sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Vaatetusjärjestelmät

Maasto-olosuhteissa liikkuminen on pukeutumisen kannalta haastavaa, varsinkin Suomen olosuhteissa. Sää voi vaihdella -40 asteesta + 35 asteeseen, voi olla lunta maassa, sataa vettä tai räntää ja tuuleskellakin. Ihmevaatetta kaikkiin olosuhteisiin ei ole keksitty, vaikka jotkut "älykalvovaatettajat" sellaista väittävätkin.

Oma kokemus on se, että äijän kypsyessä lämmöstä tulee ongelma. Pienikin liike aiheuttaa suuren määrän hikeä ja hiki puolestaan jäähtyessään viileissä oloissa palelemisen; vähintäänkin tauoilla. Yritin taklata tuota ostamalla norjalaisen erikoisalusasun Aclima Woolnetin (kuva pakkauksesta alla), joka on erikoiskäsiteltyä merinovillaa ja jonka pitäisi poistaa hiki iholta ja näin pitää kosteus loitolla.

Aclima -kerrastopakkaus

Voi sanoa, että osittain toimii. Luulen, että isomman ongelman lopulta muodostaa minulla päällimmäisenä kerroksena oleva coretex-puku, joka jättää sen Acliman siirtelemän hien pyörimään ruumiin ja puvun väliin. Tätä todistaa vielä se, että kun käytän Aclimaa M62 -maastopuvun alla, homma toimii varsin hyvin. Ongelmaksi vain muodostuu tuo Suomen sää: M62 ei toimi mm. vesisaateella.

Ammattilaiset ovat kehittäneet tähän kestävämpiä ratkaisuja eli pukeutumisjärjestelmiä. Logistiikkaupseerit -lehden numerossa 2/2022 (alkaen sivulta 30, linkki tässä) on  kerrottu yhteispohjoismaisesta vaatehankinnasta Nordic Combat Uniform (NCU), jossa on rakennettu kerrospukeutumiseen pohjautuva asustekokonaisuus alusvaatteista pakkas- ja aavikkoasuihin saakka. Järjestelmän rakenne käy ilmi alla olevasta kuvasta ja sen tarkempi esittely löytyy em. linkistä.

NCU-vaatetusjärjestelmä

Tuosta mallista siviilillekin olisi suurta hyötyä. Yksi haaste kerrospukeutumisessa on "ylimääräisten" kerrosten kuljettelu esim. passiin siirtyessä. Tavaraa tahtoo olla muutenkin liikaa mukana ja tällöin varmuuden vuoksi mukaan pakattu kuorikerros (tmv) lisää painoa ja myös sitä hikeä ainakin siirtymätaipaleelle.

Siviilipuolella Varustelekalla on useita erittäin hyviä artikkeleita kerrospukeutumisen perusteista (linkki) ja syventävää tietoa aiheesta (linkki). Copyright näihin Varustelekalla. Kaiken lisäksi he ovat rakentaneet valmiin Särmä -vaatetusjärjestelmän (linkki), josta rahalla saisi kaiken tarvittavan kerralla ostettuna ja valmiiksi mietittynä (linkki siitäkin tässä).

Yksi kokeilemisen arvoinen asuste on taistelupaita, edelleen Varustelekalta, kuva alla (copyright Varusteleka):


Taistelupaita Varustelekan valikoimasta

Ideana tuossa on se, että paidan torso-osa on hengittävää neulosta, mutta hihat risunkestävää maastokangasta. Paita on tarkoitettu alunperin taisteluliivin alle, mutta voisi hyvin toimia alkusyksyn sorsa- ja lintujahdissa, jolloin lämpö voi vielä nousta hellelukemiin. Tuota pitänee kokeilla käytännössä tulevana syksynä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti