lauantai 18. helmikuuta 2017

Elokuva: Jerry Cotton: Death in a red Jaguar (1968)

Sattuneeesta syystä olen viime aikoina perehtynyt Jeremias A. Cottonia käsitelleeseen kirjallisuuteen. Jerryhän oli nuoruuden sankari jonka edesottamuksia seurattiin vihkosista jossa oli juuri sopivan mittaisia juttuja kertalukemiseksi ja näitä ilmestyi säännöllisesti; tulikohan perättäin viikoittain.

Tarinat sijoittuivat useimmiten New Yorkiin josta kirjoittajalla tuntui olevan varsin hyvä paikallistietämys. Tarinathan ovat saksalaista alkuperää mutta ne saavuttivat suurta suosiota myös Pohjoismaissa ja Suomessa.

Jerry Cottonista tehtiin elokuvaversioitakin joissa pääosissa oli George Nader -niminen näyttelijä (siitä siis Kontran biisissä kohta "..on naama kuin George Naderilla"). Selasin Youtubea ja sieltähän löytyikin useampia Jerry Cotton elokuvia. Otin katseluun otsikossa mainitun "Death in a red Jaguar" -pläjäyksen ensisijaisesti koska se on englanninkielinen. Koulusaksa on sen verran hapantunut että seuraaminen sillä olisi ollut työlästä.

Tarinassa Jerry jahtaa salaperäistä palkkamurhaajaa sekä New Yorkissa että San Fransiscossa. San Fransisco näyttää kovin kovasti tosin saksalaiselta asumalähiöltä... Salamurhaaja on kunnon natsin näköinen natsin näköinen kelmi joka käyttää vaiennettua pistoolia tappoaseena. Juonesta ei sen enempää mutta elokuva on omituisella tavalla nostalginen ja viihdyttävä. Erikoistehosteet ovat kömpelyydessään huvittavia ja Jerry hyvin vauhdissa. Sepänsällin spesiaali heilahtaa ja Jaguar saa kyytiä. Ainoa häiritsevä asia on se että lehtien perusteella Cotton on hieman nuhjuinen perusjepari ja Phil Decker sen sijaan snobahtava naistenmies. Elokuvassa hahmot eivät oikein vastanneet tuota mielikuvaa ja Jerry jopa flirttaili sujuvasti naisten kanssa!

Elokuvassa on erotettavissa selkeitä James Bond -vaikutelmia erilaisten vempainten muodossa mutta tällä kertaa konnien käyttämänä. Näillä on käytössä mm. kehittynyt radiojärjestelmä, renkaita puhkovien piikkien heittäminen takaa-ajavan auton eteen ja radio-ohjattava pakettiauto varustettuna MG-42 -konekivääreillä (!).

Alla elokuva upotuksena:


Ja tässä vielä linkki jos upotus ei toimi: https://www.youtube.com/watch?v=oZ2LI62aVZk  .

Kaivoin tähän vielä Kontra -yhtyeen biisin samasta Youtubesta:


Nostalgiasyistä pläjäytän tälle elokuvalle Hopeisen ampumamerkin. Se on ehkä hieman yläkanttiin verrattuna yleiseen arviointilinjaan täällä Kyhepunussa mutta menköön nuoruuden muistojen kultaamana.


1 kommentti:

  1. Mainio löytö! Tiedän tyypin joka kirjoitti suomalaisversioita JC:sta, ja ei hän koskaan ollut edes käynyt siinä vaiheessa USA:ssa! Hyvä NY:n kartta ja muita kaupunkikarttoja ja tietokirjoja, niin nämä taidehistorialliset teokset syntyivät. Kirjoittajia oli tosin kai useita ja osittain kai tekivät tiimityötä, mutta yhden hepun tarinan siis tunnen. Itse ihastui JC:ssa ilmenevään verbaaliakrobatiaan ja usein viljeltyihin vertauksiin. Juonethan itseasiassa ovat aika - miten sen nyt sanoisi kauniisti - kökköjä.

    VastaaPoista