Irwin Shawn tunnetuin romaani Nuoret leijonat kertoo kolmen sotilaan (kaksi amerikkalaista ja yksi saksalainen) kohtaloista toisen maailmansodan aikana. Tarina polveutuu eri sotanäyttämöjen kautta ja saa kliimaksinsa Saksassa lähellä sodan loppumista kun nuo kolme sotilasta kohtaavat. Kliimaksin lopputulos jääköön kertomatta jotta en spoilaa kirjan lukemisen iloa.
Shaw on selvästi lukenut Steinbeckinsä: varsinkin kirjan alkuvaiheen kerronta Noah Ackermanin vaiheista lähestyy sisällöltään ja myös kerrontatyyliltään Vihan hedelmät -romaanin vastaavaa. Kirjan perusvire on erittäinkin masentava ja toivoton; näin kai tosin sodanvastaisessa sotakirjassa täytyy ollakin.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten kirjassa kerrottu näkemys täydennysmiesten kohtalosta. Täydennysmiehiä tarvitaan täyttämään joukko-osastoihin syntyneitä aukkoja sodan aikana. Kirjan mukaan täydennysmiehenä olo vieraassa joukko-osastossa on hengenvaarallista: joukossa syntynyt yhteishenki johtaa siihen että uudet miehet lähetetään aina vaarallisimpaan paikkaan eikä heidän eteensä olla valmiita riskeeraamaan omaa turvallisuutta. Tämä ilmenee kaikilla tasoilla sotamiehistä komppanianpäällikköön. Samaan viitataan hyvin monessa sotakirjassa ja -elokuvassa; yleinen vuorolause täydennysmiehille on että "Heidän nimiään ei kannata opetella koska he kuitenkin kuolevat kohta"… Tulevassa sodassa on siis syytä varmistaa että pääsee mukaan heti ensivaiheessa joukkoon jossa pysyykin eikä joudu täydennyksenä jonnekin muualle.
Kirjaa lukiessa mietin että onkohan tullut jo liikaa luettua näitä sodanvastaisia sotakirjoja kun näihin alkaa jo kyllästyä. Lieköhän toisaalta olemassakaan "sodanmyönteisiä" sotakirjoja? Ainakin jotkut englantilaiset merisotakirjat (esim. Douglas Reemanin kirjoittamat) kertovat kyllä sodasta varsin ihannoivaan sävyyn sodasta uhrautumisena tovereiden ja kuninkaan puolesta. Toisaalta myös tässäkin blogissa arvioitu Hans-Ulrich Rudelin Stukalentäjä suhtautuu Rudelin sotimiseen lähinnä urheilusuorituksen kaltaisena operaationa mikä pitkälti johtunee kirjan kertojana toimineen Rudelin persoonasta ja fanaattisuudesta.
Tuosta perusmasentavasta sävystä synkistyneenä annan tälle kirjalle vain arvomerkin "Pronssinen ampumamerkki".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti