Kirjailijasta hyvin lyhyesti. Kauranne on espoolainen päätoimittaja (Wikipedia) ja kirjailija. Eli on siis kirjoittanut muitakin kirjoja, joista osan olen lukenutkin, mutta tämä kyseessä oleva teki isoimman vaikutuksen. Toimittajana hän on toiminut mm. Uudessa Suomessa, Demarissa ja Iltalehdessä. Nyt ei ihan varmaa tietoa, vaan perustuu omaan muistiin aikaisemmalta lukukerralta ja tiedon etsinnältä eli ymmärtääkseni Kauranteelle kuvatut taistelupaikat ovat tuttuja omista maanpuolustushommista..? Joka tapauksessa pohjatyötä on tehty antaumuksella.
Kirja määritellään teknotrilleriksi ja ajoittuu 2010-luvun alkuun. Kirjassa ei ole päähenkilöitä sen kummemmin, ja toivottavasti se myöskään ei ole etiäinen, kun siinä presidentin paikalla Suomessa on Matti Vanhanen joka on ilmoittautunut juuri presidenttiehdokaskilpaan...
Aivan yllättäen vihollinenkin on tuttu tuolta itärajan suunnalta, kuten alaotsikosta käykin ilmi. Tuskinpa Ruotsista tämän suuntaista koskaan tulisikaan, jonka muuten kirjailijakin tuo varsin vitsikkäästi useissa kohdissa esiin. Kirjaa lukiessa voi tulkita kirjoittajaa välillä sarkastiseksi ja ironiseksi. Suomihan on usein mallimaa monessa suhteessa, ja kirjoittajan mielestä varsin monenlainen avoimuus on asia joka kukoistaa. Esimerkiksi tännehän voi tulla tutkimaan paikkoja ihan rauhassa jos vaikka suunnittelee invaasiota, niin eipä kukaan taida pahemmin estää.
Kirjailija on tehnyt ison työn tämän kirjan eteen kaivaessaan teknistä tietoutta suoraan sanoen hurjat määrät käyttäen nettiä yms. apunaan. Jos on todella kiinnostunut, millaiset aseet ovat erilaisissa lentokoneissa Suomesta Natoon ja Venäjästä Ruotsiin niin kyllä löytyy ja kuinka paljon venäläinen konekivääri ampuu ammuksia sekunnissa verrattuna suomalaiseen kevyeen konekivääriin, niin silloin tämä kirja on oikeaa luettavaa. Myös sotilaalliset taktiset kuviot on visioitu / kerrottu tarkkaan, mutta myös ongelmat. Näistä jo kirjankin mukaan tiedot on löydettävissä netistä ja niitä yhdistelemällä varmaan saa selville, miten joku maa omia sotavoimiaan käyttää.
Periaatehan on varsin selvä, mistä kaikki alkaa. Nykyään tiedämme, ettei Venäjällä mene kuin Strömössä, mutta kirjan julkaisu vuonna 2008 ei tämä nykytilanne ollut tiedossa. Oletuksena oli, että rahaa Venäjälle virtaa energiasta ovista ja ikkunoista, eikä poikaparat tiedä mihin sen sijoittaa eli pannaanpa armeija kuntoon (se taitaa valitettavasti tapahtua nyky-Venäjälläkin). Energiajättien taistelu johtaa äärimmäisiin ilmiöihin, joissa jopa Putinkin saa osansa, ja tietysti ihan tavallinen suomalainen jääkärikin.
Kun sitten sota alkaa, alkaa suomalaisillekin helvetillinen meno. Turpaan tulee, että tukka lähtee. Onhan vastassa ammattiarmeija ja meillä nämä tietokone nössöt yms. Varsin vakuuttavaa on suomalaisten Hornettien asema; ne tulevat alas about parissa tunnissa (Hiukan matikkaa. Jos vastustajalla on esimerkiksi 60 konetta ja toisella puolella on 10, niin tulos ei voi olla epäselvä..).
Voisin kirjoittaa auki koko juonen eikä se haittaisi, koska juoni on löydettävissä netistä jo niin monesta paikkaa, etten kehtaa sitä siis tässä nyt alkaa avaamaan. Jos haluaa lukea tarkemmin voi käväistä alla olevassa linkissä.
Linkki hyvin kirjoitettuun arvioon Kirjahylly-blogissa, mikäli haluaa tarkempaa kuvausta kirjasta:
http://kirjahylly.blogspot.fi/2011/11/antti-kauranne-punainen-porvoo-venajan.html
Mutta jatketaanpa täällä perinteisillä arvioilla ja suosituksilla. Ensinnäkin suosittelen kirjaa kaikille sotateknohemmoille, sarkastisesta huumorista pitäville, suomalaiseen sotilaaseen luottaville (tulkitse itse, miten haluat) ja kaikille niille ihmisille, jotka ihailevat itäistä naapuriamme!
Oikeasti kirja on lukemisen arvoinen ja koska nyt minulla on valta ja voima ensi arvioijana asettaa noita arvomerkkejä, pamautan tähän sitten sen korkeimman eli kultaisen arvomerkin huolimatta siitä, että kirja on puhdasta mielikuvitusta.
Arvomerkki: Kultainen ampumamerkki
Kuvat skannattu kirjasta
Tästä kirjasta on paljon ollut puhetta ja Rajajääkäri on tähän niin monta kertaa viitannut että pitää lisätä luettavien listalle kun viimein löytyi tuo kirjailijan nimikin.
VastaaPoistaHieno homma. Sittenpähän pääset itse arvioimaan kirjaa. Sellainen on nykyisin minulla, joten kun olen sen itse lukenut, joutaa eteenpäin.
PoistaVielä lisää kommenttia: Kauranne on hyvin mallintanut uutta taistelutapaa joka pohjautuu liikkuvuuteen ja sissisotatyyliseen toimintaan. Tykistönkin on opittava malli jossa yhden tuli-iskun jälkeen välittömästi vaihdetaan asemaa koska nykyisiin koordinaatteihin on jo "vastalahja" tulossa. Kirjassa käy ilmi myös taistelutavan viimeinen lopputulema: uudessa toimintamallissa ei määritellä maastonkohtia pidettäväksi mutta lopulta kuitenkin käy niin että enää ei voida perääntyä vaan jonnekin Helsingin liepeille syntyy viimeinen rintama jossa pitää vain kestää.
VastaaPoistaHellSingistä puheen olleen: Kauranteella on varsin pessimistinen näkökulma kyvystä puolustaa pohjoista osaa Suomesta. Heinola-Pori -linja taidettiin kirjassa mainita. Voi olla tottakin mutta toisaalta venäläisen panssariarmeijan ei ole yhtään helpompi toimia Pohjois-Suomen metsissä kuin etelärannikolla. Ehkä tuossa taustalla on ajatus sotavoimien organisoimisesta siten että itse siirretään puolustusvoimat pääkaupunkiseudun turvaksi ja muu Suomi jätetään viholliselle eli siis kyse ei ole kyvystä vaan halusta. Aika kyynistä reaalitoimintaa mutta täysin odotettavissa olevaa.
Jaan täysin Kauranteen mielipiteen Ruotsista: niiden velikultien varaan ei kannata Suomen puolustusta rakentaa eikä minkäänlaisia liittoumia suunnitella. Sotahommissa tarvitaan selkärankaa ja se on svedupojilla ollut housussa jo muutamia satoja vuosia.
Yhden asiavirheen löysin: Sergeissä ei ole piippuja vaan putket kuten kaikissa tykeissä. Yhden alokkaan olen käskenyt aikanaan ottamaan Sergein putken syliinsä ja kiertämään tykkihallin sen kera kun tuon emämunauksen teki.
Punaisen Porvoon kaunokirjallinen anti on varsin vaatimaton ja henkilökuvaukset jäävät ohuiksi. Kirjaan pitää suhtautuakin enemmän "fiktionaalisena faktana" kuin kaunokirjallisena teoksena. Kirjan loppuratkaisu on varsin kökkö. En lähde tässä enempää sitä avaamaan mutta käytän tässä siitä latinankielistä nimeä "deus ex machina". Liekö Kauranteelta loppunut mielikuvitus vai aika mutta aika lailla kyllä lässähtää teos lopussa.
Kultainen ansiomerkki on kuitenkin paikallaan asia-ansioiden vuoksi.
Luin tämän kirjan läpi. Täytyy sanoa että Rajajääkärin arvio ei ole väärä: asiaosaaminen on paikallaan Kauranteella ja detaljia kalustosta ja toimintatavasta riittää. Kirja kävisi hyvin oppikirjaksi varusmiehille ja reserviläisille ja on ainakin hetkittäin varsin viihdyttävääkin luettavaa.
VastaaPoistaKirjan skenaario eli erillissota Suomen ja Venäjän välillä ilman liityntää maailmanlaajuiseen rähinään ei ole Suomen nykyisen "sotaolettaman" mukainen. Kirjassa rakennettu malli on kuitenkin uskottava: täyspäisen Venäjän presidentin tilalle tulee täyshullu jolla on tarve päästä pätemään. Näin voisi tosiassiassakin naapurissa käydä ja seuraamuksetkin voisivat olla Kauranteen esittämän kaltaisia. Venäjän presidenttihän on käytännössä diktaattori joka voi tehdä mitä haluaa ilman minkään demokraattisen tai muun elimen estelyjä. Armeijaa ei lasketa tällaiseksi...
Sen verran vettä on virrannut Kymijoessa että eräs elementti tuosta kuvauksesta on jäänyt pois: kybersota. Venäjällä on erittäin hyvä kyberhyökkäyskyvykkyys jonka avulla se pystyy lamauttamaan suomalaisen yhteiskunnan perusteita mm. katkaisemalla sähkön- tai vedenjakelun puhtaasti tietoverkkojen kautta. Kyberhyökkäyksen hyvä puoli on sen kiistettävyys koska hyökkäys voidaan helposti naamioida tulemaan jostain muusta maasta. Tästä syystä kyberhyökkäyksiä tullaan näkemään jo paljon ennen varsinaisia aggresioita.
Mielenkiintoinen osa kirjan kehittelyä on venäjämyönteisten rooli Suomessa. Lieköhän noita oikeasti vielä olemassa? Aika huono medialukutaito täytyy olla jotta uskoisi Venäjän vallan alle päätymisen johtavan mihinkään hyvään lopputulokseen. Idealistiporukkana ehkä jonkinlaiset rauhanaatteilijat voisivat olla niin naiiveja että antaisivat Suomen puolustuksesta tietoja Venäjälle ja uskoisivat näin että sota voitaisiin välttää. Sodan syttyessähän nuo aktiivit olisivatkin itse jo turvassa Ruotsissa...
Venäjän tiedustelu sinällään on jo työnsä tehnyt eli kaikki vähänkin kiinnostavat kiinteät maalit kuten tutka-asemat yms. on jo maalitettu epäsuoraa tulta varten. Nämä voitanee tuhota yhdellä käskyllä ja muutamalla napin painalluksella.