keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Elokuva: Stalinin kuolema (2017) - ja Putinin kuolema

Netflixistä (linkki tässä) löytyy kiinnostava elokuva Stalinin kuoleman jälkeisistä tapahtumista vuonna 1953. Stalin kuolema itsessäänkin oli jo spektaakkeli: kaikki pelkäsivät häntä  niin paljon, etteivät uskaltaneet tarkistaa hänen terveydentilaansa. Näin ollen Stalin joutui makaamaan halvaantuneena lattialla tuntitolkulla ennen kuin kukaan uskalsi mennä tarkstamaan tilannetta. Asiasta kertoo mm. Historianet artikkelissaan.

Elokuva kertoo synkästä aiheesta ja ajasta, mutta tyylilaji on komedia. Politbyroon pääjehut puhuvat englantia (tietenkin..) ja heittävät koko ajan alatyylistä läppää kaikesta. Varsinkin Steve Buscemi tekee loistavan roolityön Hrutsevina, mutta muutakaan näyttelijäkaartia ei kannata väheksyä. Elokuvan tiedot löytyvät iMDB:stä tästä linkistä.

Vaikka elokuvan tyylisuunta on komedia, tuon ajan tapahtumat ovat varmasti olleet karmeita. Kehenkään ei ole voinut luottaa ja erilaiset likvidointilistat ja -suunnitelmat ovat kiertäneet ympäriinsä. Selkäänpuukotus on ollut ankaraa ja vallanhimo armotonta. Toisaalta vallanhimostakaan ei välttämättä ole ollut kyse vaan eloonjäämisestä: jos et ollut vallassa, olit kuollut..

Suosittelen lämpimästi katsomaan elokuvan ja annan sille Kultaisen ampumamerkin. Lisäsuosituksena voidaan todeta, että Ylen uutisten mukaan elokuvan esittäminen kiellettiin Venäjällä paikallisen kulttuuriministeriön toimesta...

Alla vielä traileri Youtubesta:


Edit: Tämä mainio elokuva toimii ennakkona sille, mitä tapahtuu kun Putin kuolee. Tämä tulee varmasti tapahtumaan, vaikkakin voi vielä valitettavasti ottaa pitkähkön ajan: Putin on venäläiseksi mieheksi hyväkuntoinen, ei tiettävästi juo vodkaa litratolkulla ja saa taatusti Venäjän parasta terveydenhuoltoa. Siitä huolimatta piru korjaa omansa ennemmin tai myöhemmin.

Mitä tapahtuu sen jälkeen? Venäjällä on nimellisesti määritelty Putinille varamies (tällä hetkellä pääministeri Mihail Mishustin), mutta tämä ei välttämättä ole lopullinen tulema. Venäjähän ei ole demokratia, joten siellä Putinin seuraajaa ei valita vaaleilla vaan Putinia lähellä olevan rosvoryhmän keskinäisessä kahinassa. Keskeinen rooli tuossa spektaakkelissa on  Viktor Zolotov, joka on Venäjän kansalliskaartin eli Putinin yksityisarmeijan johtaja. Tuon puljun tehtävänä on pitää kansa aisoissa ja sitä voidaan käyttää myös valtataistelussa työkaluna. Zolotov ei välttämättä ole kuitenkaan Putinin seuraaja eikä ehkä sitä haluakaan, mutta peliliikkeissä hän tulee olemaan mukana.

Joka tapauksessa luvassa on tosielämän draamakomediaa, kun Vladimir Vladimirovitš Putin suvaitsee lopettaa Venäjän presidentin hommat ja siirtyä hiilenluontihommiin: elävänähän hänellä ei sitä ole vara tehdäkään, koska aina on vaarana ajautua epähenkilöksi ja sitä myöten hyvin kusiseen paikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti