Von Rosenin nuoruus oli hieman erilainen nykysukupolven ja omaankin nuoruuteen. Suora lainaus kirjasta:
"Sodan alkaessa olin seitsemäntoistavuotias. Kävin vielä oppikoulua ja pänttäsin kreikkaa, latinaa ja matematiikkaa. Minut kutsuttiin palvelukseen 18-vuotiaana, 19-vuotiaana minulla oli ensimmäiset raskaat sotakokemukset jo takanani, ja olin välttynyt kuolemalta vain täpärästi. 21-vuotissyntymäpäivänäni johdin neljän Tiger-panssarivaunun joukkuetta Kurskin taistelussa ja 22-vuotispäivääni vietin matkalla Normandian rintamalle. Kaksi päivää 23-vuotissyntymäpäiväni jälkeen palasin sotavankeudesta takaisin kotiin."Von Rosenin tekstistä kuultaa mielenkiintoisella tavalla läpi ammattisotilaiden suhtautuminen Saksan toimintaan II maailmansodassa. Upseeristo koki käyvänsä oikeutettua sotaa isänmaansa puolesta ja, ainakin von Rosenin mukaan, heillä ei ollut tietoa natsien toljailuista Saksan hallinnossa tai keskitysleireillä. Juutalaisia von Rosen ei juurikaan edes mainitse kirjassa mutta ranskalaisiin nuori von Rosen suhtautuu avoimen vihamielisesti johtuen hänen kokemuksistaan ranskalaisten miehityksen alla; ranskalaiset selvästikin maksoivat potut pottuina saksalaisten Ranskan-miehityksen osalta. Myöhemmin von Rosenin Ranska -suhde korjautuu kyllä ja hän työskenteli urallaan useita vuosia siellä ja kehuu kirjassaankin ranskalaisia ihmisinä.
Toinen ainakin rivien välistä läpikuultava asia on Saksassa tuolloin edelleen voimassa ollut vahva luokkayhteiskunta. Von Rosen kuului aatelistoon ja näin ollen hänellä oli tukenaan "aateliveljien" tukiverkko, joka mm. edesauttoi urakehityksessä ja mahdollisti miellyttäviä illanviettoja kartanoissa kyyhkypaistin ja punaviinin kera samaan aikaan kun taistelu riehui ympärillä. Von Rosenin suhtautuminen alaisiinsa on em. syystä paikoitellen sekä alentuvaa että keinotekoisen toverillista. Lukiessa tuli mieleen "Ei yhdeksän uutiset" -nimisen brittikomedian lordi ja renki (Ralph ja Ted), joista Youtubesta löytyy mm. alla näkyvä jakso:
Sotatekniikkamielessä kirjassa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Nostona vaikkapa Tiger -vaunujen suhtautuminen venäläiseen pst-tykistöön: Tigerit ajoivat suoraan päin tykkejä, etsivät osuman yhteydessä suuliekin ja kuittasivat sirpalekranaatilla. Vahinkoa varsinkaan sodan alkuvaiheen pst-tykit eivät Tigereille voineet tehdä, mutta ISU-152 -rynnäkkötykki jo aiheutti kauhunväreitä läpäistessään Tigerin etupanssarinkin. Toinen havainto on Tigereiden maasto-ongelmat: von Rosen toimi Venäjällä Tiger II -vaunuilla, joiden telan leveys on 80 cm, mutta silti vaunut juuttuivat jatkuvasti kiinni vähänkin vetelämpään maaperään. Sen jälkeen niitä vedetiin irti hinauspanssareilla ja/tai parilla muulla Tigerillä tulen alla. Oppi pätenee vielä tänä päivänäkin: raskaat panssarivaunut ovat varsin vahvasti sidottuja kiinteään, avoimeen maaperään ja jopa tiestöön.
Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja se sisältää 445 valokuvaa, joista suuri osa on ennen näkemättömiä. Suosittelen lämpimästi lukemaan ja annan sille Hopeisen arvomerkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti