Viittasin tähän kirjaan kun kommentoin Rajajääkärin arviointia Niilo Lauttamuksen useammasta teoksesta. Luin kirjan joskus teini-ikäisenä suurin piirtein ennen sotaa (siis Vapaus-) ja silloin tuo teos teki suuren vaikutuksen.
Kirja kertoo Toivo Kuikka -nimisen hävittäjälentäjän tarinan alkaen Talvisodasta ja päätyen Lapin sodan alkuun. Kuikka menestyy hävittäjälentäjänä, ylennetään lentomestariksi ja hänelle myönnetään Mannerheimin risti. Samaan aikaan hän on kuitenkin auktoriteettien vastainen jermu klassiseen tyyliin jossa riittävän suurelle sankarille annetaan kaikki toljailut ja käskyjen rikkomiset anteeksi.
Näin aikuisiällä on pakko myöntää että aika kultasi muistot tässäkin. Lauttamus on sinällään pätevä kirjailija ja sotagenren spesialisti mutta ilmasodasta hänellä ei ole omakohtaista kokemusta eikä riittävästi tietoa. Erityisesti tämä käy ilmi ilmataistelukohtausten kuvauksista. Kerronta on hyvin pintapuolista ja ylimalkaista jos verrataan alan ammattilaisiin ja itsekin taistelulentäjiin kuten Joppe Karhuseen, Martin Caidiniin tai Saburo Sakaihin. Lauttamus todennäköisesti itsekin tiedosti osaamattomuutensa ja tästä syystä kirja kertookin enemmän ei-ilmailullisista tapahtumista.
Hävittäjä-ässässä Lauttamus tuo esille yleensä sodankäynnin ja erityisesti hävittäjälentäjän henkiset paineet. Paineet ovat ymmärrettäviä: hävittäjälentäjä on joka lennolla altis nopealle kuolemalle pienenkin herpaantumisen tai havannointivirheen vuoksi. Lentäminen itsessäänkin on ollut noina aikoina vaarallinen laji ja viholliset eivät sitä ainakaan helpota. Venäläisillä oli vielä aina moninkertainen ylivoima ilmataisteluissa joten hermoja tarvittiin.
Lauttamuksen hävittäjä-ässä purkaa noita paineita juopottelemalla ankarasti kaikkina vapaa-ajanhetkinään. Juopotteluun liittyvä jermuilu on hyvin samantyylistä kuin toisaalla Kyhepunussa mainituissa teoksissa ja tietyssä määrin voidaan puhua jopa Lauttamuksen maneerista tässä kohtaa. Tietynlainen "hyvän humalan" kuvaaminen kuuluu hänen perusvalikoimaansa samaan tyyliin kuin Veikko Huovisella tai Arto Paasilinnalla.
Tämä teos asettuu häntäpäähän Lauttamuksen nyt lukemassani tuotannossa ja siitä syystä myönnän vain Pronssisen arvomerkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti