keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Elokuva: Top Gun: Maverick (2022)

Kävin katsomassa tämän kovasti hehkutetun elokuvan, jonka kuvaus löytyy iMDB:stä tästä linkistä. Oli katsomisen arvoinen sinällään ja hyvä nostalgialuukutus, mutta ei ehkä kuitenkaan maailmanhistorian paras elokuva sentään...

Elokuvan juoni oli odotetustikin köykäinen. Jopa hämmentävyyteen asti oli kopioitu sitä aiempaa "oikeaa" Top Gunia: samoja teemoja, samoja henkilöitä, todennäköisesti jopa samaa kuvaakin aiemmasta elokuvasta, jonka muuten voi käydä katsomassa vertailun vuoksi esim. Netflixistä.

Kuvaus oli kuitenkin hienoa ja selvästi kehittynyt kasariversiosta (pl. sieltä lainatut pätkät). Erityisen hienoa kuvaa syntyy, kun Hornet vetää sivuliirrossa ja kosteus tiivistyy ympärille ilmanpaineesta. Sitä kelpaa katsoa, lähestyy jo ilmailupornoa.

Hornet -kaluston tarve elokuvaa tehdessä  on ollut suuri: osa lienee luotu tietokoneella, mutta oikeitakin koneita on tarvittu. Mistähän niitä löytyy? Hornet on väistymässä palveluksesta USA:ssa, mutta silti edelleen aktiivilaite eikä romistavaraa. Taustalla lienee Yhdysvaltain laivaston markkinointihanke: tämän elokuvan jälkeen vapaaehtoisia nuoria miehiä lentokonekuskin hommiin RayBanit päässä ja nahkatakki päällä kyllä tulee riittämään.

Nuorista miehistä puheen ollen Yhdysvaltain laivaston ilmavoimilla näyttää olevan aika suuri johtamis-/auktoriteettihaaste. Suorien käskyjen rikkominen on suorastaan sääntö eikä poikkeus. Kaiken ml. kalliin lentokoneen tuhoamisen saa kuitenkin anteeksi, jos 1) kuolee tai 2) tappaa viholliset ja pelastaa kaverit. Tämän kitkeminen lienee jonkinmoinen haaste tosielämässä, jos rekrytointi tapahtuu Top Gunin kautta.

Tomppa Cruisea voi vain ihmetellä. Äijä alkaa olla jo ikäloppu (62 syntynyt eli Kypsä heppu), mutta sitä ei paljon naamasta erota. Liekö syynä hyvät geenit, skientologia vai edistynyt kuvankäsittely...

Elokuvassa esiintyy sivuroolissa muuten myös eräs kaikkien aikojen hienoimmista ja kauneimmista sotakoneista eli P-58 Mustang. Tästä tehtyyn animaatiopätkään löytyy linkki Kyhepunun kautta tästä.

Annan elokuvalle arvosanaksi Hopeisen ampumamerkin ja suosittelen kyllä katsomaan; mieluiten elokuvissa, jossa iso kuva ja "riittävä" ääni pääsevät oikeuksiinsa. Alla vielä traileri Youtubesta:



sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Mustang P-51 -esittelyanimaatio

 Mustang P-51 eri variaatioineen oli yksi Toisen maailmansodan parhaimmista ja tehokkaimmista hävittäjälentokoneista ja lisäksi ehkä kaikkein kaunein niistä. Youtubea selatessani törmäsin erittäin hyvin toteutettuun animaatioon, jossa käydään läpi Mustangin rakenne ja toiminnot yksityiskohtaisesti. Suosittelen katsottavaksi kaikille kiinnostuneille!



maanantai 9. toukokuuta 2022

Sotakalustoa: FGM-148 Javelin

 Youtubesta löytyy mielenkiintoinen Ukrainan sotaan liitetty dokumentti panssarintorjuntaohjus Javelinista. Ohjus on tehnyt merkittävää tuhoa venäläiselle panssarikalustolle ja on todella hyödyllinen vempele: vaikka ohjuksen hinta onkin n. 150 000 - 175 000 $, on se silti selkeästi panssarivaunua edullisempi.

Javelin rakentuu kertakäyttöisestä ohjus-laukaisputki -paketista ja useammin kerran käytettävästä tähtäin- ja laukaisulaitteesta, jossa on aseen käyttämiseen tarvittavat tähtäinlaitteet ja elektroniikka. Ohjus-laukaisulaitteen paino on n. 16 kg. Ohjuksen tehokas kantama on n. 2500 metriä.

Ohjus on "ammu ja unohda" -tyyppiä eli ampuja lukitsee maalin tähtäinlaitteella, ohjuksen oma kamera lukittuu maaliin ja ohjaa ohjuksen lennon aikana haluttuun kohteeseen. Ampuja voi häipyä paikalta heti laukaisun jälkeen, mikä lienee hyvinkin viisasta...

Ohjus käyttää "pehmeän laukaisun" (soft launch) -tekniikkaa, jolloin ohjus heitetään ulos putkesta ensin pienellä panoksella ennen kuin ohjuksen varsinainen ajomoottori käynnistyy. Näin ollen reklyyli on pienempi ja ohjuksen "takaliekki" vähemmän vaarallinen kuin perinteisissä ohjuksissa. Ohjuksen voi näin myös ampua vaikkapa sisätiloista.

Suomen armeijalla ei Javelineja (vielä) ole, sen sijaan on käytössä NLAW. Jospa piakkoin näitä saataisiin vaikkapa Naton kautta...

Alla dokumentti Youtubesta, copyright heillä:

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Neuvostoliittolainen propagandafilmi Tsar-Bombasta

 Neuvostoliitto räjäytti  30. lokakuuta 1961 Novaja Zemljalla kaikkien aikojen voimakkaimman vetypommin, jonka tehoksi arvioitiin Neuvostoliitossa 50 ja länsimaissa jopa 57 megatonnia. Pommista löytyy tarkemmin tietoa wikipediasta tästä artikkelista. Homma oli joka tapauksessa huimaa; mm. Atomic Heritage -sivuston mukaan pommin pudottaneen koneen miehistölle annettiin varotoimenpiteistä huolimatta vain 50 prosentin mahdollisuus selvitä hengissä.

Youtubesta löytyy mielenkiintoinen propagandavideo, jossa on kuvattu pommioperaatiota. Kannattaa laittaa tekstitykset päälle (englanniksi), jos venäjänkieli ei taivu.

Edit: Tuo propagandavideo on näköjään hävinnyt Youtubesta, joten laitetaan tähän sitten infograafivideo samasta lähteestä (copyright heillä):




sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kasarmimuonaa: Savukinkku-fetapiirakka

 Taas piirakkaa pukkaa. Tällä kertaa kokeilin Myllyn Paras -sivustolta löytyvää kinkku-fetapiirakkaa. 

Ainekset:

  • 1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
  • 200 g ylikypsää saunapalvikinkkua
  • 10 cm purjosipulia
  • 1 dl aurinkokuivattua tomaattia (valutettuna)
  • 200 g feta-, salaatti tai muuta vastaavaa juustoa
  • ½ dl tuoretta persiljasilppua (tai 1 rkl kuivattua persiljaa)
  • 2½ dl mustapippuri-ruokakermaa (tai kermaa+mustapippuria)
  • 2 munaa

Valmistus:

  1. Levitä sulanut taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Pistele taikinapohja haarukalla ja esipaista uunin alimmalla tasolla n. 10 min.
  2. Levitä piiraan pohjalle pieneksi kuutioitu saunapalvikinkku, ohuet purjosipulisuikaleet, pienet tomaattipalat, fetajuustokuutiot ja silputtu persilja. Sekoita kerma ja munat ja kaada pohjan päälle. Painele tasaiseksi.
  3. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla vielä n. 30-40 min.
Muutama huomio:
  • Esipaistoin ohjeen mukaan pohjaa. Tällöin on syytä huomata, että pohjataikina sekä turpoaa että kutistuu reunoilta, eli on hyvä huomioida taikinaa levittäessä.
  • Kerma+munaseosta ei tule kovin paljon, mutta se riittää kun kaatelee tasaisesti muiden tarvikkeiden päälle.
  • Respetissä ehdotetaan kokeiltavaksi myös savuriistan tai -poron kanssa. Voisi olla hyvä, pitää kokeilla.
Ihan kelvollista tuosta tuli. Perusmallin kinkkupiirakkaa on tullut kuitenkin sen verran paljon tehtyä, että siihen on sekä harjaantunut että maullisesti tottunut. Näin ollen myönnän tälle vain Hopeisen ansiomerkin ja tarvittaessa päivitän, jos/kun ehdin savuporoa kokeilemaan täytteenä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Käsikirja: Russian New Generation Warfare Handbook (version 1, 2016)

Verkosta löytyy erittäin mielenkiintoinen, jo lakkautetun Yhdysvaltojen armeijan Asymmetric Warfare Groupin (AWG) laatima dokumentti, jossa kuvataan kattavasti Venäjän armeijan organisoitumista, toimintatapoja ja kalustoa sekä arvioidaan Yhdysvaltojen armeijan vastatoimia ja koulutustarpeita näitä kohtaan. Dokumentti löytyy tästä linkistä.

Dokumentti on englanninkielinen enkä jaksanut lähteä sitä kokonaisuudessa kääntämään, mutta nostan alle pari yksityiskohtaa sieltä.

Alla olevassa kuvassa on kuvattu venäläisten käyttämä hybdirisodankäynnin malli:


Venäjän hybriditoimenpiteiden organisointi

Venäläisten uusi tavoite sodankäynnissä ei ole voitto konfliktissa vaan hallinnon muutos. Koska tavoitellaan koko hallintojärjestelmän muutosta, RNGW (Russian New Generation Warfare)-lähestymistapa voi käyttää mitä tahansa vaikutuskeinoa saavuttaakseen tämän muutoksen. Kaikkia hallinnon muutoksia ei tarvitse ratkaista sotilaallisella vaihtoehdolla, mutta kun sotilaallinen vipu aktivoituu, se tapahtuu paikallisen väestön osien kanssa ja niiden kautta. Paikallisten osallistuminen antaa armeijalle perusteen toiminnalle muulle maailmalle viestittäväksi sekä saa sotatoimet näyttämään paikallisten haluamilta ja tarvitsemilta toimenpiteiltä. Venäjä käyttää toimintamallia Ukrainassa, Syyriassa ja muualla toimiessaan. Tosin tätä kirjoittaessa (04/2022) tilanne Ukrainassa on jo kriisiytynyt täysimittaiseksi sodaksi eikä Venäjän toimille löydy Ukrainasta "tilausta" muualla kuin itäisimissä osissa. 

Hybriditoimenpiteissä on mukana tavanomaisten joukkojen lisäksi yllä esitetyn kuvan mukaisesti erikoisjoukkoja (Spetsnaz), neuvonantajaryhmiä, sopimusjoukkoja (sekä valtion että yksityisiä) ja "värvättyä" paikallista väestöä.

Toisena esimerkkinä dokumentin sisällöstä nostan esiin venäläisen erikoisjoukon jäsenen henkilökohtaisen varustuksen (kuvassa alla):

Venäläisen Spetsnaz-sotilaan varustus 

Kuva yllä esittää oletettavasti venäläisen Spetsnaz-sotilaan henkilökohtaisia ​​varusteita. Todennäköisesti kyse on pioneeristä, joka surmattiin Syyriassa maaliskuussa 2016. Vaikka suurin osa Venäjän armeijasta ei ole modernisti varusteltu, tämä varustus osoittaa, kuinka pitkälle venäläiset sotilaat ovat edenneet 
Tšetšenian sodan taistelujen jälkeen. Tällä sotilaalla oli hyvin varusteltu henkilökohtainen ensiapusarja, kattavat suunnistusvälineet, miinanpaljastinvarusteet ja henkilökohtainen radio. Varusteena on myös kaupallisia tuotteita mukaan lukien GPS. AK-74:ssä on moderni säädettävä tukki, vaimennin ja lämpötähtäimet sekä punapistetähtäin lähiammuntaa varten. Henkilökohtaisen radiolaitteen oikealla puolella on mielenkiintoinen MIB-monitoimiräjähde. MIB on maamiina, joka on suunniteltu käytettäväksi myös käsikranaattina. Kaikki nämä varusteet on hyvin naamioitu ja räätälöity vastaamaan Spetsnazin sotilaan tarpeita.

Alla vielä tarkempi kuva tuosta MIB:istä.

MIB-monitoimiräjähde

Dokumentti on mielenkiintoinen luettava ja kohtuullisen selkeä, vaikka englanninkieli ei ihan sujuvasti taipuisikaan. Suosittelen vähintään selattavaksi, varsinkin kun asia on tällä hetkellä valitettavan ajankohtainen.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Ukrainan sodan tilanneseuranta

Suomalainen harrastelijaryhmä on perustanut tilannehuoneen, jossa seurataan Venäjän ilman perustetta  Ukrainaan käynnistämän hyökkäyksen tilannetta. Tilanneseuranta löytyy tästä linkistä. Kiitokset hyvästä työstä!

Jaksamista Ukrainalle ja kunnianosoitus siellä Ukrainan puolesta sotiville!


Edit 15.10.2022: Maanpuolustuskorkeakoulu seuraa Ukrainan tilannetta päivittäisillä tilannekatsauksilla tästä linkistä löytyvällä sivulla.

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Kasarmimuonaa: Karamellisoitu possu

Alkon Etiketti -lehdestä löytyi tämä resepti. Laitoin tämän kasarmimuonaksi, vaikka valmistukseen riittää levy ja pannu/pata. Kuitenkaan harva jaksaa tuntia hehkuttaa nestekaasulla, siksi kasarmitavaraa. Resepti alla:

Ainekset:

  • 600 g porsaan kassleria 
  • 1 banaanisalottisipuli (tai 2 tavallista salottisipulia) 
  • 3 valkosipulinkynttä 
  • pieni pala inkivääriä 
  • 1/2–1 punainen chili 
  • 1/2 dl rypsiöljyä 
  • 3–4 rkl fariinisokeria 
  • 1 1/2 dl kuivaa hapokasta omenasiideriä 
  • 3 rkl tummaa soijakastiketta 
  • 2 tähtianista 
  • 2 tl suolaa 
  • rouhittua mustapippuria  

Valmistus

  1. Kuutioi liha. Kuori ja silppua salottisipuli, valkosipuli ja inkivääri.
  2. Silppua chili. Kuullota kaikkia öljyssä padassa.
  3. Lisää fariinisokeri. Kun se on sulanut, lisää kuutioitu liha ja ruskista sitä hetki.
  4. Lisää siideri ja soijakastike sekä tähtianikset, suola ja mustapippuri.
  5. Hauduta hiljalleen noin tunti, kunnes liha on kypsää ja liemi kiehunut kasaan. 
  6. Tarjoa riisin kera.
Muutama kommentti:
  • Banaanisalottisipulia (wtf?) sen enempää kuin tavallistakaan salottisipulia ei tähän vuodenaikaan kaupasta löytynyt, joten käytin normisipulia. Ei mennyt pilalle.
  • Mausteiden määrää kannattaa harkita ja kokeilla. Tähtianis on voimakastuoksuinen ja makuinen; käytin yhden kappaleen kahden sijaan mutta silti tahtoi tunkea läpi. Myös chilin määrää on syytä säätää ruokailijoiden tottumusten mukaan.
  • Haudutin pataa logistisista/aikatauluteknistä syistä reilusti yli tunnin, mutta ei kärsinyt siitä. Lämpö pitää pitää vain riittävän pienellä.
  • Karamellisoinnilta olisin odottanut hieman enemmän ja tuota fariinisokeria voisi käyttää ainakin sen 4 rkl tai jopa enemmän, jos sen efektin haluaisi kunnolla todeta.
Ihan syömäkelpoista oli, vaikka maustamista pitääkin säätää. En kuitenkaan ala tälle vielä ampumamerkkiä antamaan, vaan teen vielä toisen kokeilun sopivalla ajankohdalla.