Suvorovin tekstiosuus on kaikenlisäksi aikamoista "tajunnanvirtaa": lähinnä se muistuttaa nykyteinin somepäivitystä ilman hymiöitä. Tekstejä täydennetään omituisilla piirroksilla (Suvorovin itsensä tekemiä), jotka ehkä voisivat olla sen ajan Instagram -kuvia; eivät tosin selfieitä.
Suvorov (1729-1800) persoonana (tietoa Wikipediasta tässä linkissä) on kyllä erittäin kiintoisa ja sen vuoksi tartuinkin kirjaan. Kyseessä on suomalaissyntyinen venäjän armeijassa toiminut kenraali, joka johti yli kuusikymmentä taistelua ja voitti ne kaikki. Venäjällä Suvorov oli ja on legendaarisessa maineessa ja kuvaavaa on, että hänen suomalaissyntyisyytensä on sujuvasti "unohdettu". Eihän Venäjän sankarina voi olla tsuhna! Suvorovin merkitystä kuvastaa että hänet on ylennetty ensimmäisenä venäläisenä generalisimmuksen arvoon. Toinen venäläinen generalissimus onkin sitten Josif Stalin, joka myönsi tuon arvon itselleen. Ehkä Putin kolmas?
Suvorov ei ollut Clausewitzin kaltainen strategi ja tieteilijä vaan käytännön ja suoran toiminnan mies. Hänen kuuluisa "oppinsa" oli hyökkääminen aina ja ainoastaan; ainoastaan hyökkäys tuottaa ratkaisun. Menestyksen salaisuus taas oli toteuttaa hyökkäämistä toisin kuin sen ajan armeijat yleensä toteuttivat: mm. siirtyminen hyökkäykseen suoraan marssista, yötaistelut, pitkät sivustakoukkaukset ja vaikuttaminen vihollisen huolto- ja täydennyslinjoihin.
Ruusunen ja Salomaa jahkaavat tuota oppia läpi koko Venäjän ja Neuvostoliiton historian nykypäivään ja Putiniin asti. Jahkaamisesta nimenomaan on kyse: pyrkimys hyökkäävään toimintaan ei anna kovin suuria eväitä suurempiin filosofisiin pohdiskeluihin, oli sitten kyse musketeista tai ydinaseista.
Häiritsevä piirre kirjassa on se, että siihen on suoraan (tai siitä on suoraan) lainattu kokonaisia kappaleita Salomaan "Punaupseerien nousu ja tuho" -kirjasta. Lainaukset huomaa selvästi, koska luin ao. kirjan vastikään. Viisasta kierrätystä sinällään, mutta antaa hieman "laiskan" kuvan kirjoittajasta. Osin lainaukset tuntuvat vielä istuvan heikohkosti asiayhteyteen. Asiasisältöä sen sijaan ei parane moittia: Ruusunen ja Salomaa ovat ammattimiehiä tieteellisen kirjoittamisen osalta ja "tekninen" suoritus on näin ollen hyvä.
Kokonaisuutena lukukokemus oli kuitenkin sen verran heikko ja suoranainen pettymys, että annan kirjalla ampumamerkiksi Kolmannen palkinnon.
Alla kansi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti