Kirja: Otto Carius: Tigerit mudassa - ISBN 978-952-229-164-6

Otto Carius oli kuuluisa saksalainen panssariupseeri, joka tuhosi uransa aikana yli 150 vihollisvaunua ja suuren määrän muuta kalustoa. Hän sai tästä hyvästä Rautaristin Ritariristin ja siihen vielä tammenlehvät päälle. Tigerit mudassa on hänen muistelmateoksensa, jonka ensimmäinen painos julkaistiin jo 1960 ja oli alunperin esipuheen mukaan tarkoitettu vain 502. Tiger-pataljoonan veteraaneille. Sittemmin kirjasta on otettu uusia painoksia, joita on myös paranneltu tuosta ensimmäisestä versiosta.

Carius aloittaa sotansa kevyillä tsekkiläisillä 38(t) -vaunuilla, mutta siirtyi sittemmin Tigereihin ja yleni lopulta lataajasta luutnantiksi ja komppanianpäälliköksi. Lyhyt kuvaus löytyy Wikipediasta tästä. Kirjassaan Carius käy läpi koko sotataipaleensa varsin yksitotisesti esitettynä. Varsinainen romaanitaiteilija Carius ei ole, mutta kirjakin pohjautuu hänen sota-ajan muistiinpanoihinsa ja on näin ollen kronologinen ja suhteellisen perusteellinen.

Kirjassa tekee vaikutuksen Tigereiden ylivoima. Cariuksen kuvauksen mukaan mikään ei hätkäyttänyt Tiger-kuskeja, mutta kaikki pelkäsivät näitä. Tigerillä saattoi olla aukean keskellä vihollisen ampuessa kenttätykeillä; täytyi vain pysyä vaunun sisällä ja liikutella vaunua sen verran edestakaisin, että vihollinen ei saanut sitä haarukkaan. Samoin panssarintorjuntatykit ja venäläiset vaunut olivat lähinnä läpihuutojuttuja. Samankaltainen kuva välittyy myös Richard von Rosenin kirjasta (linkki Kyhepunussa tässä): vihollisen ammusten iskemät lähinnä auttoivat oman tulen suuntaamisessa... Tiger on varsin vaikuttava näky livenäkin: sen pääsee näkemään Bovingtonin panssarimuseossa ja Tiger Daynä jopa livenä (linkki Kyhepunussa tässä). Tigeristä löytyy myös hyvä Youtube -paketti (listattuna Kyhepunussa tässä).

Carius arvosti kyllä Tigereitä, mutta Jagdtiger ei miellyttänyt. Vaunu oli liian raskas moottoriinsa ja voimansiirtoonsa nähden ja lisäksi siinä oli kiinteä torni, jonka takia sivusuuntaus täytyi tehdä koko vaunua kääntämällä. Vaunun 128 mm PaK 80 -tykki kyllä keräsi kiitosta: läpäisykyky oli vähintäänkin riittävä. Pitkä putki aiheutti kuitenkin ongelmia: erillinen ajokannatin piti käydä irrottamassa ulkopuolelta ennen tulitehtäviä ja putken pituus aiheutti painetta laakereille, joiden kuluminen puolestaan heikensi osumistarkkuutta.

Cariuksen kirjassa on silmiinpistävää tietynlainen "saksalainen sotilasusko": Carius kokee, että sotiminen oli oikea asia ja välttämätöntä, Hitler ei ollut paha äijä ja Himmler (jolta hän sai tammenlehvät) oli jopa mukava heppu. Sabotaattorit ja rintamakarkurit olivat roskaväkeä, jotka olivat syypäitä Saksan tappioon; ainakin osaltaan. SS:kin oli Cariuksen mielestä ammattimainen organisaatio. Vaikka paatos ei ole lähelläkään Rudelin tasoa, se on silti nykymaailman näkökulmasta jossain määrin pöyristyttävää. 60-luvulla tilanne voi olla joko tai: joissain piireissä todennäköisesti paheksuttiin vahvasti Cariuksen näkemyksiä, mutta toisissa kaivattiin revanssia ja harmiteltiin menetettyä tilaisuutta. Tällaisena menetettynä tilaisuutena Cariuskin esittelee teoriaa, jossa Länsiliittoutuneet olisivat yhdessä saksalaisten kanssa hyökänneet Puna-armeijaa vastaan ja näin poistaneet "bolsevikki-barbaarit" maailmankartalta. Siinä olisikin syntynyt ottelu, joka olisi ollut aikamoista katseltavaa eikä tuloskaan olisi ollut itsestään selvä: Venäjä on laaja maa ja sen valloittaminen ei ole Batu-kaanin Moskovan keikkaa lukuun ottamatta keneltäkään onnistunut.

Alla kuva kirjan kannesta. Kuva esittää ylivääpeli Rudolf Zwertin Tigeriä ja Carius itse on vaunun edessä vasemmanpuoleinen henkilö.

Otto Carius : Tigerit mudassa - kansi

Arvomerkiksi kirjalle annan Pronssisen ampumamerkin. Tylsähkö kirjoitustyyli ja Suur-Saksa -paatos rankaisevat tuota arviointia.