tiistai 1. maaliskuuta 2022

Sotakalustoa: K9 Thunder

K9 Thunder eli tuttavallisemmin "Moukari" on Etelä-Koreassa valmistettu panssarihaupitsi, jota on hankittu Suomeen 48 kappaletta käytettyinä ajopeleinä. Laitteen hankintaprosessin kuvaus ja myös sen tekniset tiedot löytyvät Maavoimien sivuilta tästä linkistä. Ajoneuvon tarkat mitat ja muuta informaatiota löytyy myös Army Recognition -sivustolta tästä linkistä.

Laite soveltuu erinomaisen hyvin puolustusvoimien uuden taistelutavan mukaiseen toimintaan, jossa liike on olennaista sekä taisteleville joukoille että niitä tukeville yksiköille ml. tykistö. Tykistön tarvetta liikkua lisää vastapuolen yhä kehittyvä kyky paikallistaa tuliyksikkö nopeasti laukauksen jälkeen, jonka vuoksi tykin on syytä siirtyä tulityön jälkeen nopeasti pois lähestyvän vastakranaatin tai ohjuksen alta. Tähän Moukari kykenee: parhaimmillaan se voi ampua tuli-iskun ja poistua paikalta alta yhden minuutin.

Alla muutamia kuvia laitteesta Parolassa pidetystä Panssariseminaarista 2019:

K9 Thunder Moukari sivukuvassa
K9 Thunder eli Moukari sivusta nähtynä

K9 Thunder Moukari edestä nähtynä
Ja sama laite edestä käsin
Heput ympärillä toimivat "tulitikkuaskeina" ts. mittakeppeinä ajoneuvon koon mallintamiseksi. Varsin massiivinen laite on kyseessä ja putkessa riittää kokoa ja pituutta.

Alla Youtubesta löytyvä video, jossa Moukari ajelee Suomessa:


Ja lopuksi korealainen "käytetyn auton myyntivideo", jossa esiintyy myös K10 -nimellä tunnettu latausvaunu, joka pystyy lataamaan 12 laukausta minuutissa ja kantamaan enimmillään 104 jöötiä. Tuolla vauhdilla K9 Thunderin 48 laukauksen "makasiini" on täytetty neljässä minuutissa. K10 pohjautuu samaan alustaan kuin K9 ja miehistö on molemmissa laitteissa suojassa koko latauksen ajan. Suomella ei valitettavasti rahat riittäneet K10 -hankintaan, joten ne korvataan täällä kuorma-autoilla ja traktoreilla.


Videoiden copyright Youtuben mukaan.

Edit: Youtubesta löytyy video Moukarin harjoitustoiminnasta Suomessa:

tiistai 22. helmikuuta 2022

Teemu Keskisarjan kolumni Ilta-Sanomissa: Ruotsi, Suomi ja Ukraina

 Teemu Keskisarja kirjoittaa muun toimintansa ohessa kolumneja Ilta-Sanomiin. Lehden verkkosivulla julkaistiin 22.2.2022 artikkeli, jossa hän ottaa kantaa Ruotsin tukeen Suomelle mahdollisessa kriisitilanteessa. Artikkeli löytyy tästä linkistä, mutta kopioin sen myös tähän artikkeliin siltä varalta, että tuo linkki "mätänee" ja artikkeli hukkuu arkistojen kätköön.

Teemu puhuu tuossa asiaa. Täällä Kyhepunussa vältetään politiikan puhumista, mutta en voi olla ihmettelemättä niitä tahoja, jotka uskovat Suomen puolustamisessa "Pohjoismaiseen yhteistyöhön" tai muuhun yhteistoimintaan ruotsalaisten kanssa. Kuten Teemu tuossa kertoo, jo historia osoittaa Ruotsin aina toimineen selkärangattomasti ja omaa etuaan ajaen, kun tosipaikka on tullut. Sama pätee tulevaisuudessakin: jos Venäjä hyökkää Suomeen, Ruotsi kyllä varmasti antaa kitkeriä lausuntoja, mutta varmistaa samalla, että venäläisiä ei suututeta liikaa, jotta heidän invaasioinsa pysähtyisi Torniojokeen... Ja kaikki tuki jää varmasti noihin kitkeriin lausuntoihin. Tämän tietävät varmasti venäläisetkin, jotka osaavat pelata peliä erittäin hyvin, kuten Ukrainan tilanteen kehittelemisestä käy ilmi. Ruotsalaiset on jo laskettu ulos puolustavasta vahvuudesta, kun Suomea lähdetään valtaamaan.


"Teemu Keskisarja 22.2. 8:00

KANNATAN pohjoismaista yhteistyötä.

Kiva jos Ruotsi ja Suomi muotoilevat kimpassa kantojaan. Kriiseissä hyvikset jakavat keskenään informaatiota ja jotain hyppykeppimiinan kuminauhoja.

Jos suomalainen elämän ja kuoleman kysymyksissä nojaa skandinavismiin, historiantaju heittää. Niin hullua Ruotsin hallitusta ei nimittäin ole eikä tule, joka sitoutuisi Suomen suojelemiseen… tiedät kyllä miltä.

Ruotsi vältti Suomen puolustamista jopa silloin, kun Suomi oli osa Ruotsia.

Tämä ei ole kansallista kettuilua vaan fakta. Vain vuosina 1741 ja 1788 pääarmeija liikkui Ruotsista Itä-Suomeen – silloinkin hyökkäyssotaa varten. Viaporia ei tietenkään rakennettu savutupien tai Helsinginkään suojaksi vaan kunnianhimoisempien kuvioiden keskipisteeksi.

YLEENSÄ Suomenmaassa ei majaillut riikinruotsalaisia rykmenttejä.

Eikä väestö niitä toivonutkaan majoitettaviksi, kyydittäviksi, ruokittaviksi ja epidemioita levittämään.

Suomalaisen siviilielämän omavastuu sisälsi vuosisadasta toiseen rajan rytinät. Suomalaistaustaisten sotilaiden veri pulppusi kauas kotiliesistä Narvaan, Riikaan, Skooneen tai Pommeriin. Se ei riippunut ”rasismista”, roduista ja äidinkielistä. Savon savutuvat vain olivat taloudellisesti mitättömiä ja syrjässä ytimistä. Noin maailma makasi.

Olisi typerää kantaa Tukholmaan päin kaunaa järkevästä aluepolitiikasta.

J. V. Snellman filosofoi: ”Vain nuorison haaveissa kansakunnat uhrautuvat toistensa hyväksi.” Ei herrajumala suomalaisten kannattanut 1800-luvulla tukea Puolan vapaustaisteluja.

HYPPÄÄN talvisotaan, jolla poliitikot mielellään ratsastavat, kyntävät, äestävät ja lunta auraavat.

Kansainliitto yritti viime töikseen joulukuussa 1939 pelastaa Suomea.

Pieni pohjoinen sivistyskansa oli kokenut vähintään yhtä kuohuttavan vääryyden kuin Puola. Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Moraalisaarnat jyrisivät. Päätöslauselman mukaan jäsenvaltioiden tuli lähettää Suomelle apua ja pidättäytyä kaikista suomalaisten taistelukykyä heikentävistä toimista.

Neuvostoliiton rankaiseminen lässähti silti alkuunsa. Kuten Max Jakobsonin tutkimus todistaa, tenän teki Kansainliiton neuvosto. Se oli YK:n turvallisuusneuvoston edeltäjä, jossa istui pysyviä ja vaihtuvia maita.

BRITANNIA ja Ranska tahtoivat Suomessa torpata Hitlerin liittolaisen Stalinin. Puolueettomat maat kuitenkin estelivät pakotteita, puhumattakaan sotilaallisista sanktioista. Ruotsi, Tanska ja Norja totesivat, että valitettavasti ei käy päinsä Neuvostoliiton provosoiminen. Kansainliiton neuvostossa olivat Suomen asian vuoksi valmiit uhrautumaan: Belgia, Etelä-Afrikka, Egypti, Bolivia ja Dominikaaninen tasavalta.

KANSAKUNNAT toki joskus puolustavat toisiaan henkeen ja vereen. Se ei johdu kansainvälisestä oikeudesta vaan sotilasliitoista ja pelosta että seuraava aggressio osuu omalle kohdalle.

Kuinka on Ukrainan laita, en tiedä. Parahin lukija, uskotko Sinä, että keskieurooppalaiset kääntävät kaasuhanansa kiinni ja lämmittelevät myötätuntoaan tuulivoimalla?

Kirjoittaja on historioitsija."




sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Kasarmimuonaa: Katkarapu-sinihomejuustopiirakka

 Piirakkaa pukkaa taas! Tällä kertaa Myllyn Paras -sivustolta löytyi ohje sinihomejuustoa ja katkarapuja sisältävälle piiraalle. Kokeilin tuota innolla, koska molemmat ovat allekirjoittaneen lempimuonalistalla. Piirakka tehdään (tuskin yllättäen..) Myllyn Paras -yrityksen valmiiseen pakastepiirakkapohjaan, jonka kätevyyttä olen jo moneen kertaan kehunut. Resepti alla:

Ainekset:

  • 1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Piirakkataikinaa, suolainen (380 g)
  • n. 200 g kuorittuja katkarapuja
  • 1 sipuli varsineen
  • 75 g sinihomejuustomurua
  • 2 munaa
  • 2½ dl sinihomejuustokermaa
  • ½ tl valkopippuria

Valmistus:

  1. Levitä taikina pyöreän (halkaisija 25-30cm) piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Laita pohjan päälle katkarapuja, jotka olet sulattanut ja valuttanut, pilkottu sipuli, sekä sinihomejuustomuru.
  2. Kaada päälle muna-kermaseos ja paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla kauniin väriseksi n. 30-40 min.
Muutamia huomioita:
  • Käytin perussipulia, jossa ei vartta ollut.
  • Lähikaupassa ei ollut tuota sinihomejuustokermaa, joten korvasin sen Kolme sipulia -kermalla ja laitoin vähän enemmän aurajuustoa. Toimi hyvin.
  • Paistoaika minun uunissa oli 40 min.
Erittäinkin hyvää tuli ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Arvomerkiksikin pamahtaa suorilta Kultainen ampumamerkki.

tiistai 1. helmikuuta 2022

Kirja: Markku Hattula: Talvisodan korpisoturit - ISBN: 978-951-1-387411

Lukaisin läpi tämän Markku Hattulan kirjoittaman sotaromaanin. Teos kuvaa Talvisodan taisteluja Kuhmon rintamalla. Teoksessa on pyritty esittelynkin pohjalta tuomaan esille tavallisen sotilaan näkökulmaa ja tarinaa viekin eteenpäin "Alpo" nimellä viitattu kertojaääni. Alpo on tavallinen rivimies ja näin ollen tarinakin katsoo sotaa "maantasolta" ts. siinä ei strategioista tai hyökkäyssuunnitelmista juurikaan puhuta.

Kirjan kehityskertomuksena keskushahmosta Alposta kehittyy tarinan alkupään pelokkaasta takarivin pojasta jossain määrin jopa sankarihahmoksi muuttuva eturivin taistelija. Alpo kyllä empii aina mukaan lähtöä, kun miehiä kysytään tiukkaan paikkaan, mutta lopulta sitten lähtee hyvällä menestyksellä.

Hattulan kirjoitustyyli asettuu jonnekin sodanvastaisen filosofian ja rambo-tyylisen ihannoinnin välimalliin ja mielestäni kohtuullisen onnistuneestikin. Mitään uutta se ei kuitenkaan sinällään tarjoa eikä lukukokemus ollut erityisen koukuttava tarinamuotonakaan. Eli yksi sotakirja muiden joukossa, ei muuta.

Tältä pohjalta annan kirjalle Pronssisen arvomerkin.

Alla vielä kansi:

Hattula Talvisodan korpisoturit
Kansi: Markku Hattula - Talvisodan korpisoturit

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Kasarmimuonaa: Flygande Jakob

Törmäsin Hesarin artikkelin myötä tähän ruåtsalaisten mättöruokaan ja kiinnostuin asiasta. Lähinaapureiden osalta idästä Venäjältä on maailman hyödyksi tullut lähinnä sinkkiämpäreitä ja länsinaapurista Ruotsista pyttipannu, joten halusin perehtyä tähän teokseen; jospa Ruotsista muutakin löytyisi.

Alla resepti Iltalehden Pippuri.fi:stä lainattuna:

Ainekset:

  • 1 grillattu broileri
  • 150 g pekonia
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • 0,5 dl mietoa chilikastiketta tai ketsuppia
  • 2 banaania
  • 0,5 dl suolapähkinöitä
Valmistus:

  1. Perkaa broileri ja paloittele liha sopiviksi suupaloiksi. Laita ne voideltuun uunivuokaan.
  2. Suikaloi pekoni ja paista pannulla. Anna jäähtyä talouspaperin päällä, jotta ylimääräinen rasva valuu pois.
  3. Sekoita kerma, ranskankerma ja chilikastike tai ketsuppi. Kaada kermasekoitus uunivuokaan.
  4. Paloittele kuoritut banaanit ja ripottele pekonin kera kanan päälle.
  5. Gratinoi 15-20 minuuttia 225 asteessa. Ripottele päälle pähkinät, kun paistoajasta on kulunut puolet. Tarjoile keitetyn riisin ja vihreän salaatin kera.
Odotukset olivat kovat: yleensä suolainen ja makea antavat hyvän suutuntuman. Lopputulos oli kuitenkin yllättävän pliisu ja mauton. Olisi ehkä pitänyt enemmän chiliä työntää seokseen mukaan.

En lähde vielä arvioimaan yhden kokeilun pohjalta ampumamerkkiä tälle.

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kirja: Nicholas Monsarrat: Julma meri - ISBN 951-1-10465-9

Kirjan alaotsikkona on "Toisen maailmansodan kuuluisin merisotaromaani" ja takakannessa kerrotaan, että kirjailija, komentajakapteeni Nicholas Monsarratista tuli tällä teokselle kerta heitolla maailmankuulu.

Kirja on eittämättä hyvä ja kiintoisa; kuuluu sarjaan "luettava yhdellä istumalla". Se kertoo Atlantin sukellusvenesodasta torjujien näkökulmasta eli saattuealuksista. Kirja antaa hyvää vastapainoa kehumalleni Das Boot elokuvalle, toimi hyvin synkronissa vasta arvioimalleni Altavastaajasta tuhovoimaksi -tutkimukseen ja suhteutuu sopivasti moderniin sukellusveneeseen USS Pennsylvaniaan. Noissa Kyhepunu -dokumenteissa ollaan pinnan alla, mutta tässä päällä ja pudottelemassa kanistereita edellä mainittujen niskaan..

Monsarratin kerrontatyyli on mukaansatempaava ja kertoo siitä, että kirjoittaja on alan miehiä itsekin. Tarinasta käy hyvin ilmi, minkälaista saattajatoiminta tosiasiassakin useimmiten on ollut: myrskyävä meri on ollut säännöllinen vihollinen, vaara on vaaninut näkymättömissä pinnan alla ja menestyksen hetket vähissä: upotuksia on yhdelle laivalle tullut vähän ja kohdettakaan ei ole välttämättä nähty muuten kuin suurena ilmakuplana ja roskaläjänä.

Tarinan kulusta käy ilmi myös sukellusvenesodan kehitys. Sodan (ja kirjan) alussa sukellusveneet tekevät yksittäisiä syöksyjä laivojen kimppuun ja niiden torjunta on kehittymätöntä. Saksalaiset kehittävät susilaumataktiikan, joka alkaa tuottaa tulosta. Vastakeinona liittoutuneet käyttävät saatueita, mutta vasta tekniikan kehittyminen lopulta kääntää vaakakupin näille. Erityisesti kaikuluotaintekniikan parantuminen, tutkan kehittyminen ja lentokonepartiointi muuttavat lopulta Atlantin sietämättömäksi paikaksi U-veneille. Monsarratin mukaan tämä sukellusvenesota Atlantilla maksoi "300 000 merimiestä, 3000 laivaa, 780 sukellusvenettä". Lukema saattaa pitää paikkansakin.

Kirjaan on valitettavasti ollut pakko liittää myös pakollinen romanttinen kohtaus, joka hieman lipsahtaa seksinkin puolelle. En voi millään olla kuvittelematta tuuheapartaista merikapteenia, joka kustantajan painostamalla yrittää värkätä kohtausta sankarin ja operaatiokeskuksen kauneimman naisupseerin välille. Mallia hän ehkä ensin ottaa pornolehdistä, mutta havaittuaan nämä liian "vulgaareiksi", siirtyy naisten kioskiromantiikan pariin. Ainakin lopputuloksesta voisi näin kuvitella, vaikkakin on pakko myöntää, että oma perehtyneisyys tuohon jälkimmäiseen kirjallisuuden lajiin on varsin vajavaista. Monsarratin kunniaksi on mainittava, että hän hoitaa ongelman näppärästi pois: yhden pakollisen kohtauksen jälkeen se kaunis naisupseeri hukkuu venematkalla eikä aiheeseen tarvitse enää palata...

Alla teoksen kansi:

Toisen maailmansodan kuuluisin merisotaromaani
Julma meri - kansi
Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi ja annan sille itse Kultaisen ampumamerkin.

Edit: Youtubesta löytyy mielenkiintoinen videopätkä saattoaluksista. Siinä on esitelty myös kirjassa kuvatut korvetti ja fregatti. Video alla, copyright Youtube.


Edit: Montserratin kirjaan pohjautuva elokuva The Cruel Sea löytyy Netflixistä, linkki tässä. Ihan mielenkiintoinen katsottava ja seuraa kirjan tapahtumia ainakin jossain määrin uskollisesti. Elokuvasta huomaa hyvin, kuinka erikoistehosteet ovat kehttyneet vuodesta 1953: osassa kohtauksista laivojen pienoismallintaminen näkyy varsin selvästi.

torstai 6. tammikuuta 2022

Sotakalustoa: Kalashnikov Ultima MP-155

 Otsikko on sikäli harhaanjohtava, että kyse ei ole pelkästään sotilaskäyttöön vaan myös siviilikäyttöön tarkoitetusta aseesta, Menköön kuitenkin tämän otsikon alle.

Kysessä on suositun venäläisen Kalashnikov/Baikal MP-155 puoliautomaattihaulikon uudesta versiosta, joka on ensinnäkin varsin futuristisesti muotoiltu picotanny -kiskoineen ja lisävarustemahdollisuuksineen, mutta sisältää sen lisäksi "älykkäitä" toimintoja.

Nuo älykkäät toiminnot pohjautuvat aseeseen rakennettuun "asetietokoneeseen" (vrt. ajoneuvotietokone), jonka näyttö sijaitsee laatikon kannen takaosassa. Tietokoneeseen voidaan kytkeä laajalti ulkoisia laitteita WiFi -verkon kautta ja siihen voi kiinnittää myös USB-C portilla picotanny -kiskoon kiinnitettävän kameran. Kamera voi tallentaa ja striimata Full HD -tasoisia videoita. Asetietokoneen ruudulla näkyy ammuttu laukausmäärä, jäljellä olevat ammukset, kompassi ja kello ajanottoineen ja ajastimineen.

Kalashnikovin mielestä ase on tarkoitettu niille, "jotka arvostavat mahdollisuutta modernien laitteiden käyttöön kaikkialla ja aina". Itse olen kyllä sen verran vanhakantainen, että en tietokonetta aseeseen kaipaa, vaikka käytänkin navigaattoreita ja koiratutkia. Hieman myös epäilyttää toimivuus ääriolosuhteissa; esim. -20 ja yli pakkasissa.

Kalashnikovin/Baikalin sivuilta tätä asetta ei vielä löydy vaikka perusmallin MP-155:nen löytyykin. Noiden sivujen tulkintaa hieman tosin vaikeutaa venäjänkielen osaamisen täydellinen puuttuminen...

Alla vielä esittelyvideo aseesta Youtubesta, copyright heidän mukaansa:

Ja lisäksi käytännön esittelyvideo:


Jälkimmäisen videon "harjoitusmaalien" perusteella primäärikohderyhmä aseen hankkijoista eivät ole sorsanmetsästäjät...


maanantai 13. joulukuuta 2021

Kasarmimuonaa: Kinkku-juustopiirakka

 Taas löytyi Soppa365 kokeilemisen arvoinen resepti. Tämä on käytännössä variaatio jo Kyhepunussa olevasta kinkkupiirakasta valmispohjaa myöten. Täyte on vain toisenlainen.

Ainekset:

  •  1 pkt (400 g) rukiista piirakkataikinaa
  •  200 g palvikinkkua
  •  150 g emmentalia
  •  1 pieni punasipuli
  •  1 dl persiljaa hienonnettuna
  •  1 rs (200 g) mustapippurituorejuustoa
  •  ¼ dl maitoa
  •  ½ tl suolaa
  •  3 rkl kapriksia
Valmistus:

  1. Ota taikina huoneenlämpöön noin tunti ennen leipomista.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  3. Kauli piirakkataikina pyöreään piirakkavuokaan (Ø n. 27 cm).
  4. Kuutioi kinkku ja raasta juusto. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Hienonna persilja.
  5. Notkista tuorejuusto maidolla. Lisää suola, kaprikset ja puolet persiljasta.
  6. Levitä tuorejuusto, kinkku, sipuli, kaprikset ja juustoraaste piirakkapohjalle.
  7. Kypsennä piirakkaa uunissa 30 minuuttia. Ripottele loppu persilja piirakalle ennen tarjoilua.
Tuotosta en ala vielä kommentoimaan, koska en ole reseptiä vielä kokeillut. Laitoin jemmaan tänne Kyhepunuun vastaisen varalle.

Edit: Testattu on. Muhevampi maku kuin "perusmallin" kinkkupiirakassa, kuitenkin helppo valmistettava. Annan tälle Kultaisen ampumamerkin ja aion jatkossakin valmistaa tuon "perinteisen" rinnalla.