Kypsien heppujen kiinnostuskohteita esittelevä blogi: kirjat, elokuvat, ruoanlaitto (ei fine dining vaan soturidieetti), metsästys, aseet, eräretkeily, alkoholijuomat jne. Ei uskontoa, politiikkaa tai aikuisviihdettä. Ja ehdottomasti ei söpöjä kissavideoita.
Juon säännöllisesti vehnäoluita "viihdetarkoituksessa" eli baarissa käydessä. Jostain oudosta syystä vehnäolut ei kuitenkaan maistu ruokajuomana eikä saunaoluena; liekö syy totutuissa tavoissa vai vehnäoluiden tyypillisessä makeudessa, joka ei sovi ruokien kera ja joka ei tunnu virkistävältä janojuomalta saunan yhteydessä.
Hyviä ne usein kuitenkin ovat. Ostin kokeeksi Prismasta Störtebeker Bernstein-Weizen -nimistä juomaa. Kyse on Stralsunder Brauerei -nimisen saksalaisen panimon tuotteesta, jossa on alkoholia 5,3%. Ostos oli onnistunut: juoma on sopivan makeaa, mutta ei imelää ja soveltuu erityisen hyvin seurustelujuomaksi. Myöskään mahakipua tms. "jälkitauteja" tästä ei seurannut, mikä ei päde kaikkiin vehnäoluisiin eikä totuuden nimessä myöskään lagereihin.
Alla pari kuvaa pullosta:
Kokokuva pullosta
Pelkkä etiketti
Vertailussa oman (tuohisuu...) benchmarkingin mukaan Kronenbourgin Blanc on kuitenkin kertaluokkaa parempi. Blanc sai Kultaisen ampumamerkin, joten siihen suhteutettuna Störtebeker on ansainnut Hopeisen. Suosittelen perusolutsieppojakin tutustumaan tähän juomaan ennakkoluulottomasti.
Kirjan alaotsikkona on vielä "Herkko Kosonen aseveljineen Wiking-divisioonassa".
Lukaisin tämän kirjan eKirjastosta. Aihe sinällään on ollut pinnassa viime aikoina ja erityisesti keskustelua on herättänyt se, että todistivatko suomalaiset ss-miehet sotarikoksia Saksan Itärintamalla tai olivatko peräti toteuttamassa niitä. Varsinaista savuavaa asetta tähän ei ilmeisesti ole löydetty, mutta pitänee olettaa että aika yksinkertaista porukkaa olisi pitänyt suomalaisten olla, jos he eivät olisi millään tavalla noteeraneet puhdistuksia, joita Einsatzgruppen ja muut toimijat rintaman takana tekivät.
Kirja itsessään on laadullisesti erittäin heikko. Se pohjautuu kuopiolaisen Herkko Kososen päiväkirjamerkintöihin, josta johtuen kokonaisuus on irrallinen ja "pätkivä". Tarinat eivät pysy yhtenä kokonaisuudessa eikä punaista lankaa tarinalle löydy. Kosonen kuvataan idealistisena urheilijanuorukaisena, joka lähinnä seikkailuhengen takia ajautuu ss-porukoihin. Jossain kohtaa retki hieman harmittaa, mutta läpi tulee kimmerrettyä. Lopulta kuitenkin kuolo korjaa kesällä 1944 Vuosalmessa Neuvostoliiton läpimurtoa torjuttaessa, Suomen armeijan uniformussa tosin.
En suosittele näkemään vaivaa tämän teoksen lukemiseksi ja annan sille ampumamerkiksi "Kolmas palkinto - ei mitään".
Soppa365:stä löytyi taas kokeiltavaksi resepti. Kyse on lihamurekkeesta, jonka juoni on pekoni. Mureke kääritään pekonin sisään, jolloin pekoni antaa murekkeelle maukkautta ja rasvaisuutta.
Ainekset:
¾ dl korppujauhoja
1 dl maitoa
2 valkosipulinkynttä
400 g naudan jauhelihaa
2 munaa
2 rkl (dijonin)sinappia
1½ tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
¼ tl jauhettua valkopippuria
Päälle:
1 pkt (140 g) pekonia
Valmistusohje:
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Sekoita korppujauhot maitoon ja anna turvota hetki. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon. Sekoita loput ainekset ja vaivaa tasaiseksi massaksi.
Levitä pekonit limittäin leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoon. Painele murekemassa levymäisesti pekonien päälle . Rullaa mureke ja kääri folioon.
Paista mureketta uunin keskitasolla 40 minuuttia. Nappaa kypsennyksen loppuvaiheessa folio pois murekkeen päältä, jotta pekonipinta paahtuu tai paista mureke pannulla nopeasti rapeapintaiseksi ennen tarjoilua.
Muutama kommentti reseptiin:
Lopputulos oli hieman pliisu. Maukkautta olisi varmaankin tullut tulisemmilla mausteilla tai lisäämällä juustoraastetta murekemassalevyn päälle.
Avasin folion 30 minuutin kohdalla. Ei paistuneet pekonit, vaan piti käyttää uunin grillivastusta, jolla homma kyllä onnistui. Ehkä se pannulla paistaminen voisi olla lopulta toimivin menettely, jotta pekonit saisi rapeaksi.
Täällä Kyhepunussa on käsitelty varsin vähän kalaruokia. Syynä saattaa olla se että allekirjoittanut ei ole oikein kalaruoista innostunut vaikka kalastusta harrastankin. Omasta harrasteesta tulee sen verran vähän saalista että sen kyllä jaksaa syödä..
Törmäsin kuitenkin Iltasanomien Ruokalassa kiintoisaan reseptiin, jota päätin kokeilla. Kyseessä ei ole puhdas kalaruoka, koska mukaan tulee chorizo -makkaraa. Resepti alla:
Ainekset:
300 g nahatonta lohifiiletä tai kirjolohifileetä
200 g chorizoa
2 sipulia
1 tl savupaprikaa
1 tl sormisuolaa
1 tl chilirouhetta
1 valkosipulinkynsi
200 g kirsikkatomaatteja
200 g tomaattimurskaa
1/2 dl kivettömiä oliiveja
nippu tuoretta basilikaa
Valmistusohje:
Kuori ja hienonna sipulit.
Halkaise tomaatit. Viipaloi chorizo ja kuutioi lohi tasakokoisiksi paloiksi
Paista chorizo ja sipulit kuumalla pannulla. Lisää mausteet ja lohipalat. Anna kalan saada väriä.
Lisää tomaatit ja tomaattimurska. Hauduta muutama minuutti. Viimeistele oliiveilla ja basilikalla.
Erittäin hyvää tuli. Ruoka on varsin tulista; johtuu varmaan sekä chorizosta että savupaprika-chilirouhe -kombinaatiosta. Mausteita voisi vähentää, jos tulisuus on ongelma. Muuten suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Tämän voisi lisätä Kenttämuonalistalle, jos tiedossa on että mausteinen ruoka käy kaikille. Tuohon Kyhepunu-listaan en tätä kuitenkaan vielä lisää.
Richard Wilfred Harry Erich Freiherr (vapaaherra) von Rosen (1922-2015) on kirjoittanut vuonna 2013 julkaistun kirjan kokemuksistaan Toisessa maailmansodassa. Kirja tuli käsiini vuoden 2018 suomennettuna versiona. Von Rosen eli vaihderikkaan elämän ja päätyi lopulta Bundeswehrin kenraalimajurina eläkkeelle vuonna 1982.
Von Rosenin nuoruus oli hieman erilainen nykysukupolven ja omaankin nuoruuteen. Suora lainaus kirjasta:
"Sodan alkaessa olin seitsemäntoistavuotias. Kävin vielä oppikoulua ja pänttäsin kreikkaa, latinaa ja matematiikkaa. Minut kutsuttiin palvelukseen 18-vuotiaana, 19-vuotiaana minulla oli ensimmäiset raskaat sotakokemukset jo takanani, ja olin välttynyt kuolemalta vain täpärästi. 21-vuotissyntymäpäivänäni johdin neljän Tiger-panssarivaunun joukkuetta Kurskin taistelussa ja 22-vuotispäivääni vietin matkalla Normandian rintamalle. Kaksi päivää 23-vuotissyntymäpäiväni jälkeen palasin sotavankeudesta takaisin kotiin."
Von Rosenin tekstistä kuultaa mielenkiintoisella tavalla läpi ammattisotilaiden suhtautuminen Saksan toimintaan II maailmansodassa. Upseeristo koki käyvänsä oikeutettua sotaa isänmaansa puolesta ja, ainakin von Rosenin mukaan, heillä ei ollut tietoa natsien toljailuista Saksan hallinnossa tai keskitysleireillä. Juutalaisia von Rosen ei juurikaan edes mainitse kirjassa mutta ranskalaisiin nuori von Rosen suhtautuu avoimen vihamielisesti johtuen hänen kokemuksistaan ranskalaisten miehityksen alla; ranskalaiset selvästikin maksoivat potut pottuina saksalaisten Ranskan-miehityksen osalta. Myöhemmin von Rosenin Ranska -suhde korjautuu kyllä ja hän työskenteli urallaan useita vuosia siellä ja kehuu kirjassaankin ranskalaisia ihmisinä.
Toinen ainakin rivien välistä läpikuultava asia on Saksassa tuolloin edelleen voimassa ollut vahva luokkayhteiskunta. Von Rosen kuului aatelistoon ja näin ollen hänellä oli tukenaan "aateliveljien" tukiverkko, joka mm. edesauttoi urakehityksessä ja mahdollisti miellyttäviä illanviettoja kartanoissa kyyhkypaistin ja punaviinin kera samaan aikaan kun taistelu riehui ympärillä. Von Rosenin suhtautuminen alaisiinsa on em. syystä paikoitellen sekä alentuvaa että keinotekoisen toverillista. Lukiessa tuli mieleen "Ei yhdeksän uutiset" -nimisen brittikomedian lordi ja renki (Ralph ja Ted), joista Youtubesta löytyy mm. alla näkyvä jakso:
Copyright siis Youtuben mukaan.
Sotatekniikkamielessä kirjassa on paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Nostona vaikkapa Tiger -vaunujen suhtautuminen venäläiseen pst-tykistöön: Tigerit ajoivat suoraan päin tykkejä, etsivät osuman yhteydessä suuliekin ja kuittasivat sirpalekranaatilla. Vahinkoa varsinkaan sodan alkuvaiheen pst-tykit eivät Tigereille voineet tehdä, mutta ISU-152 -rynnäkkötykki jo aiheutti kauhunväreitä läpäistessään Tigerin etupanssarinkin. Toinen havainto on Tigereiden maasto-ongelmat: von Rosen toimi Venäjällä Tiger II -vaunuilla, joiden telan leveys on 80 cm, mutta silti vaunut juuttuivat jatkuvasti kiinni vähänkin vetelämpään maaperään. Sen jälkeen niitä vedetiin irti hinauspanssareilla ja/tai parilla muulla Tigerillä tulen alla. Oppi pätenee vielä tänä päivänäkin: raskaat panssarivaunut ovat varsin vahvasti sidottuja kiinteään, avoimeen maaperään ja jopa tiestöön.
Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja se sisältää 445 valokuvaa, joista suuri osa on ennen näkemättömiä. Suosittelen lämpimästi lukemaan ja annan sille Hopeisen arvomerkin.
Uhosin jo jossain blogissa, että piirakkahommat saa jäädä. No, en pidä tuotakaan lupausta... Kokeilin Soppa365:stä löytynyttä ohjetta, jossa täytteenä on sinihomejuustoa. Ideana Sopalla on tehdä piirakkaa pellillinen ja ainesmäärät ovat sen mukaiset:
Murusta sinihomejuusto kulhoon, lisää joukkoon tuorejuusto ja kerma. Sekoita tasaiseksi nuolijalla. Lisää mustapippuri. Riko munat joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada seos pohjan päälle. Paista 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut aavistuksen väriä pintaansa. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Lohko viikunat tai siivuta ne kiekoiksi. Leikkaa timjamista oksia. Leikkaa piirakka ruuduiksi ja aseta jokaisen ruudun päälle viikunasiivu, timjamioksa ja valuta vielä vähän hunajaa.
Tuunasin itse tuota ohjetta sen verran, että käytin taikinana Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikina -taikinaa, jonka paino on 380 g. Näin ollen puolitin nuo muut ainemäärät. Paistoaika oli sama 25 minuuttia.
Oikein hyvä tuli. Viikunoiden (euro / kappale!) sijaan voisi kokeilla päärynäsiivuja piirakan päällä.
PS: Joku mielensäpahoittaja kuittasi tuolla sopan keskustelussa että "5000 kcal!". No, lienee ongelma niille, joille läskiä kertyy. Meille kypsille hepuille tulee vain arvovaltaa vatsan ympärille...
Löysin nettiä selatessani Youtubesta hyvän sarjan jossa esiteltiin legendaarinen saksalainen vaunu Tiger, pitkältä nimeltään Panzerkampfwagen VI Tiger I Ausf.E. Sarjaa on kuvattu Bovingtonin panssarimuseossa ja pääosanesittäjä on sama 131 joka näyttäityi Tiger Dayssä (matkakertomus Kyhepunussa tässä linkissä) ja myös Fury - elokuvassa (linkki tässä).
Youtube sarja koostuu neljästä jaksosta jotka on linkattu alle:
Jakso 1: Lyhyt 131-vaunun historia
Jakso 2: Ulkopuoli
Jakso 3: Käyttötarkistus ja huolto
Jakso 4: Käynnistys ja ajaminen
ja jakso 5: Tornityöskentely
Videoiden copyright Youtuben mukaisesti.
Edit: Michael Wittman käytti tällaista Tigeriä työkalunaan Villers-Bocagen 13.6.1944 hyökätessään brittiläiseen 7. panssaridivisioonaan kuuluneen 22. panssariprikaatin kimppuun. Hyökkäyksessä Wittman tuhosi yksin 14 brittien taisteluvaunua, 15 miehistönkuljetusvaunua ja kaksi panssarintorjuntatykkiä 15 minuutissa. Tästä tempusta hän sai ylennyksen SS-Hauptsturmführeriksi (kapteeniksi) ja miekat Ritariristiinsä. Youtubesta löytyi Steve Martin -taiteilijanimen (?) laatima diashow, josta tuon taistelun kulku käy hyvin ilmi. Video alla:
Yle 1:ssä esitettiin taannoin (30.1.2017) mielenkiintoinen dokumentti "Sota tietoverkossa" (englanninkielinen nimi "Zero Days") joka saattaa vielä jonkun aikaa löytyä Yle Areenalta: http://areena.yle.fi/1-3766087 .- Dokumentti kertoo kansantajuisesti Stuxnet -madosta ja sen käyttämisestä hyökkäykseen Iranin ydintutkimuslaitosta vastaan sekä operaation jälkiseuraamuksista. Kyseessä oli yhdysvaltalaisten ja israelilaisten kybersodankäynnin operaatio. Kyberhyökkäyksellä tarkoitetaan tietoverkon kautta toteutettua vihamielistä toimenpidettä joka vaikuttaa fyysiseen ympäristöön haitallisella tavalla.
Stuxnet on hyvin mielenkiintoinen kyberaseeksi luettava mato-tyyppinen haittaohjelma ts. se levittäytyy itsenäisesti ja hakeutuu kohteeseensa jonka jälkeen se suorittaa tarvittavat toimenpiteet. Tiettävästi USA kehitti sen alunperin Iranin ydintutkimusohjelmaa haittaamaan. Stuxnet etsiytyi tarkasti määritettyyn Iranin ydintutkimuslaitokseen ja päästyään sinne ohjasi Siemensin valmistamaa teollisuusautomaatiojärjestelmää kiihdyttämään uraanin rikastamisessa käytettyjen sentrifugien kierrosnopeutta äärimmilleen ja sen jälkeen nopeasti taas hiljentämään nopeudet minimiin. Lopputulemana sentrifugit alkoivat värähdellä rajusti ja ainakin osa näistä hajosi. Stuxnet ujutettiin laitokseen asentajien muistitikuilla koska laitos ei ole verkossa. Stuxnet on äärimmäisen pitkälle suurin resurssein kehitetty kyberase. Kuvaavaa on että F-securen Mikko Hyppönen kertoi eräässä tilaisuudessa madon ehtineen levitä ainakin kaksi vuotta ennen kuin yksikään tietoturvayhtiö löysi sitä. Lisäksi dokumentissa väitettiin (vahvistamatta tosin) että madon löytymisen syynä oli Israelin halu nopeuttaa toimintaa jolloin he olivat tuunanneet matoa ärhäkämmin leviäväksi jolloin se puolestaan karkasi käsistä ja löytyi joka puolelta maailmaa ja lopulta siis myös virustutkijoidenkin toimesta. Ilman israelilaisten hätäilyä Stuxnettiä ei siis olisi välttämättä löydetty vieläkään...
Tapahtumahan on jo vanha (mato havaittiin 2010) mutta dokumentista löytyi vielä kiinnostavaa uutta tietoa asiasta. Eräs uusi (vahvistamaton tieto tosin) oli että Stuxnetista suivaantuneet iranilaiset kehittivät oman kybersodankäynnin kyvyn ja hyökkäsivät mm. yhdysvaltalaisia pankkeja vastaan laajalla palvelunestohyökkäyksellä joka puolestaan säikäytti Yhdysvallat sopimaan Iranin kanssa sen ydinohjelman säätelystä. Tämä kertoo hyvin kybersodan luonteesta: pienilläkin resursseilla on mahdollista toteuttaa näyttäviä ja vaikuttavia operaatioita.
Valtioiden kehittämät kyberaseet ovat äärimmäisen vaarallisia. Dokumentin mukaan Yhdysvalloissa on säädetty määräys jonka mukaan POTUS päättää jokaisesta kyberaseoperaatiosta erikseen samalla tavalla kuin ydinaseoperaatioista. Vaarallista on se että nykyisin POTUS -hommaa tekee ailahtelevainen, arvaamaton ja äkkipikainen Donald "Valopää" Trump...
Kyberaseista tekee vaarallisia muutamat asiat:
Ne ovat halpoja. Tarvitaan vain lauma nörttejä kehittämään softaa joka sitten jaellaan parhaimmillaan ilmaisella Internetin yli.
Niiden käyttö on kiistettävissä. Ydinohjuksen laukaisu huomataan varmasti mutta kyberaseen alkuperä on helppo piilottaa.
Ne ovat epäsymmetrisiä. Parhaiten suojassa kyberaseelta on mahdollisimman kehittymätön yhteiskunta eli nykytilanteessa Pohjois-Korea jossa vesipuhveleita ei tosiaankaan ohjata Internetin kautta... Kuinka ollakaan, Pohjois-Korealla on Kiinassa koulutettu erittäin suuri kyberarmeija ja pomona vielä Trumppiakin pahempi valopää (jos mahdollista).
Ne ovat "totaalisia" aseita. Kyberaseilla voidaan vaikuttaa yhteiskunnan perustoimintoihin kuten esim. sähkönjakeluun. Jos sähkö loppuu, kehittynyt yhteiskunta romahtaa hetkessä: vettä ei saa, kakka ei poistu pöntöstä, bensaa ei saa, uutiset ei leviä (telkkari ei toimi, netti ei toimi, kännykkä toimii 10 tuntia ja sitten loppuu tukiasemista sähkö jne.), ruokaa ei saa kaupoista, maksaminen ei onnistu jne. Eli hyvin äkkiä ollaan kivikaudella ja sivuseurauksena saadaan todennäköisesti eritasoista kaaosta ja anarkiaa.
Lanseeraan tässä kohtaa uuden käsitteen "kybertalvi". Vanhoina hyvinä kauhun tasapainon ja kylmän sodan aikoina puhuttiin "ydintalvesta" jolla tarkoitettiin tilannetta jossa suuri määrä ydinaseita laukaistaan ja tämän seurauksena maapallon peittää tomu- ja pölypilvi joka aiheuttaa (radioaktiivisen säteilyn lisäksi) uuden jääkauden. Ydintalven pelko on johtanut siihen että ydinaseita ei onneksi ole koskaan käytetty laajamittaisesti. Tilanteesta käytetään myös termiä "kauhun tasapaino". Kybertalvi ei aiheuta jääkautta mutta se siirtää kehittyneet yhteiskunnat muutamia kymmeniä-satoja vuosia taaksepäin. Tuon kybertalven pelko on toivottavasti niin suuri että ainakin kehittyneet yhteiskunnat välttelevät kyberaseiden käyttöä toisiaan vastaan eli syntyy "kyberkauhun tasapaino": hyökkäyksen kohteen vastatoimet aiheuttavat valtavat tuhot myös hyökkääjälle ja toisaalta sivuosumia tulee omaankin yhteiskuntaan ja erityisesti sen siviilikansalaisille; sotilaathan osaavat kyllä suojautua ja selvitä kaaoksesta. Tämä filosofia ei tosin päde Pohjois-Koreaan: sen näkökulmasta muiden kiskominen omalle tasolle kivikaudelle (jota siellä siis eletään) voi olla ihan järkeväkin strategia. Lisävaarana kyberase voi myös karata käsistä vaikkapa ohjelmointivirheen seurauksena ja lopputulokset ovat ennalta arvaamattomat.
Tässä yhteydessä on hyvä todeta että Suomessa vuoden 2016 loppupuolella havaitut tapahtumat joissa talojen lämmitysjärjestelmät ja mm. jäähallien lämmönohjausjärjestelmät kaatuivat verkko-operaation kautta eivät kuitenkaan ole kyberhyökkäyksiä. Sen sijaan kyse oli heikosti suojatuista automaatiojärjestelmistä jotka valjastettiin työkaluiksi ns. bottihyökkäyksiin ja sivuosumana ne kaatuivat.
Suomi ei kuitenkaan ole lainkaan turvassa. Kyberaseita asennetaan ja levitetään rutiininomaisesti joka paikkaan ja ne leviävät myös itsekseen ilman levittäjän toimenpiteitä ja joskus jopa toimenpiteistä huolimatta. Tietoliikennelaitteet ovat pääsääntöisesti yhdysvaltalaista tai kiinalaista valmistetta joten niihin on suurella todennäköisyydellä rakennettu jo tarvittavat takaportit näiden tahojen toimia varten. Venäläiset eivät jää kuitenkaan huonommaksi; Venäjällä on vahvat kyberasevoimat jotka ovat jo näyttäneet osaamistaan mm. Ukrainassa jossa venäläinen kyberase sammutti sähköt laajalta alueelta Joulun aatonaattona 2015. Hesarin juttua asiasta löytyy tästä linkistä.
Orastavia esimerkkejä kybertalven tapahtumista saatiin touko-kesäkuussa 2017. Ensin toukokuussa WannaCry -niminen haittaohjelma levisi laajalti maailmalla ja aiheutti mm. vaaratilanteita Britanniassa saastuttamalla sairaaloiden järjestelmiä. Erikoista tapauksessa oli se että hyökkäys kohdistui myös venäläisiin kohteisiin ja mm. heidän sisäasiainministeriöönsä. Verkkorikolliset ovat tyypillisesti venäläisiä tai ukrainalaisia ja he välttelevät tästä syystä tarkoin toimimasta Venäjällä joka ei taas lainkaan puutu toimintaan niin kauan kuin kiristysvaluuttaa virtaa ulkomailta... Tällä kertaa taisi mopo karata käsistä ja rikollisillakin mennä vetelät housuun kun hyökkäys karkasi vääriin kohteisiin.
Kesäkuussa 2017 iski sitten Petya/Petrwrap/ExPetr -nimillä tunnettu haitake laajalti maailmalla. Haitake oli erinomaisen hyvin suunniteltu ja se levisi erityisesti suurten yritysten sisäverkoissa. Tällöin ei palomuurit tai virustorjunnat välttämättä auta jos haittaohjelma pääsee niiden taakse esim. muistitikulla tai saastuneella kannettavalla tietokoneella. Haittaohjelma lähti leviämään MeDoc-kirjanpito-ohjelmiston päivityspalvelimille tehdyn tietomurron jälkeen. Ohjelmaan päivityksiä ladanneet organisaatiot saivat tartunnan hakkerien saastuttamista ohjelmistopäivityksistä. Mielenkiintoista tässä on se että tuo MeDoc on laajalti käytössä Ukrainan valtionhallinnossa ja hyökkäys ajoitettiin tapahtumaan juuri ennen Ukrainan kansallista vapaapäivää jolloin sen torjuminen on vaikeampaa. Haittaohjelma näyttää olevan tavanomainen kiristyshaitake mutta kiristystoiminnallisuus on toteutettu niin kömpelösti että sen oletetaan olevan hämäystä. Taustalla nykyarvelujen mukaan on Venäjän valtiollinen toimija joka kyberhyökkäsi Ukrainaa ja siinä ohessa myös muutamaa monikansallista yritystä vastaan. Venäjä tietysti kiistää kaiken joka on kyberaseen paras puoli; voit aiheuttaa merkittäviä tuhoja ilman että kiinnijäännin riskiä on lainkaan.
Kybertalveen näissä tapauksissa viittaa niiden nopea ja satunnainen leviäminen; vaikka haittaohjelmat oli tarkoin suunniteltu tiettyihin kohteisiin, sivullisia uhreja tuli paljon. Kuinkahan kävisi jos valtiolliset toimijat tosissaan ryhtyisivät kybersotimaan..
