Elokuva: Spectral (2016)

Katsoin Netflixistä tämän teoksen. Kyseessä on ns. Netflix -original eli kyseisen yhtiön omaa tuotantoa edustava elokuva. Näissä on ollut muutamia varsin hyviäkin teoksia (esim. Black Mirror -sarja) mutta tässä kohtaa ei onnistunut.

Elokuvan juonena on joskus lähitulevaisuudessa Moldoviassa käynnissä oleva sisällissota johon (yllätys,yllätys!) amerikkalaiset ovat sekaantuneet. Jenkeillä on käytössään hi-tech silmikot joissa näkyy outoja valoilmiöitä. Silmikon keksijä lähetetään tutkimaan ongelmaa ja tämä sankari-insinööri(!) muutaman juonenkäänteen jälkeen keksiikin että kyseessä on mystisen Keskushallinnon kehittämä sodankäyntikeino joka pohjautuu Bosen-Einsteinin kondensaattiin. Näin on saatu näppärästi näennäistieteellisyyttä ujutettua elokuvaan mukaan.

Pakko on sanoa että tässä on kyllä tehty pelkkää sisällöntuotantoa. Elokuvan juoni on olematon, henkilöhahmot ohuita, sanomaa ei ole, erikoistehosteet ovat kökköjä ja musiikki huonoa.. Jos hyvää pitää aiheesta hakea niin se on kesto eli vain 108 minuuttia. Pitempään ei tätä soopaa olisi kestänytkään.

Elokuva löytyy Netflixistä tällä linkillä: https://www.netflix.com/watch/80098200 . Jos nyt joku välttämättä tahtoo itseään kiusata tuon katsomisella.

Alla vielä traileri Youtubesta:

Ylläolevasta arviosta voi ehkä jopa arvatakin että tälle tulee arvomerkiksi "Kolmas palkinto - ei mitään".

Kirja: Mannerheim: Kirjeitä seitsemän vuosikymmenen ajalta - ISBN 951-1-07440

Sain tämän kirjan lahjoituksena joten en voinut välttyä sen lukemiselta. Lahjoittaja tuskin tarkoitti pahaa lahjoitusta tehdessään mutta parempaankin olisi lukuoperaation vaatiman ajan voinut käyttää.

Kyseessä on Stig Jägerskiöld -nimisen oikeustieteen professorin ja historioitsijan laatima kokoelma Mannerheimin kirjoittamista kirjeistä vuosilta 1881-1951. Jägerskiöld on kirjoittanut Mannerheimin elämäkertakokoelman josta ainakin osa näistä kirjeistä on irrotettu.Kirjeet on suomennettu ruotsin- ja ranskankielisistä alkuperäiskirjeistä.

Ensi alkuun tunsin lievää uteliaisuutta kirjaa kohtaan. Arvelin että kirjeistä voisi saada valaistusta Marskin siviilipersoonaan ja toisaalta että niissä olisi tuotu esiin hänen henkilökohtaisia tuntojaan maailmanpolitiikasta ja sen näkyvistä hahmoista. Pettymys oli paha. Lieköhän kirjeet tarkoituksella valittu siten että niissä pääsääntöisesti käsiteltiin Marskin ja hänen sukulaistensa terveydentilaa, matkoja tai lukemiaan kirjoja tai lehtikirjoituksia? Joka tapauksessa sisältö oli pliisu ja mitäänsanomaton. Jägerskiöld ei ole edes vaivautunut taustoittamaan kirjeitä millään tavoin; kunkin kirjeen asettaminen ajalliseen ja maantieteelliseen viitekehykseen olisi jo pelkästään lisännyt kirjan arvoa merkittävästi.

Selväksi kirjeistä tuli oikeastaan ainoastaan se että M halveksi Hitleriä ja vihasi bolsevikkejä mutta arvosti ja ihaili Venäjää ja sen viimeistä tsaaria. Tietty ristiriita on jälkimmäisessä havaittavissa mutta taustalla on varmaankin ollut henkilökohtainen katkeruus vallankumouksesta joka pilasi hänen sotilasuransa Venäjän armeijassa ja toisaalta myös elitistisen aristokraattielämän. Näistäkin "havainnoista" on hyvä todeta että ne olivat kyllä jo tiedossa ennen tämän kyseisen teoksen lukemista.

Kirja vaikuttaa väkipakolla kyhätyltä "rahat-pois-roistoilta-huijareiden-taskuun" -tyyppiseltä tekeleeltä ja se vertautuu varsin hyvin toiseen vastaavaan Kyhepunussa arvioituun teokseen eli Antti Tuurin lipsahdukseen nimeltä "Mannerheim-ristin ritarit" (linkki arvosteluun löytyy tästä). Tuurin tekeleelle olin antanut (ja ihan syystä) Kolmannen palkinnon - ei mitään ja sen kummempaa tämäkään ei ansaitse. En suosittele ajanhaaskausta tämän teoksen lukemiseen.

Leave no man behind - Soviet style

The photo archive of Finnish Military forces has published a very interesting photo collection in web address http://sa-kuva.fi/ . The collection is open and free to browse in the net and the pictures can be published under open source licensing  as long as the source is referenced ("SA-kuva").

One picture worth of publishing is a photo taken at Seesjärvi, Karelia on 1942. In the picture one can see the soviet version of theme "Leave no man behind". In Finnish the phrase ("Kaveria ei jätetä") means that wounded or dead co-fighter was always saved from the frontier to the hospital or the cemetery of hometown. In the soviet version the co-fighter is shot and eaten ergo he is carried with inside one's stomach...

The photo below. The recognized parts of victims corpse are colored.

The original narration from SA -kuva archive translated in English is following :

"A man savaged by a soviet patrol. The two other members of the patrol agreed to murder the third one in order to eat him after that. Murder was committed by shooting the victim while he was shaving. A Finnish patrol catched the soviets in act while they were cooking. In the picture one can see the brutal action. From left the foot (cut from ankle), then other palm, head, hip bones behind the head, other foot, thorax, the skin hanging from the tree. One of the other murderers was Finnish communist who told that the meat was particularly tasty. Seesjärvi  1942.11.06"
Source: SA-kuva.

The soviet patrol included in the beginning two Ukrainian (then part of Soviet Russia) solders and two Finnish defector, probably communists. The patrol was stuck behind the Finnish battlefront. They hided two months there while the both Ukrainian were killed and eaten. Thus, already then people of Ukrainian have suffered even in Finland although the was no argue between Ukrainian and Finland... The geopolitical position of Ukrainian is even more difficult than the position of Finland and they suffer it also in the present days. All sympathy to them!

Elokuva: Stalingrad (2013)

Netflixiin (linkki tässä) on lisätty venäläinen elokuva joka kertoo nimensä mukaisesti Stalingradin (nyk. Volgograd) taistelusta. Taustajuonena on muutaman sotilaan joutuminen taloon joka on solmukohtana Volgan ylittämistä varten. Sotilaiden on pidettävä talo saksalaisia vastaan. Rähinähän siitä tulee tietysti... Tarinaa taustoitetaan saksalaisten puolella jossa sielläkin on perinteiseen tapaan hyvä natsi - tosin vain yksi ja sekin vain puolihyvä. Ja osana tuota taustoitusta on myös siviilien elämän seuraaminen taistelujen keskellä. Stalingradissahan asui koko taistelujen ajan suuri määrä siviilejä molempien osapuolten hallinnoimilla alueilla eikä elämä varmasti oikeasti ollut helppoa.

Juoni on siis varsin perinteinen ja aika tyypillinen venäläisille elokuville. Samoin on tarinan synkkämielisyys; jostain syystä venäläistä kansanluonnetta kiehtoo jatkuva surkeus ja melankolia. Taitaa tosin olla yhteistä meille kaikille slaaveille.. Toisaalta eihän sotaelokuva tietenkään mikään komedia voi ollakaan varsinkin kun niiden pitää nykymaailmassa olla jopa Venäjällä sodanvastaisia eli synkkiä.

Taistelukohtausten laatu sen sijaan vastaa hyvää länsimaista tasoa. Elokuvaan on panostettukin satoja miljoonia ruplia ja se näkyy: tietokonegrafiikka on hyvin aidon näköistä, pyrotekniikka toimii ja joukkokohtauksissa on selvästi enemmän väkeä kuin Kummelisketsissä... Alla näin sivujuonteena ja kevennyksenä Youtubesta kyseinen pätkä (Luomisen tuskaa - Hakosen lista):

Jossain määrin tehosteissa kiusaa ylenpalttinen hidastusten käyttö. Ennen vanhaan syynä olisi arvellut olevan venäläisen elokuvakameran mutta tällä kertaa kyseessä lienee ylenpalttinen taiteellisuuden tavoittelu. Väkivalta hidastettuna on tarkka taiteenlaji eikä venäläisistä ole Sam Peckinpahille tai Quentin Tarantinolle siinä kilpailijaksi.

Tarinasta paistaa selvästi läpi putinilainen hapatus jonka mukaan venäläiset ovat jaloa sankarikansaa ja saksalaiset (= EU) roistoväkeä jotka ilkeyttään kiusaavat hyviä venäläisiä. Sanoma menee varmasti läpi Venäjällä mutta länsimaissa se vaikuttaa jossain määrin kornilta trullipropagandalta. Toisaalta on hyvä huomata se toinenkin puoli: eivät amerikkalaisetkaan ole missään määrin viattomia oman hapatuksensa markkinoinnissa. Ehkä kuitenkin valitsen mieluummin sen amerikkalaisen version.

Alla Youtubesta löytyvä elokuvan traileri:

Erikoistehosteiden laadun vuoksi annan elokuvalle arvomerkiksi Pronssisen ampumamerkin. Muutoin olisi kolmatta palkintoa - "ei mitään" pukannut.

Kirja: Niilo Lauttamus: Hävittäjä-ässä - ISBN 951-20-3385-2

Viittasin tähän kirjaan kun kommentoin Rajajääkärin arviointia Niilo Lauttamuksen useammasta teoksesta. Luin kirjan joskus teini-ikäisenä suurin piirtein ennen sotaa (siis Vapaus-) ja silloin tuo teos teki suuren vaikutuksen.

Kirja kertoo Toivo Kuikka -nimisen hävittäjälentäjän tarinan alkaen Talvisodasta ja päätyen Lapin sodan alkuun. Kuikka menestyy hävittäjälentäjänä, ylennetään lentomestariksi ja hänelle myönnetään Mannerheimin risti. Samaan aikaan hän on kuitenkin auktoriteettien vastainen jermu klassiseen tyyliin jossa riittävän suurelle sankarille annetaan kaikki toljailut ja käskyjen rikkomiset anteeksi.

Näin aikuisiällä on pakko myöntää että aika kultasi muistot tässäkin. Lauttamus on sinällään pätevä kirjailija ja sotagenren spesialisti mutta ilmasodasta hänellä ei ole omakohtaista kokemusta eikä riittävästi tietoa. Erityisesti tämä käy ilmi ilmataistelukohtausten kuvauksista. Kerronta on hyvin pintapuolista ja ylimalkaista jos verrataan alan ammattilaisiin ja itsekin taistelulentäjiin kuten Joppe Karhuseen, Martin Caidiniin tai Saburo Sakaihin. Lauttamus todennäköisesti itsekin tiedosti osaamattomuutensa ja tästä syystä kirja kertookin enemmän ei-ilmailullisista tapahtumista.

Hävittäjä-ässässä Lauttamus tuo esille yleensä sodankäynnin ja erityisesti hävittäjälentäjän henkiset paineet. Paineet ovat ymmärrettäviä: hävittäjälentäjä on joka lennolla altis nopealle kuolemalle pienenkin herpaantumisen tai havannointivirheen vuoksi. Lentäminen itsessäänkin on ollut noina aikoina vaarallinen laji ja viholliset eivät sitä ainakaan helpota. Venäläisillä oli vielä aina moninkertainen ylivoima ilmataisteluissa joten hermoja tarvittiin.

Lauttamuksen hävittäjä-ässä purkaa noita paineita juopottelemalla ankarasti kaikkina vapaa-ajanhetkinään. Juopotteluun liittyvä jermuilu on hyvin samantyylistä kuin toisaalla Kyhepunussa mainituissa teoksissa ja tietyssä määrin voidaan puhua jopa Lauttamuksen maneerista tässä kohtaa. Tietynlainen "hyvän humalan" kuvaaminen kuuluu hänen perusvalikoimaansa samaan tyyliin kuin Veikko Huovisella tai Arto Paasilinnalla.

Tämä teos asettuu häntäpäähän Lauttamuksen nyt lukemassani tuotannossa ja siitä syystä myönnän vain Pronssisen arvomerkin.

Kenttämuonaa: Minikukkoset

Luokittelen tämän reseptin kenttämuonaksi vaikka valmistukseen uuni tarvitaankin. Minikukkoset soveltuvat matka- ja kenttämuonaksi kun ne etukäteen kasarmioloissa valmistetaan. Sain reseptin eräältä puolitutulta joka oli sen metsästysreissullaan kuullut ja tuotoksiakin maistanut.

Minikukkoset ovat pieniä kalakukkoja jotka on valmistettu kaupasta saatavista aineksista. Taikinaa ei siis tarvitse tehdä.

Tarvikkeet:

• Ruispala -leipiä, neliskanttiset parhaita
• Voita
• Sipulia
• Muikkuja, n. 500 g riittää 12 kpl:een ruispalapaketille. Riippuu tosin muikun koosta.
• Porsaan file- tai savupekonisuikaleet, suikale / leipä
• Suolaa
• Leivinpaperia
• Alumiinifoliota

Valmistus:

1. Muikut perataan ja niiltä poistetaan päät ja pyrstöt.
2. Sipuli sämpätään pieneksi silpuksi.
3. Leivät voidellaan voilla ja sipulisilppua levitetään alemmalle puolikkaalle.

4. Laitetaan leivälle 4-6 muikkua muikun koosta riippuen. Ripautetaan suolaa päälle.

5. Muikkujen päälle laitetaan porsaanfile- tai savupekonisuikale.

6. Kansi päälle.

7. Laitetaan leipä voipaperipalaselle ja kääritään se papereineen alumiinifolioon. Yksi kerros riittää mutta varmistetaan ettei paketti vuoda. Alla valmis paketti.

8. Paistetaan paketit uunipellillä 180 asteisessa uunissa 45 minuuttia.

9. Kukkoset syödään käsin suoraan paketeista taistelualueella.

Kokeilin myös versiota jossa oli valmiiksi maustettua savumuikkua tölkistä. Toimii jos ei raakaa muikkua ole saatavilla. Tällöin ei suolaa kannata enää lisätä muikuille.

Elokuva :Into the White (2012)

Tämä Netflixistä (linkki tässä) löytyvä norjalainen elokuva kertoo saksalaisista ja englantilaisista lentäjistä jotka toisen maailmansodan aikana syöksyvät maahan Norjan tuntureilla ja hakevat suojaa samasta tunturimökistä. Tuo riittänee juonenkuvauksesta jotta koko katsomisen halua ei viedä. Elokuvan väitetään pohjautuvan tositapahtumiin joka käy ilmi lopputeksteissä joissa kerrotaan päähenkilöiden kohtaloista elokuvan tapahtumien jälkeen.

Elokuva jatkaa samaa norjalaisten elokuvien tyylisuuntaa ja kerrontatapaa kuin toisaalla Kyhepunussa arvostellut Raskas Vesi ja Max Manus : toiminta on verkkaista, dialogi lähestulkoon Kaurismäkeläistä mutta kohtauksissa käytetyt maisemat huikaisevan hienoja. Selvästi Norja haluaa tuoda elokuvienkin kautta esille omaa vahvuuttaan eli upeaa tunturi- ja vuoristomaisemaa.

Elokuvan kerronnassa on havaittavissa (todennäköisesti sattumanvaraista) yhteyttä myös myöhemmin ilmestyneeseen Hateful Eightiin (arvio Kyhepunussa tässä) mutta Tarantinon osaamisen taso erottuu kyllä niin selkeästi että elokuvien vertailu keskenään ei ole mielekästä. Molemmissa elokuvissa ryhmä ihmisiä on jumissa lumimyrskyssä ja tilanne alkaa jännittymään kulminaatiopistettä kohti. Tarantinon kulminaatiopisteen laukaiseminen on kertaluokkaa jännittävämpi ja myös kertaluokkaa verisempi kuin Into the Whitessä.

Mökki on kyllä hienossa paikassa;kelpaisi Williellekin erämajaksi. Aika huteraa valmistetta tosin eli vaatisi remonttia: ohutta lautaa ja ei eristeitä. Detaljina on hyvä huomata mökin varusteena oleva Jötulin kamiina jota löytyy usein myös Suomen Lapin erämajoista. On muuten erittäin toimiva ja kätevä laite joka lämmittää hetkessä mökin asuttavaan kuntoon:

Yhteistä tuon Raskas Vesi -minisarjan kanssa on muiden elementtien lisäksi ruoan loppuminen ja jäkäläkeiton syöminen hätätilassa. Ei ole tullut moista keitosta maistettua eivätkä elokuvien esitykset tähän kannustakaan; ainakin maha on kuralla ao. gourmet-nautinnon jälkeen. Hätätapauksessa kuitenkin tuollakin mahaansa täyttelisi ennen kuin nälkäänsä näkisi.

Elokuvassa näytetään norjalainen armeijan tukikohta jota ihmettelin. Tuon osalta täytyy myöntää että sivistyksessä on ollut aukko: kuvittelin Norjan antautuneen kokonaan ja välittömästi mutta näinhän asia ei mennyt ja elokuvan tapahtuma-aikaan (27.4.1940) norjalaiset kävivät vielä systemaattista ja järjestäytynyttä sotaa saksalaisia vastaan. Taustatietoa taistelusta Norjasta löytyy tästä wikipedia-artikkelista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Taistelu_Norjasta .

Alla on vielä Youtubesta löytyvä elokuvan traileri:

Arvomerkiksi elokuvalle annan hyvästä yrityksestä Pronssisen ampumamerkin.

Kirja: Gaius Julius Caesar: Gallian sota - ISBN 951-23-2445-8

Caesar kirjoitti kirjansa vuonna 51 eaa ja allekirjoittanut luki sen tänä vuonna lomareissullaan. Kirja kertoo Caesarin toimista nykyisen Ranskan, Belgian , Alankomaiden ja Sveitsin alueilla. Lopputuloksella eli Gallian rauhoittamisella Rooman valtaan ja germaanien pysyttämisellä Reinin takana on suuri merkitys nykyisen Euroopan rakenteelle ja erityisesti ns. romaanisen Ranskan synnylle.

Kirja on vanhahtavalla suomenkielellä kirjoitettu ja sen alkulausekin on vuodelta 1927 mutta lukukokemusta tuo ei haittaa vaan päinvastoin antaa sille nostalgista sävyä. Kirja nauttii erittäin suurta arvostusta sotahistorioitsijoiden parissa ja kerrotaan mm. kenraali Pattonin käyttäneen sitä ohjenuoranaan edetessään Ranskassa sanoen "Tuo vanha kalju roomalainen oli yksi maailmanhistorian parhaita maaston lukijoita. Laaksot ja joet ovat edelleen samassa paikassa kuin Caesarin aikoina. Kun jahtaan natseja ja vastaan tulee joki tai kukkula, minun on vain kysyttävä itseltäni, mistä tuo roomalainen pirulainen meni yli. Kuten tapaan sanoa: jos se kelpasi Juliukselle, se kelpaa Georgelle.”

Caesarin kirja kuvaa hyvin tuon ajan sodankäynnin menettelytapoja ja erityisesti sen raakuutta. Normaalimenettely gallialaisten heimojen (joita oli lukuisia) rauhoittelussa oli polttaa heidän kylänsä, ruokavarastonsa ja peltonsa. tappaa miehet ja ottaa naiset ja lapset orjiksi. Ja tätä menettelyä siis käyttivät ns. sivistyskansaa eli roomalaisia edustavat sotajoukot! Menettely lienee kuitenkin ollut ainoa tehoava tapa sillä menettelystä huolimatta kirjan kuvausten mukaan jo kerran lannistetut ja antautuneet kansat ryhtyivät säännöllisesti uudelleen kapinoimaan pienimmänkin tilaisuuden tullen.

Suorastaan huvittavia ovat Caesarin luonnehdinnat galleista (epävakaita, herkkiä päätöksen tekoon, kapinapuuhiin taipuvaisia, laiskoja, mukavuudenhaluisia, uteliaita ja juoruajia) ja germaaneista (sotaisia, petollisia, totisia, askeettisia ja yleensäkin v..maista väkeä) jotka täsmäävät hyvin stereotypioihin jotka ovat edelleen vallassa ranskalaisista ja saksalaisista. Tähän kohtaan on ihan pakko heittää vanha germaanivitsi: "Pyromaani on se joka polttaa, kleptomaani on se joka varastaa mutta mikä on se joka polttaa ja varastaa? Germaani...".

Caesarin (varmasti osittain puolueellisen) selostuksen mukaan Rooman armeija oli suvereenin ylivoimainen galleja ja germaanejakin vastaan. Tässä on varmasti perääkin: Rooma oli kehittänyt legiooniensa taistelutavan, varustuksen, armeijan huollon ja pioneeritoiminnan täysin toiselle tasolle kuin sen viholliset. Huollon osalta tavanomainen menettelytapa oli ruokkia joukot paikallisotoilla ts. varastamalla ruokaa paikallisilta asukkailta. Roomalaiset sen sijaan suunnittelivat ja toteuttivat huoltologistiikan jonka avulla armeijan pääasiallista ravintoa eli viljaa varastoitiin ja kuljetettiin tarpeen mukaan ja tämä logistiikka oli oleellinen osa sotatoimien suunnittelua ja toteutusta. Pioneerityön osaamisesta taas kertoo esim. "operaatio silta Reinin yli" jossa Caesarin käskystä armeija rakensi sillan kymmenessä päivässä vuolaan ja leveän Rein -virran yli. Siltaa käyttäen tehtiin vierailu germaanien luona kyliä poltellen ja häivyttiin muutaman päivän kuluttua purkaen silta mennessä. Tällä spektaakkelilla oli iso symbolinen merkitys germaaneille jotka huomasivat etteivät he ole turvassa Reinin takanakaan jos suututtavat Caesarin.

Caesarin elämästä kertova Adrian Goldsworthyn kirja on arvioitu toisaalla täällä Kyhepunussa (linkki tässä) ja on erittäin hyvä täydennys tälle kirjalle. Lukujärjestyksenä ensin tuo Goldsworthy ja sitten tämä Caesarin oma teos.

Arvomerkiksi annan Gaius Juliuksen teokselle Hopeisen ampumamerkin.