perjantai 21. kesäkuuta 2019

Kasarmimuonaa: Kinkku-cheddar -nyhtöleipä

Löysin ja kokeilin aiemmin yksinkertaisen nyhtöleivän reseptiä. Vaikka täytteenä tuossa oli vain juustoa ja pestoa, kokemus oli sen verran miellyttävä, että päätin kokeilla IS:n Ruokalasta löytynyttä vastaavaa reseptiä kinkulla ja cheddarilla. Resepti alla:

Ainekset:
  • 1 vaalea leipä (isoin mitä kaupasta löytyy..)
Täyte
  • 200 g cheddar-juustoa
  • 100 g palvikinkkusiivuja
  • ruohosipulia
  • persiljaa
Valkosipulivoi
  • 50 g voita
  • 2-3 valkosipulinkynttä
Valmistus:
  1. Leikkaa leipä parin sentin välein siivuiksi, mutta jätä kuitenkin leikkaamatta pohjan läpi. Tee viillot vielä ristiin samalla tavoin, niin saat mukavia pieniä revittäviä leipäpaloja.
  2. Raasta juusto tai kaksi erilaista cheddar-juustoa raasteeksi ja leikkaa kinkku pieniksi paloiksi. Hienonna myös yrtit. Sekoita juusto, kinkku sekä yrtit keskenään.
  3. Valmista valkosipulivoi hienontamalla valkosipuli, sulattamalla voi ja sekoittamalla ne keskenään. Levitä pullasudilla valkosipulivoita leivän kaikkiin viiltoihin. Lusikoi myös kinkku-juustotäytettä kaikkiin viiltoihin.
  4. Työnnä täyte mahdollisimman syvälle leivän viiltoihin. Kääri leipä folioon ja paista ensin 200 asteessa noin 15 minuutin ajan. Ota folio leivän päältä pois ja jatka paistamista vielä noin viiden minuutin ajan. Voit valmistaa leivän halutessasi myös grillissä.
Muutama huomio:
  • Kannattaa hankkia iso leipä.
  • Paistoaika voisi olla pidempikin; juusto ei oikein ehtinyt sulaa yllä olevalla ohjeella.
  • Foliota ei kannata holvata läjäpäin; se toimii lämmöneristeenä (ehkä syynä edelliseen kohtaan) ja tarkoituksena lienee lähinnä estää leivän palaminen. Yksi kerros siis riittää.
Hyvää tuli ja helppo oli tehdä. Yllättävän hyvin maistuu kylmänäkin, suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti