Luin Rajajääkärin suosituksesta tuon otsikon kirjan. Hyvä suositus olikin! Cornwell kirjoittaa kiinnostavasti historiallisesta Azincourtin (tai brittiläisittäin Agincourtin) taistelusta värittäen taustaksi kuvitteellista henkilötarinaa yksittäisestä jousimiehestä, hänen kollegoistaan ja tyttöystävästään/vaimostaan. Enempää en tarinaa spoilaakaan ja kirjan loppuahan ei voikaan spoilata kun taistelun tulos löytyy historiankirjoista. Kirjoitustyylissä Cornwell mielestäni häviää kollegalleen Conn Igguldenille mutta siitä huolimatta hyvää tavaraa tuo kirja on. Pitää perehtyä enemmänkin Cornwellin tuotantoon; ainakin takakannen buffin perusteella aineistoa on syntynyt hyvinkin monesta historiallisesta spektaakkelista.
Azincourtin taistelu itsessään on ollut hyvin merkittävä tapahtuma ja ainakin joidenkin tutkijoiden mielestä Thermopylaihin tai Raatteen tiehen verrattavissa oleva sankaritarina; selkeästi alivoimainen ja heikkokuntoinen punataudin kurittama brittiarmeija murskasi moninverroin suuremman ja todennäköisesti ylimielisen rankalaisarmeijan. Osuutensa tähän oli varmasti tuurilla ja olosuhteilla mutta myöskin sotatekniikalla ja erityisesti kirjan teemana englantilaisella pitkäjousella eli sotajousella ("war-bow").
Pitkäjousi onkin mielenkiintoinen vempele. Ase vaatii ampujalta sekä paljon taitoa että rutkasti voimaa. Jousi pyritään jännittämään äärimittaansa jolloin kiinnityspiste nuolen nokille on ampujan poskella korvan tienoilla ja hän joutuu tähtäämään vinosti nuolen lentolinjaa vasten eli toisin sanoen huomioimaan tähtäyspisteen ja osumapisteen eron joka vielä on luonnollisesti erilainen eri etäisyyksiltä. Voimaa jousi vaatii koska keskiaikaisissa sotajousissa on arvioitu vetovastuksen olleen yleisesti 80 ja 110 paunan välillä, mutta joidenkin säilyneiden mallien vetovastus on jopa 185 paunaa Rautaportin mukaan. Jo 80 paunaa on paljon; omassa taljajousessa vetovastus on 40 paunan luokkaa, sen vielä virittää kevyesti ja sillä pystyy ampumaan helposti n. 100 tähdättyä laukausta yhden harjoittelukerran aikana. Tuplavastus olisikin sitten kysymysmerkki ja tulinopeuden ylläpitäminen (kirjan mukaan harjaantunut jousimies pystyi ampumaan 15 nuolta minuutissa) olisi jo mahdoton tehtävä. Azincourtin 5000:n jousimiehen ampuma 75000 nuolta minuutissa olisi ollut hurja näky nähtäväksi; tosin mieluummin katsottuna englantilaiselta kuin ranskalaiselta puolelta.
Arvomerkki: Kultainen ampumamerkki.
Jep! Kyllä kirja on kultaisen merkkinsä ansainnut. Sama kaveri on kirjoittanut myös hyvän viihteellisen sarjan viikingeistä. Ilmeisesti siinäkin on jonkin verran totuus pohjaa.
VastaaPoista