Niemisen kirja poikkeaa voimakkaasti yleisistä sotaromaaneista ja -dokumenteista. Teos on laadittu hänen pitämänsä päiväkirjan pohjalta suuremmalti stilisoimatta ja taustoittamatta. Teksti on näin ollen varsin kömpelöä ja jopa lapsellista mutta kirjoittajahan olikin vain parikymppinen kun tätä sotapäiväkirjaa joutui laatimaan.
Teoksesta käy hyvin ilmi sodankäynnin perusluonne eli odottaminen. Suuri osa ajasta odotetaan jotain tapahtuvaksi ja erityisesti näin on puolustavalla puolella jolloin aloite on vastapäässä. Toki sitten kesän 1944 taisteluissa ei enää odottelemaan ehditty mutta tuo tilanne sallittakoon vahvana poikkeamana normaalikäytäntöön. Niemisen kuvauksessa odotteluajan toiminta on hyvinkin leppoisaa: tehdään määrättyjä työtehtäviä, ollaan välillä vartiossa ja välillä jopa retkeillään taustamaastoissa ja ihaillaan karjalaisia huviloita Terijoella.
Detaljina nostettakoon kuvauksesta esiin Stukien toiminta läpimurron estämisessä 1944. Kyseessähän oli lento-osasto Kuhlmey joka lähetettiin Suomen avuksi Saksasta. Osaston Karjalassa toiminut kalusto oli pääosin Stukia jotka olivat tuolloin länsirintamalla jo auttamattoman vanhentuneita mutta käypää valuuttaa Neuvostoliittoa vastaan. Osaston merkityksestä torjuntavoitolle on paljon kiistelty mutta voisi arvella Stukien ilmestymisen olleen jonkin sortin yllätys neuvostoliittolaisille joilla kuitenkin oli ilmassa moninkertainen ylivoima ja heidän olettamansa mukaan Suomen pommituskyky oli olematon. Tästä on todennäköisesti seurannut välinpitämättömyys joukkojen, ajoneuvojen ja kalustojen hajauttamisessa rintaman takana sekä ilmatorjunnan laiminlyönti josta lienee seurannut Stukille suurin määrin houkuttelevia maaleja tuhottavaksi.
Kirja kannattaa lukea autenttisena ajankuvauksena nuoren miehen elämänvaiheesta erittäin ikävässä ajanjaksossa. Annan kirjalle Hopeisen ampumamerkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti