Väritettyjä historiakuvia

 JHLColorizing -nimen alla toimiva henkilö tekee näyttäviä mustavalkokuvien värityksiä. Yhtenä lähtöaineistona hän käyttää SA-kuvia (linkki tässä) ja tekee niistä näyttäviä väritettyjä esityksiä. Vertailun vuoksi alla ensin alkuperäinen kuva SA-kuva-arkistosta ja sen alapuolella väritetty JHL Colorizingilla (copyright näillä tahoilla):

Suomalainen kk-pesäke Lemetissä, alkuperäinen SA-kuva

Suomalainen kk-pesäke Lemetissä, JHL:n värittämä

Muutos on radikaali, se saa historian muuttamaan elävämmäksi, tekee henkilöistä kuvissa inhimillisempiä ja jostain syystä myös nuorentaa heitä. Kannattaa surffata JHL:n teoksia läpi. Ne löytyvät kotisivulta http://jhlcolorizing.com/ vasemman yläreunan "Kuvagalleria" -linkin alta.

Kasarmimuonaa: Mäiskyperunat

 Kasvisruoan puolella tässäkin taas liikutaan. Mäiskyperunoita on hehkutettu monellakin ruokasivustolla. Idea niissä on yksinkertainen: perunat keitetään, litistetään ja paistetaan uunissa tai pannulla. Jonkin kemiallisen reaktion vuoksi niistä tulee litistämisen takia parempia kuin pelkästään keitetyistä ja paistetuista... No kokeilla piti ja ainakin osittain piti paikkansa. Ohje löytyi taas Soppa365:stä.

Ainekset:

•  800 g keskikokoisia, kiinteitä perunoita (esim. Siikli)
•  ½ dl oliiviöljyä
•  ½ tl suolaa
•  ½ tl mustapippuria myllystä

Fetakastike:

•  200 g fetajuustoa
•  2 dl kreikkalaista jogurttia

Oliivitahna:

•  2 tl sitruunamehua
•  1½ dl kivettömiä kalamata-oliiveja
•  ½ dl oliiviöljyä
•  1 rkl kapriksia
•  1 valkosipulinkynsi

Lisäksi:

•  1 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
•  sitruunankuorta

Valmistus:

1. Pese perunat huolellisesti ja keitä ne kuorineen suolalla maustetussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä) kypsiksi, noin 20 minuuttia.  Anna perunoiden jäähtyä hetki.
2. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita keitetyt perunat uunipellille ja litistä niitä hiukan kauhalla tai kädellä.Sekoita öljy, suola ja pippuri keskenään ja pirskottele mausteöljy perunoiden päälle. Paahda uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes perunat ovat kauniin ruskeita ja rapeita pinnaltaan.
3. Murustele ja sekoita feta jogurtin joukkoon.
4. Tee oliivitahna. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi ja jätä se odottamaan. Purista sitruunasta 2 tl mehua. Mittaa kaikki oliivitahnan aineet sauvasekoittimen kulhoon ja soseuta tasaiseksi.
5. Hienonna lehtipersilja. Lusikoi fetakastike ja oliivitahna perunoille. Viimeistele ruoka persiljalla ja sitruunankuorella.

Varsin kelvollista muonaa tuli noiden tahnojen kanssa. Käy sekä pääruokana että lisukkeena jonkin sopiva, ei liian maustetun pääruoan kanssa: tahnojen maut saattavat riidellä voimakkaiden muiden makujen kanssa. Vaihtoehtona on myös jättää tahnat pois ja tehdä pelkät perunat. Annan ruoalle tältä pohjalta Hopeisen arvomerkin ja suosittelen kokeilemaan. 

Kasarmimuonaa: Hauki Wallenberg

 Hauki on kala ja sellainen kala, että ei suuresti maistu. Lapsuudessa tuli ilmeisesti sitä liikaa syötyä, josta on jäänyt jonkunmoinen kammo "limatuubin" makuun. Hauki on kuitenkin myös kala, jota saa hyvin helpolla: riittää että nakkaa minkälaisen uistimen tahansa mihin tahansa veteen niin heti on hauki kiinni. Näin ollen minulla on ollut kiinnostusta etsiä sopivaa haukiruokareseptiä ja sellainen myös löytyi Soppa365:stä eli Hauki Wallenberg. Resepti alla:

Ainekset:

• 500 g haukifileetä
• 2 tl merisuolaa myllystä
• 1/2 tl mustapippuria myllystä
• 4 dl kuohukermaa
• 1 ruukku tilliä
• 1 rkl sitruunan mehua
• 1 kananmuna
• 1/2 dl korppujauhoja
• 50 g voita paistamiseen

Valmistus:

1. Leikkaa haukifilee pieniksi kuutioiksi. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Laita haukikuutiot ja kerma pakastimeen 30 minuutiksi. (Viilennä mieluusti myös monitoimikoneen kulho jääkaapissa.)
2. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Hienonna tilli. Purista sitruunan mehu.
3. Laita haukikuutiot, sitruunanmehu ja kananmuna monitoimikoneen kulhoon. Koneen käydessä lisää kerma ohuena nauhana, sitä mukaa kun se sekoittuu taikinaan. Älä lisää liikaa kermaa kerralla, jotta taikina ei juoksetu. Sekoita lopuksi tilli taikinaan. Taikina jää löysäksi.
4. Muotoile taikinasta kahdeksan pihviä. Pyörittele pihvit korppujauhoissa.
5. Kuumenna pannu ja lisää puolet voista. Laita pannuun kaksi pihviä kerrallaan ja paista noin 15 sekuntia molemmin puolin niin, että pihvit saavat kauniin värin. Lisää voita ja paista loput pihvit samalla tavalla. Laita pihvit lopuksi uuniin kypsymään noin 10–15 minuutiksi.

Muutama huomio:

• Ruoka on aika työläs tehtävä hauen fileointeineen, vaivauksineen ja tuplapaistoineen.
• Taikinan vääntö vaatii monitoimikoneelta kovaa potkua. Peruskoneesta nousee vain savu, joten saattaa olla järkevämpää silputa haukifile mössöksi pienempinä erinä esim. tehosekoittimella ja yrittää sitten kerman lisäys tehdä käsin vaivaamalla.
• Pihveistä kannattaa tehdä ohuita "sveitsinleike" -tyyppisiä lättyjä; paksuus n. 1 cm.
• Tein vaiheen 5 toisin päin eli paistoin ensin uunissa 200 asteessa kiertoilmalla 25 minuuttia ja sitten lopussa vain voissa ruskistin. Tässä on se kätevä puoli, että pihvit voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi.
• Tarjosin ohessa pottumuussia ja majoneesia.

Erittäin hyvää tuli; jopa niin että arvomerkiksi lätkähtää Kultainen! Täytynee lähteä tästä haukikalaan.

Kasarmimuonaa: Sipulipiirakka

Piiraita näkyy tänne kertyvän, vaikka joskus jo uhosin unohtavani moisen taiteenlajin.. Tämän kertainen kokeilu on Mylly Paras -nimisen firman reseptin pohjalta. Piirakkaa nimitetään sipulipiirakaksi vaikka on siinä  mukana lihansyöjääkin täyttävää elementtiä eli pekonia.

Ainekset:

• 1 pkt Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
• 1 pkt pekonia (150 g)
• 750 g sipuleita
• 1 tl timjamia
• 100 g sipulituorejuustoa tai vastaavaa
• 2½ dl maustettua kermaa (esim. kolme sipulia)

Valmistus:

1. Ota taikina sulamaan. Valmista täyte taikinan sulaessa.
2. Kuori sipulit, halkaise ne ja leikkaa renkaiksi. Leikkaa pekoni suikaleiksi saksilla tai veitsellä. Paahda pekonisuikaleet pannulla, lisää sipulit ja kuullota ne pehmeiksi, mutta älä ruskista.
3. Lisää pannulle kerma ja sen jälkeen tuorejuusto nokareina sekaan. Lisää myös timjami. Täytettä tulee hauduttaa pannulla niin pitkään, että kaikki neste haihtuu.
4. Taputtele sulanut taikina piirakkavuokaan (Ø 28-30 cm). Kaada täyte päälle.
5. Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia, kunnes piiras on kauniin värinen.

Muutama huomio:

• Aineksissa oli mukana ruokalusikallinen fenkolia. Jätin sen pois, koska mausteena fenkoli on turha ja maistuu p...a, jonka lisäksi siinä on omituinen sivumaku...
• Kohdan 3 hauduttamista kannattaa noudattaa. Työvaiheena se on pitkäpiimäinen ja vähän maallikkoa ihmetyttää: ensin lisätään 2,5 dl kermaa joka sitten haihdutetaan pois. Lopputulemana kuitenkin sipulit hautuvat siinä kermassa ja näin ollen prosessi lienee tarpeen.

Piirakasta tuli oikein hyvä ja suosittelen kokeiltavaksi pitkähköstä valmistusajasta huolimatta.

Edit: Reseptin työohjeesta puuttui mausteen (timjami) lisäyskohta, joten korjasin sitä. Alla kuva lopputuloksesta Kypsän hepun jäljiltä:

Elokuva: Tenet (2019)

 Kävin katsomassa suurin odotuksin tämän ensimmäisen "suuren Hollywood tuotannon koronan jälkeen". Pakko on ihmetellä, että onko miehessä vika vai elokuvan tekijöissä, kun Tenet tuntui todella surkealta teelmältä eikä ollut läheskään ensimmäinen lajissaan? Koko ajan satelee "Kolman palkinto-ei mitään" -arviointeja. Onko kaikki isot ja innostavat teemat jo käsitelty? Vai seisooko Willie vain ulkona kuin lumiukko?

Tämän enempää filosofoimatta totean, että Tenet on perseestä ja syvältä sieltä. En kyllä suuresti innostunut Cristopher Nolanin aiemmista teoksistaan (esim. Dunkirk ja Interstellar), mutta tämä tuntuu jo edellä mainittuja heikommilta tekeleiltä. Nolan on käsikirjoittanut myös nuo kaksi edellä mainittua, mutta ehkä silti hänen pitäisi keskittyä ohjaamiseen kirjoittamisen sijaan?

TÄSSÄ SEURAA JUONIPALJASTUKSIA, ÄLÄ LUE JOS HALUAT SÄILYTTÄÄ "JÄNNITYKSEN":

Elokuvan keskeinen heikkous on että se unohtaa täysin fysiikan lait ja venyttäessään niitä ei mitenkään selitä asiaa. Scifi-elokuviin kuuluu kyllä lievä todellisuuden "venyttäminen", mutta kunnollisissa elokuvissa tuo venytys on sentään perusteltu "uskottavasti". Tämän elokuvan ideana on se, että tulevaisuuden ihmiset ovat keksineet keinon, jolla ajankulku voidaan kääntää toiseen suuntaan. Ajankääntöä varten on rakennettu portteja, joiden läpimenneen ihmisen aika alkaa virrata taaksepäin. Tässä ei ole vielä ongelmaa, mutta ne tulevaisuuden mulkut ovat myös keksineet keinon, jolla suunnan muutos saadaan pysyväksi: Nolanin "fysiikan" mukaan nykyinen suunta on "vahvempi", jolloin aika etenee meidän ymmärtämäämme suuntaan. Tulevaisuuden mulkkujen keinolla taaksepäin virtaava ajansuunta tuleekin vahvemmaksi ja näin ollen pysyväksi. Tämähän on tietysti huono juttu: kun aika käännetään, lopulta ihmiskunta taantuu alkusoluksi alkumereen ja pitkässä juoksussa päädytään takaisin alkuräjähdyksen hetkeen, joka ei ole ollenkaan hyvä juttu. Tulevaisuuden tyypit eivät ole kyllä tulleet ajatelleeksi sitä (tai Nolanin termein "eivät välitä"), että samalla heiltäkin putoaa pohja pois: on aika vaikeaa tulla tähän maailmaan, jos esi-isä häviää olemattomiin. No joka tapauksessa tätä suunnanmuutosta varten on kehitetty algoritmi (wtf?), joka tosiasiassa on joukko esineitä, jotka niputtamalla kakka osuu tuulettimeen ankarimmalla mahdollisella tavalla. Sankari luonnollisesti estää tämän ja siinäpä se juoni nyt suurinpiirtein olikin kuvattuna. 

JUONIPALJASTUSTEN LOPPU.

Elokuvaan on niputettu mukaan kaikki mahdollinen: scifi, sotaelokuva, kaahailu ja tappelu sekä hieman haikeaa romantiikkaakin. Toiminnan motivaattorina on vieläpä meidän nykyisin harjoittama ilmaston ja maapallon tuhoaminen, joten sitäkin jeesustelua on saatu mukaan. Bondeja on selvästikin tavoiteltu (Bondia ei tosin ilmastonmuutos kiinnosta), mutta kauas jäädään. Kuvaus on kyllä komeaa ja erikoisefektinä filmin pyörittäminen nurinkurin on ensimmäisellä kerralla ihan hauska. Toisella kerralla se onkin  jo luokkaa "hohhoijaa, tämä on jo nähty".

En suosittele elokuvan katsomista ja annan sille jo edellä mainitun arvomerkin "Kolmas palkinto-ei mitään". Elokuva kuitenkin löytyy IMDB:stä tästä linkistä ja alla on vielä traileri Youtubesta:

Elokuva: Midway (2019)

Kävin katsomassa tämän spektaakkelliksi mainitun elokuvan (iMDB). Kyseessä on tarina Midwayn taistelusta, joka tunnetusti käänsi Tyynenmeren sodan kulun.

Elokuva on todellakin spektaakkeli: kestoa on yli 2 tuntia ja erikoistehosteita riittää. Ohjaajan Roland Emmerichin cv:ssä on mm. Independence Dayn, Godzillan ja Day After Tomorrowin kaltaisia elokuvia ja samaa linjaa hän tässäkin jatkaa. Tehosteet ovat näyttäviä ja mm. massiiviset laivastot merellä nähtyinä erittäinkin uskottavia.

Jossain mielessä elokuva on jatkumoa Pearl Harborille vuodelta 2001: Midwayssakin näytetään Pearl Harborin tapahtumat alkusyynä asioille ja Doolittlen pommitusisku Tokioon lentotukialukselta käsin. Tästä vain jatketaan yksi pykälä eteenpäin. Myös elokuvien tarinankerronta on samankaltaista: sotatapahtumien oheen on rakennettu romanttisia ja melodramaattisia käänteitä kotirintamalta. Nuo lienevät tarpeen, jotta riittävä yleisömäärä saadaan: ilman moista hömppää katsojakunnaksi valikoituisivat vain Kypsät Heput ja heistä ei ole suuren luokan elokuvan kustannusten maksajaksi.

Merkittävä ero Pearl Harborin ja Midwayn välillä on jälkimmäisen pyrkimys autenttisuuteen: elokuvan tarina pohjautuu todellisten veteraanien elämään ja kerrontaakin on pyritty pitämään aitona. Eräs yksityiskohta tuossa mietityttää: laivojen ilmatorjunta on erittäin tarkkaa ja tappavaa. Israelilaiset tutkivat 1960 -luvulla, että ammusilmatorjunnan osumatarkkuus on puolen promillen luokkaa, ts. tarvitaan 2000 laukausta yhteen osumaan. Elokuvan it ampuu kyllä paljon paremmin, koska lentokoneita tippuu kuin kärpäsiä. Toisen maailmansodan aikaan ammunta pohjautui lisäksi paljon pelkän rengastähtäimen käyttöön eli laskimia ei varsinkaan kevyen kaliiberin tykeissä ollut. Näin ollen osumatarkkuus riippui hyvin paljon ampujan osaamisesta. Toinen samaa asiaa sivuava epätarkkuus on Dauntlessien taka-ampujen pudotukset: elokuvassa näille tulee useita ilmavoittoja, mutta todellisessa taistelussa taka-ampuja kykeni ampumaan lähinnä häirintätulta ja vihollisen hävittäjät pystyivät helposti välttämään tulen taka-ampujan aseen alakatveesta. Mutta näyttävää pauketta tuossa on joka tapauksessa.

Positiivinen yllätys elokuvassa oli Woody Harrelsonin suoritus laivastoamiraali Nimitzinä. Harrelsonilla on tapana sortua maneereihin ja hän assosioituu tyypillisesti vähemmän vakavampiin "hällä väliä" rooleihin. Tässä elokuvassa suoritus oli kuitenkin uskottava ja vino virnistys aiheutti vain muutamia dejavu -tyyppisiä tuntemuksia.

Elokuvassa oli luonnollisesti "i-love-america" -tyyppistä hapatusta ei-amerikkalaiselle kohtuuttoman paljon. Tämän alkaa jo oppia hyväksymään pakollisena sivutuotteena: tämän kokoluokan elokuvia ei juuri muualla kyetä tekemään kuin siellä Ameriikassa. Vihollisia eli siis japanilaisia käsiteltiin yllättävänkin neutraalisti ja lähes inhimillisinä hahmoina; toki joukossa oli joku pakollinen veijari, joka pisti jenkkilentäjän sukeltamaan ankkurin avustamana... Ehkä siivoon kohteluun on syynä se, että nykyjapanilaiset ovat erittäin siivoa väkeä ja hyvin tärkeä kauppakumppani Yhdysvalloille.

Elokuvan lopputeksteissä nostettiin esille tiedustelu-upseeri Edwin T. Laytonin kirja "And I Was There : Breaking the Secrets - Pearl Harbor and Midway", jossa kerrotaan Yhdysvaltojen koodimurtajien roolista japanilaisten viestinnän avaamisessa ja myös Midwayn "ansan" onnistumisessa. Pitänee laittaa lukulistalle.

Kokonaisuutena annan elokuvalle Pronssisen ampumamerkin. Yritys on hyvä, mutta tietynnäköinen särmä jäi kuitenkin puuttumaan.

Alla vielä traileri Youtubesta:

Edit: Elokuva on nyt (8/2020) nähtävissä myös Viaplaysta.

Kirja: Michael Tamelander ja Niklas Zetterling: Bismarck : taistelu Atlantin herruudesta - ISBN 951-0-30305-4

Taistelulaiva Bismarckin lyhyestä mutta näyttävästä urasta on kirjoitettu runsaasti kirjoja. Otsikossa mainittu on yksi niistä; tosin ei kovinkaan tuore (v2005) , mutta ihan toimiva.

Kirjailijat osaavat kuvata Bismarckin "elämänkaaren" hyvin elävästi ja todenmukaisesti. Kerronta on faktaa, mutta kielenkäyttö sen verran sujuvaa, että tuntuu kuin dekkaria lukisi ja kirjan lukee mielellään loppuun asti nopeasti; siitäkin huolimatta, että loppuratkaisuhan on jo tiedossa...

Bismarck (wikipedia-artikkeli tässä) oli aikoinaan ja olisi vieläkin erittäin näyttävä ilmestys ja sen aikaisen huipputeknologian suursaavutus. Alus oli myös pelottava taistelukone: sen päätykit (8 kpl 38 cm:n tykkejä) pystyivät sylkemään 800 kg:n painoisia kranaatteja yli 40 kilometrin päähän 20 sekunnin välein / putki! Eli 24 tuollaista jöötiä osui vastapäähän minuutin sisällä... Ja todellakin osui: ampumatarkkuus oli hämmästyttävän hyvä, kun otetaan huomioon että ampuma-arvojen laskenta tehtiin mekaanisella laskimella ja etäisyys mitattiin optisella laitteella (laivalla oli kyllä tutkakin, mutta tarkemmat lukemat saatiin etäisyysmittarilla). Jokaisen putken pituus oli vajaat 20 metriä ja paino 111 tonnia! Bismarckista löytyy hyvin tehty 3D-mallinnos tästä linkistä.

Kirjassa on hyvin arvioitu "risteilijäsodankäynnin" järkevyyttä ja merkitystä. Saksalaisethan rakensivat näitä suuria pinta-aluksia sillä idealla, että nämä murtautuvat Atlantille, tuhoavat brittien kauppalaivoja ja näin pakottavat Britannian antautumaan. Hommassa ei kuitenkaan (ainakaan jälkikäteen arvioituna) ollut mitään järkeä: muutama pinta-alus ei olisi onnistuessaankaan pystynyt kovin suurta vaikutusta tekemään kauppalaivastoon ja lisäksi brittilaivaston alusylivoima oli määrällisesti niin suuri, että saksalaislaivoja voitiin jahdata ja seurata joukkovoimalla niin kauan kunnes nämä oli tuhottu; kuten Bismarckillekin kävi. Vaikka Bismarck oli aikakautenaan ylivoimainen alus, se oli silti yksinäinen ja haavoittuva. Edes sukellusvenelaivastokaan ei kyennyt vakavasti tuota kauppamerenkulkua estämään alkumenestyksen jälkeen sukellusveneiden suuremmasta määrästä ja operatiivisista eduista huolimatta.

Yleisenä kommenttina voi ihmetellä ylipäänsä Adolfin ja muiden saksalaisten mittakaavan ymmärtämättömyyttä: kauppasaarto-epäonnistumisen kaltaisia mittakaavamokia löytyy mm. Venäjän sotaretkestä tai sodan julistamisesta USA:lle. Pienellä kartta-analyysillä olisi voinut todeta, että homma ei tule menemään kuin Strömsössä... Adolfin ideana taisi olla pelata röyhkeää uhkailupeliä ja hankkia näin elintilaa idästä (Tsekki, Puola, myöhemmin Venäjä jne.), mutta länsivaltojen puuttuminen asiaan yllätti hänet varmaankin (pussi)housut kintuissa.

Oli todella sääli, että Bismarck piti teurastaa "loppulitviikissä". Antautuminen ei kuitenkaan ollut mahdollista saksalaisille kansallisylpeyden vuoksi eikä sitä brititkään varmaankaan olisi hyväksyneet/toivoneet: kansallisylpeyden Hoodin upotus oli kostettava. Inhimillisesti ajatellen antautuminen olisi ollut perusteltua ja järkevää, mutta sodassa inhimillisyys tahtoo jäädä taustalle muiden arvojen painaessa enemmän.

Kirja saa Hopeisen ampumamerkin ja suosittelen sitä lukemiseksi ainakin merisodasta ja sen tekniikasta kiinnostuneille.

Alla vielä kansikuva:

Tamelander ja Zetterling: Bismarck

Olut: Ritterguts Gose Original

Otra Vezin maistelun myötä kiinnostuin myös "oikeasta" gosesta, ilman ylimääräisiä lime- ja agave -mausteita. Valitsin maistettavaksi Ritterguts Gose Original juoman, joka löytyy Alkon sivustolta tästä.

Odotuksena oli suolainen olut ilman sprite -sivumakua ja tulema oli juurikin sitä: voimakkaan suolainen ja katkera maku, jota maallikkona väittäisin vielä "tunkkaiseksi". Oletuksena / mahdollisuutena tälleikin voisi olla janojuoma, mutta tyytyisin kyllä itse veteen tämän sijaan. Ei jatkoon; ampumamerkki Kolmas palkinto - Ei mitään. 

Alla vielä kuva pullosta:

Ritterguts Gose Original poseeraa kuvaa varten