H8 on genre-ohjaaja Quentin Tarantinon uusin teos ja käsittelee tällä kertaa lännenelokuvien "Luminen Wyoming" -teemaa; tosin muutamilla sivujuonteilla esim. sisällissotaan ja Yhdysvaltojen rotuongelmaan. Elokuvassa ryhmä ihmisiä ajatuu jumiin lumimyrskyn keskellä sijaitsevaan majataloon ja tästähän Tarantinon käsissä seuraa kohtuullista suurempi määrä ammuskelua ja keinoverta. Enempää en tuosta juonesta kerro koska tulisi samalla varmasti spoilattua koko kuva.
Elokuvan kameratyöskentely on hienoa ja sen kuvauksessa käytetty Ultra Panavision 70-tekniikka antaa elokuvalle hienon retrosävyn. Samoin Ennio Morriconen musiikki on tekijälleen uskollisesti monumentaalista ja tuo mieleen viittauksia mm. klassiseen Dollaritrilogiaan. Tästä huolimatta H8 on kertakäyttöelokuva. Se pohjautuu täysin tilanteen kehittämiselle räjähdyspisteeseen ja tuon räjähdyspisteen läpikäyntiin useammasta näkökulmasta. Ensimmäiset puolitoista tuntia menevät lähinnä dialogiin ja jännitteen rakentamiseen mutta ensimmäisellä katselukerralla tuo homma toimii kuitenkin niin hyvin että aika ei pitkäksi käynyt. Ongelma tästä kuitenkin muodustuu: kun elokuvan on kerran nähnyt niin tietää mihin se menee ja toiminnan odottelu menettää pointtinsa.
Elokuvan tehokeinona käytetty lumimyrskyn eristämä majatalo toimii hyvin tunnelman rakentajana: jännitteen kasvaessa syntyy kauhuelokuvanomainen tunnelma lähes Alien -elokuvien tyyliin: tiedossa on että kusessa ollaan mutta karkuun ei päästä...
Näyttelijöistä nostan tässä esiin Samuel L. Jacksonin jonka esittämä majuri Marquis Warren on kantava hahmo koko elokuvassa ja jonka Jackson tyylikkäästi rakentaa. Jackson ei turhaan ole Tarantinon luottomiehiä. Brittimurretta puhuvaksi Oswaldo Mobrayksi olisin odottanut Christopher Waltzia (mm. Djangossa ja Inglourious Basterdsissa kunnostautunutta saksalais-itävaltalaista) Tim Rothin sijaan. Roth onnistuu roolissa ihan hyvin mutta jotenkin koko ajan siihen kuvitteli mielessään Waltzia. Tarantino lienee kirjoittanutkin tuon roolin hänelle mutta varmaankin jotain meni pieleen palkkioneuvotteluissa tms.
Teknisenä huomiona voi hieman hämmästellä .45 Coltin tulivoimaa: kohteen pää räjähtää tomaattimurskasotkuksi jopa yhdellä ainoalla laukauksella.. Onhan ao. aseessa ollut toki oikeastikin iskuenergiaa paljon raskaasta lyijyluodista johtuen varsinkin kun ammunta tapahtuu lähietäisyydellä jolloin ilmanvastus ei ehdi syödä liikevoimaa. Mukana taitaa kuitenkin olla jonkin verran näyttävyyslisää elokuvateknisistä syistä. Tämähän selviää sitten kun Myytinmurtajat testaavat että voiko Colt .45 "Blow your head clean off" Dirty Harryn tyyliin. Harryllahan tosin taisi olla .44 Magnum virka-aseena.
En pidä H8:aa Tarantinon mestarisuorituksena enkä kolmen parhaan joukossakaan. Tarantino -elokuva se kuitenkin selvästi on ja siinä mielessä katsomisen arvoinen. Arvomerkiksi napsahtaa Hopeinen ampumamerkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti