maanantai 21. maaliskuuta 2016

Iippokassi

Erilaisilla retkillä pitää kuljettaa mukana usein suuri määrä tavaraa: vaihtovaatteita, varusteita, jalkineita, majoittumisvälineitä jne. Usein ankaralla kädellä tehty varustekarsinta tosin auttaisi, mutta toisaalta joskus tulisi sitten karsittua juuri se olennainen pois kyydistä. Tavaroita voi kuljetella tietysti hyvin monella eri tavalla alkaen matkalaukuista ja päätyen viinakaupan muovikasseihin, mutta itse tarvitsin kenttäkelpoista kuljetuslaitetta tilanteisiin, joissa liikutaan pääosin mekanisoiduilla kulkuvälineillä ja jalkaisin siirryttävät maasto-osuudet ovat kohtuullisen lyhyitä. Vaelluksilla mennään rinkka/reppulinjalla, mutta tuohon em. tarpeeseen iskee hyvin ns. "Iippokassi". Nimitys tulee rauhanturvaajilta, jotka aikanaan huomasivat Israelin armeijan varustevalikoimassa tämän näppärän varusteen ja apinoivat sen käytön itselleen. Sieltä tuo laite on sitten siirtynyt myös meille siviileille.

Ostin oman Iippokassini Varustelekasta (linkki tässä) ja kerralla isoimman saatavilla olleen eli 98 litraisen Mil-Tecin. Todella pätevä laite suunniteltuun käyttötarkoitukseen. Alla muutamia kuvia:

Ensinnä iippakassi pakattuna, ei tosin läheskään täyteen. Kuvasta näkyy hyvin kantohihna, olkaremmit ja "tiivistysremelit" joilla laukun saa pakattua tiiviiksi paketiksi. Noiden lisäksi laukussa on vielä kantorivat sivulla, joten liikuttelu onnistuu hyvin ja noilla olkaremmeillä jopa kohtuullisesti maasto-oloissakin.
Mil-Tecin iippokassi mustana täyteen pakattuna.

Kassin ulkosivuilla on kaikkiaan 8 taskua: päädyissä isommat ja sivuilla 3 kpl pienempää kummallakin. Taskut sulkeutuvat vetoketjuilla ja ne helpottavat tavaroiden organisointia. Tuo organisointi onkin kassin haaste: siinä ei ole minkäänlaisia välilokeroita tms., joten jo lyhyehkön käyttösession jälkeen kaikki laukkuun itseensä pakatut tavarat ovat sekaisin.

Mil-Tecin iippokassin päätytaskut, 2 kpl


Alla sivutaskut.

Mil-Tecin iippokassin päätytaskut, 6 kpl

Avattuna näkyy hyvin kassin tilavuus. Laukun pääluukku aukeaa täysin auki, joten tavaraa on helppo lisätä ja poistaa kassista.

Mil-Tecin iippokassi avattuna, odottaa kuormausta.
Ja alla vielä toisesta kuvakulmasta. Kassi pysyy kohtuu hyvin ryhdissä tyhjänäkin pakkausvaihetta varten, mutta menee myös kompaktiin pakettiin säilytystarkoituksessa.

Mil-Tecin iippokassi avattuna, odottaa kuormausta.

Tuon lokerointi -puutteen lisäksi negaationa kassille on vedenpitämättömyys. Kenttäolosuhteissa tuo kassi on pakattava jätesäkkiin tms. mikä ei ole enää käytännöllistä. Tuo toisaalta viittaa sekä idean alkuperämaahan (Israelissa ei juuri satele) että käyttötarkoitukseen eli siirtymiseen mekanisoidussa laitteessa.

Annan Iippokassille arvomerkin Hopeinen ampumamerkki ja tarkennan tarvittaessa käyttökokemusten kerryttyä.

2 kommenttia:

  1. Morjens Willie! 600D polyesterin toinen nimeke on Cordura, ja se kyllä tarkoittaa vedenpitävää. Saumoista en tiedä, mutta itse törmäsin niinkin hölmössä tilanteessa asiaan Slovakiassa. Ostettiin käsintehdyt rinkat, ja lopuksi etsittiin oston yhteydessä sadehuppua sadesuojaksi. Olisittepa nähneet myyjän ilmeen; "Toki meillä on sadehuppuja, jotka käy tähän rinkkamalliinkin, mutta miksi pitäisi olla sadehuppu?" No pöljät suomalaiset sitten selittämään miksi sadehuppua sateella käytetään tälle tyhmälle slovakkimyyjälle. No kuka olikaan se tyhmä? "Kangas on vedenpitävää Corduraa.." vastasi hymy karehtien myyjä meille. Sateessa se on sitten testattu se rinkan vedenpitävyys... pitää vettä ja koska saumat on liimaommeltu, ei se vesi tule sieltäkään. Tarkastahan vielä lippokassiasi Willie! tai jos vesi tulee läpi.. sinua on huijattu! Tosin Varustelekan sivuilla tuo 600D polyesteri on mainittu erikseen, ja Mr Google ilmoittaa ihan suomenkielellä sen varsinaiseksi yleisnimeksi Cordura. Ja 600D = 600 denieriä, siis sairaan kestävää (vrt mp-asujen kriittisissä paikoissa käytössä on about 500D polyesteriä. Ei kait siinä!

    VastaaPoista
  2. Tuo nesteenpitämättömyystietoni pohjautuu Varustelekan sivulla olevaan kommentointiin. Asia pitää ehdottomasti tarkastaa / testata tulevaa käyttöä varten.

    VastaaPoista