Kasarmimuonaa: Nyhtöleipä

Verkossa surffatessa vastaan tuli ruokaresepti joka vaikutti niin yksinkertaiselta että onnistuu kypsältäkin hepulta eli kyse on nyhtöleivästä. Tämä lienee jonkinlainen hitti tällä hetkellä kun reseptejä löytyi monelta taholta. Perusidea on kuitenkin yksinkertainen: otetaan kokonainen leipä, viipaloidaan se ristiin suikaleiksi, tungetaan syntyneihin viiltoihin täytettä ja kuumennetaan uunissa. Tuotos syödään sitten käsin lämpimänä. Kokeilin pesto-juustokombinaatiota ja hyvä oli.

Resepti on lainattu Soppa365:ltä (siis copyrightit heillä) ja linkki originaaliin löytyy tästä. Tuolta löytyy kuvakin tuotoksesta; omaa kötöstystä en iljennyt kuvata.

Liitän tähän alle reseptin jos tuo soppalinkki ei jostain syystä suostu toimimaan.

Ainekset  

•  1 vaalea leipä
•  ½ -1 prk pestoa
•  1 dl juustoraastetta

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa leipä ”siivuiksi” niin, että leipä jää ehjäksi pohjasta. Siivuta vielä toiseen suuntaan niin, että leivästä syntyy ruudukko.
2. Täytä leipä pestolla ja juustolla. Raota ruudukkoa ja lusikoi pestoa ja ripottele juustoa väleihin.
3. Nosta uunipellille ja peitä foliolla. Paista uunissa 10 minuuttia. Poista folio ja paista vielä 5 minuuttia. Tarjoa, kun juusto on vielä venyvää.

Elokuva: Vihreät baretit (1968)

Marion Mitchell Morrison oli eräs suurimpia lapsuuden sankareita. Heppu tunnetaan paremmin nimellä John Wayne ja hänen lännen- ja sotaelokuvansa nostavat vieläkin nostalgisia tunteita pintaan. Niinpä ilahduinkin löytäessäni Netflixistä elokuvan Vihreät baretit (alkuperäiseltä nimeltään Green Berets) jonka pääosissa Johnny on. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä ja sen kuvaus IMDB:stä taas tästä.

Täytyy sanoa että olisi pitänyt säilyttää illuusio ja jättää tämä tekele katsomatta. Nuorisokielellä VMP oli tuo teos. Johnny on tunnetusti (kiihko)isänmaallinen amerikkalainen mutta tässä elokuvassa mennään jo rutkasti överin puolelle. Tarina on kaksiosainen jonka ensimmäisessä osassa puolustetaan viidakkotukikohtaa ja toisessa kaapataan Pohjois-Vietnamilainen kenraali. Tuo jälkimmäinen osa perustelnee elokuvan nimen: vihreät baretithan on erikoisjoukko jonka osaamiseen vanginsieppaukset enemmänkin kuuluu. Toisaalta tuossa viidakkotukikohdan puolustamisessa on pointtina yhteistyö paikallisten alkuasukkaiden (tässä tapauksessa etelä-vietnamilaisten) kanssa joka on myös perushommaa vihreille bareteille ja näin tuo on elokuvassakin esitetty. Kuriositeettina muuten mainittakoon kaikkien Kypsien Heppujen tietämä fakta että Lauri Törnihän kuului mainittuihin vihreisiin baretteihin.

Elokuvassa oikeastaan ainoa mielenkiintoinen kohtaus oli Spookyn (Kyhepunussa asiaa laitteesta tässä) esi-isän vierailu taistelutantereella. Vierailu oli jopa liiankin näyttävä: viidakkotukikohta menetettiin viholliselle jolloin Johnny tilasi tulitukea Spookyltä ja tämä likvidoi koko vastapuolen porukan revolveritykillä. Johnny ja kumppanit voivat tämän jälkeen kävellä takaisin tukikohtaan ilman vastarintaa. Hieman jäi ihmetyttämään että miksi sitä tulitukea ei tilattu ENNEN leirin menettämistä...

Elokuvassa pistää silmään yleisen kökköyden lisäksi myös erittäin heikkotasoiset erikoistehosteet. Elokuvaa tehtäessä toki elettiin 60-lukua eikä tietsikoilla vielä saanut tekstiä kummempaa aikaan mutta silti siiman päässä roikkuvat leikkihelikopterit tuntuvat liian köykäisiltä. Olisikohan niin että elokuva jouduttiin tekemään pienellä budjetilla kun sekä Vietnamin sodan että John Waynen suosio oli laskusuunnassa?

Alla vielä traileri Youtubesta perinteiseen tapaan:

En suosittele tätä elokuvaa katsottavaksi etenkään niille joilla on John Waynesta nostalginen sankarimielikuva tallessa. Ja arvomerkiksi lätkähtää luonnollisesti "Kolmas palkinto - ei mitään".

Kirja: Esa Sirén: Rukajärvi - ISBN 978-951-24-0105-5

Sirénin Rukajärvi on itseasiassa kooste kahdesta kirjasta: Rukajärven korpisissit (2012) ja Kenttävartio Joki (2013). Niinpä koko opuksessa on sivuja peräti 693.

Sirénin kerronta edustaa näissä kahdessa kirjassa samaa linjaa kuin aiemmin Kyhepunussa arvosteltu "Törni iskee": rentoa ja helppolukuista kerrontaa Korkeajännitys -tyyliin kirjoitettuna. Venäjän pojista ei ole vastusta vaikka omistakin muutama sankarivainaja tulee. Suhdeluku on jälkimmäisessä kirjassa 5:121 joka ylittää jopa klassisen "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" -nyrkkisäännön yli tuplasti... Erikoista tässä on se että tarina on ilmeisesti vieläpä tosi: vastaavaa ja aikalailla Sirénin kertomaa myötäilevää tarinaa kertoo Rukajärven suunnan historiayhdistyksen sivuilta löytyvä esitelmä (linkki tässä).

Ensimmäinen kirja kertoo kaukopartio- ja sissityyppisestä toiminnasta jota kritisoin jo Lehväslaihon Korven peura -romaanin arvioinnin yhteydessä: tarina on pitkälti tarpomista metsässä, molemminpuolisia väijytyksiä, väsymystä, kylmää ja nälkää. Näistä tarinoista on vaikea löytää mitään erityistä mieleenjäävää kerrottavaa. Sirénin tapauksessa vahvuutena on sujuva kirjoitustyyli ja lyhyisiin kappaleisiin pohjautuva rytmitys: kirjan kappaleen tai pari ehtii lukaista vaikkapa aamukahvin yhteydessä.

Jälkimmäinen kirja oli sen sijaan kiinnostavampi tapaus varsinkin kun paljastui että se on myös tosi. Pieni joukko pystyi estämään neuvostoliittolaisten suunnitteleman operaation (= kenttävartion valtaaminen ja vähintään 5 vangin ottaminen) pienin tappioin ja tuottamalla viholliselle erittäin pahat menetykset. Neuvostojoukkojen puolelta kyse oli pitkästi osaamattomuudestakin ja toisaalta venäläisille tyypillisestä ihmishenkien täydellisestä arvostamattomuudesta. Kirjan eräässä kohtauksessa kerrotaan ruumislöydöstä jossa monttuun on ladottu omien ampumia kieltäytyjiä tai karkuun pyrkineitä. "Peräytymisenestojoukot" ovat siis olleet työnsä ääressä vahvistamassa hyökkäävien joukkojen sitoutumista tehtävään.

Kirja tuli lukaistua yllättävän helposti massiivisesta koostaan huolimatta. Suosittelen Korkeajännistysten oheen/sijaan ja myönnän Hopeisen ampumamerkin.

Alla vielä muutama kuva Sota-arkiston kokoelmista. Copyright SA-kuva.

Kenttävartio Joki - katsottuna etelästä neuvostoliittolaisten asemien
suunnasta

Kaatuneita neuvostoliittolaisia Rukajärven suunnalta.

Kaatuneita neuvostoliittolaisia Rukajärven suunnalta.

Matkailua: USS Pampanito ja SS Jeremiah O'Brien , San Francisco, USA

Vierailin San Franciscon kaupungissa ja majoituin siellä Fisherman's Wharf -alueen lähistöllä. Alueella on ravintoloiden, baarien ja merileijonien lisäksi myös muutama museolaivakohde. Kävin näistä kahdella eli USS Pampanito (SS-383) -sukellusveneellä (wikipedia-artikkeli tässä) ja SS Jeremiah O'Brien -Liberty-luokan rahtilaivalla (wikipedia-artikkeli tässä). Pääsylippujen hinta oli molempiin 20 $ / kappale eli hintaa tuli yhteensä 40 $.

Pampanito on Baleo -luokan sukellusvene; n. 95 metriä pitkä alus jossa oli 80 henkilön miehistö.
Ameriikassa kaikki on suurempaa ja näin ollen myös sukellusveneen koko yllätti: se on selvästi suurempi, tilavampi ja avarampi kuin esim. saksalaisten Das Boot -elokuvasta tutut alukset. Jälkimmäisissä en tosin ole koskaan ollut joten arviointi on aikalailla arvaus.

Alla kuvia aluksesta:

Alus telakoituna San Franciscossa.

Aluksen keskiosaa. Yläpuolella taistelukeskus josta venettä
johdettiin hyökkäsytilanteessa.

Miehistön majoitustiloja. Mukavampia kuin Das Bootin riippumatot...
Joka miehelle ei tosin omaa punkkaa ollut koska osa porukasta oli aina
vahdissa.

Miehistömessi; vaikuttaa jopa viihtyisältä ainakin jos ei olla 100 m:n
syvydessä ja syvyyspommeja ei sada.

Messin takana oleva keittiö jossa miehistön ja upseereiden ateriat
valmistettiin. Kyllähän tuossa hampurilaisia paistelee.

Keulan torpedohuone jossa on yhteensä 6 torpedoputkea. Huomaa
torpedojääkäreiden kenttäpunkat katonrajassa.

Kuva putkesta ilman kalaa...

Ja kalan kanssa.

Ja kuva vielä kalastakin: Mark 14 höyrytorpedo, pituus 6,25 metriä ja
paino 1500 kg. 

Sukellusveneen kannella on pinta-ammuntakalustoa eri käyttötarkoituksiin:

102 mm kansitykki.

Boforsin 40 mm ilmatorjuntatykki joka käy myös pinta-ammuntaan.

Oerlikonin 20 mm ilmatorjuntakanuuna.

Toinen käyntikohde oli siis SS Jeremiah O'Brien. Kyseessä on Liberty -luokan alus joka on täydessä purjehduskunnossa ja suorittaakin risteilyjä. Tämä häiritsi jossain määrin vierailukokemusta; mm. miehistön ja päällystön hyteissä oli selvästi asukkaiden omaisuutta eikä laivan kiertokäyntiä ollut käytännössä lainkaan suunniteltu.

Liberty -luokan ideana oli rakentaa laivoja nopeammin kuin saksalaisten ehtivät niitä upottamaan Atlantin saattuesodan aikana. Laivat tehtiin todella nopeasti: Keskimääräinen valmistumisaika oli n. 28 päivää kölinlaskusta vesillelaskuun ja nopein aika 4 päivää 15 tuntia 29 minuuttia Kaiserin telakalla Richmondissa 08.-12.11.1942.

Liberty -alukset olivat äärimmäisen yksinkertaisia ja ne tehtiin esivalmistetuista moduleista kokoonhitsaamalla jolloin päästiin tuohon nopeaan rakennustahtiin.

Alla pari kuvaa laivalta:

Laiva laiturilta kuvattuna.

Laivan kolmisylinterinen pystysuora höyrykone jota on muuten 

käytetty Titanic elokuvassa näyttelemään aluksen konetta.

Tässä blogitekstissä on esitelty kaksi kohdetta joista Pampanitoa suosittelen käymisen arvoiseksi mutta taas Jeremiahia en. Keskiarvoksi kohteelle muodostuu näin mitaten Pronssinen ampumamerkki.

BTW: San Franciscoa voi suositella muutoinkin matkakohteeksi jos trumpismia ei kavahda ja Ameriikka kiinnostaa. Kaupunki on yksi Yhdysvaltain persoonallisimmista ja miellyttävimmistä vaikka liikenneruuhkat seudulla ovatkin kammottavat.. Tänä kesänä (2017) Finnair jopa lentää suoria lentoja Helsingistä kyseiseen kaupunkiin. Lento kestää 11 tuntia joten istumista tuossa kyllä riittää...

Elokuva: Alien: Covenant (2017)

Kävin katsomassa tämän Alien -saagaan virallisesti kuuluvan uusimman osan. Kyseessä on peräti Ridley Scottin itsensä ohjaama esiosa alkuperäiselle "Alien – kahdeksas matkustaja" (1979) -elokuvalle. Elokuva taustoittaa tapahtumia ennen tuota legendaarista ensimmäistä Alien -elokuvaa yhdessä vuonna 2012 ilmestyneen "Prometheus" -filmin kanssa. Kolmas esiosa on vielä suunnitteilla ja lopulta nämä esiosat siis johtavat alkuperäiseen Alieniin. Näiden virallisten Alien -elokuvien lisäksi teemaa käsitellään mm. Alien vs. Predator -elokuvissa.

Täytyy sanoa että ei Ridleyltäkään aina onnistu. Elokuva oli sanalla sanoen huono, saattaisin käyttää jopa p..a -sanaa. Siitä löytyi kyllä kaikki Alieneihin kuuluvat elementit eli facehuggerit, rinnan repimiset, kielellä tappamiset, hännällä tappamiset jne. Eli verta ja suolenpätkiä oli vähintään riittävästi tarjolla. Kokonaisuutta nuo must-have -kohtaukset eivät kuitenkaan pelasta. Pahin ongelma elokuvassa on juonen onttous ja ennalta-arvattavuus. Loppukohtauksen kulku on arvattavissa jo hyvissä ajoin ennen elokuvan puoliväliä. Tarinan päähenkilöt ovat tampioita ja toimivat niin amatöörimäisesti että oikeastaan ansaitsevatkin tulla tapetuksi...

Elokuviin pitäisi rakentaa toimintamalli jossa katsoja voisi halutessaan pyytää rahat pois todella huonon elokuvan jälkeen. Perusteena olisi signaali ao. teoksen tekijälle että pieleen meni eikä kannata jatkaa enää samalla linjalla. Nythän tuolla on jo seuraava elokuva putkessa eikä näillä lähtimillä siltä kovin paljoa voi odottaa...

Alien -saagaan pätee sama kuin useimpiin muihinkin moniosaisiin elokuvasarjoihin: ensimmäinen osa on loistava, toinen siedettävä, kolmas juuri ja juuri katsottavissa ja neljännestä eteenpäin olisi saanut jäädä tekemättä.

Pakko antaa tälle teokselle arvomerkiksi "Kolmas palkinto - ei mitään" vaikka tunnekin lukkarinrakkautta itse Alien -otusta kohtaan. Se on kuitenkin näyttävin scifi-kauhuhirviö mitä toistaikseksi on keksitty.

Alla vielä traileri Youtubesta varoitukseksi:

Matkailua: Imperial War Museum, Lontoo, Iso-Britannia

Lontoosta löytyy Imperial War Museum (IWM) -museo joka nimensä mukaisesti kertoo brittiläisen imperiumin sodankäynnistä; tosin painottuen 1. ja 2. maailmansotaan sekä näiden jälkeiseen aikaan.

IWM sijaitsee Thamesin etelärannalla ja on helposti saavutettavissa metrolla: Lambeth North-asemalta (Bakerloo -linja) 5 minuutin, Waterloo -asemalta (Bakerloo, Jubilee ja Northern linjat) 10-15 minuutin ja Elephant & Castle -asemalta (Bakerloo and Northern lines) 10-15 minuutin kävelymatkan päässä. Lisäksi toisessa Kyhepunu -blogissa kuvattu HMS Belfast on myös kohtuullisesti käveltävissä ja yhdistettävissä saman päivän reissuun.

IMW:n pihamaalla on heti esillä näyttävät tuplatykit. Nämä on kuitenkin "jälkiasemoitu" tuohon eivätkä ole koskaan tositilanteessa olleet rinnakkaisasemissa. Kuva alla.

Nostan itse museosta vain pari kuvaa esille:

V1 -Hitlerin kostoase katosta roikkumassa

Pienoissukellusvene jonka kaltaista käytettiin mm. Tirpitziä vastaan.

Täytyy sanoa että museo oli lievä pettymys. Rakennus itse ja näyttelytilat ovat hienot ja niissä on kattava läpileikkaus brittien käymistä sodista 1. maailmansodasta tähän päivään. Pysyvinä erillisnäyttelyinä on mm. The Holocaust Exhibition-osio joka keskittyy natsien joukkotuho-operaatioon, Secret War -osio vakoilutekniikan kehityksestä ja Lordi Ashcroftin galleria jossa on esillä maailman suurin kokoelma Victorian risti-kunniamerkkejä. Kyseessähän on brittien korkein sotilasansiomitali joka on lähes yhtä arvostettu kuin kotoinen Mannerheimin risti.

Jostain syystä museo oli kuitenkin vähintäänkin lievä pettymys. Yhtenä syynä saattoi olla samalla reissulla käydyt RAF-museo ja Bovingtonin panssarimuseo jotka nostivat kokemusriman tarpeettomankin korkealle. Joka tapauksessa myönnän IWM:lle vain Pronssisen ampumamerkin.

WUMO, Sarjakuvastrippi, HS 15.5.2017

Hei vaan kaikki!

Tulipa kypsä olo. Ei onnistunut stripin siirto suoraan blogiin, mutta alla olevasta linkistä sen pääsee näkemään, ainakin jonkin aikaa...
(Helsingin Sanomat 15.5.2017), linkki Wumon strippiin:

http://www.hs.fi/nyt/wumo/car-2000005207537.html

Edit: Lisätty kuva tähän postaukseen. Copyright laatijat ja HS.

Wumo - kypsä heppu

Matkailua: Tank Museum - Tiger Day, Bovington, Iso-Britannia

Bovingtonin panssarivaunumuseo sijaitsee Southamptonin länsipuolella olevassa pikkukylässä. Paikalle on varsin helppo päästä junalla Lontoosta: valitaan Waterloon asemalta juna jonka suuntana on  Weymouth ja jäädään pois Wool -nimisellä asemalla. Junamatka kestää n. 2,5 tuntia. Itse museo sijaitsee n. 3 kilometrin päässä rautatieasemalta junan kulkusuunnasta oikealla puolella. Asemalta pääsee museolla paikallisbussilla mutta kävelymatkakaan ei ole mahdoton varsinkaan jos ei pelkää brittiläistä maaseutua.

Museon verkkosivut löytyvät tästä linkistä.

Vierailimme museossa Tiger Day -tapahtuman aikaan. Tuo tapahtuma oli järkyttävän suosittu: liput myytiin loppuun ennakkoon eli ovilta niitä ei enää saanut. Aamulla alueelle tullessa oli joka paikkaan pitkät jonot ja erityisesti alueelle pääsemiseen joutui jonottamaan puolisen tuntia ennen kuin pääsylipun sai vaihdettua rannekkeeseen. Tuon jälkeen väenpaljous kyllä hajautui hyvin laajoihin museohalleihin ja ulkotiloihin.

Tiger Day -tapatuman keskiössä oli ajonäytös jossa ryhmä vaunuja ajoi museoalueella olevalla ajoalueella. Päätähtenä tapahtumassa oli Tiger I numeroltaan 131 (ensimmäisen joukkueen kolmannen ryhmän ensimmäinen vaunu) jonka lisäksi siellä oli liikkeessä myös mm. M4A2 Sherman joka esitti pääosaa elokuvassa "Fury". Tiger oli sivujuonessa samaisessa elokuvassa kohtauksessa taistelemassa Sherman -ryhmää vastaan. Fury -elokuvan arvostelu muuten löytyy Kyhepunusta tästä linkistä.

Alla löytyy muutama kuva ajonäytöksestä:

Etualalla Tiger 131, taustalla Fury poistumassa areenalta.

Tiger lähempää kuvattuna. Erittäin vaikuttava laite luonnossa ja se
sotaelokuvista tuttu telaketjujen kitinä aiheuttaa värinää selkäpiissä..

Täytyy myöntää että ajonäytös oli lievä pettymys. Vaunuilla ajettiin hyvin varovasti josta tapahtuman juontaja kyllä kertoikin. Kyseessä ovat kuitenkin hyvin vanhat ajoneuvot joiden korjaaminen on työlästä ja joiltain osin voisi olla mahdotontakin. Silti odotin itse hieman enemmän vauhtia toimintaan. Tuolla tornissa on muuten joku onnekas turisti joka voitti arvonnassa Tiger -ajelun ja pääsi sen mukana areenalle tapahtuminen keskiöön.

Itse museoalue on valtaisa ja sen huolellinen läpikäynti yhdessä vajaassa päivässä on lähes mahdotonta. Tosiharrastajan olisi syytä varata ainakin pari päivää alueelle esim. siten että tuollainen special event olisi toisena päivänä ja toinen päivä olisi museotutustumista varten. Majoitus kannattaisi tuolloin hommata jostain alueelta tai sitten esim. Southamptonista josta on kohtuullisen lyhyt junamatka.

Vaunuihin ei päässyt sisälle ja näkymämahdollisuudet sisätiloihin olivat muutenkin rajalliset.  Joidenkin vaunujen ylle tai taakse oli rakennettu erityisiä katselutasanteita joista pääsi näkemään myös sisäosia. Alla esimerkki Jagdtigerin esillepanosta:

Jagdtiger nähtynä taakse rakennetulta esittelykorokkeelta.

Tigereitä tuolla muutoinkin hehkuteltiin. Museossa oli esillä erityisnäyttely "Tiger Collection" jossa samassa tilassa oli nähtävissä Tiger I (siis se 131) lisäksi Jagdtiger, Elefant, King Tiger Porsche -versio ja King Tiger Herschel -versio. Yleisösuosio oli taattu...

Alla nostona vielä muutama muu mielenkiintoinen nosto näyttelykalustosta:

Mark IX -miehistönkuljetusvaunu. Laitteeseen sullottiin 30 sotilasta jotka sitten
hyökkäsivät vaunusta ulos Modernin rynnäkkövaunun esi-isä siis. 

Ensimmäisen maailmansodan "Mark" vaunu joka kantaa mukanaan taisteluhaudan
ylittämiseen tarkoitettua puunippua.

Suomalainen SU-26 vaunu joka vallattiin talvisodassa venäläisiltä.

Edelleen suomalainen Sturm -tankintappajavaunu lempinimeltään "Maija".

Erikoinen ruotsalaisten kehittämä Stridsvagn 103

Tuosta Strisvagnista on pakko sanoa pari sanaa lisää (kuvaus löytyy wikipediasta tästä): kyseessä on kylmän sodan aikainen laite jota nimetään taistelupanssarivaunuksi mutta muistuttaa kuitenkin enemmän rynnäkkötykkiä. Laitteessa ei ole lainkaan tornia vaan kanuunaa suunnataan jousituksen avulla nostamalla ja laskemalla koko vaunua. Tornin puuttumisen vuoksi vaunun etuprofiili on hyvin matala. Vaunun miehistössä on kaksi ajajaa joista toinen istuu tulitoiminnon aikana selkä kohti taistelutoimintaa. Näin hän pystyy hyvin nopeasti ajamaan vaunun pois tuliasemasta, varsinkin kun vaunu liikkuu lähes yhtä nopeasti taakse- kuin eteenpäin. Tähän on pakko kuitata että varsin tutulta kuullostaa tuollainen nopea ruåtsalainen perääntyminen... Keulassa näkyvä hässäkkä on tarkoitettu suojaamaan sinko- ja ohjusammuksien vaikutukselta.

Museotiloissa oli näytillä paljon vaunuja mutta vielä jäi varastoonkin kuten alla näkyvästä Vehicle Conservation Centrestä otetusta kuvasta käy ilmi:

Ajonäytös oli lievä pettymys ja tankkeihin olisi halunnut päästä lähemmin tutustumaan niiden päältä ja sisältä. Rajoitukset kuitenkin ovat ymmärrettäviä: panssarivaunut ovat varsinkin kulmikkaita ja kovia vehkeitä ja päänsä kolhineet turistit eivät ole kovin hyviä mainoksia toiminnalle.. Näistä puutteista huolimatta annan Tank Museumille Kultaisen ampumamerkin ja suosittelen lämpimästi tutustumiskäyntiä matkan pituudesta huolimatta.

Edit: Museo löytyy Suomen Sotahistoriallisen seuran sivuilta tästä linkistä.

Edit: Parolan panssarimuseolle vierailulle 2023 tullut King Tiger on lähtöisin täältä Bovingtonista.