maanantai 12. marraskuuta 2018

Sotakalustoa: USS Pennsylvania

Youtubesta (copyright siis siellä) löytyi mielenkiintoinen dokumenttipätkä, joka käsittelee Yhdysvaltojen laivaston suurinta sukellusvenettä USS Pennsylvaniaa. Laite on varsin vaikuttava ilmestys ja aivan toista luokkaa mm. asumismukavuudeltaan verrattuna esimerkiksi Das Boot -elokuvan veneeseen tai Toisen maailmansodan aikaiseen amerikanveneeseen USS Pampanitoon.  Vene kuuluu Ohio -luokkaan josta löytyy suomenkielellä lisätietoa tästä wikipedialinkistä. Veneestä itsestään ei suomeksi ole tekstiä mutta englanninkielisestä wikistä löytyy tämä sivu.

Videopätkä löytyy alla olevasta ikkunasta:


Muutamia nostoja tuosta tappokoneesta:

  • Alus pystyy pysyttelemään sukelluksissa yli 6 kuukautta. Se tekee tarvitsemansa hapen ja puhtaan veden ydinreaktorinsa avulla suoraan merivedestä. Pullonkaulaksi tulee miehistön tarvitsema ravinto.
  • Polttoaineen kesto ei myöskään rajoita suorituskykyä: alusta ei ole dokumentin mukaan tankattu kertaakaan käyttöönoton jälkeen, siis vuodesta 1989. Ensimmäisessä ydinsukellusveneessä Nautiluksessa polttoaineeksi riitti 4 kiloa uraania, jolla se voi matkustaa yli 100 000 kilometriä. USS Pennsylvanian reaktori on paljon kehittyneempi Nautiluksen vastaavasta ja sen teknisiä tietoja ei dokumentissa kerrottu.
  • Aluksessa on 24 Trident -ydinohjusta. Dokumentin mukaan pelkästään tässä aluksessa olevat ohjukset ovat tuhoisampia (destructive) kuin kaikki molemmissa maailmansodissa yhteensä pudotetut pommit! Ja tämä tulivoima on Donalt Ä. Trumpin peukalon alla. Hieman huolestuttavaa...
Dokumentti on katsomisen arvoinen ja antaa mielenkiintoisen kuvan siitä, mitä ydinsukellusveneellä työskentely ja eläminen on. Venäjällä homma lienee kertaluokkaa askeetisempaa mutta vastaavaa kalustoa heiltäkin löytyy: maailman suurin vielä palveluksessa oleva sukellusvene on venäläinen Typhoon -luokan Dmitri Donskoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti