Suomen kesä ja syksykin ovat pukeutumisen kannalta haastavaa aikaa: tarvitaan suojausta mm. hyönteisten ja puiden oksien yms. osalta, mutta samaan aikaan sää voi olla kohtuuttomankin lämmin maastotoimintaa ajatellen. Iän myötä ongelma tuntuu vain pahenevan: ilmeisesti vanhetessa (= kypsyessä) sisäinen termostaatti alkaa takkuamaan; kuten muukin elimistö...
Olen tähän tarkoitukseen tutkinut erilaisia vaatetusratkaisuja ja hankin nyt Armytukku -nimiseltä liikkeeltä kokeiluun Taistelupaidan (linkki sivustolle tässä). Taistelupaidan ideana on nimensä mukaisesti toimia asusteena sotilaallisessa toiminnassa. Paidan torso-osa on hengittävää kangasta, mutta hihat ja kaulus kuitenkin kulutusta kestävää, kovempaa maastokangasta. Sotilaat pitävät paidan päällä taisteluliiviä, mutta näin siviilinä on viisainta tyytyä vain repun kantamiseen, joka sekin kyllä aiheuttaa hikoilua selkäpuolelle.
Kokeilin paitaa keskikesän lämmöllä (+ 27 astetta) ja eihän se tietenkään minään viilentimenä toiminut. Olo oli kuitenkin kertaluokkaa mukavampi, kuin umpinaisessa peltipaidassa Coretex -takista puhumattakaan.
Raportoin asiasta lisää syksyn tultua ja tässä vaiheessa en myöskään ryhdy arvomerkkejä jakelemaan.
Alla muutamia kuvia paidasta.
Taistelupaita edestä |
Taistelupaita takaa |
Takaa paita on aika lailla identtinen etuosan kanssa. Selkäosan hengittävyys repun kanssa jää nähtäväksi ja kiinnostaa kovasti: se on lopulta haastavin lämmönsäätelyn kannalta.
Taistelupaita hiha |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti