Kirja: Eino Pukkila: Taisteluhälytys (1961) _ ei ISBNnumeroa - Wsoy, Porvoo

Kommodori Eino Pukkila oli jatkosodassa Laivaston esikuntatehtävissä, myös operatiivisella puolella mm. panssarilaiva Väinämöisen komentajana. Hän on kirjoittanut kirjan jatkosodan Suomen laivaston käytöstä Itämerellä. Lisäksi hän kuvailee myös saksalaisten operaatioita samalla merellä niin Viron kuin Suomenkin rannikoilla.

Kirja kuvailee hyvin operaatioita noin taktisesti ja operatiivisesti. Mukana on myös taistelukuvauksia mm. panssarilaiva Ilmarisen uppoamisesta -41, josta hän kuuli jälkikäteen.
Taistelukuvaukset ovat varsin mainioita, sekä pienet henkilökohtaiset ja muille merimiehille sattuneet tapahtumat, jotka keventävät taktista kuvausta sopivasti.

Löysin kirjan sattumalta isän jäämistöistä. Muistan kyllä katselleeni kaikki kirjan kuvat pikku poikana, mutta enpä kirjaan ole aikaisemmin älynnyt tarttua lukekseni sen. No nyt tein sen, enkä kyllä kadu. Kirja on muuten sen verran vanha, ettei siitä löytynyt tuota sormenjälkeä, joksi voidaan sanoa ISBN-numeroa. Muutenkin se kirjaston hyllyssä ulkonäöksellisillä seikoilla voisi jäädä hyllyyn, kansi ei ole houkutteleva, eikä kirjapainossa kirjan leikkaus ole ihan onnistunut. Pitääkin tsekata, onko ko. kirjaa kirjastossa, ihan mielenkiinnosta.

 Kirja valottaa erittäin hyvin suomalaisten merisodan käyntiä. Se on kirjoitettu siten, että tälläinen maakrapukin sitä ymmärtää. Kokonaisuudessaan merisodasta tuli sellainen shakkipelimäinen kuva. Siirrot on suunniteltava tarkkaan laivojen nopeudet huomioiden (osa liikkuu kuin shakkipelin mokut ja torpedoveneitä voisi verrata jopa kunningattaren liikeisiin ja nopeuteen. Uhka-alueet eli shakit muodostuvat sitten merimiinoituksista, jotka rajaavat rajusti liikkumista merellä). Tietysti maarintamallakin pitää siirrot suunnitella huolella, mutta virheet voidaan maaston peitteisyydellä yms. tekijöillä hiukan korjailla. Tätä etua ei ole merellä.

Kirja antaa hyvän kuvauksen merimiinojen käytöstä, raivauksesta ja tehoista. Ymmärtääkseni tänä päivänä pidetään panssarilaiva Ilmarisen uppoamista sortumisena merimiinaan, jonka se oli ikäänkuin raivannut. Miina tarttui raivaajaan, eikä leikkautunut, vaan käännöksessä iskikin laivaan tunnetuin seurauksin.
Suomalainen merikalusto oli vanhaa sodan alusta, mutta taitavissa käsissä laivasto toimikin hyvin niin suojaamassa kauppalaivastoa, tukemassa maarintamia niin saarissa kuin rannikollakin. Puhumattakaan torjuntatehtävistä, joilla taas aiheuttettiin venäläisille murheita. Suomen ja Saksan laivastot yhdessä miinoituksilla pystyivät mm pitämään venäläiset sukellusveneet lähes kaksi vuotta Itämeren pohjukassa ennenkuin Saksan rintama Baltian suunnalla petti.

Suosittelen luettavaksi, koska kirja antaa siis hyvän kuvaun merisodankäynnistä varsin "tukkoisella" merellä, jota rajaa miinojen lisäksi saaret ja matalat vedet. Ihan tästä kuriositeettina nouseekin pari ajatusta mieleen. Molemmat liittyvät naapuriimme Ruotsiin. Kun Ruotsissa etsittiin viimeksi vieraan vallan mahdollista sukellusvenettä, Suomessa todettiin, että meitä suojaa matala saaristomeri - jaa, kirja antaa toisenlaisen kuvan - ja perustuu muuten ihan konkreettiseen kokemukseen. Toinen ajatus tai tieto liittykin Ruotsiin ja miinoihin. Ruotsikin suojasi sodan aikana omaa merenkäyntiään miinoilla ja saattueilla. Ilmeisesti sukellusveneistä ei pysty näkemään kauppalaivojen tunnuksia, koskapa mm. ruotsalaisia kauppalaivoja meni meren pohjaan mm. torpedoin. Kuka ne upotti onkin sitten toinen juttu...

Suosittelen ja ehdotan vähintäänkin seuraavaa merkkiä:

Arvomerkki: Hopeinen ampumamerkki

Willie Rokan täydennys: löysin kuvan Eino Pukkilasta Sa-kuvasta:

Alla kuva Väinämöisestä ampumassa järeillä tykeillään:

Molemmissa siis lähde Sa-kuva.