Jostain syystä huono tuuri jatkuu elokuvien suhteen. Nyt Netflixistä selaamani teos alkuperäisnimeltään "300: Rise of an Empire" osoittautui taas täydelliseksi ajan haaskaukseksi. Tarina jatkuu siitä mihin tätä edeltävä elokuva "300" päättyi. Spartalaiset on tapettu Thermopylain solassa ja kreikkalaiset taistelevat ylivoimaista persialaislaivastoa vastaan samalla symboliikalla kuin nyky-Kreikka velkojiaan vastaan...
Elokuvassa on pyritty visuaaliseen näyttävyyteen. Taustallahan on Frank Millerin luomaa sarjakuvissa (ja loistavassa Sin City -elokuvassa) toimivaa maalailua. Valitettavasti vain tässä elokuvassa tuo maalailu on viety liian pitkälle: hidastetut taistelukohtaukset ja suihkuina lentävä veri alkaa pitkässä juoksussa tympäisemään ja luo vain hohhoijjaa -tyyppisen elämyksen.
Kovaa on kyllä sodankäynti ollut tuolloin ja varmaan ihan oikeastikin. Merisodan taktiikkana on ollut hyökätä soutukaleerilla vastapuolen laivan kylkeen, upottaa se aluksen kärkipiikillä tai, jos upotus ei onnistu, vallata alus ja tappaa vastapuolen väki lähitaistelussa. Veristä leikkiä on joka tapauksessa ollut ja ehkä epäkiitollisin homma on ollut soutajilla jotka elokuvassa on kahlittu airoihin eli jos laiva on mennyt pohjaan niin pitkä sukellus on soutumiehilläkin ollut luvassa. Tosin historiallisesti ainakin kreikkalaiskaleereilla nuo soutajat ovat olleet merisotilaita jotka entrausvaiheessa ovat osallistuneet lähitaisteluun eivätkä näin ollen ole olleet kahlehdittuja eivätkä myöskään ruoskalla "kannustamisen" kohteena.
Persialaisporukan vaarallisin touhuaja on yllättäen Artemisia -niminen nainen joka tappaa talossa ja puutarhassa... Näyttävä suoritus on mm. pään leikkaaminen irti oman puolen epäonnistuneelta kätyriltä lyhyen puukon kahdella sivalluksella kurkun ja niskan puolelta. Vaatii terävää veistä ja hyvää leikkaustekniikkaa sekä voimakkaat käsivarsilihakset. Naisia ei pidä selvästikään suututtaa - on tarinan opetus. Lopulta kuitenkin tarinan sankari Themistokles tuikkaa miekan epäherrasmiesmäisesti ao. neidin mahaan joten tästäkin riesasta päästään.
Tälle teokselle ei voi antaa kuin arvomerkiksi kuin Pronssisen ampumamerkin ja siitäkin suurin osa kunniasta menee edellä mainitulle Frank Millerille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti