lauantai 4. toukokuuta 2019

Kasarmimuonaa: Kanapiirakka

Jossain vaiheessa uhosin, että piirakkahommat saa loppua. En kuitenkaan sitten malttanut olla kokeilematta vielä yhtä sortimenttia eli kanapiirakkaa. Liha-, kala-, juusto- ja katkarapupiiraita löytyy useampaakin eri lajia.

Lähtökohdaksi otin taas Myllyn Paras -valmiin piirakkapohjan, jolla asia onnistuu helposti.

Ainekset:
  • 1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
  • n.300 g broilerisuikaleita
  • 1 iso sipuli
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl currya
  • 1 tl      suolaa
  • 1 keltainen paprika
  • 2 munaa
  • dl maustettua kermaa (esim. kolme juustoa)
  • 2–3 rkl tuoretta oreganoa silputtuna
  • 1–2 dl parmesaanijuustoraastetta
Valmistus:
  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. 
  2. Tee sillä aikaa täyte. Paista pannulla broilerisuikaleet ja hienonnettu sipuli, mausta suolalla, paprikalla ja currylla.
  3. Levitä sulanut taikina pyöreän piirakkavuoan (halkaisija 25-30 cm)  pohjalle ja reunoille. Kaada paistettu täyte piirakkapohjalle ja levitä päälle paprikakuutiot. Sekoita munat, kerma, oregano sekä juustoraaste ja kaada seos piiraan päälle.
  4. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilällä 30–40 min, kunnes piiras saa kauniin värin. Edit: paistoin 37 minuuttia.
Oikein hyvää tuli tästäkin, joten suosittelen kokeiltavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti