sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kirja: G.Mannerheim: Muistelmat, ensimmäinen osa - ei ISBN -numeroa, painettu 1951

Olen lueskellut viimeisen vuoden aikana useita Mannerheimistä kertovia teoksia ja nyt lopulta sain kahlattua myös sen alkuperäisenkin eli Mannerheimin itsensä (tai "Tekijän" kuten hän kirjassa itseään nimittää) muistelmien ensimmäisen osan. Toinen osa on vielä lukematta ja se pitää ryhtyä nettidivarista tms. jahtaamaan.

Ensimmäinen osa käsittelee M:n nuoruusvuodet, uran Venäjän armeijassa ml. Japanin sodan 1904-1905, ratsastuksen halki Aasian ja ensimmäisen maailmansodan itärintamalla, Suomen Vapaussodan, Valtionhoitajakauden ja siirtymisen syrjään yhteiskunnan kärkipaikoilta. Kirja päättyy vuoteen 1938 ja enteellisesti lauseeseen "Taistelu vuoden 1938 puolustusmäärärahoista oli täydessä käynnissä". Tuolloinhan oltiin vielä hyväuskoisia Neuvostoliiton ja Stalinin suhteen eikä lisätty rahaa maanpuolustukseen joka sitten mm. kostautui talvisodassa "malli Cajander" -varustuksena.

Marskin elämänvaiheita täytyy hämmästellä. Hän eli tuon ajan kosmopoliitin elämää ja liikkui sujuvasti sekä idän että lännen seurapiireissä ja pistäytyi vielä välillä tiikerijahdissa Intiassa brittien vieraana. Kirjasta ei käy ilm mihin tuo piireihin pääseminen pohjautui. Tuolloinhan ei ollut keksittynä facebookkeja eikä vastaavia joten henkilökohtaiset suhteet piti rakentaa henkilökohtaisesti eikä virtuaaliverkkojen yli. Aatelisarvo luonnollisesti hieman auttoi asiaa mutta taustalla täytyi olla muitakin vaikuttajia.

Kirjan kertojatyyli on ei ole kovin maalailevaa vaan pikemminkin kuivan asiallista. M välittää itsestään kuvan hyvin määrätietoisena, kaukoviisaana ja erehtymättömänä. Ensimmäistä hän varmasti olikin mutta kahta jälkimmäistä voi miettiä: olisikohan aika kullannut muistoja tai kirjan kirjoittamisesta käytännössä vastanneet (jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, maisteri Emerik Olsonja eversti Aladar Paasonen) hieman stilisoineet tapahtumia... M:n vaikutusta Suomen historiaan ja tapahtumiin ei silti pidä missään nimessä väheksyä vaan hän on todella ollut tähän mennessä merkittävin yksittäinen historiallinen henkilö Suomessa.

Kirjassa hämmästyttää yksityiskohtien suuri määrä ja tarkkuus. M tuskin sepitti niitä omasta päästään vaan hän todennäköisesti piti tarkkaa päiväkirjaa koko aikuisikänsä. Ilmeisesti määrätietoisuus ja kunnianhimo vakuuttivat hänet jo hyvin nuorena suurmiestulevaisuudestaan ja tästä johtuen hän lienee kirjannut tapahtumat pedantisti muistiin tulevia muistelmiaan varten.

Kirja on "pakko-lukea" -tyyppinen lähtökohtateos M:n elämään ja uraan tutustujille. Sitä lainataan myös hyvin paljon; uudempi marskikirjallisuus sisältää suoriakin lainauksia suuret määrät ja ne on hyvin tunnistettavissa tämän kirjan pohjalta.

Annan teokselle arvomerkin: Hopeinen ampumamerkki ja ryhdyn etsimään kakkososaa luettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Täytyy pitää mielessä. Oli se Mannerhaim vain sen verran kova jätkä! Mutta uutta tietoa muuten historiasta; ei Suomella ollut ihan niin huonosti asiat talvisodan alussa kuin annetaan ymmärtää. Aiheesta on kirja jonka nimeä en muista nyt. Luin siitä Hesarista. Olosuhteisiin nähden Suomella oli varsin iso puolustusbudjetti, ja varsinkin suojeluskuntalaiset olivat erittäinkin hyvin aseistettuja. mutta selvittelen tuota kirjaa vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsimäsi kirja taitaa olla Historian kosto – Suomen talvisota kehyksissään -teoksen on toimittanut Henrik Meinander ja julkaissut Siltala -kustannus.

      Poista