Kypsien heppujen kiinnostuskohteita esittelevä blogi: kirjat, elokuvat, ruoanlaitto (ei fine dining vaan soturidieetti), metsästys, aseet, eräretkeily, alkoholijuomat jne. Ei uskontoa, politiikkaa tai aikuisviihdettä. Ja ehdottomasti ei söpöjä kissavideoita.
Huomasin että Prismaan oli ilmestynyt pömpeli josta sai tilattua ruokareseptejä ostoslistoineen. Sinällään nerokas idea jos ei ole suunnitelmaa että mitähän söisi kun kauppaan menee.
150 g raastettua kermajuustoa (= jotain rasvaista)
suolaa ja mustapippuria
Valmistusohje
Sulata rasva kattilassa ja kuullota hienonnettu sipuli ja murskatut valkosipulin kynnet. Lisää tomaattimurska, kerma ja laakerinlehdet. Anna kiehua 5 minuuttia.
Lisää katkaravut, sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla mutta älä keitä enää. Ota laakerinlehdet pois.
Kaada seos uunivuokaan tai annosvuokiin. Ripottele juustoraaste päälle ja kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä pintaan.
Tarjoa heti vaalean leivän ja tuoresalaatin kera.
Valmistusoperaatio oli kohtuullisen vaivaton joten kyllä tuosta kypsä heppukin selviää. Aikaa tuhrautui n. 30 min, uunissa pitoineen.
Syömäkelpoista eväästä tuli mutta aika pliisua kyllä. Nestettä oli liikaa; olisi todennäköisesti kutistunut paremmin kasaan pienemmissä kerta-annosvuoissa. Makukin oli mieto: valkosipulia olisi saanut olla selvästi enemmän ja mustapippuria myös.
Näin sorsastuksen aikaan kaikillahan on ruokakaapit täynnä sorsia joille ei oikein kunnollista reseptiä löydy. Ohessa sellainen eli sorsaa ruistaikinassa eli ns. sorsakukko. Resepti on kohtuullisen työläs mutta onnistuu kypsältä hepultakin.
Tarvikkeet:
1 suolistettu ja nyljetty heinäsorsa
perunaa, omenaa, sipulia jne. sorsan täytteeksi
2 pekonipakettia (toinen sorsan päälle, toinen ruskistettuna sisään)
0,5 dl puuroriisiä
voinokare ruskistamiseen ja pinnan voiteluun
suolaa ja mustapippuria mausteeksi
leivinpaperia
alumiinifoliota
Taikinatarpeet:
2 dl vehnäjauhoja
6-8 dl ruisjauhoja
4 dl vettä
suolaa (3 tl)
1 dl voita
Taikinan valmistaminen:
Laitetaan veteen suola ja vehnäjauhot ja lisää ruisjauhoja, ensin puulastalla sekoittaen ja sitten käsin vaivaten samalla tarkkaillen taikinaa. Taikinasta pitää tulla kiinteää.
Sulatetaan 1 dl voita juoksevaksi ja sekoita se taikinaan ( taikinan pitää olla läpeensä tumma).
Kaulitaan taikina pulikalla leivinpaperin päällä soikioksi keskeltä vahvuus noin sentti ja reinoilta 1/2 senttiä - vinkki: jätä hieman taikinaa kulhoon taikinan paikkaamista varten.
Taikinalevyn keskelle puuroriisiä joka imee liian kosteuden itseensä.
Sorsakukon valmistaminen:
Täytetään sorsa perunalla, pekonilla, omenalla ja/tai sipulilla makumieltymysten ja saatavuuden mukaan. Peruna pieninä kuutioina ja esikeitettynä = ei aivan kypsäksi asti.
Sorsa ruskistetaan tulisella pannulla voissa, suolataan ja maustetaan mustapippurilla.
Sorsa asetetaan riisipedin päälle.
Sorsan päälle pekonipeitto.
Taikinan reunat ylös ja tarvittaessa vedellä voi liimata saumat. Tärkeää on että taikinassa ei ole reikiä muuten se vuotaa.. Reikiä voi paikata sivuun laitetulla varataikinalla.
Uuni aluksi 275 astetta 30 min, sitten lämpö 175 astetta 30 min. ja sen jälkeen 125 astetta vähintään 3 tuntia (miedossa 100 asteen lämmössä vaikka yön yli).
Paketti pois uunista ja uunin lämpö nostetaan 175 asteeseen.
Folio ja leivinpaperi auki, voidellaan voisulalla kuori ja pistetään vielä uuniin 20 min ajaksi.
Paistoksen olisi hyvä antaa vetäytyä tämän jälkeen ainakin tunnin mutta syödä voi kyllä heti.
Törmäsin netissä henkisen kollegan Reinon blogiin nimeltään TitiVITUNtyy.com. Reino tosin painii kypsyyden kanssa vielä kertaluokkaa kovemmassa sarjassa kuin Willie ja Rajajääkäri. Yhteistä teemaakin tosin löytyy: Reino harrastaa luontokuvausta ja kokee ainakin hetkittäin (= lue joka kerta) ankaraa tuskaa kun se luonto ei suostu yhteistyöhön. Sama pätee tämän blogin taitelijoihin mutta eri viitekehyksestä: riistaeläimet kieltäytyvät yhteistyöstä säännöllisesti eivätkä suostu tapettavaksi vaikka ihminen on ylimmältä taholta julistettu luomakunnan herraksi ja näin ollen kyseinen operaatio on kiistämättä oikeutettu.
Reinolle täytyy nostaa hattua hänen käyttämästään hienosta erikoisefektistä blogikirjoituksessaan eli HUUTAMISESTA. Toimii todella kauniisti varsinkin HIENOVARAISESTI käytettynä kuten Reino sen tekee. Jätän kuitenkin tehosteen mestarin käyttöön enkä lähde sitä itse jatkossakaan viljelemään.
Reinolle myönnetään jo myötätunnosta Kultainen ampumamerkki.
Jaksamista Reinolle vaimon, lasten ja hippien sekä lintujen kanssa!
Nelonen esitti tämän uraauurtavan sotaelokuvan eilen ja siitä innostuin kuittaamaan asiasta Kyhepunuun. Elokuva on kyllä tullut nähtyä useampiakin kertoja eri kanavilla ja medioissa. Elokuva löytyy iMDB:stä tästä linkistä.
Elokuvan ehdottomasti paras ja myös genreä muuttanut osa on alkuun sijoittuva n. 20 minuutin mittainen maihinnousukohtaus joka alkaa heti Omaha beachin hautausmaalla kuvatun intron jälkeen. Käsivarakameralla kuvattu pätkä on visuaalisesti huikaiseva ja siihen on hyvin onnistuttu synnyttämään katsojan "läsnäolotunne"; tuntuu melkein että on itse ryntää siinä Tom Hanksin esittämän kapteeni Millerin vieressä kohti rantapenkan suojaa... Tunnelmaa täydentää hyvin mm. äänimaailma: äänet mykistyvät täysin pariin otteeseen kun vieressä räjähtää kranaatti joka vie kuulon mennessään. Tämän alkukohtauksen pohjalta jo irtoa kultainen ampumamerkki. Totta puhuen muu osa elokuvasta onkin sitten perinteisempää sotaelokuvaa ja joiltain kohdiltaan jopa tarpeettomasti pitkittettyä.
Käsivarakamerasta tuli tämän elokuvan myötä lähes must-have -tyyppinen efekti kaikkiin sotagenreä edustaviin elokuviin. Osassa toteutus on tehty hyvin ja osassa taas aivan pieleen. Jälkimmäistä edustaa esim. elokuva Codename Geronimo (linkki Kyhepunussa tässä). Usein ongelmana on se että käsivarakamera toteutetaan osallistujan yötähtäimen tai kypäräkameran läpi nähtynä jolloin ollaan liian kiinni yhdessä toimijassa. Ryanissa käytetty tapa jossa kamera seuraa henkilöä mutta tämän vierellä ikään kuin tk-kuvaajana on ainakin minun mielestäni miellyttävämpi katsojan kannalta.
Maihinnousukohtaus on varsin realistisesti kuvattu vaikka muutamia taiteellisia vapauksia onkin otettu; esim. luoti ei tapa kuin aivan pintavedessä joka on mm. Myytinmurtajissa moneen kertaan testattu. Omaha beachillä itse käyneenä (Normandian kiertomatkalla) voi vain ihmetellä että kuinka yleensä kukaan tuosta selvisi hengiltä. Puolustajien asemat olivat ylivertaiset maihinnousijoihin verrattuna, saksalaisjoukko tällä rannalla hyvin koulutettu, tulituki ilmavoimilta ja laivastolta ei osunut jne. Kaikkihan eivät selvinneetkään ja juuri Omahalla tulivat suurimmat tappiot liittoutuneille (US National D-Day Memorial Foundationin mukaan 3686 kaatunutta, haavoittunutta ja kadonnutta).
Elokuvassa maihinnousukohtaus kestää tuon 20 minuuttia. Tosielämässä ensimmäinen maihinnousuaalto nousi maihin 6.6.1944 klo 06:35 ja klo 10:00 ilmoitettiin että n. 200 sotilasta 116. rykmentin 1. pataljoonasta oli kiivennyt vallin päälle ja saavuttanut Vierville-sur-Mer:in kylän joten aikaa meni n. 3,5 tuntia.
Elokuvasta löytyy muitakin Kyhepunu -yhteyksiä: HMS Belfast (linkki tässä) osallistui maihinnousun tukemiseen tulitukea antamalla ja loppupuolen kaupunkitaistelukohtauksessa nähdään Tiger joka saattaa olla jopa sama yksilö joka esiintyi Bovingtonissa (linkki tässä). Elokuvaa katsellessa Tigerille ominainen telaketjujen kalina palautti tapahtuman elävästi mieleen ja nosti selkäkarvat pystyyn vanhasta tottumuksesta...
Kyseiselle Tigerille kävi kehnosti tarrapommien avulla. Kyseessä on kapteeni Millerin mukaan "ohjesäännössä käsketty" ad-hoc -panssarintorjuntaväline: otetaan armeijan sukka, laitetaan siihen pari pakettia tnt:tä ja sytytyslanka sekä voidellaan paketti akselirasvalla. Vempele sytytetään ja heitetään / kiinnitetään kohteeseen johon se liimautuu. Tällä konstilla amerikkalaiset räjäyttivät Tigeristä pari telapyörää jolloin se halvaantui liikkumattomaksi ja voitiin tuhota. Siis vähän samankaltainen kuin kotimainen kasapanos mutta enemmän patenttikyhäelmä. Elokuvassa käytettiin myös molotovin coctailia toista vaunua vastaan mutta se olisi todennäköisesti tehonmut myös Tigeriin: tuon ajan taistelupanssarivaunujen palonestojärjestelmät eivät olleet vielä kovin korkealla tasolla.
Liitän tähän alle vielä trailerin Youtubesta:
Arvosana siis ylempänä mainittu Kultainen ampumamerkki.
Edit: Tuossa elokuvassa viljeltiin sotilastermiä FUBAR. Piti ihan tarkistaa että mitä se meinaa eli lyhenne tulee sanoista "Fucked Up Beyond All/Any Recognition" eli suomeksi "ryssitty".
Edit: Youtubesta löytyy myös maihinnousukohtauksesta pätkä (ainakin toistaiseksi), lisäsin alle:
Edit 2: Youtubesta edelleen aitoa maihinnousuvideota:
Netflixistä löytyi BBC:n tuottama laadukas minisarja alkuperäisnimeltään "Auschwitz: The Nazis and the Final Solution". Minisarja koostuu kaiken kaikkiaan kuudesta osasta 'a n. 45 minuuttia ja kertoo Auscwitzin tarinan alkaen vaatimattomasta sotavankilatoiminnasta ja päätyen tehokkaaseen joukkosurmatehtaaseen. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä ja kuvaus iMDB:stä tästä linkistä.
Sarja on hyvää BBC -tasoa ja kertoo tapahtumista kiihkottomasti ja liiallisesti dramatisoimatta. Mukana on näyteltyjä kohtauksia mutta joukkomurhamässäilyyn ei näissä sorruta. Dramaattisempaa materiaalia sarjassa ovat itse asiassa saksalaisten itsensä kuvaamat mustavalkokuvat ja lyhyet dokumenttielokuvapätkät leirin vapauttamisen jälkeen.
Ei voi olla ihmettelemättä saksalaisten perinpohjaisuutta tässäkin lopullisen ratkaisun asiassa. Ryhmä hulluja päätti ottaa ihmisryhmän silmätikukseen ja hävittää pois maan päältä. Tämä tavoite vyörytettiin organisaatioon joka otti sen hoitaakseen käsittämättömällä tehokkuudella. Organisaatio koki asian, siis joukkomurhan, mahdollisimman tehokkaan hoitamisen velvollisuudekseen ja nämä organisaation jäsenet piiloutuivatkin tuon velvollisuuden taakse kun heitä tuosta rikoksesta sodan jälkeen syytettiin. Lopputuloksena Auschwitzissa tapettiin n. 1,1 - 1,5 miljoonaa juutalaista. Tarkka määrä ei olle tiedossa koska saksalaiset tuhosivat todistusaineistoa ennen leirin vapauttamista neuvostoliittolaisten toimesta.
Sarjassa on haastateltu sekä leiriltä selviytyneitä että siellä työskennelleitä henkilöitä. Jälkimmäisten osalta on hämmästyttävää että edelleenkään he eivät vaikuta tuntevan minkäänlaisia omantunnontuskia tuon toiminnan suhteen. Ilmeisesti joko natsipropaganda on ollut erittäin tehokasta ja vaikuttaa heihin vieläkin tai sitten nämä henkilöt ovat kehittäneet itselleen suojamuurin vuosien kuluessa kestääkseen tuon omantunnon kolkutuksen. Toisaalta selvähän on että yksittäisellä SS-miehellä ei juurikaan ollut mahdollisuuksia kieltäytyä toimimasta keskitysleirillä tai vaikuttaa tuollaisen leirin toimintaan. Natsijärjestelmä oli niin tehokkaasti rakennettu että käytännön vastarinta oli lähestulkoon mahdotonta.
Sarjan lopussa kuvataan vankien kohtaloa leiriltä vapautumisen jälkeen. Neuvostovallan alle joutuneissa Itä-Euroopan maissa juutalaisten tilanne ei ole ollut kovin kummoinen sen koomminkaan. Esim. Slovakiassa juutalaisten omaisuus takavarikoitiin ja härskisti jaettiin muille kansalaisille eikä sitä ole sen koomin myöskään palautettu oikeille omistajilleen. Sarjassa kerrotaan käytännön pilasta jonka eräs vanki teki tällaiselle talonvaltaajalle. Vanki oli tullut katsomaan kotitaloaan ja talonvaltaaja oli väittänyt että vangin perhe oli piilottanut rahaa taloon. Vanki oli antanut ymmärtää että näin oli jonka seurauksena talonvaltaaja oli purkanut koko talon rakenteet eikä hänellä ollut enää rahaa korjata sitä ennalleen.
Annan minisarjalle arvomerkin "Hopeinen ampumamerkki".
Edit: Lisäsin tälle sivulle linkin Auschwitzin sijaintiin (tässä näin). Auschwitz ja sen museo olisivat tutustumisen arvoisia paikkoja. Pari kertaa olen Krakowassa käynyt mutta koskaan en ole ehtinyt ao paikkaan.
Edit: Jostain kumman syystä BBC vaati tekijänoikeussyistä Youtubea poistamaan sarjan trailerin. Varsinainen elokuva kyllä löytyy edelleen Netflixistä.. Omituista hommaa.
Edit: Dokumentissa esiintyvä Oskar Gröning on korkeasta iästään (syntynyt 1921) huolimatta joutumassa vankilaan. Gröning lienee viimeinen tuomittu ja vangittu natsirikollinen. Auschwitzissä hän ei varsinaisesti osallistunut joukkomurhaan mutta myöntää itsekin olleensa moraalisesti syyllinen kun hän leirin kirjanpitäjänä otti haltuun ja edelleen toimitti tapettujen juutalaisten omaisuutta.
Menin kovin odotuksin katsomaan tätä hehkutettua sotadraamaa. Hieman takaraivossa tosin kolkutti jossain arvostelussa esitetty vertaus Veteen piirretty viiva -teokseen (arviointi Kyhepunussa tässä) joka on tekotaiteellista p..aa ja ansaitsi "Kolmannen palkinnon - ei mitään" ihan ansiosta/ansiotta.
Pettymys oli Dunkirk verrattuna odotuksiin. Ylitaiteellisuuden puolelle aika pahasti sorruttiin mm. elokuvan musiikin osalta mutta pahin sotku syntyi Nolanin ideasta käyttää "ajansiirtoja" ja takaumia tehokeinona ts. sama kohtaus esitettiin useampaan kertaan uudelleen ja uudelleen mutta eri toimijan näkökulmasta lähtien. Lopputulos oli todella sekava ja jos en olisi tuosta tehokeinosta kuullut etukäteen niin olisin kyllä vahvasti epäillyt elokuvan leikkaajan sekoilleen saksien kanssa...
Elokuvaa ei oikestaan kannattaisi nimittää sotaelokuvaksi vaan pikemminkin se on (kuten joissain luonnehdinnoissa on esitettykin) thrilleri tai jännityselokuva. Saksalaisia ei roolihenkilöinä näy lainkaan ja varsinaista sotaakaan ei juuri käydä vaan pointtina on sotilaiden selviytymistaistelu rannalta laivoihin ja taas upotetuista laivoista seuraaviin aluksiin. Thrilleriin kuuluvaa ahdistusta on saatukin synnytettyä eri tehokeinoilla (mm. em. musiikilla ja klaustrofobisilla loukkuunjäämis-hukkumiskohtauksilla).
Sotaelokuvanäkökulmasta pitkä miinus on myös se että elokuvan sankareiksi nostetaan ne jotka pääsivät laivoihin ja Englantiin vaikka tosiasiallisia sankareita olivat n. 40 000 sotilaan jälkijoukot jotka viivyttivät saksalaisten etenemistä lähes itsemurhatehtävissä jotta nuo reilut 330 000 muuta saatiin evakuoitua.
Tuo Dunkirk -paikannimi aiheutti muuten pikkupoikana ihmetystä kun Korkeajännityksissä välistä puhuttiin Dunkirkista ja välistä Dunkerquesta. Selvisihän se lopulta että kyse on samasta paikasta mutta englanniksi ja ranskaksi.
Elokuvan esittely löytyy iMDB:stä tästä linkistä . Alla on lisäksi elokuvan virallinen traileri Youtubesta:
Nostan tämän sen verran Veteen piirrettyä viivaa paremmaksi että myönnän elokuvalle Pronssisen ampumamerkin. Tällä tuomiolla taidan olla aikamoinen vastarannankiiski: elokuvalle on jo ehditty povata läjää Oscareita eri teemoilla... Näinhän kävin DiCaprion röhkimisleffan The Revenantinkin osalta: ennustin arviossa että Oscar tulee vaikka ansioita ei ollutkaan ja näinhän siinä sitten kävikin.
Verkossa surffatessa vastaan tuli ruokaresepti joka vaikutti niin yksinkertaiselta että onnistuu kypsältäkin hepulta eli kyse on nyhtöleivästä. Tämä lienee jonkinlainen hitti tällä hetkellä kun reseptejä löytyi monelta taholta. Perusidea on kuitenkin yksinkertainen: otetaan kokonainen leipä, viipaloidaan se ristiin suikaleiksi, tungetaan syntyneihin viiltoihin täytettä ja kuumennetaan uunissa. Tuotos syödään sitten käsin lämpimänä. Kokeilin pesto-juustokombinaatiota ja hyvä oli.
Resepti on lainattu Soppa365:ltä (siis copyrightit heillä) ja linkki originaaliin löytyy tästä. Tuolta löytyy kuvakin tuotoksesta; omaa kötöstystä en iljennyt kuvata.
Liitän tähän alle reseptin jos tuo soppalinkki ei jostain syystä suostu toimimaan.
Ainekset
1 vaalea leipä
½ -1 prk pestoa
1 dl juustoraastetta
Valmistusohje
Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Leikkaa leipä ”siivuiksi” niin, että leipä jää ehjäksi pohjasta. Siivuta vielä toiseen suuntaan niin, että leivästä syntyy ruudukko.
Täytä leipä pestolla ja juustolla. Raota ruudukkoa ja lusikoi pestoa ja ripottele juustoa väleihin.
Nosta uunipellille ja peitä foliolla. Paista uunissa 10 minuuttia. Poista folio ja paista vielä 5 minuuttia. Tarjoa, kun juusto on vielä venyvää.
Marion Mitchell Morrison oli eräs suurimpia lapsuuden sankareita. Heppu tunnetaan paremmin nimellä John Wayne ja hänen lännen- ja sotaelokuvansa nostavat vieläkin nostalgisia tunteita pintaan. Niinpä ilahduinkin löytäessäni Netflixistä elokuvan Vihreät baretit (alkuperäiseltä nimeltään Green Berets) jonka pääosissa Johnny on. Elokuva löytyy Netflixistä tästä linkistä ja sen kuvaus IMDB:stä taas tästä.
Täytyy sanoa että olisi pitänyt säilyttää illuusio ja jättää tämä tekele katsomatta. Nuorisokielellä VMP oli tuo teos. Johnny on tunnetusti (kiihko)isänmaallinen amerikkalainen mutta tässä elokuvassa mennään jo rutkasti överin puolelle. Tarina on kaksiosainen jonka ensimmäisessä osassa puolustetaan viidakkotukikohtaa ja toisessa kaapataan Pohjois-Vietnamilainen kenraali. Tuo jälkimmäinen osa perustelnee elokuvan nimen: vihreät baretithan on erikoisjoukko jonka osaamiseen vanginsieppaukset enemmänkin kuuluu. Toisaalta tuossa viidakkotukikohdan puolustamisessa on pointtina yhteistyö paikallisten alkuasukkaiden (tässä tapauksessa etelä-vietnamilaisten) kanssa joka on myös perushommaa vihreille bareteille ja näin tuo on elokuvassakin esitetty. Kuriositeettina muuten mainittakoon kaikkien Kypsien Heppujen tietämä fakta että Lauri Törnihän kuului mainittuihin vihreisiin baretteihin.
Elokuvassa oikeastaan ainoa mielenkiintoinen kohtaus oli Spookyn (Kyhepunussa asiaa laitteesta tässä) esi-isän vierailu taistelutantereella. Vierailu oli jopa liiankin näyttävä: viidakkotukikohta menetettiin viholliselle jolloin Johnny tilasi tulitukea Spookyltä ja tämä likvidoi koko vastapuolen porukan revolveritykillä. Johnny ja kumppanit voivat tämän jälkeen kävellä takaisin tukikohtaan ilman vastarintaa. Hieman jäi ihmetyttämään että miksi sitä tulitukea ei tilattu ENNEN leirin menettämistä...
Elokuvassa pistää silmään yleisen kökköyden lisäksi myös erittäin heikkotasoiset erikoistehosteet. Elokuvaa tehtäessä toki elettiin 60-lukua eikä tietsikoilla vielä saanut tekstiä kummempaa aikaan mutta silti siiman päässä roikkuvat leikkihelikopterit tuntuvat liian köykäisiltä. Olisikohan niin että elokuva jouduttiin tekemään pienellä budjetilla kun sekä Vietnamin sodan että John Waynen suosio oli laskusuunnassa?
Alla vielä traileri Youtubesta perinteiseen tapaan:
En suosittele tätä elokuvaa katsottavaksi etenkään niille joilla on John Waynesta nostalginen sankarimielikuva tallessa. Ja arvomerkiksi lätkähtää luonnollisesti "Kolmas palkinto - ei mitään".