Koronahuumoria

Koronavirus Covid-19 on vakava asia, mutta siitäkin lasketaan leikkiä. Ehkä huumori osoittaa, että koronan edessä ei olla lannistuttu ja uskotaan, että joskus korona on ohi ja maailma saattaa palata raiteilleen sen jälkeen.

Kokosin alle kuvina muutamia omissa whatsup -ryhmissä pyörineitä vitsejä. Näitä voi muistella vaikkapa X ajan kuluttua, kun tämän hetken tunnelmat alkavat häipymään mielestä.

Kainuulaiset

Käyttäytymissäännöt päivitetty

Samoin pukeutumisohjeet...

Hieman politiikkaakin...

Ja Venäjää.

Varoitus wc-paperihamstraajista..

..ja lopullinen ratkaisu ongelmaan.

Hygieniaopastus käsienpesusta:

Aika aikansa kutakin.

Uusimaata eristetään

Pätevälle poliisimiehelle töitä

Käsipesu

Elokuva: Overlord (2018)

Netflixistä löytyi tämä "teos" ja pahaksi onnekseni erehdyin katsomaan sen läpi. Toivottavasti tämä kirjoitus säästää teiltä muilta moisen tuskan... Elokuva löytyy iMDB:stä tästä linkistä ja Netflixistä tästä linkistä, jos joku varoituksista huolimatta haluaa tuhlata elämäänsä moiseen...

Tämä tekele kuuluu taas kerran sarjaan "olisi loukkaavaa p...lle nimittää tätä p...kaksi" eli erittäin heikko teelmä on kyseessä. Juonesta sen verran, että ryhmä jenkkisotilaita pudotetaan D-Dayn yönä Ranskaan tuhoamaan radiohäirintälaite, joka estäisi toimiessaan hävittäjätuen maihinnousujoukoille (wtf???). Ryhmään on jostain syystä koottu erittäin osaamattomia, hermoheikkoja, käskyjä tottelemattomia ja psykopaattisia sotilaita. Nämä ryhtyvät kuitenkin monen mutkan jälkeen toimeen ja sitä tehdessään törmäävät ilkeiden natsien tekemiin ihmiskokeisiin, joiden tavoitteena on kehittää supernatsisotilaita. Nämähän ovat sitten tietenkin jotain zombien tyyppisiä toimijoita.

Jo tuo juonen kuvaus yllä riittää valaisemaan, miksi tämä saa "ei mitään" -tyyppisen arvioinnin. Tuohon kun vielä lisää, että kaikki ympäröivä asia: kuvaus, äänet, dialogi, näyttelysuoritukset jne. ovat luokattoman kehnoja, arvosana vain vahvistuu.

Jostain syystä tuntuu, että Netflixin omana tuotantona toteuttamat elokuvat ja useammalle kaudelle venyessään myös sarjat ovat luokattoman heikkoja. Lieköhän tähän syynä se, että Netflixillä on paine kovalla vauhdilla tuottaa omaa, vain siellä nähtävää materiaalia, jotta asiakkaat saadaan pidettyä? Riittävästi sitten kun suoltaa tavaraa putkeen niin sieltä ehkä sitten lopulta se timanttikin putkahtaa, lienee logiikka. Allekirjoittaneen osalta tuo logiikka on kyllä omiaan ohjaamaan muihin suoratoistopalveluihin.

Tätä oksennusta en siis suosittele kenenkään katsottavaksi ja tälle tuntuu jopa ampumamerkki "Kolmas palkinto - ei mitään" liioittelulta...

Alla vielä traileri Youtubesta:

Kirja: David Crook: Spitfire -pilotti - ISBN 978-952-229-116-5

Tämä kirja tarttui satunnaisena matkalukemisläpyskänä käteen lähinnä kiinnostavan aiheen ja kompaktin koon (137 sivua) vuoksi. Katsaus tähän Kyhepunuun syntyi taas varoitukseksi teille muille, ettette haksahda samaan...

Tuo avausteksti kertoo jo aikalailla kaiken kirjasta. Kirja on siinä mielessä rehellinen, ettei se yritäkään olla mikään sotaromaani tai elämäkerta, vaan sen kerrotaan olevan lähinnä toimitettu versio David Crookin muistelmista. Tämä näkyy selvästi läpi sekä sisällön ohuudessa että kerronnan kökköydestä.

Crook oli Spitfire -lentäjä Englannissa ja osallistui myös Taistelu Englannista -tunnettuun vaiheeseen sodassa. Kirja kertoo karua kieltä miehistötappioista tuona aikana: suuri osa Crookin lentäjäkollegoista ei selvinnyt hengissä yhteenotoista. Crook itse selvisi vuoden 1944  joulukuuhun asti, mutta menehtyi tuolloin Spitfire Mk IX -tiedusteluversion syöksyessä korkealta mereen; ilmeisesti lentokoneen happijärjestelmä petti ja Crook menetti tajuntansa.

Crook on päässyt Iso-Britannin hävittäjä-ässä -listalle kahdeksalla pudotuksella. Tuo status ja asema irtosi länsirintamalla kovin pienin meriitein: vastaavalla maailmanlistalla Crookia ei näy, listan kärjessä Erich Hartmann pudotti 352 vastustajaa ja meidän Immumme (Juutilainen) parhaana ei-saksalaisena 94 vihollista. Tilanne Itärintamalla oli toki kovin erilainen kuin lännessä: neuvostolentäjien osaaminen ja osa kalustostakin oli varsin heppoista verrattuna saksalaisiin ja suomalaisiinkin.

Tämä kirja ei kuitenkaan avaa tuota asiaa yhtään enempää ja on sisällöltään tylsä ja pitkäveteinen. Tästä syystä en suosittele haaskaamaan aikaa lukemiseen ja annan vielä päälle ampumamerkiksi Kolmas palkinto - ei mitään.

Alla vielä varoitukseksi kirjan kansi:

David Crook - Spitfire -pilotti

Lukemisen arvoisia sen sijaan ovat esimerkiksi täältä Kyhepunustakin löytyvät:

• Niilo Lauttamuksen Hävittäjä-ässä
• Rudelin Stuka-lentäjä ja
• Mike Spickin Luftwaffen hävittäjä-ässät

Kasarmimuonaa: Taco-kana-pannarirulla

Laadukkaasta Soppa365:stä löysin taas kerran ohjeen, jota kokeilin. Kyseessä on Kyhepunussakin esitellyn Jauhelihapannarin meksikolainen sukulainen, joka tosin on kylmänä syötävä vs. lämmin Jauhelihapannari.

Ainekset:

•  3 munaa
•  1 tl suolaa
•  1 pss (n. 30 g) taco-maustetta
•  3 dl vehnäjauhoja
•  6 dl maitoa
•  ½ dl öljyä
•  300 g broilerin paistileikettä
•  1 rkl öljyä
•  1 tl chiliä
•  (1 tl suolaa)
•  4 tomaattia
•  1 punasipuli
•  1 g ruukku korianteria
•  200 g smetanaa

Valmistus:

1. Vuoraa pelti leivinpaperilla. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Valmista ensin pannaripohja. Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki. Lisää suola ja tacomauste sekä jauhot. Sekoita. Lisää maitoa hiljalleen ja sekoittele samalla. Lopuksi lorauta öljy joukkoon. Kaada pellille ja paista 30 minuuttia.
3. Tee sillä väliin täyte. Kuumenna paistinpannu ja lisää öljy. Paista paistileikkeet kauniin ruskeiksi molemmin puolin eli noin 7 minuuttia puoli. Lisää loppuvaiheessa chilijauhe. Ripottele pinnalle myös suola, jos leikkeitä ei ole suolattu valmiiksi. Anna jäähtyä.
4. Puolita tomaatti ja irrota siemenosat. Niitä ei tarvita täytteeseen. Pilko tomaatti kuutioiksi. Kuori sipuli ja hienonna pieneksi kuutioksi. Irrottele ruukusta korianterin lehdet. Pilko kana ohuiksi siivuiksi.
5. Nosta jäähtynyt pannari uuden leivinpaperin päälle. Levitä pannarin päälle nuolijalla smetana. Ripottele loput täytteet tasaisesti. Kääri kääröksi leivinpaperin avulla. Jätä sauma alustaa vasten. Leikkaa kiekoiksi ennen tarjoilua.

Reseptissä vinkattiin, että pannarin voi paistaa valmiiksi jo edellisenä päivänä ja sitten vain täyttää täytteillä juuri ennen tarjoamista.

Kohdan 4 tomaattiohje vähän ihmetytti. Tulkitsin sen kuvan esittämällä tavalla:

Siemenet pois tomaatista?

Eli kaapasin tuon keskiosan pois (tosin söin kyllä sen samalla...).

Ihan kelvollista tuli, mutta yllättävän pliisua. Chilin määrää kanan mausteena kannattaa testata ja varmastikin jo heti lisätä, jos pitää mausteisesta ruoasta.

Alla vielä kuva pötkylästä. En viitsinyt ryhtyä sitä suikaloimaan: kuolkoon nälkään,  jos joku on niin käsitön, ettei saa veistettyä pätkää pannarista.

Tacopötkö

Kuvasta käy hyvin ilmi vertaamalla Soppa365 -otokseen, miltä ruoka oikeasti näyttää ilman  ammattikuvaajan tuunauksia. Onneksi vatsalaukulla ei ole silmiä ja ruoka menee siellä joka tapauksessa sekaisin, joten vahinkoa ei tapahdu.

Kirja: Otto Carius: Tigerit mudassa - ISBN 978-952-229-164-6

Otto Carius oli kuuluisa saksalainen panssariupseeri, joka tuhosi uransa aikana yli 150 vihollisvaunua ja suuren määrän muuta kalustoa. Hän sai tästä hyvästä Rautaristin Ritariristin ja siihen vielä tammenlehvät päälle. Tigerit mudassa on hänen muistelmateoksensa, jonka ensimmäinen painos julkaistiin jo 1960 ja oli alunperin esipuheen mukaan tarkoitettu vain 502. Tiger-pataljoonan veteraaneille. Sittemmin kirjasta on otettu uusia painoksia, joita on myös paranneltu tuosta ensimmäisestä versiosta.

Carius aloittaa sotansa kevyillä tsekkiläisillä 38(t) -vaunuilla, mutta siirtyi sittemmin Tigereihin ja yleni lopulta lataajasta luutnantiksi ja komppanianpäälliköksi. Lyhyt kuvaus löytyy Wikipediasta tästä. Kirjassaan Carius käy läpi koko sotataipaleensa varsin yksitotisesti esitettynä. Varsinainen romaanitaiteilija Carius ei ole, mutta kirjakin pohjautuu hänen sota-ajan muistiinpanoihinsa ja on näin ollen kronologinen ja suhteellisen perusteellinen.

Kirjassa tekee vaikutuksen Tigereiden ylivoima. Cariuksen kuvauksen mukaan mikään ei hätkäyttänyt Tiger-kuskeja, mutta kaikki pelkäsivät näitä. Tigerillä saattoi olla aukean keskellä vihollisen ampuessa kenttätykeillä; täytyi vain pysyä vaunun sisällä ja liikutella vaunua sen verran edestakaisin, että vihollinen ei saanut sitä haarukkaan. Samoin panssarintorjuntatykit ja venäläiset vaunut olivat lähinnä läpihuutojuttuja. Samankaltainen kuva välittyy myös Richard von Rosenin kirjasta (linkki Kyhepunussa tässä): vihollisen ammusten iskemät lähinnä auttoivat oman tulen suuntaamisessa... Tiger on varsin vaikuttava näky livenäkin: sen pääsee näkemään Bovingtonin panssarimuseossa ja Tiger Daynä jopa livenä (linkki Kyhepunussa tässä). Tigeristä löytyy myös hyvä Youtube -paketti (listattuna Kyhepunussa tässä).

Carius arvosti kyllä Tigereitä, mutta Jagdtiger ei miellyttänyt. Vaunu oli liian raskas moottoriinsa ja voimansiirtoonsa nähden ja lisäksi siinä oli kiinteä torni, jonka takia sivusuuntaus täytyi tehdä koko vaunua kääntämällä. Vaunun 128 mm PaK 80 -tykki kyllä keräsi kiitosta: läpäisykyky oli vähintäänkin riittävä. Pitkä putki aiheutti kuitenkin ongelmia: erillinen ajokannatin piti käydä irrottamassa ulkopuolelta ennen tulitehtäviä ja putken pituus aiheutti painetta laakereille, joiden kuluminen puolestaan heikensi osumistarkkuutta.

Cariuksen kirjassa on silmiinpistävää tietynlainen "saksalainen sotilasusko": Carius kokee, että sotiminen oli oikea asia ja välttämätöntä, Hitler ei ollut paha äijä ja Himmler (jolta hän sai tammenlehvät) oli jopa mukava heppu. Sabotaattorit ja rintamakarkurit olivat roskaväkeä, jotka olivat syypäitä Saksan tappioon; ainakin osaltaan. SS:kin oli Cariuksen mielestä ammattimainen organisaatio. Vaikka paatos ei ole lähelläkään Rudelin tasoa, se on silti nykymaailman näkökulmasta jossain määrin pöyristyttävää. 60-luvulla tilanne voi olla joko tai: joissain piireissä todennäköisesti paheksuttiin vahvasti Cariuksen näkemyksiä, mutta toisissa kaivattiin revanssia ja harmiteltiin menetettyä tilaisuutta. Tällaisena menetettynä tilaisuutena Cariuskin esittelee teoriaa, jossa Länsiliittoutuneet olisivat yhdessä saksalaisten kanssa hyökänneet Puna-armeijaa vastaan ja näin poistaneet "bolsevikki-barbaarit" maailmankartalta. Siinä olisikin syntynyt ottelu, joka olisi ollut aikamoista katseltavaa eikä tuloskaan olisi ollut itsestään selvä: Venäjä on laaja maa ja sen valloittaminen ei ole Batu-kaanin Moskovan keikkaa lukuun ottamatta keneltäkään onnistunut.

Alla kuva kirjan kannesta. Kuva esittää ylivääpeli Rudolf Zwertin Tigeriä ja Carius itse on vaunun edessä vasemmanpuoleinen henkilö.

Otto Carius : Tigerit mudassa - kansi

Arvomerkiksi kirjalle annan Pronssisen ampumamerkin. Tylsähkö kirjoitustyyli ja Suur-Saksa -paatos rankaisevat tuota arviointia.

Elokuva: Taistelulähetit 1917 (2020)

Kävin katsomassa tämän hehkutetun sotaelokuvan, joka tunnetaan IMDb:ssä pelkällä vuosiluvulla 1917. Elokuvalle on povattu Oscareita ainakin parhaasta ohjauksesta (Sam Mendes) ja parhaasta elokuvasta. Saa nähdä kuinka käy: ainakin Revenanttia paremmalla ansiolla nuo tulevat, jos ovat tullakseen. Taisin tosin kritisoida tuolloin DiCaprion Oscaria, mutta ei ohjauksestakaan moista olisi ansaittu.

Lievästä ylitaiteellisuudesta 1917 kyllä kärsii, hieman Veteen piirretyn viivan tyylisesti. Elokuvassa korostuu visuaalisuus ja erittäin näyttävä lavastus: erityisesti päähahmojen eteneminen läpi ei-kenenkään maan on realistisen näköistä ja varsin puistattavaksi saatu. Nykysotaelokuvia vaivaava "Sotamies Ryan" -efekti on sen sijaan saatu hallintaan ja efektin ylilyönti vältetään hyvin, vaikka muutamissa kohtauksissa sitä käytetäänkin.

Suurin puute elokuvalle on liian yksinkertainen tarina: tehtävänä on viedä viesti pisteestä A pisteeseen B ja siinä kaikki. Tarinan ohuudesta johtuen juoneen on pitänyt ympätä erilaisia omituisia ja epäloogisia käänteitä. Jopa koko tarina itsekin on epälooginen: elokuvassa pörrää lentokoneita ilmassa, joten viesti olisi helposti voitu toimittaa pataljoonalle ilmateitse. Sen sijaan lähetetään pari tst-lähettiä matkalle, wtf? Tarinan yksinkertaisuudesta johtuen myös sen kulku on varsin hyvin ennakoitavissa. Oikeastaan ainoastaan lopullisessa tulemassa on kaksi eri vaihtoehtoa ja arvasin niistä itse väärän. En avaa tuota sen enempää spoileria vältelläkseni, mutta sen verran mainitsen että kapteenin ja korpraalin keskustelussa tuohon annetaan syötteitä.

Hurjaa hommaa on sota kuitenkin 1917 ollut oikeastikin. Sodassa pitää tulen ja liikkeen suhteen olla oikea. Ensimmäisen maailmansodan Länsirintamalla liike pysähtyi, mutta tulta riitti tolkuton määrä. Lopputulemana oli maiseman totaalinen ympärikääntö ja valtava lihamylly, joka söi nuoria miehiä miljoonittain. Tämä käy hyvin ilmi elokuvasta ja erityisesti sen lavastus-setupista.

Suosittelen elokuvan katsomista, mutta en pysty sitä Pronssista ampumamerkkiä enemmän palkitsemaan. Tällä kertaa ehkä on niin, että osaamista olisi ollut enempäänkin, mutta tarina ei riittänyt.

Alla vielä traileri Youtubesta:

Kasarmimuonaa: Jänishöystö/käristys

En ole kovin suuri jäniksen lihan ystävä: liha on muuten maukasta, mutta täynnä kalvoja, jotka tekevät siitä sitkeän. Eräs innokas jänismetsästäjä kertoi muutama vuosi sitten reseptin. jolla tämä ongelma voidaan välttää. Kokeilin sitä, kun sain jäniksen työstettäväksi.

Luokittelin reseptin kasarmimuonaksi, koska jäniksen liha käsitellään tässä tapauksessa jäisenä. Kenttäolosuhteissa jäisenä säilyttäminen on haasteellista ainakin nollakelien yläpuolella.

Ainekset:

• 1 jänis
• 170 g amerikanpekonipaketti 
• 200 g pippurituorejuusto 
• 2 dl ruokakerma
• suolaa
• (tarvittaessa) voita paistamiseeb
• perunamuusiainekset (joko valmis tai perunat, joista keitetään)

Valmistus:

1. Ammu jänis, suolista se ja laita riippumaan kelistä riippuen muutamaksi päiväksi.
2. Nylje jänis ja irrottele lihat luista. Pakasta lihat "pötkyläksi", jonka poikkileikkaus on soikion muotoinen ja pidemmältä mitaltaan n. 5 cm.
3. Ota lihapötkylä pakkasesta paria tuntia ennen ruoan valmistushetkeä: pötkylä saa hieman sulaa. Vuole pötkylästä ohuita lastuja terävällä veitsellä. 
4. Suikaloi pekoni ja ruskista pannulla. Laita syrjään.
5. Ruskista jäniksenlihasuikaleet pekonirasvassa pannulla. Mausta suolalla. Käytä tarvittaessa voita paistamiseen: nykysiat on niin rasvattomia, että pekonirasva ei välttämättä riitä.
6. Lisää pekonit takaisin pannulle. Lisää tuorejuusto ja anna sulaa. Ohenna sopivan vahvuiseksi ruokakermalla.
7. Tarjoa perunamuussin kanssa.

Oikein maukasta tästä tulee. Periaatteessa kyse on käristyksestä, mutta nimitän tuon kuitenkin höystöksi, koska liemi on kermapohjainen.

Alla kuva jäniksenlihapötkylästä malliksi:

Jänispötkylä höystöä varten

Vinkkinä vielä sen verran, että jos muusia sattuu jäämään yli niin siitä kannattaa tehdä perunarieskaa tällä reseptillä.

Kasarmimuonaa: Peltilihapiirakka

Esittelin aiemmin Kyhepunussa jauhelihapiirakan johon tuli mm. juustoa ja munamaitoa. Testasin tällä kertaa Kodin kuvalehdestä löytyneen Peltilihapiirakan ohjeen ja totesin toimivaksi. Ohje on se klassinen lihapiirakkaohje jota jo muinais-suomalaiset valmistivat ja söivät...

Ainekset:

• 2 isoa lehtitaikinalevyä (Kodin kuvalehdessä oli ohje myös taikinalle mutta sitä en jaksanut ryhtyä rakentelemaan).
• 1 dl puuroriisiä 
• 4 dl kasvislientä riisin keittämiseen 
• 400 g jauhelihaa 
• 1 iso sipuli 
• 1 tl suolaa 
• 1 tl mustapippuria 
• 1 tl paprikajauhetta 
• 1 tl kuivattua oreganoa 
• 3 kananmunaa (2 täytteeseen, 1 voiteluun) 

Valmistus:

1. Keitä riisi kasvisliemessä löysähköksi puuroksi. Ruskista jauheliha ja sipuli ja mausta. 
2. Keitä kaksi kananmunaa, jätä ne puolikoviksi. Oman kokemuksen mukaan onnistuu sopivasti siten, että kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää siihen kananmunat ja keitä 8 minuuttia. Kaada keitinvesi pois ja anna munien kuivaa muutama minuutti. Sitten kylmä vesi tilalle ja kuorinta onnistuu hyvin.
3. Sekoita riisi, jauheliha ja hienonnetut kananmunat. Tarkista maku. Täyte saa maistua voimakkaalle.
4. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
5. Levitä taikina leivinpaperin päälle leivinpaperiarkin kokoiseksi levyksi. Levitä täyte pohjan päälle, mutta älä aivan reunoihin saakka, jotta saat käännettyä pohjan kannen päälle.
6. Käännä toinen taikinapuolikas täytetyn päälle, käytä leivinpaperia apuna. Käännä pohjan reunat tiukasti kannen päälle ja painele kiinni haarukalla. Voitele pinta rikotulla kananmunalla ja pistele kanteen haarukalla reikiä.
7. Paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja vetäytyä kunnolla. 

Alla vielä kuva piirakasta lainattuna Kodin kuvalehden nettipalstalta, copyright siis heillä:

Peltilihapiirakka, copyright Kodin kuvalehti

Sen verran hyvää ja maukasta tuli että annan tuotokselle arvosanan Kultainen ampumamerkki.

Edit: lisäsin ohjeistusta kananmunan keitolle kokeilun pohjalta.