lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kenttämuonaa: Soturimallin pyttipannu

Käydäänpäs välillä keittiön puolella. Taltioin Internetin ikuiseen jemmaan pyttipannuohjeen jota ei todellakaan voi suositella kasvissyöjille eikä heikkovatsaisille. Kyseinen muona on tarkoitettu soturidieetissä käytettäväksi ts. päivän aikaan syödään kevyesti että jaksetaan taistella ja illalla sitten mätetään muonaa että saadaan energiavarastot täytettyä seuraavaa (taistelu)päivää varten. Ruoka tehdään pelkällä paistinpannulla joten onnistuu kentälläkin.

Tarvikkeet:

  • Perunoita (kasassa pysyvää lajiketta)
  • Ryynimakkara, hätätapauksessa myös grilli- tms. "makkara" käy
  • Valmislihapullat
  • Amerikanpekoni
  • Pihvin tai kyljyksen lihapalasia jos edelliseltä aterialta on tähteeksi jäänyt
  • Sipuli tai pari
  • Kermaa, myös valmiiksi maustettu esim. sipuli- tai pippurimaku käy
  • Kananmunia
  • Voita
  • Suolaa
  • Mustapippuria
Aloita perunoiden keittämisestä. Ne voi halutessaan kuoria mutta kuorista ei lopullisessa muonassa ole haittaa ainakaan jos ne eivät ole kovin paksut. Älä keitä täysin kypsiksi vaan jätä hieman koviksi jotta eivät mössöydy paistovaiheessa. Jäähdytä ja pilko perunat. Tämän voi tehdä jo aiemmin eli jos valmistat edellisenä päivänä toista muonaa johon pottuja tarvitaan niin keitä sen verran enemmän että riittää myös pyttipannuun.

Siivuta sipuli ja kuullota siivut voissa paistinpannulla. Laita syrjään. Paista amerikanpekoni pannulla rapeaksi ja laita syrjään. Lisää paistinpannulle perunapalaset ja tarvittaessa voita jos amerikanpekonin rasva ei riitä. Ruskista ja lisää vähitellen mukaan ryynimakkara ja valmislihapullat sekä mahdolliset muut lihatuotteet. Käytä voita tarpeen mukaan; ryynäreistä irtoaa kyllä myös rasvaa paistokseen. Kun perunat ovat ottaneet väriä ja makkarat ja lihapullat lämmenneet, kaada sekaan kerma ja mausteet sekä ne aiemmin kuullotetut sipulirenkaat. Laita kansi päälle ja jätä hautumaan miedolle lämmölle. Paista odotellessa kananmunia toisella pannulla haluttu määrä. Jätä keltuaiset hieman valuviksi.

Annostelu on tämän jälkeen helppoa: paistinpannusta pyttäriä ja kananmuna päälle. Kolesterolilääkitys kohdalleen ja eikun bon apetit!

1 kommentti:

  1. Tunnen tämän pyttipannun.. vie tajun.. ei kannata napata ennen isompaa työhommaa tai taistelutehtävää. Ei tarvitse vastustajan kaataa miestä.. sen tekee pyttipannu!

    VastaaPoista