Lainaus Savon Sanomista 29.3.2015

Löytyi joku toinenkin, joka ajattelee tietyllä tavalla yhtälailla huvittuneen huolestuneesti Suomen nykyistä puolustuskykyä. Koska en ryhdy kirjoittajan tekstiä "sorvaamaan", enkä niin ollen vääristele hänen kirjoitustaan, julkaisen sen valokuvammuodossa. Mies puhuu vähän, mutta asiaa.

Elokuva: Veteen piirretty viiva (1998)

Alkuperäisnimeltään "The Thin Red Line" oleva elokuva kertoo Gualdalcanalin taistelusta. Näyttelijälista on varsin vakuuttava: mukana mm. John Travolta, Nick Nolte, George Clooney, Sean Penn, John Cusack ja Woody Harrelson.

Sutta ja sekundaa on silti saatu aikaan. Tässä on harvinaislaatuinen esimerkki ylitaiteellisesta sotaelokuvasta. Kuvataan maisemaa, takautumia ja siviilielämän sivujuonenkäänteitä erittäin taiteellisilla otoilla lukijanäänen joristessa taustalla jotain yhdentekevää filosofiaa. Taistelukohtauksien suolenpätkien lentelytkin on valjastettu taiteellisiin tarpeisiin. Ja sokerina pohjalla vielä Nick Nolten ylinäyttelemä sotahullu eversti.

Gualdalcanalista olisi saanut kelvollisenkin elokuvan aikaan (ja on saatukin). Ihmetyttää että millähän motivaatiolla tämä "teos" on rakennettu. No jos joku hyvä puoli rainasta pitää löytää niin amerikkalaista patriotismipaatosta tästä ei onneksi löydy. Laiha lohtu, potuttaa kun tuli haaskattua aikaa (170 minuuttia!) moiseen.

Arvomerkki: Kolmas palkinto, ei mitään.

Edit: Linkki elokuvaan Netflixissä löytyy tästä.

Kenttämuonaa: Soturimallin pyttipannu

Käydäänpäs välillä keittiön puolella. Taltioin Internetin ikuiseen jemmaan pyttipannuohjeen jota ei todellakaan voi suositella kasvissyöjille eikä heikkovatsaisille. Kyseinen muona on tarkoitettu soturidieetissä käytettäväksi ts. päivän aikaan syödään kevyesti että jaksetaan taistella ja illalla sitten mätetään muonaa että saadaan energiavarastot täytettyä seuraavaa (taistelu)päivää varten. Ruoka tehdään pelkällä paistinpannulla joten onnistuu kentälläkin.

Tarvikkeet:

• Perunoita (kasassa pysyvää lajiketta)
• Ryynimakkara, hätätapauksessa myös grilli- tms. "makkara" käy
• Valmislihapullat
• Amerikanpekoni
• Pihvin tai kyljyksen lihapalasia jos edelliseltä aterialta on tähteeksi jäänyt
• Sipuli tai pari
• Kermaa, myös valmiiksi maustettu esim. sipuli- tai pippurimaku käy
• Kananmunia
• Voita
• Suolaa
• Mustapippuria

Aloita perunoiden keittämisestä. Ne voi halutessaan kuoria mutta kuorista ei lopullisessa muonassa ole haittaa ainakaan jos ne eivät ole kovin paksut. Älä keitä täysin kypsiksi vaan jätä hieman koviksi jotta eivät mössöydy paistovaiheessa. Jäähdytä ja pilko perunat. Tämän voi tehdä jo aiemmin eli jos valmistat edellisenä päivänä toista muonaa johon pottuja tarvitaan niin keitä sen verran enemmän että riittää myös pyttipannuun.

Siivuta sipuli ja kuullota siivut voissa paistinpannulla. Laita syrjään. Paista amerikanpekoni pannulla rapeaksi ja laita syrjään. Lisää paistinpannulle perunapalaset ja tarvittaessa voita jos amerikanpekonin rasva ei riitä. Ruskista ja lisää vähitellen mukaan ryynimakkara ja valmislihapullat sekä mahdolliset muut lihatuotteet. Käytä voita tarpeen mukaan; ryynäreistä irtoaa kyllä myös rasvaa paistokseen. Kun perunat ovat ottaneet väriä ja makkarat ja lihapullat lämmenneet, kaada sekaan kerma ja mausteet sekä ne aiemmin kuullotetut sipulirenkaat. Laita kansi päälle ja jätä hautumaan miedolle lämmölle. Paista odotellessa kananmunia toisella pannulla haluttu määrä. Jätä keltuaiset hieman valuviksi.

Annostelu on tämän jälkeen helppoa: paistinpannusta pyttäriä ja kananmuna päälle. Kolesterolilääkitys kohdalleen ja eikun bon apetit!

Rajavartijasta rajajääkäriksi1943

Nämä aamut ovat sellaisia jo nykyään, ettei kaikkea voi muistaa.. ainakaan oikein. Tarkastuksen jälkeen, jonka itse onnistuin tekemään vahvistaakseni omaa huonoa muistiani tai arvioidakseni sitä, kävikin ilmi, että isäni palvelikin rjp 3 eikä suinkaan rjp4. Joten Rajavartija kuihdutetaan pois tältä blogilta ja kuvioon astuu siis Rajajääkäri1943. Olen pahoillani lukijat ympäri maailman, tästä onnettomasta tapahtumasta!

Talousviskien vertailu - Skotlanti

Raportoinpa tänne talteen talousviskien vertailun jonka Rajavartija ja Willie suorittivat peräti kaksoissokkotestinä. Testin tulos on täysin aukoton ja kiistämätön: molemmat päätyivät tarkastuskierroksen jälkeenkin täsmälleen samoihin tuloksiin.

Vertailussa olivat seuraavat kohtuuhintaiset viskit:

The Black Grouse:

• 45,80 €/litra
• Alkon luonnehdinta: Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedon savuinen, lämmin, hedelmäinen, hennon tervainen, tamminen
• Testiryhmän luonnehdinta: liikatervainen ja mitäänsanomaton
• Linkki Alkon sivulle: http://www.alko.fi/tuotteet/146026/ 
• Sijoitus arvioinnissa: 3 palkinto

The Famous Grouse:

• 42 € / litra
• Alkon luonnehdinta: Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, miedon savuinen, lämmin, viljainen, kevyen aprikoosinen
• Testiryhmän luonnehdinta: Miltähän aprikoosi mahtaa maistua?
• Linkki Alkon sivulle: http://www.alko.fi/tuotteet/001377/
• Sijoitus arvioinnissa: Voittaja

The Highland Way:

• 29,10 € / litra
• Alkon luonnehdinta: Kullankeltainen, keskitäyteläinen, hennon savuinen, pehmeä, hedelmäinen
• Testiryhmän luonnehdita: Vanerinen.
• Linkki Alkon sivulle: http://www.alko.fi/tuotteet/140878/
• Sijoitus arvioinnissa: 2. palkinto

Yllätys vertailussa oli tuon kalleimman viskin jääminen vertailun viimeiseksi. Ehkä tuossa tapauksessa ylitervaus oli ongelma mutta kyllä ao. juomaa vaivasi jonkinlainen ilmeettymyys tai latteus.

Pitänee jatkaa vielä arviointeja muutaman muun viskisortin kanssa. Ehkä mukaan irlantilaisia tai jopa amerikkalaisia juomia?

Elokuva: American Sniper (2014)

Tämä Clint Eastwoodin ohjaama sotaelokuva on saanut paljon kohua osakseen ja mm. 6 Oscar-ehdokkuutta joista yhden Oscarin. Elokuva kertoo Chris Kylestä jota joissain hehkutuksissa kehuttiin maailman parhaaksi tarkka-ampujaksi. Kyle on kuitenkin aika kaukana Simo Häyhästä; Kyle sai 160 tappoa kun Häyhän väitetään ampuneen jopa 542 vastustajaa. Lisäksi on huomattava että Kyle oli Irakissa (elokuvan mukaan) 1000 päivää kun taas Simuna soti vain Talvisodan 3 kuukautta.

Clint on osannut ohjata elokuvan varsin hyvin ja siinä on vain siedettävä "pakollinen" määrä amerikkalaista patriotismia. Sen sijaan siinä sorrutaan toiseen klassiseen sotaelokuva-kliseeseen eli sodasta kotiin palannut veteraani sulkeutuu ja märehtii vielä siviilissäkin sotajuttuja. Tuo on varmasti erittäinkin totta mutta aihetta lienee ruodittu jo riittävästi? Asiaa en kiistä: siirtyminen hengenvaarasta ja tapa-tai-tule tapetuksi -tilanteesta siviilielämään jossa toisen tappaminen on rikos on varmasti vaikeaa.

Sivujuonteessa käy ilmi lievää kritiikkiä myös USA:n sotaintoilua kohtaan. Kotimaan puolustamisen tärkeys on helppo ymmärtää ja myös itsenäisyyden puolesta annettava uhraus on hyväksyttävissä mutta miten perustella itselleen sotiminen jossain sorakuopassa epäselvässä konfliktissa "vapauden" puolesta jota edes sodan aloittaneet poliitikot eivät ymmärrä puhumattakaan taistelijasta itsestään? Tähän tilanteeseen USA kuitenkin toistuvasti ajautuu maailmanpoliisin roolissaan ja ollessaan ainoa supervalta maailmassa jolla on kyky (ja halu) toimia sotilaallisesti koko maapallolla. Ammattiarmeija on ainoa vaihtoehto tuossa eli palkkasotilaat mutta heidänkin motivaationsa lienee ainakin hetkittäin vaikeasti löydettävissä. Ehkä tällaisilla hittielokuvilla on oma propagandavaikutuksensa jolla aina uusia rekrytoitujia löytyy Navy SEAL -porukkaan.

Vaikka innokkaasti kritisoinkin tuota amerikkalaista vapautta niin on syytä selvyyden vuoksi korostaa että kyllä se aina venäläisen version voittaa..

Suosittelen katsottavaksi yleissivistyksen ja uteliaisuuden vuoksi. Arvomerkki: Hopeinen ampumamerkki.

Edit: Linkki elokuvaan Netflixissä löytyy tästä.

Elokuva: World War Z (2013)

Jatketaanpas vielä Zombi -aiheella. Otsikon elokuva on filmatisointi Max Brooks:in loistavasta kirjasta "Sukupolvi Z – Zombisodan aikakirjat ". Kyseessä on lievää voimakkaampi zombiongelma jossa viruspohjainen tauti leviää ympäri maapalloa muuttaen ihmisiä zombeiksi ja nämä edelleen ketjureaktion omaisesti levittävät tautia näykkimällä edelleen eläviä.

Kirja rakentuu idealle jossa haastatellaan eloonjääneitä sitten kun ongelma on saatu hallintaan. Kirjassa on lyhyitä haastattelujaksoja ja sitten siirrytään taas seuraavan asian ja haastateltavan pariin. Elokuvaan on yritetty koota näistä haastatteluista yhtenäinen juoni mutta se ei käytännössä toimi vaan lopputuloksena on sekava toimintakohtausten kokoelma.

Elokuvan ja kirjojen zombeissa on selvä ero. Elokuvazombit ovat nopeampaa lajia; osin yli-inhimillisiä kun taas kirjasta välittyy hitaiden zombien mielikuva. Tämähän johtaa myös erilaiseen menettelytapaan otusten käsittelyssä: nopeiden zombien avulla on saatu toimintakohtauksiin vauhtia mutta kirjan pointti on taas suurten massojen käsittely. Elokuvassa ei esim. näy kirjassa esiteltyä tekniikkaa jossa kootaan suuri joukko ampujia "tappolinjan" taakse, houkutellaan zombit paikalle ja ammutaan näitä aina päähän. Kun ampuja väsyy, takarivistä vaihdetaan tilalle uusi ampuja. Saattaisi toimia käytännössäkin, toivottavasti ei tarvitse kokeilla...

Elokuva jää vaiheeseen: siinä keksitään keino jolla saadaan ihmiset "naamioitua" siten että zombit eivät enää kiinnostu heistä mutta lopullista ratkaisua ongelmaan ei esitetä. Ehkä tuossa on pedattu lähtökohtia jatko-osalle?

Kirja saisi kultaisen ampumamerkin jos olisi arvosteltavana. Elokuva sen sijaan saa vain pronssisen. Kirja peittoaa taas filmatisoinnin mennen tullen.

Elokuva: Red Dawn (2012)

Tästä elokuvasta on annettava ankara varoitus: älä haaskaa aikaasi moiseen! Katso mieluummin vaikka jotain "ääliöt landella" tosi-tv:tä...

Todella heikko esitys. Elokuvassa Pohjois-Korea sulkee jollain mystisellä keinolla Yhdysvaltain armeijan komentojärjestelmän pois käytöstä (ehkä kyberhyökkäyksellä tai EMP -pulssilla) ja tekee sitten invaasion maahan. Invaasio tapahtuu laskuvarjoilla ja onnistuu hämmästyttävän hyvin; koko maa on kohta vallattu. Muutama nuori kuitenkin ryhtyy vastarintaan ja erittäin hyvällä menestyksellä. Pohjois-Korean ammattisotilaita viedään kuin laskiämpäriä ja heitä tapetaan sujuvasti kuin lammaslaumaa. Jännitys tiivistyy taisteluun mystisestä salkusta jonka avulla pohjoiskorealaiset voivat viestiä vaikka muu elektroniikka ei toimi. Tosin kännykät näyttävät pelaavan hyvin eli tässäkin kohtaa "lievä" epäloogisuus.  Lopussa pääosanesittäjän isoveli ammutaan ja siitä saadaan generoitua aikaiseksi Rambo -tyyppinen ("I love this country..") -kohtaus joka antaa vieläpä ymmärtää että jatko-osaa pukkaa tälle tekeleelle! Prkl, jos sellainen tulee niin pitää varmaan itse hyökätä ameriikkaan jotta saa moisen kulttuuririkoksen estettyä.

Elokuva on niin p..a että sen sanominen p..aksi loukkaa p..aa! Valitettavasti ei ole matalampaa arvomerkkiä kuin tuo "Kolmas palkinto - ei mitään", tälle ei pitäisi tuotakaan sallia.

Mielenkiintoinen ilmiö on muuten tuo amerikkalaisen elokuvan pahisvalikoima. Ainahan tarvitaan joku roisto joka 1) toimii "epäreilusti" ja joka 2) sen vuoksi voidaan likvidoida monilla eri mielikuvituksellisilla keinoilla. Näitä pahiksiahan on riittänyt:

• Intiaanit
• Meksikolaiset
• Saksalaiset (sekä I maailmansota että natsit + Etelä-Amerikkaan paenneet natsit)
• Japanilaiset
• Neuvostoliittolaiset
• Venäläiset
• Etelä-Afrikkalaiset
• Vietnamilaiset
• Pohjois-Korealaiset
• Erinäköiset arabiterroristit lukuisista maista
• Talebanit (olivat muuten Rambon kavereita nro:ssa 3 jolloin neukut olivat pahiksia)
• Kolumbialaiset

Vieläköhän lienee muita, varmaankin... Amerikkalaisten hääriminen maailmanpoliisina siellä sun täällä varmistaa että pahiksia "onneksi" filmiteollisuudelle riittää.