lauantai 6. toukokuuta 2017

Matkailua: Tank Museum - Tiger Day, Bovington, Iso-Britannia

Bovingtonin panssarivaunumuseo sijaitsee Southamptonin länsipuolella olevassa pikkukylässä. Paikalle on varsin helppo päästä junalla Lontoosta: valitaan Waterloon asemalta juna jonka suuntana on  Weymouth ja jäädään pois Wool -nimisellä asemalla. Junamatka kestää n. 2,5 tuntia. Itse museo sijaitsee n. 3 kilometrin päässä rautatieasemalta junan kulkusuunnasta oikealla puolella. Asemalta pääsee museolla paikallisbussilla mutta kävelymatkakaan ei ole mahdoton varsinkaan jos ei pelkää brittiläistä maaseutua.

Museon verkkosivut löytyvät tästä linkistä.

Vierailimme museossa Tiger Day -tapahtuman aikaan. Tuo tapahtuma oli järkyttävän suosittu: liput myytiin loppuun ennakkoon eli ovilta niitä ei enää saanut. Aamulla alueelle tullessa oli joka paikkaan pitkät jonot ja erityisesti alueelle pääsemiseen joutui jonottamaan puolisen tuntia ennen kuin pääsylipun sai vaihdettua rannekkeeseen. Tuon jälkeen väenpaljous kyllä hajautui hyvin laajoihin museohalleihin ja ulkotiloihin.

Tiger Day -tapatuman keskiössä oli ajonäytös jossa ryhmä vaunuja ajoi museoalueella olevalla ajoalueella. Päätähtenä tapahtumassa oli Tiger I numeroltaan 131 (ensimmäisen joukkueen kolmannen ryhmän ensimmäinen vaunu) jonka lisäksi siellä oli liikkeessä myös mm. M4A2 Sherman joka esitti pääosaa elokuvassa "Fury". Tiger oli sivujuonessa samaisessa elokuvassa kohtauksessa taistelemassa Sherman -ryhmää vastaan. Fury -elokuvan arvostelu muuten löytyy Kyhepunusta tästä linkistä.

Alla löytyy muutama kuva ajonäytöksestä:

Etualalla Tiger 131, taustalla Fury poistumassa areenalta.

Tiger lähempää kuvattuna. Erittäin vaikuttava laite luonnossa ja se
sotaelokuvista tuttu telaketjujen kitinä aiheuttaa värinää selkäpiissä..
Täytyy myöntää että ajonäytös oli lievä pettymys. Vaunuilla ajettiin hyvin varovasti josta tapahtuman juontaja kyllä kertoikin. Kyseessä ovat kuitenkin hyvin vanhat ajoneuvot joiden korjaaminen on työlästä ja joiltain osin voisi olla mahdotontakin. Silti odotin itse hieman enemmän vauhtia toimintaan. Tuolla tornissa on muuten joku onnekas turisti joka voitti arvonnassa Tiger -ajelun ja pääsi sen mukana areenalle tapahtuminen keskiöön.

Itse museoalue on valtaisa ja sen huolellinen läpikäynti yhdessä vajaassa päivässä on lähes mahdotonta. Tosiharrastajan olisi syytä varata ainakin pari päivää alueelle esim. siten että tuollainen special event olisi toisena päivänä ja toinen päivä olisi museotutustumista varten. Majoitus kannattaisi tuolloin hommata jostain alueelta tai sitten esim. Southamptonista josta on kohtuullisen lyhyt junamatka.

Vaunuihin ei päässyt sisälle ja näkymämahdollisuudet sisätiloihin olivat muutenkin rajalliset.  Joidenkin vaunujen ylle tai taakse oli rakennettu erityisiä katselutasanteita joista pääsi näkemään myös sisäosia. Alla esimerkki Jagdtigerin esillepanosta:

Jagdtiger nähtynä taakse rakennetulta esittelykorokkeelta.
Tigereitä tuolla muutoinkin hehkuteltiin. Museossa oli esillä erityisnäyttely "Tiger Collection" jossa samassa tilassa oli nähtävissä Tiger I (siis se 131) lisäksi Jagdtiger, Elefant, King Tiger Porsche -versio ja King Tiger Herschel -versio. Yleisösuosio oli taattu...

Alla nostona vielä muutama muu mielenkiintoinen nosto näyttelykalustosta:

Mark IX -miehistönkuljetusvaunu. Laitteeseen sullottiin 30 sotilasta jotka sitten
hyökkäsivät vaunusta ulos Modernin rynnäkkövaunun esi-isä siis. 
Ensimmäisen maailmansodan "Mark" vaunu joka kantaa mukanaan taisteluhaudan
ylittämiseen tarkoitettua puunippua.
Suomalainen SU-26 vaunu joka vallattiin talvisodassa venäläisiltä.

Edelleen suomalainen Sturm -tankintappajavaunu lempinimeltään "Maija".
Erikoinen ruotsalaisten kehittämä Stridsvagn 103
Tuosta Strisvagnista on pakko sanoa pari sanaa lisää (kuvaus löytyy wikipediasta tästä): kyseessä on kylmän sodan aikainen laite jota nimetään taistelupanssarivaunuksi mutta muistuttaa kuitenkin enemmän rynnäkkötykkiä. Laitteessa ei ole lainkaan tornia vaan kanuunaa suunnataan jousituksen avulla nostamalla ja laskemalla koko vaunua. Tornin puuttumisen vuoksi vaunun etuprofiili on hyvin matala. Vaunun miehistössä on kaksi ajajaa joista toinen istuu tulitoiminnon aikana selkä kohti taistelutoimintaa. Näin hän pystyy hyvin nopeasti ajamaan vaunun pois tuliasemasta, varsinkin kun vaunu liikkuu lähes yhtä nopeasti taakse- kuin eteenpäin. Tähän on pakko kuitata että varsin tutulta kuullostaa tuollainen nopea ruåtsalainen perääntyminen... Keulassa näkyvä hässäkkä on tarkoitettu suojaamaan sinko- ja ohjusammuksien vaikutukselta.

Museotiloissa oli näytillä paljon vaunuja mutta vielä jäi varastoonkin kuten alla näkyvästä Vehicle Conservation Centrestä otetusta kuvasta käy ilmi:


Ajonäytös oli lievä pettymys ja tankkeihin olisi halunnut päästä lähemmin tutustumaan niiden päältä ja sisältä. Rajoitukset kuitenkin ovat ymmärrettäviä: panssarivaunut ovat varsinkin kulmikkaita ja kovia vehkeitä ja päänsä kolhineet turistit eivät ole kovin hyviä mainoksia toiminnalle.. Näistä puutteista huolimatta annan Tank Museumille Kultaisen ampumamerkin ja suosittelen lämpimästi tutustumiskäyntiä matkan pituudesta huolimatta.

Edit: Museo löytyy Suomen Sotahistoriallisen seuran sivuilta tästä linkistä.

Edit: Parolan panssarimuseolle vierailulle 2023 tullut King Tiger on lähtöisin täältä Bovingtonista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti