Lukaisin läpi tämän ruotsalaisten sotakirjailijoiden kirjoittaman teoksen. Mukana teosta laatimassa on ollut yllättäen myös suomalainen Panu Väänänen (jota ei kuitenkaan mainita kirjailijana), joka on kirjoittanut 7 lukua. Nuo luvut koskevat suomalaisia anekdootteja, mutta muuten tarinat ovat yleismaailmallisia.
Ihmettelen suuresti, mikä on ollut ideana tämän kirjan kehittämisessä. Voiko tässä olla tuon Väänäsen myötä jopa maailmanlaajuisesti myytävä, mutta paikallisesti lokalisoitava konsepti: ruotsalaisveijarit ovat sepittäneet joukon tarinoita, joita sitten on ryyditetty paikallisesti kiinnostavilla jutuilla. Jos näin on, varmaankin löytyisi jostain esim. norjalainen tai saksalainen versio vastaavasta teoksesta.
Kirja koostuu suuresta määrästä hyvin eritasoisia lyhyitä tarinoita. Tarinoiden aiheet vaihtelevat huvittavista tapahtumista valtaviin humanitäärisiin rikoksiin, eikä niille oikein tahdo löytyä mitään yhteistä nimittäjää. Tarinat on jaoteltu ryhmiin tyyliin "Ihmiset", "Eläimet" tai "Rikokset", mutta noiden ryhmien alla tarinoiden laatu ja sisältö on laidasta laitaan vaihtelevaa.
Vaivaa ovat pojat nähneet tämän teoksen laadinnassa: lähdeluettelo on kymmenen (!) sivua pitkä ja henkilöhakemistokin yli kolme sivua. Todennäköisesti nuo lähteet on myös luettu, eli jutut eivät ole omasta päästä keksittyjä. Ei se silti paranna näiden juttujen kiinnostavuutta, vaan ne ovat parhaimmillaankin "jahas, vai tuollaistakin" -tasoa. Siis sikäli ne omasta päästä keksityt jutut olisivatkin voineet tuottaa kertaluokkaa paremman tuloksen, tyyliin "Korkeajännitys"...
Kirjan merkittävin etu on noiden tarinoiden lyhyys. Ne ovat tyypillisesti muutaman sivun mittaisia, joten kirjaa voi hyvin käyttää wc-lukemistona ilman suurta peräpukamien vaaraa. Sivuja voisi käyttää lukemisen jälkeen myös takapuolen pyyhintään, mutta näin en viitsinyt tehdä, koska 1) oli wc-paperiakin, 2) kirja oli lainassa kaverilta ja 3) kirjan paperimateriaali ei ole takamusta hivelevää. Viimeisen tosin totesin vain sormilla, en takamuksella.
Yllä olevan arvioinnin pohjalta kirjan arvomerkin voi ehkä arvatakin eli sille läjähtää surutta "Kolmas palkinto - ei mitään". Kirjaa voi suositella edellä mainittuun hotelli helpotus -käyttöön, mutta vakavaan lukemiseen siitä ei ole.
Alla vielä kuva kannesta:
 |
| Karhu sotilaana - kansi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti