkin ja suosittelen lämpimästi tutustumiskäyntiä matkan pituudesta huolimatta.

Edit: Museo löytyy Suomen Sotahistoriallisen seuran sivuilta tästä linkistä.

Edit: Parolan panssarimuseolle vierailulle 2023 tullut King Tiger on lähtöisin täältä Bovingtonista.