Kirja on taattua Beevoria hyvässä ja huonossa: asiat käsitellään perinpohjin ja välillä liiankin perinpohjin.. Tyylilleen uskollisena Beevor sortuu myös tautologiaan: sama asia käsitellään useaan kertaan eri kirjan luvuissa ja vain hieman näkökulmaa muuttaen. Kirjalle saadaan tällä kyllä pituutta (519 sivua liitteineen), mutta lukijassa keino herättää dejavu -tunteen ja myös lievää voimakkaampakin tympääntymistä.
Beevorin tulkinnan mukaan saksalaisten menestys Kreetalla oli pitkälti brittiläisen sodanjohdon huonouden ansiota. Keskeisenä virheenä hän pitää johdon pinttynyttä ajatusta, jossa varsinainen hyökkäys olisikin maihinnousu ja laskuvarjojoukot olisivat vain esinäytöstä varsinaiselle operaatiolle. Osiltaan tähän vaikutti brittien tiedustelun kaappaamien saksalaisten viestien ja käskyjen virheellinen tulkinta (ei kielenkäännös vaan sisällöntulkinta), mutta joka tapauksessa tulemana oli se, että suuri osa joukoista ja tykistön tulivoimasta pidettiin alkuvaiheen taistelujen aikana syrjässä odottamassa maihinnousua. Tällöin saksalaiset saivat joukkonsa koottua ja vallattua sekä varmistettua kriittisen tärkeän lentokentän, jonka jälkeen Kreetalle saatiin lisäjoukkoja turvallisina Junkers Ju-52 -kuljetuksina. Saksalaisilla oli tuolloin alueella ilmaherruus, joten britti-ilmavoimista ei ollut ongelmaa.
Kirjan kuvauksesta käy ilmi syy, miksi suuria laskuvarjojoukko-operaatioita ei ole tuon jälkeen juuri näkynyt: hypyn jälkeen joukot hajaantuvat vääjäämättä laajalle pudotusalueelle, ovat hypyn aikana ja välittömästi sen jälkeen hyvin haavoittuvaisia, raskasta kalustoa ei ole saatavilla ja joukkojen kokoaminen edes puolustustaistelukelpoiseksi ottaa paljon aikaa. Beevor kertookin kirjassa että Student sai taistelun jälkeen Hitleriltä rautaristin ritariristin, mutta joutui sitten kuuntelemaan Hitlerin summauksen: ”Tiedättekös, kenraali, että emme enää koskaan tee maahanlaskuoperaatioita: Kreeta osoitti, että laskuvarjojoukkojen aika on ohi.”
Kirja ei keskity pelkästään Kreetan taisteluihin (aika vähän asiaa olisikin niiden kestäessä vain 10 päivää), vaan Beevor kertoo sekä edeltävistä tapahtumista Kreikassa ja taistelun jälkeisistä toimista Kreetalla. Jälkimmäiseen osaan kuuluvat myös kertomukset saksalaisten harjoittamasta miehityspolitiikasta. Korkeajännityksestä aikanaan opittiin, että normikäytäntönä germaaneilla on kylien polttaminen ja asukkaiden ampuminen ja Beevorin mukaan juuri näin saarella meneteltiinkin kostona vastarinnalle.
Suosittelen kirjaa luettavaksi sitkeähköille sotahistoriaharrastajille. Nopeampi yhteenveto (pitkälti Beevorin tekstin pohjalta, btw) löytyy Wikipediasta. Annan kirjalle Pronssisen ampumamerkin.
Alla vielä kuva kirjan kannesta:
 |
| Beevor: Taistelu Kreetasta - kansi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti